Huh, pitääpä kertoa oma tarina tänne kun kukaan sitä ei kuitenkaan "oikeassa elämässä" uskoisi. Tarinaa kertoo sellaisesta n. 35:sta muiden silmiin kiltistä perheenäitistä joka ulkopuolisin näyttäisi olevan maailman kiltein ja huomaavaisin ihminen. Ikävä kyllä täytyy tunnustaa että tämä sama henkilö oli myös vaimoni n. 15 vuotta. Näiden 15 vuoden aikana olen toki kokenut ja nähnyt monenlaista, kuinka tästä kiltistä perheenäitistä kotiovien suljettua tuleekin tyranni, joka haukkuu kaikki ihmiset paitsi tietenkin itsensä ja jatkuvasti yrittää polkea sekä miestään että lapsiaan "maanrakoon". Toki oli myös hyviä hetkiä jotka saivat unohtamaan nämä huonot. Muistan että useasti kysyin häneltä aikanaan kuinka pystyt kohtelemaan rakkaimpiasi pahemmin kuin minä ikinä edes pahinta vihamiestäni. Mutta siltikin en olisi odottanut sitä pahuutta mikä hänestä paljastui kun hän jäi kiinni toisesta miehestä ja halusi eroa (koska hän ei tunne sanaa anteeksi niin helpompi on erota). Tällä hetkellä kun sanoin että en halua jatkaa, hänen suupielensä kääntyi "virneeseen" joka ei lähtenyt pois. Ei silloin kuin hän kertoi lapsillemme erosta ja he itkivät (kyllä, hän nauroi ja kehui uutta "isää" ja haukkui minua!), ei silloin kun itkin ja anelin että saisin olla lasten kanssa, ei silloin kun hän toi uuden ukkonsa kotiin minun ja lapsien "näytille", ei silloin kun hän kertoi asiasta omille järkyttyneille vanhemmille, ei silloin kun hän soitteli kaikille sukulaisille että hänen miehensä käy terapiassa kun hän jätti hänet. Jopa osituksesta keskustellessa asianajajoiden kesken hän mainitsee (virnistäen) että meidän sohvassa on hänen uuden miehensä nesteitä joka vähentää sen arvoa... Tässä vain murto-osa kaikesta tapahtuneesta, pahimmat tapaukset olisivat liian uskomattomia täällä virtuaalimaailmassakin.
Kertokaa minulle, mikä on se pahuus ihmisessä joka saa käyttäytymään näin, tekemään tämän ihmiselle jota on sanonut rakastavansa ja joka ei ole koskaan hänelle pahaa tehnyt? Olen näin jälkikäteen miettinyt, että onneksi hänellä sentään on linnun aivot (siis oikeasti!), yhtään fiksumpana tai kunnianhimoisempana hän voisi oikeasti olla asemassa missä hän vahingoittaa muitakin kuin lähimpiään. Noh, jos jotain tästä on jäänyt, niin uskon että olen nähnyt pahuuden oikean olemuksen, en sitä pahuutta joka tehdään suutuksissaan tai epätoivoissaan, vaan sen pahuuden jossa tekijä todella nauttii aiheuttamastaan tuskasta. Niin järkyttävää kuin se onkin, tämä selittää kuinka maailmassa on niin paljon pahaa.
Kertokaa minulle, mikä on se pahuus ihmisessä joka saa käyttäytymään näin, tekemään tämän ihmiselle jota on sanonut rakastavansa ja joka ei ole koskaan hänelle pahaa tehnyt? Olen näin jälkikäteen miettinyt, että onneksi hänellä sentään on linnun aivot (siis oikeasti!), yhtään fiksumpana tai kunnianhimoisempana hän voisi oikeasti olla asemassa missä hän vahingoittaa muitakin kuin lähimpiään. Noh, jos jotain tästä on jäänyt, niin uskon että olen nähnyt pahuuden oikean olemuksen, en sitä pahuutta joka tehdään suutuksissaan tai epätoivoissaan, vaan sen pahuuden jossa tekijä todella nauttii aiheuttamastaan tuskasta. Niin järkyttävää kuin se onkin, tämä selittää kuinka maailmassa on niin paljon pahaa.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Jonkalaiseksi meinasin itsekkin aikoinani kasvaa. Tai siis pelkäsin että kasvan tuollaiseksi vaimoksi, jos annan itseni ja asioiden vain lipsua menemään. Minä ajattelin että en saa ikinä mitään ja kaikki ovat minua vastaan. Puolisoni rahoitti suunnilleen kaiken elämäni, mutta en ollut siihen tyytyväinen, hänen piti vielä kotonakin tehdä kaikki hommat. Lähipiiri yritti tukea minua ja ystävät pysyä ystävinä, mutta olin niin täynnä kateutta, raivoa ja jotain käsittämättömiä tunteita, ettei ystäväni voinut olla. Koko maailma pyöri minun ympärilläni ja ne jotka eivät minun maailmaa pyörittäneet, olivat vihollisiani. Niin ja olivat he vihollisia vaikka olisivat palvoneet maata jalkojeni alla. Haukuin puolisoani, vanhempiani, ystäviäni ja kihisin kokoajan kiukusta. En tiedä miksi, en todellakaan.
Välillä olin niin raivona jostain "suurista" jutuistani, että olisin voinut suunnilleen repiä silmät puolisoni päästä.
Petin puolisoani ja olin siitä ylpeä, tunsin että hän on ansainut kaiken tekemäni pahuuden ja polttavat sanat jotka suustani päästin.
Puolisossani ei todellakaan ollut mitään vikaa.
Jossain vaiheessa noin 25-vuotiaana jotenkin heräsin ja aloin tajuamaan ettei minulla ole ystäviä, ei puolisoa, ei edes sukulaiset pitäneet yhteyttä ja silti minulla oli paha olo. Vaikka ajoin käytökselläni kaikki pois läheltäni, ei oloni parantunutkaan (ihme juttu?).
Vaikka olin saanut kaiken tahtomani ja enemmänkin, en silti ollut onnellinen, en läheskään.
Siitä alkoi sitten matka itseeni ja kasvamiseen aikuiseksi (aikuisemmaksi).
Luulin että voin sanoa ihmisille mitä vain, ja silti heidän on vain nieltävä se. Käyttäydyin kuin uhmaikäinen, mutta laajemmalla sanavarastolla.
En pysty vieläkään sanomaan olenko muuttunut riittävästi, tai olenko kasvanut, mutta sen tiedän että kaduttaa ja olen lähimmäisilleni asiaa pahoitellut. Sanottuja ei vain saa sanomattomaksi, eikä tehtyjä tekemättömäksi.
