Intiaanien pääasialliset esi-isät? Babylonin torni?

Mormonin kirja on Raamattuun verrattava pyhä kirja. Se kertoo Jumalan kanssakäymisistä Amerikan mantereen muinaisten asukkaiden kanssa ja sisältää ikuisen evankeliumin täyteyden.
2    Kirjan kirjoittivat monet muinaiset profeetat profetian ja ilmoituksen hengen avulla. Mormon-niminen profeetta ja historioitsija lainasi ja lyhensi heidän kultalevyihin kirjoitettuja sanojaan. Aikakirja kertoo kahdesta suuresta sivilisaatiosta. Toinen lähti Jerusalemista vuonna 600 EKR. ja jakaantui myöhemmin kahdeksi kansakunnaksi, jotka tunnetaan nefiläisinä ja lamanilaisina. Toinen lähti matkaan paljon varhemmin, kun Herra sekoitti kielet Babylonin tornilla. Tämä ryhmä tunnetaan jerediläisinä. Tuhansien vuosien kuluttua kaikki paitsi lamanilaiset tuhoutuivat, ja he ovat Amerikan intiaanien pääasiallisia esi-isiä.
19703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Arkeologien kaivamien faktojen ja erään J. Smithin hallusinaatioiden ollessa informaatioltaan keskenään ristiriitaisia, on ihmisten tehtävä tärkeä päätös kumpaan uskoa. Mormoneja on aika vähän. ;)

Äänestä
  • Etpä ole tainnut viimeaikoina kovinkaan tarkasti seurata arkeologiaa. Lisäksi väitteesi ovat 1800 luvun antien keksintöä joten olet hieman myöhässä. Pidä silmäsi auki ehkä opitkin jotakin, vaikka saanen epäillä sitä koska olet jo oman mielipiteesi nähtävästi lyönyt lukkoon eikäsitä muuta edes enkeli taivaasta.

    Äänestä

  • Mormoneja on suunnilleen yhtä paljon kuin juutalaisia,ovatko he myös mielestäsi väärässä?

    Äänestä

  • huvittava!! kirjoitti:

    Etpä ole tainnut viimeaikoina kovinkaan tarkasti seurata arkeologiaa. Lisäksi väitteesi ovat 1800 luvun antien keksintöä joten olet hieman myöhässä. Pidä silmäsi auki ehkä opitkin jotakin, vaikka saanen epäillä sitä koska olet jo oman mielipiteesi nähtävästi lyönyt lukkoon eikäsitä muuta edes enkeli taivaasta.

    Keneköhän tiedot ovat nyt jääneet 1800-luvulle? Geenitutkimusten mukaan amerikan intiaanit eivät ole sukua lähi-itään. geeneistä on voitu selvittää, että ovat tulleet beringinsalmen yli noin 13000v sitten. jotkin argeologit ovat sitä mieltä, että jo 30000v sitten on saapunut pieni joukko, mutta tästä ei ole argeologisia todisteita. MAP-kirkossa onmyös opetettu, että etelänmeren saarten asukkaat (esim Tonga) ovat laamanilaisten jälkeläisiä. tämäkin on tutkittu geenitestein ja nuo ihmiset tulevat 3000-1500v sitten aasiasta Taiwanin ja Uuden Guinean suunnalta - ja taas puuttuvat israelilaisten geenit.

    Äänestä

  • Antakaahan joskus linkkejä, joissa ei lue fair tai jefflindsay. Wikipedia ei takaa asiantuntemusta (eikä Youtube) koska niihinhän voi laittaa aika vapaasti mitä haluaa.

    Äänestä

  • pleace! kirjoitti:

    Antakaahan joskus linkkejä, joissa ei lue fair tai jefflindsay. Wikipedia ei takaa asiantuntemusta (eikä Youtube) koska niihinhän voi laittaa aika vapaasti mitä haluaa.

    laput silmillä. Et osaa etkä etenkään halua erottaa Mormonin Kirjan kansoja jo löydetyista kansoista!

    Äänestä

  • pleace! kirjoitti:

    Antakaahan joskus linkkejä, joissa ei lue fair tai jefflindsay. Wikipedia ei takaa asiantuntemusta (eikä Youtube) koska niihinhän voi laittaa aika vapaasti mitä haluaa.

    laput todella tiiviisti silmillä. Ei sinullekelpa edes ei mormonien kirjoitukset tai heidän tutkimustensa maininta jos on noilla sivuilla!!! Et myöskään halua edes nähdä yhteneväisyyttä, joka on eräiden Mormonin Kirjan kansojen sekä jo löydettyjen kansojen välillä puhumattakaan siitä missä JS sanoi Mormonin Kirjan kansojen asuneen.

    Äänestä

  • vikasi on kirjoitti:

    laput silmillä. Et osaa etkä etenkään halua erottaa Mormonin Kirjan kansoja jo löydetyista kansoista!

    Tarkoitit kai vitsiksi?