Minä olen ollut juuri sellainen horo kuin täällä jotkut aina asiaa kauhistelevat. Tunnustan sen, mutta yrtän muuttua paremmaksi, en miestä miellyttäväksi, vaan itseäni. Ennenkuin olen valmis, on minun parempi olla yksin ja lukea vaikka kirjoja, niille voi kiukuta, ne ei suutu.
Pahoittelen että kohdallesi on sattunut tälläinen "noita-akka". Me emme muutu ennenkuin itse tajuamme / haluamme muuttua. Siihen asti syyllistämme muita ja nautimme siitä.
En ylesitä että kaikki naiset toimii näin, vain tämä minun edustamani ryhmä, nimeä meille en tiedä. -Kiukku-akat?
En tiedä mistä ihmisryhmästä on kyse, mutta todellakin kuulostaa tutulta. Myös meillä kaikki kaverit alkoivat kaikkonemaan kun vaimoni ei tykännyt vieraista hänen valtakunnassaan. Hän saattoi kolmekin tuntia "raivospäissään" siivota sen jälkeen kun olin luvannut vaikka lapsen kaverin tulla meille leikkimään, ihan muutaman legon levittivät. Sama myös muiden sukulaisten kanssa, ei hän tietenkään itse heitä tohtinut poistuttaa vaan joko nalkutti jälkikäteen tai vaivihkain yritti saada minua ajamaan vieraat ulos (jota en tietenkään tehnyt -> viikon mykkäkoulu). Itse olin kai samallalailla osasyyllinen, sillä pidin hänen kultaistaan kulissia yllä vaikka joskus olisi tehnyt mieli laittaa vaikka video meidän kotielämästa youtubeen kun sukulaiset kehuivat kuinka kaunis ja mukava vaimo minulla on.
Ai että miksikö kestin? Kukapa haluaisi ottaa riskiä että omat lapset jäävät tuollaiseen kasvatukseen, menettävät sen ainoan turvallisen ja tasapainoisen aikuisen elämästään joka jaksaa kuunnella ja herätä yöllä hoitamaan sairasta lasta. En kertakaikkiaan uskaltanut, vaikka varmaan viimeiset 7-8 vuotta olen sinnitellyt ainoastaan heidän takia! Ja turha sanoa että ei niiden lasten takia kannata kulisseja ylläpitää, se on helppo sanoa jos/kun tietää joko että saa itse lapset varmasti tai että lasten on ainakin hyvä sen ex-puolison luona.
"Ja turha sanoa että ei niiden lasten takia kannata kulisseja ylläpitää, se on helppo sanoa jos/kun tietää joko että saa itse lapset varmasti tai että lasten on ainakin hyvä sen ex-puolison luona."
Juuri näin!
Onko kysymys pohjimmiltaan heikosta itsetunnosta?
Kun lapsi oirehtii, niin yleensä se on terveisiä perheestä. Entäpä kun lapsi aikuisessa oireilee lienee kyseessä sama juttu. Vai onko?
Näitä pohdiskelen aamutuimaan.
terv. seppo
Joo, minun kohdalla varmaan ainakin oli heikosta itsetunnosta, mutta sitähän en silloin myöntänyt kun puolisolleni ja muille kiukkusin. Olin olevinaan maailman vahvin ihminen ja tiesin kaikesta kaiken. Jälkikäteen ajateltuna, olin hyvin epävarma ja halusin hallita kaikkea. Tahdoin että parisuhteen kaikki narut ovat minun käsissäni, ettei vain tapahdu mitään yllättävää (kuten vaikka että mies olisi tuonut kaupasta väärän väristä maitoa). En osannut päästää irti ja nauttia elämästä ja se teki minulle stressin, jota purin olemalla hirveä ihminen.
Lapsuuden kotia tai kasvatusta kohdallani on turha syyttää, minulla on mitä parhaimmat lähtökohdat ollut elämään. Itse aloin vittumaiseksi kasvamaan ja muuttumaan, ehkä osaksi tahallaan, ehkä vahingossakin.
En ehkä tiennyt minkälainen vaimo minun on oltava kun nuorena astuin avioon, joten ehkä epävarmuuksissani rakensin itselleni kuoren / suojan jonka läpi huutelin ukolle käskyjä ja kiukuttelin joka asiasta. Avioliiton pitäisi olla yhteinen asia, mutta minulle se oli vain ja ainoastaan minun juttu, jota mies rahoitti.
Aikamoista nöyrtymistä, katumusta ja itsensä etsiskelyä on joutunut läpi käymään, kun tajusin joskus minkälainen kamala akka olin. Pahinta on se että näen lähipiirissäni kaltaisiani pirttihirmuja, mutta heille ei voi sanoa että nyt on aika herätä tai kohta ollaan kaikki vahoja kärttyisiä yksinhuoltajia. Ei heille voi sanoa että katsokaa miten tuhosin oman liittoni, älkää tehkö perässä, suuttuvat jos sanon.
En sano että ymmärtäisin miehiä, mutta yritän olla nykyisin miehille (kuin myös muillekkin elävisille) hiukan ystävällisempi. Tämä johtaa taas siihen että joskus muut kaltaiseni kamala-akat aukovat minulle päättään kun olen "liian kiltti". Jotkut ehkä ajattelee että hiljentyminen on kiltteyttä, eli alistumista.
Osaltaan myös meillä oli varmasti kyse tästä heikosta itsetunnosta, mutta sen piikkiin ei kyllä voi pistää tuota käytöstä minkä kohtasin. Niinkuin aikaisemmin mainitsin, ex-vaimoni oli tyhmä sanan kaikissa merkityksissä. Ne jotkut Youtubessa pyörineet klipit typeristä amerikkalaisista jäi kyllä kalpeaksi vaimoni rinnalla... Tietenkään en tätä hänelle itselle enkä muillekaan sanonut, kunhan mietin itsekseni. Esimerkiksi esikoisemme kohdalla jo toisella luokalla tuli vastaan taso jossa vaimoni ei enää pystynyt läksyissä neuvomaan! Kyllähän tämä kaikki, lisättynä kesken jätetyllä koululla, alistetun siivoojan töillä ja minun menestyksekkään akateemisen uran tuomalla katkeruudella näkyi meidän elämässä, mm. siten että hän ei hyväksynyt että pystyin jonkun muun kaverin/sukulaisen kanssa puhumaan "fiksuja" eli ihan nórmaaleja juttuja maailman menosta... Heti kun tällainen keskustelu alkoi, hän keskeytti sen jollain typerällä ja ilkeällä kommentilla tyyliin "Joko minä kerroin et kävi viime viikolla lääkärissä ja sillä oli HIRVEET " ja räkäset naurut päälle... Ei nyt asia ollut ihan tuo, mutta jotain noloa kuitenkin jonka normaalit ihmiset pitää yleensä omana tietonaan ja täysin asiaan liittymätöntä.
Noh, meni vähän asian vierestä :D. Mutta varmasti taustalla oli tuotakin joka ehkä pahensi sitten sitä oikeaa "vikaa", jota en kyllä osaa analysoida... Onko luonnehäiriö, psykopatiaa, narsismia, who knows eikä hirveesti enää kiinnosta. Olen toki tutkinut alan kirjoituksia ja yrittänyt löytää mikä siinä olisi taustalla, mutta kun tuntuu että vähän kaikki "merkit" osuu häneen... Tunteettomuus, empatian puute, "opitut" käytöstavat joilla ei ole mitään tekemistä realismin kanssa (vaikka että aina kun riidellään niin pitää kaksi päivää käyttäytyä ku hullu, ei puhua mitään ja sen jälkeen voi odotella anteeksipyyntöä, ei mitään joustamista tästä esim. keskustelun perusteella tai riidan vakavuuteen liittyen...), ym ym. Omasta mielessä hänessä ei tietenkään ole mitään vikaa vaan haukkuu minua hulluksi kun käyn terapiassa hakemassa apua itselleni ja lapsilleni...
Kuullostaa siltä kuin minäkin olin. Piti nolata puolisoa, jos hän erehtyi puhumaan jonkun muun kanssa omista jutuista, enkä ymmärtänyt niitä. Poikkean tuosta sen verran että olen kuitenkin kouluni käynyt, enkä jäänyt tuloissa paljoakaan mieheni alapuolelle.
Mutta silti minun oli aina oltava "viisaampi", en osannut olla vain hiljaa ja kuunnella. Nykyisin tajuan sen että jos en tiedä mistä puhutaan, en esitä olevani viisas, vaan mene vaikka keittelemään kahvia vieraille.
Itsekkin yritin analysoida olenko kenties jotenkin luonnehäiriöinen, mieleltäni sairas, narsisti jne. Kävin keskusteluryhmissä ja terapioissa että saisin selville mistä ääretön kiukuni kumpuaa. MInulla ei todettu minkään valtakunnan "kippovikaa" vaikka ehkä sellainen olisi ollut helpotus, niin ei olisi tarvinnut ottaa taaskaan vastuuta omasta käytöksestä. Mutta terve olin ja eipä sitten muuta kuin peiliin katsomaan ja pähkäilemään missä vika kun on paha olla ja pitää purkaa se äärimmäisen rumasti muihin.
Olen kuullut että naiset vetoavat menkkoihin, hormoonitoimintaan, vääriin e-pillereihin, lapsuuteen, kovaan kohtaloon jne oikeuttaakseen hirveän käytöksensä. Minäkin yritin aikani. Syytin esim miestäni siitä että lihoin. Parisuhteeni oli syyllinen kaikkeen epäonnistumiseeni. Jos olin lihonut vaikka kilon, en antanut puolisolleni seksiä. Joo, todella viisasta, mutta niinpä tein.
Puolisoni vei minua kuntosaleille lenkille jne, että oloni paranisi, mutta minäpä käänsin sen niin että ukkoni vittuilee kun olen niin "läski" ja taas sai makoisan sodan aikaan.
Jälkeenpäin olen päätäni pyöritellyt ja huokaillut kuinka olen voinut olla tuollainen. Siis helpostihan tuollainen voi olla! Yllättävän helposti!
Pojallani on täsmälleen samanlainen vaimo. Tuo sanontasi osui nappiin:
avioliitto on miniäni oma juttu, jonka poikani rahoittaa.
Siinä koko heidän liittonsa ydin.
Kuusi vuotta poikani palveli kuin lainsuojaton lakeija prinsessaa. Viimeiset kaksi vuotta on myrskynnyt vallankumous ja avioliitto on karilla.
Avioero on tulossa tuota pikaa.
Poikani löysi oman tahtonsa ja oikeutensa elää ja hengittää.
Anteeksi karsea rinnastus: Mikäli koira käyttäytyisi kuvaamallasi tavalla, se vietäisiin kaikessa hiljaisuudessa "saunan taakse".
Tuosta terapiassa käymisestä ja siihen yllyttämisestä; Minulle nousee mieleeni eräs pariskunta jossa mies olisi ollut ehdottomasti ammattiavun tarpeessa, Kuitenkin hän oli tyrkyttämässä sinne täysin tasapainoista vaimoaan.. No. Tätä jatkui niin kauan kunnes mies hirtti itsensä. No tämä nyt meni vähän asian ohi. Näille luonnehäiriöisille kun vaan syntyy joskus valtava hinku toimittaa terve puolisonsa ja perheenjäsenensä johonkin ammattiauttajalle
Ilmeisesti näille luonnehäiriöisille muodostuu ihan oma maailmansa, jossa vain he ovat oikeassa. Ei sellaista kukaan kestä ja onkin parasta pysytellä kaukana moisista ihmisistä.
Toivon sinulle parempaa mäihää uutta naista etsiessäsi.
seppo
Oletpa varsinaisen kusipään nainut.
Se on juuri se linnunaivoisuus, joka aiheuttaa moista käytöstä.
Jatkoa sinulle, äläkä tyydy niihin piripäihin.
Olet edes kerran napauttanut tuollaista tauluun.
Ainoastaan unissani! Kahdesta syystä: en hyväksy väkivaltaa, varsinkaan naisia ja lapsia kohden ja ennenkaikkea siksi että menettäisin viimeisen mahdollisuuteni saada lasteni huoltajuus itselleni (ks. edellinen viestini). Arvaa vaan olisiko tehnyt mieli ja sekä vaimoni että hänen uusi oikein kerjäsivät sitä (jonka olivat vaimoni äidille tunnustaneetkin). Olivat juuri paneskelemassa sängyssämme kun tiesivät että tulen lentokentältä työreissulta, kummatkin umpikännissä ja lapset viereisessä huoneessa nukkumassa... Voit uskoa että siinä koeteltiin ihmisen luonnetta.
itseäsi kohtaan sadisti.Tollaiset leikit olisi itseni kohdalla päättynyt rumasti ja vaikka menettäisin kaiken.
Tämä pahempi tuntemani, eli vaimon sisko, paneskeli niin kaatokännissä kuin viinasta voi tulla, samassa huoneessa.
Eivät lapset tietenkään nukuttua saaneet siinä metelissä.
Tiedän, koska olin paikalla.
Soitin sosiaalivirkailijalle, joka hymisteli eikä tehnyt yhtään mitään.
Jumalattomuutta se on. Kun ihmisessä ei ole yhtään hyvän sanan vaikutusta, jäljelle jää vain alaston peto ihmisessä.
En tiedä onko tämä edes vastaamisen arvoinen, ei tällä ole mitään jumalattomuutta tai muutakaan uskontoon liittyvää. Vaimoni oli meistä se joka oli enemmän uskovaista tyyppiä ja meikäläinen uskoo ainoastaan siihen mihin edesmenneen äitini esimerkki minut opetti : ole hyvä toisille ihmisille, elä ajattele pahaa/negatiivisesti ja kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.
että ei kannata mennä 20 vuotiaana lapsena tai lapsen kanssa naimisiin. Niiltä jää nuoruus ja elämä elämättä ja purkavat sen pahuutena perheeseensä.
Aikuistukaa eli n. 30v. on järkevämpi avioitumisikä.
Ps. Tuskin se akkasi sen paremmaksi muuttuu uuden ukon kanssa. Kierre jatkuu. Pilalla mikä pilalla.
Sääliksi käy.
Mieheni käytös muuttui avioerossa, hänen löydettyään uuden kumppanin hyvin samankaltaiseksi kuin vaimosi.
Ivallinen virne naamallaan mieheni hoiti avioeroasioita minun itkiessä. Ottipa vielä uuden naisensakin mukaan avioeroasioita hoitamaan.
Voi sitä voitonriemuista ivallista ilmettä myös uuden naisen kasvoilla, kun avioeroa hoidettiin.
Meidän avioero oli miehen puolelta ivallista hymistelyä. En enää tuntenut häntä samaksi ihmiseksi, jonka kanssa olin ollut avioliitossa!
Nojoh, tässä tapauksessa ei voi sanoa että on mukavaa että muillakin on käynyt samanlailla, ei tätä kenellekään muulle toivoisi. Ei voi sanoa kuin vaimoni äidin sanoin: "kyllä normaali ihminen keräisi tuossa vaiheessa nöyränä kamppeet kasaan ja pahoittelisi aiheuttamaansa tuskaa". Vaikka itse sanoinkin että hänessä oli samaa vikaa jo avioliiton aikana, niin kyllä tämä loppu oli sellaista näytöstä että lähinnä oksettaa että olen tuollaisen ihmisen tuntenut... Samanlailla myös minun tapauksessa uusi ukko osallistui täysin mitoin avioeroon, n. 2 viikon päästä kiinnijäännistä sain jo ensimmäisen uhkauksen että miksi ei ole jo talorahoja tilillä. Tätä uutta miestä lähinnä säälin, nyt vielä täysi esitys exänkin puolelta menossa, saas nähdä kestääkö kuori yhden vai kaksi vuotta ennenkuin repeää...
Ei muuta kuin kaikkea hyvää sinne, jos nyt joskus vielä miehet kiinnostaa niin ei se ainakaan vaihtamalla huonone.
Kiitollisia terveisiä vaimosi äidille viisaista sanoista "kyllä normaali ihminen keräisi tuossa vaiheessa nöyränä kamppeet kasaan ja pahoittelisi aiheuttamaansa tuskaa". Tällaista käytöstä olisin minäkin odottanut.
Perimmäinen pahuus satuttaa pitkällä tähtäyksellä eniten pahaa ihmistä itseään.
Uhrit joutuvat pahuuden uhriksi normaalisti vain hetkeksi, mutta paha ihminen joutuu elämään itsensä kanssa koko ajan. Kyllä se maksun aika vielä tulee hänellekin ellei hän sitten päädy vankimielisairaalaan ja toivu siellä...
Häippäse vaimostasi niin nopeasti kuin vain pystyt. Ota jalat alle äläkä katso taaksesi!
Kyllä tässä uudessa miehessäkin pitää olla paljon vialla, että lähtee mukaan. Ei kai kukaan normaali mies käy ruikkimassa avioparin sohvalle vapaaehtoisesti.
Ja sitten vielä jälleen kerran ihmettelyä ihmettelyn perään. Miten ihmeessä jotkut ihmiset valitsevat puolisonsa? Ihan silmät kiinni.
Uskon kyllä ihan samaan, itse olen nyt noin puolivuotta näiden tapahtumien jälkeen jo hyvin tolpillani ja onnellisempi kuin aikoihin. Edelleen ihmettelen kaikkea tapahtunutta ja välillä osaan jo nauraa kaikelle tälle, sen verran uskomatonta meno oli. Ainoa pilvi taivaalla on edelleen lasten kohtalo, käräjillä ollaan ja en voi muutakuin toivoa parasta ja olla lapsieni tukena. Kuten aikaisemmin sanoin, ex-vaimossani on tämä hyvin miellyttävä ja kaunis kuori, jota hän pystyy hyvinkin pitkälle esittämään. Monella ystävälläni ja sukulaisellani on ollut todella vaikea uskoa tätä kaikkea vaimostani... Tämä kuori aikanaan veti puoleensa minuakin ja ennenkuin koko karmea sisältö paljastui oli jo liian myöhäistä eli oltiin naimisissa ja toinen lapsi tuloillaan. Mutta yritän olla katkeroitumatta, kaikesta tästä hankalasta ajasta huolimatta hän antoi minulle ihanat lapset jotka ovat koko elämäni!
ja lapsillesi.Saman suuntaisen "perheonnen" läpikäynyt.Terapioiden ja kovan itsekurin avulla sain itseni pidettyä kasassa jotta täyspäinen vanhempi oli lapsien elämässä.Nyt vain keskityt lapsiin,niin kuin teetkin, eikä mitään kiirettä uuden muijan etsimisessä!Tsemiä veli!
Ylempänä tuo "hurraa" oli multa!
Tuolainen ihminen osaa olla monta vuotta niin ihana että.
Mutta kun välineet toisen alistamiseen on hankittu ja toisen heikotkohdat on selvitetty alkaa tämä alistus rumba.
Ja naisilla lapset on se paras kiristys väline tunnoliselle ja vastuunsa kantavalle miehelle.
Näin olen tehnytkin ja ei tosiaan ole tarkoitus ottaa samantien uutta tilalle ennenkuin on entisen saanut alta pois hultojuuskiistoineen... Lapsilla tarpeeksi sulattelemista muutenkin, saati että pitäisi vielä uutta äitipuolta alkaa katselemaan. No way! Ehkä joskus kunhan elämä taas asettuu raiteilleen, en toki ole millään tavalla menettänyt uskoani naisiin vaan tiedän että teissä on tosi mahtaviakin tyyppejä, pari sellaista hyvänä ystävänäni :)
Mutta kiitos kannustuksesta ja samaa sinnepäin!
tai pahasti häiriintynyt. Joku persoonallisuushäiriö , masennus tai bipolaarinen mielialahäiriö saa ihmisen noin sekaisin.
Ja harva on paha tahallaan. Valitettavasti niitäkin kusipäitä on, toivottvasti osaat ensi kerralla varoa tiettyjä tunnusmerkkejä häikäilemättömyydestä.
Ihan niinkuin olisit ollut nainisissa mieheni exän kanssa!
Pahan ruumiillistuma, nyt aikuistuvat lapsetkin masennuslääkityksellä...Voimia sinulle ,että jaksat olla lapsillesi se ainoa terve vanhempi!
18 vuoden helvetti takana psykopaatin kanssa. Tiedän mistä puhut.
Ei tuollainen ole valitettavasti edes kovin harvinaista.
Minun ex:ni oli "vain" tavallinen narsisti, mutta hänen sisarensa teki kaikkea tuota mistä kerroit ja paljon muutakin.
Meillä tuo pahuus on periytynyt äidiltä ja isoäidiltä.
Kauemmas en tiedä.
Kyseessä lienee useimmissa tapauksissa narsismista, ja sairaus kun on, niin lienee periytyvää?
Miten ajattelisit?
Osa suomalaisista naisista on kauheita vaimoina. Miksi ihmeessä? Eikö itsekin voisi paremmin, jos olisi iloisempi ja valoisampi. Osa ihmisistä ei ole kai tarkoitettu avioliittoon. Kannattaisi kysyä niiden neuvoa, jotka ovat onnistuneet siinä liitossa. Sokea ei voi sokeaa taluttaa tiellä, mutta kuuro jo voikin taluttaa. Eli meissä kaikissa on jotain epätäydellistä, mutta kannattaa kysyä niiltä, jotka ovat siinä hommassa päteviä. Mene perheneuvontaan
tarinaa, vaimoni vain oli 45 .
Kukaan perheemme ulkopuolinen ei todellakaan usko, millaisiin julmuuksiin hän pystyi. Vallankin omia lapsiaan alisti, syyllisti sumeilematta. Puolustuskyvyttömiä. Riidat meillä johtui siitä, että jouduin menemään hänen ja lasten väliin, kun hän mielivaltaisesti kohteli lapsia. Siitä heti syytö, en tue häntä. En voinut, minun oli suojeltava lapsia siltä pahalta, mihin hän syyllistyi.
Ennen kärähtämistään vieraasta miehestä, hän jopa alentui lyömään omaa lastaan. Sekin tietysti lapsen vika, kun äiti lyö.
Tuttaville hän käänsi asian aivan päinvastoin, häntä on alistettu, lannistettu ja henkisesti raiskattu.
No me, minä ja lapset tiedämme totuuden ja se riittää meille.
Terve, kohtalotoveri. lähes sanasta sanaan!
Valitettavasti näitä tapauksia tulee enemmän ja enemmän julki, tavalla tai toisella.
Ja ennekuin kukaan liiaksi keittää, nämä tapaukset on täysin sukupuoliriippumattomia, eli molemmat sp:t osaa/pystyy/syyllistyy.
Elämme kylmässä ja raadollisessa maailmassa!
Kuullostaapa aika sadistiselta ihmiseltä, joka saa ilonsa muiden kärsimyksestä. Mietitäänpä psykopaatteja....ulkoisesti voivat olla hyvinkin miellyttäviä persoonia....
Yritä olla miettimättä miksi ja usko, että hyviäkin ihmisiä on olemassa, joskus kompastuu psk.. mutta elämä jatkuu. Ole onnellinen että olet omasi takaisin saanut ilman tätä ihmistä.
Onnea tulevaisuudelle!
aviomiehinä. Eihän unohdeta tätä? Vikaa on puolin ja toisin. Kun puhutaan siitä, että nainen on väkivaltainen miestään kohtaa, unohdetaan kiihkoissamme, että miehet kuitenkin ovat moninkertaisesti väkivaltaisempia vaimojaan kohtaan? Eli hyviä ja ns. pahoja ihmisiä on sekä miehissä että naisissa - mehän ollaan ihmisiä! Tilanteet vaihtelevat, täälläkään ei voida tietää mikä on toisen osapuolen näkökanta, toinen vain kerää huomion ja säälin osakseen.
Lisäksi ihmiset ahdistettuina käyttäytyvät yllättävillä tavoilla. Ex-mieheni olo tyyppi, joka ei tehnyt kärpäsellekään pahaa. Minut hän kuitenkin oli kuristaa ja tukahduttaa lumihankeen, poikaansa löi useamman kerran eron jälkeen. Olin shokissa, järkyttynyt, luulin että ihmiset ovat mitä ovat! Mutta ei. Kuka tahansa voi muuttua tietyssä tilanteessa millaiseksi tahansa.
No en tiedä onko tässä viestiketjussa hirveästi yritetty naisten päälle koko hommaa vierittää, ei ainakaan allekirjoittanut. Koko alkuperäinen viestini ihmetteli ihmisen luonteen pahuutta, tällä kertaa esimerkkinä oli vain vaimoni käytös joka itselleni on ainoastaan ainoa tapaus jolloin olen puhtaammillaan tällaiseen pahuuteen törmännyt. Ymmärtäisin tuon käytöksen jos olisin jollain tavalla loukannut toista osapuolta, hän oli se joka oli pettänyt minua vaikka aina puhui uskollisuuden tärkeydestä. Ja hän oli se joka halusi eroa, itseasiassa yritin kaikista tunteista riippumatta hoitaa vaan eron pois alta ja sopia kaiken lapsia ajatellen. Ja silti hän käyttäytyy kuin pahinta vihamiestä vastaan, julmasti ja tunteettomasti vaikka voisi vain hiljaisesti pistää kamppeet kasaan ja purkaa ne uuden ukkonsa asuntoon...
Ja mitä tulee säälin hakuun, kyllä suomi24 on siihen väärä paikka! Kumma vaan että ei ole vielä sitä "provo!"-viestiä näkynyt eikä edes kovin pahasti vieritetty syitä minun niskaani. Niinkuin sivulauseessa joskus mainitsin, tottakai tässä on myös toinen puoli! Exäni on hyvin jakautunut persoona, parhaimmillaan hän pystyy olemaan hyvin rakastettava ja kun oppii pahimmat konfliktit välttämään niin ei minun elämä ole jatkuvasti mitään tuskaa ollut, päinvastoin! Samoin minussa on varmasti vikani, minulla on vahvat mielipiteet ja olen hyvin tarkka elämänkatsomukseltani -- en hyväksy henkistä/fyysistä väkivaltaa, huonoa käytöstä tai julmuutta, en vaimoltani tai lapsiltani ja osaltaan ehkä tämä kaikki on perua siitäkin eli hän "kostaa" sillä tavalla jonka tietää että en hyväksy. En vain jaksa ymmärtää mitä hän minulle kostaa ja millä tavalla minä olisin häntä ahdistanut...
Ilmeisesti hän purkaa omaa syyllisyyttään tapahtumista sinuun. Ehkä vihamielisyys on helpompi keino irrottautua, kertoo mielestäni vain suuresta itsekkyydestä. Kipupiste siirtyy itsestä muualle ja yleensähän siinä kärsivät viattomat.
Eipä tämä sinua paljon lohduta tai auta, mutta yksi teoria muiden joukossa tämäkin...
Ei nyt joka paikkaan pistetä tätä naismieskeskustelua ja sukupuolten välistä sotaa. Itse ainakin luin tätä sukupuolettomana tarinana ja pelkästään ihmisyyden ihmettelynä.
Takuulla tällaista tapahtuu toisinkin päin. Naiset vaan ovat paljon vahemmilla lasten suhteen näissä avioerojutuissa. Ja se on väärin.
t. nainen
Kyllä, tämä on huomattavasti parempi huomio kuin tuo allaoleva, samaa arveli terapeuttinikin aikanaan. Ja tottakai tietyllä tavalla asian ymmärrän, mutta en ymmärrä sitä kuinka joku siitä voi nauttia? Ja kuinka ihminen ei itse muka huomaisi tätä kun oma äiti ja sisarkin siitä häntä moittii? Ja että se jatkuisi kuukausikaupalla? Ei mene minun kaaliin, kyllä psyykeessä on pakko olla muutakin vikaa.
Ehkä siitä on tullut jonkinlainen toimintamalli, jonka taakse piiloutua. Jos elämään saa sisältöä puukottamalla muita on varmasti jotain vialla. Mielestäni jo se, että ei ota vastuuta itse omasta pahasta mielestään vaan siirtää sen muihin kertoo henkisellä tasolla kypsymättömyydestä sekä luonteen heikkoudesta.
Toivon, että sinusta ei tule katkeraa tuon kokemuksen perusteella. Olet varmasti ymmälläsi ja surullinen, mutta muista jos toista ihmistä rakastaa ei häntä halua vahingoittaa, sama pohjimmiltaan pätee myös siihen jos toista ihmistä on rakastanut.
12v avioliitto takana. Monet eropaperit tehty ja vedetty takaisin "lapsien" takia. Ei enää. Nyt on ero virallinen ja usko pois: paha ihminen on eron jälkeen vielä pahempi.
Ulkopuoliset eivät voi tietää, uskoa ja varsinkaan ymmärtää. Pääasia että itse tietää ja Lapset, joilla on ikää ymmärtää niin tietävät.
Yleensä riidat tuli siitä että puolustin lapsia äidin syyttelyltä ja oman huonon olon purkauksilta. Joskus jouduin jopa laittamaan "akan pihalle" lasten pelkäämisen takia. Tein sen niin hienovaraisesti ja varovasti kuin vain pystyy, mutta arvaa vaan...
Myöhemmin on selvinnyt vaimoni kavereiden ja yhteisien ystäviemme tiedoksiannoista lukuisia suhteita avioliittomme aikana. Minut hän sitoutti lopettamalla ehkäisyn mitään kertomatta ja tulemalla raskaaksi (2 kertaa). Myöhemmin elatusmaksuilla uhkailemalla, yksinhuoltajuuden ottamisella, jne... 1-vaiheen alettua alkoi taas kova syyttely, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu kaikille sukulaisiani myöten. En antanut sen enää häiritä. Oma äitini ei ensin uskonut minua, mutta isäni sanoi antavansa tukensa. Huomasin että tästähän muuten selvitään.
Sain heikkona hetkenä yhteishuoltajuuspaperit. Lapset mulla joka toinen viikko (käytännössä 70% ajasta). Hallitsen lapsilisät, lapset mulla kirjoilla, jne... Onneksi näin.
Mutta ei se taisto tähän lopu. Pahalla Akalla on uusi elämäntavoite. Lasten hyvinvoinnilla kiristäminen.
Ulospäin tehdään itsestä martyyri ja kärsijä ihan miehen omaa äitiä myöten, ja todella uskottavasti.
Olen sitä mieltä että pahuus kääntyy itseään vastaan ajan kanssa. Naiset osaavat olla todella laskelmoivia ja pahoja ihmisiä.
Nyt heti eron jälkeen tuntuu siltä että minun keittiöön ei tule yhtään akkaa pitkään, pitkään aikaan.
Mikä tekee hyvästä akasta pahan. Omasta mielestä aika hyvä akka muuttui ensimmäisen lapsen jälkeen pikkuhiljaa pahaksi. Tietoisesti ja tarkoituksella pahaksi. Nautintoa suo toisen paha olo ja alistaminen. lapsia kohtaan se ei ole tervettä normaalijärkisen toimintaa. Luulen että pahuuden ja katkeruuden taustalla on kateus ja huono itsetunto.
Miten voi aikuinen mies näin erehtyä ? vastaus: helposti...
Ei kuulosta hyvältä tilanne sielläkään ei...
Itse en kyllä enää papereita pois vetäisi, itseasiassa aion tässä kuukauden sisään käydä laittamassa 2. vaiheen hakemuksen jolloin homma on sinetöity. Ehkä jos exäni olisi käyttäytynyt erossa eritavalla ja oikeasti näyttänyt katumusta, voisi tilanne olla eri -- kuten sanoin nyt koko ihminen lähinnä oksettaa, ei pelkästään pettämisen vuoksi vaan ennenkaikkea tämän muun käytöksen.
Itse olen nyt pistänyt keskusteluvälit poikki mahdollisimman pitkälle, ainoastaan pakolliset sanat vaihdetaan kun lapsia haetaan. En vastaa puheluihin enkä sähköposteihin ja jos pakko on niin laitan asianajajani aina keskusteluun mukaan. Taistelua käydään enään huoltajuuskysymyksessä, tyypilliseen tyyliin exällä on kovat piipussa sielläkin, melkein enää se perinteinen alkoholismi/väkivaltaisuus/ pedofilia puuttuu perusteluista... Mutta kaikki valhetta jotka pystyn todistamaan ja siksi uskonkin että jos ei hirveä äitejä suosiva sosiaalitantta satu eteen, saan lapset pitää. Yksi lapsista asuu muutenkin kokoajan luonani koska ei suostu lähtemään äitinsä luo / äiti ei tule hänen kanssaan toimeen ja pienimmäinenkin (2v -- joo tein vielä sen viimeisen virheen vaikka tiesin millainen vaimoni on!) itkee aina kun joutuu luotani tai päivähoidosta äitinsä kotiin lähtemään. Jokatapauksessa vaikka kuinka järjellä ajattelisin, pelkään tuota oikeudenkäynti hetkeä enemmän kuin mitään muuta... Koska jos sen häviän, tiedän että exäni tulee tekemään kaikkensa että en enää lapsiani näe (on itse tämän minulle kertonut).
Niin jä vielä tästä mustamaalauksesta. Itselläni oli/on onneksi se hyvä tilanne, että vaimoni luotti että ihmiset eivät puhu keskenään. Itse juttelin heti hänen vanhempien ja sisarusten kanssa ja oikaisin kaikki valheet joita on kerrottu, itseasiassa hän oli kertonut niitä ristiin heidänkin välillään. Oikeastaan hänen "puolellaan" ei taida olla enää ketään, omiinkin sukulaisiin hän pisti välit poikki kun he eivät pelanneet minua vastaan -- itseasiassa hänen äitinsä varoitteli minua kaikista juonista joita he uuden kanssa punoivat (mm. tuttu asuntoarvioija joka yritti laittaa ylihintaa kiinteistölle) ym. Lisäksi hän yritti jatkuvasti kaikille todistella että ihmiset ovat hänen puolellaan, että minun oudotkin sukulaiset ovat hänelle soittaneet ja kutsuneet iloisena kylään uuden "perheen" kanssa. Kun sitten soitin näille sukulaisille, eivät he olleet kuulleet koko erosta mitään. Samoja "hauskoja" tapahtumia: he olivat uuden miehen ja lastemme kanssa menneet kylään yhdelle yhteiselle ystävällemme ja vanhin lapsista ihmetteli miksi äiti "esittelee" uuden miehen tälle ystävälle -- ovathan he äitinsä kertomana kuulleet että nämä ovat nykyään parhaat ystävät hänen miehensä kanssa ja jatkuvasti käyvät ulkona yhdessä (tosiasissa ko. ystävä ei halua olla missään tekemisissä uuden miehen kanssa). Tyhmä mikä tyhmä, ei edes tuota asiaa osaa kunnolla (onnekseni)
En väitä, ettetkö olisi tässä ketjussa kertonut totuutta, MUTTA:
Se on Sinun totuutesi.
Sen toisen totuuden tästäkin tarinasta voisi kertoa se paholaismainen entinen vaimosi, jota kuitenkin olet joskus rakastanut, kun olet naimisiinkin mennyt...
Minua pistää tässä tarinassa silmään se, ettet näe itsessäsi juurikaan mitään vikaa. Pieniä puutteita vain, jotka ohimennen mainitset.
Usko pois, Sinussakin on ollut vikaa, vai kuinka?
Avioliitto on kahden kauppa...
Tämä tarina olisi voinut olla minun entisen mieheni kirjoittama, mutta minun kirjoittamani se näyttäisi aivan erilaiselta.
Meissä kaikissa on takuulla vikaa, ihan kaikissa.
Mutta se, mitä tämä vaimo tekee, on kyllä äärilaitaa.
Ihmiset ovat normaaleja normaaleissa tilanteissa. Sen sijaan tiukoissa tilanteissa se oikea luonne tulee esiin. Ja tässä se tuli.
Vaikka toinen osapuoli esittäisi kuinka täydellistä ja vaikka siinä toisessakin osapuolessa on vikaa, ei se oikeuta sitä toista osapuolta käyttäytymään noin järjettömästi ja törkeästi.
Kunhan muistatte sanonnan, että "viisas väistyy" tarvittaessa.
Mitä vikoihin ja syyllisyyteen tulee, en keksi mitään joka oikeuttaisi tuon käytöksen! Siitä en vastuuta ota! Mitä taas tulee avioliittoon ja vaimon tarpeeseen hakea vaihtelua muualta, tottakai minussa on syytä! Vaikka nämä syyt voi tulkita miten vaan, niin tunnustan että olen tehnyt paljonkin vaimoani loukkaavaa ja se kai ratkaisee. Sillä ei kai ole väliä, että nekin asiat jotka vaimoani loukkasi tein uskossa että se on oikein. Uskalsin puolustaa ystäviäni jotka vaimo haukkui huoriksi, menin veljeni häihin bestmaniksi vaikka hän kielsi, kehtasin häippästä pois lasten kans kotoa kun hän riehui ja hajotti irtaimistoa. Kaiken lisäksi olin vielä tylsä ja epäromanttinen, kukkia vein vain merkkipäivinä, seksiä harrastettiin vain kerran pari viikossa. Puhua ja pussata toki osaan, varmaan enemmän kuin keskivertomies. Mutta tuota käytöstä en ansaitse!
Näkee sinusta, että olet täynnä vihaa.
Sinua on provosoitu ja olet provosoitunut.
Muista, että viha ja katkeruus syövät sinua sisältä. Älä heittäydy ainakana marttyyriksi varsinaisesti, sillä sekään ei ole hyväksi kenellekään.
Voisit ehkä hakea apua? Tiedäntiedän, se on vaikeaa ja kallista. Mutta heijastelet avioliittoasi vielä pitkään varsinkin ilman apua.
Jonain päivänä takuulla löydät uuden naisen. Mutta siinä saattaa käydä niin, että tästä uudesta naisesta tulee sijaiskärsijä, siirrät vahinkoa eteen päin. Tai sitten oireilet jollain muulla tavalla uudessa suhteessa.
Fyysisesti väkivaltaisissa suhteissa ainakin uhri oireilee pitkään. Siitä tulee tuttua ja turvallista. Pahimmillaan uhri ärsyttää tätä uutta kumppaniaan samaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen, mitä oli eksällä. Se on joku ihme mukavuusjuttu, tottumisjuttu tai jotain. En ihan tarkkaan tiedä, kun en ole alan ihminen, mutta pahimmillaan se on tätä.
Onhan se toki hienoa lukea tällaisia analyyseja, mutta huomaa että et ole lukenut ketjua läpi, joka tosin on venynyt jo pitkäksi. Olen hakenut apua, sekä itselleni että lapsilleni ja apu on tullut tarpeeseen. Olen oppinut siellä paljon itsestäni ja luulisin että siellä tehty keskustelu ja arviot kertoo paljon enemmän itsestäni kuin sinun muutaman viestin perusteella tekemäsi. Samoin olen jo kertonut, että en ole etsimässä uutta suhdetta ennenkuin olen tästä entisestä päässyt ohi. Se on totta että olen ollut vihainen, kuka ei tällaisessa tilanteessa olisi? Siltikään minun ei tarvitse hyväksyä vihjailua että olisin tehnyt jotain ansaitakseni kohtelun jonka olen entisen puolisoni kohdalta saanut. Edellisessä viestissä olin ihan tosissani siinä että minulla on osani meidän avioliiton ongelmiin, ihan harkiten ja tietäen että puolisoni loukkaantuu olen esim. nämä mainitsemani asiat tehnyt. Olisin voinut hyvin niellä kaiken tämän ja taipua hänen tahtoon, mutta kuten sanoin niin minun luonne ei anna siihen periksi. Huolimatta oikeasta ja väärästä tämä oli yksi siihen että hän haki onnea muualta.
Eikun hyvää jatkoa keittiöpsykologin urallesi.
"Usko pois, Sinussakin on ollut vikaa, vai kuinka? "
Kyllä. Minusta on täysin selvää, että aloittaja on selkärangaton nössö. Hän on ollut aivan liian kiltti mies, eikä ole laittanut vaimoaan kuriin.
Vannon, kautta kiven ja kannon, että jos minun vaimoni käyttäytyisi noin, katkoisin sen uudelta mieheltä kädet ja löisin vaimolta hampaat kurkkuun.
Jokaisella meistä on rajansa ja minun rajat kulkevat tuollaisessa käytöksessä. Epäinhimilliseen käytöksen vastaan epäinhimillisellä voimalla. Maksoi mitä maksoi.
Tuo oli varmasti provo, mutta jos todella ajattelet noin säälin kumppaniasi oli hän sitten epäinhimillinen tai ei.
Tuoko on käsityksesi "kuriin laittamisesta"? Kun äly loppuu nyrkit puhuu....
Ehkä mielestäsi ihmiset, jotka pyrkivät toimimaan nyrkeittä ovat nössöjä??
Aina se nyrkki isomman nyrkin kohtaa elikkä loputon kierre ja varsin hieno esimerkki lapsille.
Akka ravasi aikansa vieraissa ja oikein vittuilee päälle. Tuoko on jokin sivistyksen tavoitetila?
Kyllä tuossa vaiheessa minulta tosiaan sanat loppuvat ja nyrkit jatkavat siitä mihin järki sumenee.
"Aina se nyrkki isomman nyrkin kohtaa elikkä loputon kierre"
Tuo jos mikä on puhdasta toiveajattelua.
todellista pahuutta, niin miksei sitä saisi alistaa ja rankaista fyysisellä väkivallalla?
Valitettavasti ei edes toiveajattelua vaan faktaa. Itselleni kusipäät muuttuvat "ilmaksi", miksi kiusaisin itseäni heillä. Kannattaako itse alkaa idiootiksi, jos toinen on sitä. Miehekästäkö? Tuskinpa vaan, pelkuruutta pikemminkin.
Oletko kokenut jotain vastaavaa? Jos et niin turha uhota. Itseasiassa minäkin joskus mietin aikaisemmin että jos vaimo mua pettäisi niin hakkaisin varmasti ainakin ukon... Mutta nyt huomasin että joko tuo on luonteessa tai ei, vaikka en olisi jatkuvasti hillinnyt itseäni lasteni takia, en usko että siltikään olisin sortunut väkivältaan. Sillä se on kaikkea sitä vastaan mitä uskon ja ei mulla muuta oo.
Edelleenkin uskon että ainoa syy miksi käyttäisin väkivaltaa on suojellakseni lapsiani, itseäni tai jotain muita läheisiäni joltain fyysiseltä uhalta. Samoin edelleen uskon että jos joku tekisi pahaa lapselleni, vaikka käyttäisi hyväkseen tai tappaisi, ei minua pysäyttäisi mikään kostamasta tekijälle. Mutta tätäkään on turha arvailla ennenkuin sattuu kohdalle, toivotaan että ei!
Nössö minä en kuitenkaan ole, ainakaan siinä perinteisessä mielessä. Kyllä minä puoleni osaan pitää ja vastata kovalla kovaa vastaan, keinoni ovat vain hieman erit.
Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet kommentoida ja antaa tukea, oli sekä helpottavaa että huolestuttavaa huomata että en ole yksin. Alkuperäinen aiheeni hieman levisi, ei ollut tarkoitukseni alkaa ruotimaan ongelmiemme syytä vaan pohtia millainen ihmisluonne pystyy noin pahoihin tekoihin ja miksi. Tottakai syitä avioliiton ongelmiin on aina kummallakin puolella, mutta edelleenkin uskon vakaasti että tarkoituksellista julmuutta ja siitä nauttimista ei voi puolustella millään. Kaikista maailman julmista teoista; murhista, sodista, pahoinpitelyistä, kiusaamisista, raiskauksista ym pidän edelleen kaikista pahimpina niitä jotka kohdistetaan omiin läheisiin ja rakkaimpiin, tämä kertoo mielestäni paitsi raukkamaisuudesta (ei uskalla muihin purkaa pahaa oloa?), niin myös todella sairaasta mielestä.
Tsemppiä ja jaksamista kaikille uhreille, kyllä tästä voittajana noustaan! Niille kommentoijille jotka käskivät etsiä syitä itsestä pyydän miettimään mikä on syy joka tällaiseen oikeuttaa? Mikä oikeuttaa henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan, raiskaukseen, lapsen hyväksikäyttöön, tappoon...? Mielestäni tällaista syytä ei ole!
Vastaväittäjiä löytyy aina, toki kokonaistilnateitahan ei kukaan tiedä. On oikein kyseenalaistaa asioita, mutta toisaalta taas joillain ihmisillä tuntuu olevan melkoinen teilausmentaliteetti.
Ihmisen pahuus on faktaa ja sitä on ollut aina, mutta onneksi on myös hyvyyttä, itse uskon siihen (joskus jopa liiankin sinisilmäisesti).
Jos miettii historiaa niin aina on ollut ihmisiä, jotka välittämättä toisten kärsimyksestä vievät omia tarkoituksiaan eteenpäin jopa nauttien tuskasta ja kärsimyksestä.
kuullostaa todella epätoivoisen ihmisen täysin hallitsemattomalta käytökseltä. Tarvitsi kipeästi apua.
"kuullostaa todella epätoivoisen ihmisen täysin hallitsemattomalta käytökseltä. Tarvitsi kipeästi apua."
Niinpä niin. Älä huoli, pahaa-aavistamattomia "auttajia" ja ymmärtäjiä kyllä näille löytyy. Aina. (lähetetäänhän rikollisillekin rakkauskirjeitä ja leivonnaisia, jopa rahaa.)Ja hetken päässä "auttajat" havaitsevat olevansa tosi lirissä. Pahasti.
Olkaa tarkkoja siinä, ketä alatte "auttamaan" ja millä motiivein. Ottakaa aina selvää missä mennään.
on harvoin apua - päinvastoin; he vain ruokkivat tilannetta. Ihmisen pitäisi itse ymmärtää olevansa ammattiavun/lääkityksen tarpeessa. Kaikki ei ymmärrä.