    Äänestä

  • sulla on kirjoitti:

    laput todella tiiviisti silmillä. Ei sinullekelpa edes ei mormonien kirjoitukset tai heidän tutkimustensa maininta jos on noilla sivuilla!!! Et myöskään halua edes nähdä yhteneväisyyttä, joka on eräiden Mormonin Kirjan kansojen sekä jo löydettyjen kansojen välillä puhumattakaan siitä missä JS sanoi Mormonin Kirjan kansojen asuneen.

    vitsi heti perään. Olikohan sama kirjoittaja? Annapa nyt jokin ei fairjeff-linkki ihan vaihtelun vuoksi...

    Äänestä

  • pleace! kirjoitti:

    vitsi heti perään. Olikohan sama kirjoittaja? Annapa nyt jokin ei fairjeff-linkki ihan vaihtelun vuoksi...

    http://www.ancientamerica.org/

    www.mormonsites.org

    http://www.wsu.edu/~dee/CIVAMRCA/MAYAS.HTM

    http://mayaruins.com/

    Hieman helppotajisempaa sinulle: http://mayas.mrdonn.org/dailylife.html

    http://www.latinamericanstudies.org/olmecs.htm

    Edellen kysmys luuletko todella että Nefiläisten nimi olisi nykykiekellä Nefiläsiet tai Laamanilaisten Laamanilaiset jne?? Olihan suomalaisetkin sumi tai saami tai finni jopa imous on ehdotettu...

    Äänestä

  • Ei fairia: kirjoitti:

    Ensimmäinen ei ollut fairjeffia vaan muuta potaskaa. Linkitykset muinaisiin intiaanikulttuureihin eivät puolestaan todista yhtään mitään laamanilaisista ja muista satuporukoista. Tietysti Amerikassa on intiaanikulttuureja ollut!

    edes norsua heinäkasasta!

    Äänestä

  • löytäis kirjoitti:

    edes norsua heinäkasasta!

    jos sitä siellä ei ole. Sinä löydät (myös Amerikasta kuten Smith) vaikkei sitä siellä olisi...

    Äänestä

Tiede –lehden artikkelissa sanotaan:
"Mitokondriaalinen dna ja Y-kromosoni vahvstavat, että nykyintiaanien juuret ovat valtaosin Siperiassa, mutta osa heistä kantaa myös geeniryvästä, jota tavataan yleisesti Kaukoidässä ja Etelämeren saarissa mutta ei juuri Siperiassa, ja toista, joka tunnetaan Euroopasta ja Lähi-idästä mutta ei Aasiasta." (Tiede 7/2007, s. 42)

Äänestä
  • Mm. inuitien tapaan eläneitä ihmisiä siirtyi Euroopasta (Ranskan tienoilta) Amerikkaan jääkauden aikana. Vaaditaan tarkempia tietoja tukemaan Mormonin kirjaa, jonka sanotaan kertovan "tämän mantereen asukkaista ja heidän alkuperästään". Mitenkähän tuo Siperian suunta on MK:sta kokonaan päässyt unohtumaan...?

    Äänestä

  • tuossa kirjoitti:

    Mm. inuitien tapaan eläneitä ihmisiä siirtyi Euroopasta (Ranskan tienoilta) Amerikkaan jääkauden aikana. Vaaditaan tarkempia tietoja tukemaan Mormonin kirjaa, jonka sanotaan kertovan "tämän mantereen asukkaista ja heidän alkuperästään". Mitenkähän tuo Siperian suunta on MK:sta kokonaan päässyt unohtumaan...?

    Amerikkaan asti? Vaellus pohjoisesta on teoria vielä sekin.

    Äänestä

  • eteläiseen kirjoitti:

    Amerikkaan asti? Vaellus pohjoisesta on teoria vielä sekin.

    Matkan varrelta löytyy argeologisia löytöjä, jotka voidaan ajoittaa. vastaavasti löytyy työkalujen ja keramiikan vastineita siperiasta geneettinen samankaltaisuus aasiaan.

    Äänestä

luulenpa ettei kuitenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihan tosi? kirjoitti:

Mormonin kirja on Raamattuun verrattava pyhä kirja. Se kertoo Jumalan kanssakäymisistä Amerikan mantereen muinaisten asukkaiden kanssa ja sisältää ikuisen evankeliumin täyteyden.
2    Kirjan kirjoittivat monet muinaiset profeetat profetian ja ilmoituksen hengen avulla. Mormon-niminen profeetta ja historioitsija lainasi ja lyhensi heidän kultalevyihin kirjoitettuja sanojaan. Aikakirja kertoo kahdesta suuresta sivilisaatiosta. Toinen lähti Jerusalemista vuonna 600 EKR. ja jakaantui myöhemmin kahdeksi kansakunnaksi, jotka tunnetaan nefiläisinä ja lamanilaisina. Toinen lähti matkaan paljon varhemmin, kun Herra sekoitti kielet Babylonin tornilla. Tämä ryhmä tunnetaan jerediläisinä. Tuhansien vuosien kuluttua kaikki paitsi lamanilaiset tuhoutuivat, ja he ovat Amerikan intiaanien pääasiallisia esi-isiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu