Vinkkejä kiitos

Aluksi, en kaipaa vittuiluja tai muuten asiattomia ja turhia kommentteja. Kaipaan vinkkejä tilanteeseeni, josta en tunnu itse pääseväni eteenpäin.

Olen 21-vuotias tyttö ja avopuolisoni on minua 2 vuotta vanhempi. Olemme olleet yhdessä reilusti kaksi vuotta ja kihloissa pian 1,5 vuotta.

Tällä hetkellä meillä menee oikeastaan oikein mukavasti. Aiemmin asia oli toisin. Olemme riidelleet ja mököttäneet toisillemme varmasti enemmän kuin monet pariskunnat koko 100 vuotisen avioliittonsa aikana.

Meillä on ollut ongelmana porno. Tiedän, että lähes jokainen mies katsoo joskus aikuisviihdettä, joten itsekin suhtaudun siihen niin, että se on ihan ok. Normaalia siis.
Kuitenkin jossakin vaiheessa mieheni katsoi pornoa KOKOAJAN, kun selkäni käänsin. Hän pyrki salailemaan asiaa minulta. Aluksi ihmettelin, että mitä hittoa, miksi hän tekee sitä kokoajan.
Pian katselun ohelle tuli uusi piirre; Alastonkuvien, bikinikuvien, strippivideoiden hakeminen ja katsominen.
Siinä vaiheessa pimahdin.

Pornon katselun ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä enkä hyväksy, että puolisoni hakemalla hakee muiden naisten alastonkuvia. Sen verran arvostan itseänikin.

Riitelimme asiasta useita kertoja. Luottamukseni mieheeni kävi aika pohjalla johtuen siitä, että hän aina lupasi lopettaa kuvien katselun ja vähentää pornon jatkuvaa katselua (pelkäsin että seksielämämme lopahtaa) ja lisäksi hän lupasi lopettaa pornon katselemisen salaamisen, mutta aina vain, kerta toisensa jälkeen kärysi tekemisistään ja salailuyrityksistään. Pian aloin olemaan pahallapäällä kokoajan ja osoitin mieltäni KAIKESTA koska minulla oli MIELETTÖMÄN paha olla, koska luottamus oli kärsinyt ja koska tiesin mitä hän teki kotona AINA minun poissaollessani.

Tämän vuoden alussa tulimme tilanteeseen jossa päädyimme parin viikon asumuseroon. Aloite lähti minusta. Halusin miettiä, jaksanko jatkaa, koska parisuhteemme oli väsyttänyt minut henkisesti todella huonoon kuntoon. Samalla mieheni sanoi, että hänenkin täytyy miettiä, haluaako hän jatkaa, koska olen kokoajan hänelle vihainen, milloin mistäkin. (Se johtui siis siitä, että oli luottamuspulaa hänen sanomisiinsa)

Päätimme kuitenkin jatkaa ja olemme onnellisia siitä päätöksestä.

Nyttemmin tilanteemme on sellainen, että tiedän mieheni jättäneen bikinikuvat ja stripparit sikseen ja pornoakin hän katsoo harvoin. (Eli: Tiedän mieheni välittävän minusta ja tunteistani)
Asianhan pitäisi olla minusta nyt OK, mutta kun ei ole. Olen aikanani saanut niin tarpeekseni epärehellisyydestä ja siitä, että makuuhuoneessani on muiden naisten sulot vilkkuneet minun poissaollessani, että tuntuu, etten pysty hyväksymään vähäistäkään pornoa enää.

Haluaisin joitakin vinkkejä miten pääsen asian yli? Minua edelleen ahdistaa melko usein ajatus siitä,että mieheni katselee aikuisviihdettä poissaollessani vaikka tekee sitä todella harvoin ja tiedän, ettei hän tee sitä loukatakseen minua tai siksi etten riittäisi hänelle.

Mitä teen? Haluan irti tästä tunteesta. Tunteet ovat järkeä voimakkaammat tässä asiassa! :(
281749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

mä en ole mikään asiantuntija mutta mua mietityttää että miksi se sun poikaystäväs on niin kovasti pornon ja bikinikuvien perään.jostain se kertoo.mä ehkä menisin jutteleen jollekin asiantuntijalle.on kamalaa aina epäillä et taasko se on kattomassa pornoa.enkä oo mikään tiukkapipo.sillon tällön se on ok mutta jatkuvasti...joku voi olla pielessä.

Äänestä
  • Luitkohan loppuun asti? :)

    Tilanne ei siis nykyään oo sellainen että katselis koko ajan. Joskus aiemmin se on sellainen ollut. Ehkä jokin riippuvuus, josta on virheidensä myötä jotakin oppinut ja vierottunut (Saattaahan sitä tupakoinnin lopettajakin joskus niihin savuihin sortua). Selitys voi olla esimerkiksi siinä ettei puolisoni ole juurikaan kokenut seksijuttuja ennen meidän suhdetta ja sen takia oli siihen "koukussa". TMS. Mutta se nyt ei ollut jutun pointti !!!

    Olen puhunut asiasta psykologin kanssa ja hänen mielestään tilanteeseen auttaa AIKA, mutta mielelläni kuulusin, jos jollakin olisi jokin muu idea tilanteessa eteenpäin pääsemiseksi.

    Äänestä

  • avovaimo 21 vee kirjoitti:

    Luitkohan loppuun asti? :)

    tiedoksi että minunkin poikaystäväni oli ennen minua kokematon, mutta kas kummaa ei pornoa! ja kuka vitun pässi menee puolen vuoden seurustelun jälkeen kihloihin? veikkaan että kysessää on tyhmä amismuija

    Äänestä

  • mitä ongelmia kirjoitti:

    tiedoksi että minunkin poikaystäväni oli ennen minua kokematon, mutta kas kummaa ei pornoa! ja kuka vitun pässi menee puolen vuoden seurustelun jälkeen kihloihin? veikkaan että kysessää on tyhmä amismuija

    Eiköhän kihloihin menemisen ajankohta ole jokaisen parin oma asia.
    Olikohan taas vähän turha kommentti.
    Pyydettiin apua ongelmaan, niin jotku jaksaa vaan vittuilla.

    Huoh!

    Äänestä

En voi käsittää tätä naisten pornokammoa.
Mielestäni pornon katsominen/runkkaaminen on täysin normaali ja hyväkin asia kunhan se täyttää muutamat kriteerit.

1. Se ei saa vähentää seksiä partnerisi kanssa

2. Porno ei saa olla vuorovaikutteista (chat, puhelinseksi, webcam jne.)

3. Sen ei tulisi vähentää yhteistä aikaa partnerisi kanssa

Nuo tulivat nyt ensimmäisinä mieleen ja varmasti ovat tärkeimmät. Toinen vaihtoehto liiallisten tarpeiden tyydyttämiseen on pettäminen, joka on minusta muutenkin huono vaihtoehto. Pornon katselu ei ole keltään pois eikä mistään pois oikein toteutettuna.

Pornoa katsova mies ei ainakaan omassa tapauksessani vertaa omaa naistaan kuvien/klippien naisiin, eikä ala heistä muutenkaan haaveilemaan. Oma naiseni antaa minulle kaiken mitä haluan puolisolta (myös seksiä). Ja silti minä katson pornoa silloin tällöin ollessani yksin.

Turhanpäiväistä valittamista siis tuo porno vie mut eroon hömpötys.

Äänestä
  • Eihän porno ole sen kummempaa kuin masturbaatio, jota harrastaa naisetkin. Naisena itse tiedän ettei masturbointi tarkoita sitä että mieheni ei olisi riittävä tai ajattelisin silloin muita. Se on vain pientä omaa hauskaa parisuhteen lisäksi, eikä haittaa suhdetta mitenkään. Samalla tavalla ymmärrän miesten pornohuvit, ja jonkinlaista uteliaisuuden tyydyttämistä mies. Onhan niitä muitakin yksityisasioita, jotka ei kuulu edes puolisolle. Ajattele että se on miehesi yksityisasia, joka ei liity sinuun mitenkään ja jota sinun ei tarvitse ajatella.

    Äänestä

  • Elän ihan kivassa suhteessa ja katselen itse silloin tällöin pornoa ihan omaksi huvikseni. Varmaan kumpanini tekee samoin? En tiedä, koska kunnioitan toisen yksityiselämää ja suon puolisolle samat ilot kuin itselleni. Miksi olla mustis joistakin kuvista?

    Ei toista voi omistaa, eikä vahtia! Ei muuttaa, kuin itteensä ja miksikä sitäkään, jos jostain pornon tirkkimisestä nauttii?

    Äänestä

  • miksiköhän minun miehestäni tuntuisi helvetin pahalta jos kiihottuisin muista miehistä/miesten kuvista?? Ja miehelle runkkaaminen toisia naisia katsellessa on ihan ok? Salli mun nauraa.

    Onneksi on miehiä jotka eivät pornosta perusta, ja runkatessakin heille riittää mielikuvitus. Muuten, en ole koskaan masturboidessani katsellut muiden miesten kuvia. Ja sitä olen kuitenkin tehnyt paljon..

    Äänestä

ei ole normaalia. Se kertoo siitä kuinka sairaaksi tää maailma on mennyt. Kahden ihmisen välinen juttu on tehty likaiseksi ja perverssiksi. Miksi te pornoa katsovat tai sen olemassaoloa kannattavat ette itse ota osaa näihin filmeihin, jos se kerran on normaalia??? Jokaisen täysijärkisen ihmisen PITÄÄ ymmärtää, että porno on todella vinksahtanutta. Naiset pillut ja persereiät levällään kakoo ja kyökkii miesten tuupatessa vehkeitään joka reikään. Saa muutenkin todella tasa-arvoisen kuvan tästä maailmasta. Toisiaan arvostavat kumppanit eivät tarvitse tällaista... miten se sanotaan... ai niin "normaalia lisämaustetta" seksielämäänsä.

Äänestä
  • Miksi minun pitäisikään itse ottaa osaa noihin filmeihin? Ei ole minun alaani tuollainen, mutta nyky-yhteiskunnassa pornon katsominen on erittäin normaalia. Olisiko sinusta parempi, että ne tarpeet tyydytettäisiin vieraissa naisissa, kun vaimo ei ole esimerkiksi kotosalla.

    Juu naiset ei menetä vuotta asepalveluksen takia tässä maassa, vaikka tasa-arvon vuoksi heidänkin täytyisi tehdä osansa tai palvelus molemmille vapaaehtoiseksi eikä vain naisille. Miehet kärsivät Suomessa suurempaa tasa-arvo-ongelmaa kuin naiset.

    Myönnän etten itsekään pidä nuista persereikä ja naamallelaukeamis asioista. Pornossa siis menty myös liian pitkälle.

    Äänestä

  • sama herra... kirjoitti:

    Miksi minun pitäisikään itse ottaa osaa noihin filmeihin? Ei ole minun alaani tuollainen, mutta nyky-yhteiskunnassa pornon katsominen on erittäin normaalia. Olisiko sinusta parempi, että ne tarpeet tyydytettäisiin vieraissa naisissa, kun vaimo ei ole esimerkiksi kotosalla.

    että kaikki pornoa katsovat ihmiset pettäisivät jos eivät sitä katsoisi, se vaan on nyt tehty, kuten sanoit, tässä nyky-yhteiskunnassa, helpoksi ja normaaliksi, jota se ei ole. Nyky-yhteiskunnassa pettäminen ym. kaikki seksiin liittyvät asiat ovat tehty arkipäiväisiksi (strippibaarit ym.), mutta silti tämä kaikki tuntuu kovin loukkaavan monia ihmisiä jos se kerran on normaalia? Miksi se sattuu niin moneen, että mies/nainen katsoo pornoa, alastonkuvia ym. Olisiko se niin, että se pieni järjen/tunteen ääni siellä sisällä huutaa, että tämä ei ole oikein???? Itseäni myös loukkaa (vois varmaan arvata..). Esim. Jos mieheni käy/kävisi strippibaarissa, pettäisin häntä täysin fyysisesti, pidän sitä samana asiana.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    ja mieluummin minä kävisin 6kk armeijaa, kuin saisin naisena (monien alojen korkeammilla palleilla) n. 3000e/vuosi palkkaa koko loppuelämäni ajan. Että semmosta tasa-arvoa...

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    ja mieluummin minä kävisin 6kk armeijaa, kuin saisin naisena (monien alojen korkeammilla palleilla) n. 3000e/vuosi palkkaa koko loppuelämäni ajan. Että semmosta tasa-arvoa...

    3000 e vähemmän kuin mies. Kauhee kun innostuu ni kaikki unohtuu :)

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    että kaikki pornoa katsovat ihmiset pettäisivät jos eivät sitä katsoisi, se vaan on nyt tehty, kuten sanoit, tässä nyky-yhteiskunnassa, helpoksi ja normaaliksi, jota se ei ole. Nyky-yhteiskunnassa pettäminen ym. kaikki seksiin liittyvät asiat ovat tehty arkipäiväisiksi (strippibaarit ym.), mutta silti tämä kaikki tuntuu kovin loukkaavan monia ihmisiä jos se kerran on normaalia? Miksi se sattuu niin moneen, että mies/nainen katsoo pornoa, alastonkuvia ym. Olisiko se niin, että se pieni järjen/tunteen ääni siellä sisällä huutaa, että tämä ei ole oikein???? Itseäni myös loukkaa (vois varmaan arvata..). Esim. Jos mieheni käy/kävisi strippibaarissa, pettäisin häntä täysin fyysisesti, pidän sitä samana asiana.

    Ihan hyviä pointteja tekstissäsi oli! Itse voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, ettei minua haittaisi sekuntiakaan tyttöystäväni pornon selailu/masturbointi, kunhan se ei rikkoisi nuita kolmea sääntöä ylemmässä kommentissani. Tämän takia en ymmärrä naisten reaktiota samaisesta asiasta.

    Strippibaarin lasken eri kategoriaan, kuin pornon. Se häiritsisi yhtä paljon minua, kuin häiritsee sinuakin. En siis haluaisi katsella tyttöystäväni hiplailevan hunkseja tai muitakaan strippareita.

    Tuo palkkaeroasia. Ensinnäkin kaikki miehet ei todellakaan saa 3000€/kk (ymmärrän kärjistyksen kuitenkin :)) Ne palkkaerot mitkä ovat olemassa, eivät ole kuin muutamia satasia, kun taas palvelus kestää vuoden, ei puolta. Samaan aikaan miesten suorittaessa palvelusta voivat naiset kerätä arvokasta työkokemusta/opiskella tai edetä urallaan samaan/korkeampaan palkkatasoon, kuin palveluksesta tuleva mies.

    Ja käy se armeija ja pyydä parempaa palkkaa! Se on helppo naisena sanoa, kuinka sen armeijan kävis noin vaan, mutta kun ei naiset tosissaan sitä oo käymässä, ikinä. Miesten pitäisi vaatia naisille palvelus. Nauttisin siitä kuinka naiset alkaisivatkin yhtäkkiä vastustamaan tasa-arvoa xD

    Äänestä

  • sama herra.... kirjoitti:

    mietinnöistäsi. Tarkoitin kylläkin 3000e/vuosi, joka ei siis ole tasa-arvoista samasta ammatti/virkanimikkeestä. Kyllähän voidaan mennä vaikka kuinka syvälle näissä tasa-arvokeskusteluissa, kuten naisten synnytykseen ym. mutta tulisi niin pitkä lista siitä, mitkä kaikki asiat ovat teillä miehillä helpompia.

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    mietinnöistäsi. Tarkoitin kylläkin 3000e/vuosi, joka ei siis ole tasa-arvoista samasta ammatti/virkanimikkeestä. Kyllähän voidaan mennä vaikka kuinka syvälle näissä tasa-arvokeskusteluissa, kuten naisten synnytykseen ym. mutta tulisi niin pitkä lista siitä, mitkä kaikki asiat ovat teillä miehillä helpompia.

    on kommentoida... Synnytyshän ei liity mitenkään tasa-arvoon. Se on sama, kuin sanoisi naisten olevan epätasa-arvossa myös sen takia, että miehet ovat luonnostaan fyysisesti naisia voimakkaampia.

    Äänestä

  • Sama herra................. kirjoitti:

    on kommentoida... Synnytyshän ei liity mitenkään tasa-arvoon. Se on sama, kuin sanoisi naisten olevan epätasa-arvossa myös sen takia, että miehet ovat luonnostaan fyysisesti naisia voimakkaampia.

    mutta, kuinka monessa taloudessa äiti lähtee heti toivuttuaan töihin ja isä jää kotiin. Kuka yleensä enemmän kasvattaa lasta ja ottaa syliin kun sattuu, kuka on aina paikalla (oliskohan äippä)??? Yhtä monessa taloudessa tämä on varmaan isä, kuin se että nainen menee armeijaan. En oikein muutenkaan ymmärrä tuota sinun armeijavertaustasi (se ei mielestäni ole epä tasa-arvoista teitä miehiä kohtaan). Sehän kaatuu jo pelkästään tuolla palkkavertailullani että voin luetella monia muitakin asioita. Ja miksihän olet niin armeijaa vastaan, sehän on ylpeydesn aihe miehelle (ainakin minun tuntemilleni) että saa sitten puolustaa maataan jne. ja armeija-aikoja aina muistellaan hyvällä, vaikka rankkoja ovatkin... Kannattaa tutustua naisen elämään paremmin ennenkuin alkaa väittää sitä helpoksi.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Lähes aina nainen on se joka "omii" lapsen synnytyksen jälkeen ja haluaa jäädä kotiin. Nykypäivänä miehet todellakin hoitavat lapsiaan.

    No ajattelepa. Jos vain naisilla olisi pakollinen palvelus, olisiko se tasa-arvoista?
    Haluaisin ainakin kuulla millä perustelet itsellesi sen, ettei armeija ole epätasa-arvoinen. Nainen saa valita, mies ei. Enempää simppeliksi en sitä voi pukea.

    Armeija on nykypäivänä yhä pienemmälle osalle miehistä YLPEYDEN AIHE. Vanha vanha ajatusmalli tuo. Sota ei ole ylpeyden eikä kunnian asia, jopa veteraanit tämän tietävät.

    Äänestä

  • Sama herra kirjoitti:

    jo aiemmin mainitsit naisen fysiikasta, sehän pätee hyvin tässä armeija-asiassa... Siksi luultavasti naisilla ei ole pakkoa. Tuskin naiset jaksaisivat (juuri siksi etteivät ole niin voimakkaita) sotia kunnolla, jos tilanne niin vaatisi, sillä aseet ym. painavat hervottomasti. Parempi siis, että armeija on miesvoittoinen. Ja jos naiset hoitaisivat senKIN asia, mitä te miehet tekisitte? Itse olen 25-vuotias, joten meillä on ilmeisesti erilaiset ystävät, sillä kaikki miehet kenen kanssa olen armeijasta puhunut, ovat siihen vähintään neutraalisti puhuneet ja ylpeydellä käyneet. Itse en todellakaan haluaisi sotia mihinkään päin maailmaa, mutta ne vain ovat tosiasia ja pieni uhka on kokoajan rakkaasta naapuristamme, joka yrittää näyttää viimeisimmällä tempauksellaan toiselle mahdille, että täällä pystytään myös mihin vain. Mitenhän me naiset puolustaisimme maata Venäjää vastaan? Veteraanitkin sylkisivät tuollaisia ihmisiä päin. Ylpeydellä armeijaan, siinä arvostusta itsenäisyydestä!!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    kyllähän juu miehet leikkivät lastensa kanssa, mutta tunnen paljon miehiä joiden isyysloma, jos pitävät, on jotain ihan muuta kuin 24h lapsen kanssa oloa. Poikkeuksia on, mutta niin on armeijan käyneitä naisiakin.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    jo aiemmin mainitsit naisen fysiikasta, sehän pätee hyvin tässä armeija-asiassa... Siksi luultavasti naisilla ei ole pakkoa. Tuskin naiset jaksaisivat (juuri siksi etteivät ole niin voimakkaita) sotia kunnolla, jos tilanne niin vaatisi, sillä aseet ym. painavat hervottomasti. Parempi siis, että armeija on miesvoittoinen. Ja jos naiset hoitaisivat senKIN asia, mitä te miehet tekisitte? Itse olen 25-vuotias, joten meillä on ilmeisesti erilaiset ystävät, sillä kaikki miehet kenen kanssa olen armeijasta puhunut, ovat siihen vähintään neutraalisti puhuneet ja ylpeydellä käyneet. Itse en todellakaan haluaisi sotia mihinkään päin maailmaa, mutta ne vain ovat tosiasia ja pieni uhka on kokoajan rakkaasta naapuristamme, joka yrittää näyttää viimeisimmällä tempauksellaan toiselle mahdille, että täällä pystytään myös mihin vain. Mitenhän me naiset puolustaisimme maata Venäjää vastaan? Veteraanitkin sylkisivät tuollaisia ihmisiä päin. Ylpeydellä armeijaan, siinä arvostusta itsenäisyydestä!!

    Naiset olisi siis syytä pakottaa siviilipalveluskoulutukseen tai siihen armeijaan (ne parempikuntoiset). Siellä naiset voisi opettaa toimimaan hyödyllisesti sodan syttyessä yms. Naiset eivät tee mitään maanpuolustuksen hyväksi. Tasa-arvo on naisten vapaus ja miesten vankeus mielestäsi, eikö niin?

    Kyllä me Suomalaisella sisulla venäjän hyökkäys torjutaan!!!

    usko, että naiset sodan syttyessä kimpsujaan pakkaa ja lähde etelän hetelmiä maistelemaan. Tiedätkö termin "Lotta-svärd"? Se oli sellainen järjestö, jossa hoidettiin sodassa haavoittuneita ja muutenkin pidettiin yllä miesten taistelutahtoa, hoidettiin ruokaa taisteluihin ym. Sitä taisi pyörittää naiset ja ilman sitä Suomi tuskin myöskään olisi tässä tilanteessa kuin nyt. Kerää hiukan faktoja ennenkuin haastat. Venäjää ei voiteta enää suomalaisella sisulla, eikä varsinkaan armeijasta ruikuttavilla "tosimiehillä", joiden mukaan tasa-arvon määrittää armeija.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Ensinnäkin kannustit itse miesvoittoista armeijaa, jotta paras iskukyky ja sitten et tajua sarkastista heittoani venäjää vastaan menevästä sodasta .. huhhuh. Pidät tietenkin venäjää suurimpana uhkana, mutta ei ole pakkoarmeijassa mitään järkeä, kun emme pysty päihittämään vihollista satunnaisilla lisämiehillä. Sainpas ainakin sinutkin myöntämään ettei venäjää vastaa mitään mahdollisuuksia ole =D

    Just noita "Lotta-svärd" taitoja voisitte opetella siellä sivarissa. Eli kerää hieman järkeä ennen kuin haastat.

    on ihan sitä varten, että vaikuttaisimme puolustuskykyisiltä, koska silloinhan meillä on ne ´puolustusvoimat´ ja olemme pieni valtio. Jos se ei olisi pakollinen, se tarkoittaisi käytännössä sitä, että n. 1/10 kävisi armeijan vapaaehtoisesti (sinä kuulut ilmeisesti niihin loppuihin), joka taas tarkoittaisi sitä, että vaikuttaisimme puolustuskyvyttömiltä muita maita kohtaan, joten tänne olisi helppo hyökätä, ymmärrätkös mies??. Itse kannatan palkka-armeijaa, joka luultavasti tulee sitten lisänä Naton myötä. Venäjää vastaanhan meillä on myös EU:n tuki (ja luultavasti myös USA), joten yksinään meidän ei tarvitsisi olla. Mieluummin silti, että ne miehet (ja ne muutamat sadat naiset) siellä sotatantereella, kuin pelkkä naisarmeija. En tarvitse lisää järkeä, sitä mulla on vaikkapa sullekin jakaa :) mutta onnea nyt sinulle tuon tasa-arvokysymyksen selvittelyyn jonkun muun kanssa, ketä jaksaa sinulle perinpohjaisesti selittää, miksi miehille kuuluu armeijan käynti ja miksi se EI LITY tasa-arvoon MITENKÄÄN. Opitte miehiksi, mammanpojat :) Varsinainen aihehan meiltä jäi jo aikaa sitten, joten lopetetaan nyt tämä touhu. Olemme eri mieltä ja se tuskin tulee muuttumaan :)

    No saat viimesen sanan tän kerran :) Tekisi mieli vielä kertoa pari mielipidettä, mutta ikuisuuksiin tämä menisi. Liian eri käsitykset asioista. AAMEN.

    Äänestä

  • sama herra... kirjoitti:

    Miksi minun pitäisikään itse ottaa osaa noihin filmeihin? Ei ole minun alaani tuollainen, mutta nyky-yhteiskunnassa pornon katsominen on erittäin normaalia. Olisiko sinusta parempi, että ne tarpeet tyydytettäisiin vieraissa naisissa, kun vaimo ei ole esimerkiksi kotosalla.

    Juu naiset ei menetä vuotta asepalveluksen takia tässä maassa, vaikka tasa-arvon vuoksi heidänkin täytyisi tehdä osansa tai palvelus molemmille vapaaehtoiseksi eikä vain naisille. Miehet kärsivät Suomessa suurempaa tasa-arvo-ongelmaa kuin naiset.

    Myönnän etten itsekään pidä nuista persereikä ja naamallelaukeamis asioista. Pornossa siis menty myös liian pitkälle.

    Se on kyllä jännä että miehet kuvittelevat saavansa pornon suhteen yksin määritellä mikä on ok ja mikä ei. Ikävä kyllä parisuhteissa on mukana kaksi osapuolta ja se ei kuulkaas arvon herrat auta teitä yhtään että itse olette sitä mieltä että pornon katselu on ihan ok. Jos tyttöystävä tai vaimo hermostuu niin tukalat oltavat tulee:)

    Ja mä en henk.koht. ymmärrä mitä järkeä voi olla tahallaan loukata rakastamaansa ihmistä. Mikään mahti maailmassa ei saisi ainakaan mua toimimaan niin.

    Ei miehellä ole mitään sellaisia tarpeita joiden hoitamiseksi ehdottomasti _vaadittaisiin_ muita naisia, ei "oikeita", eikä niitä siinä tietokoneen näytöllä. Tuo on ihan naurettavaa että "olisiko sitten parempi käydä vieraissa".

    Äänestä

Asiat selviävät puhumalla.

Omat ongelmasi joudut puhumaan ammattiauttajalle, parisuhteen yhteiset ongelmat ratkeaa keskenään puhumalla.

Äänestä

ja kuinka kauan se kestää, sitä ei tiedä. Ja jaksaako sitä parantumista odottaa suhteessa jossa itsellä on paha olo?

Tiedän miltä susta tuntuu. Ja tiedän etten itse pysty siihen. Miehelle saan riittää minä, ja jos pornoa katsotaan sitä katsotaan yhdessä. Myönnän olevani vähän konservatiivinen näissä asioissa, ja olen tullut tulokseen ettei sitä pidä häpeillä ollenkaan, päin vastoin.

Musta on ihana tuntea että puolisoni haluaa katsella vain minua :)

Tässä sun pitää kuunnella vain omia tunteitasi. Järkeily kun ei aina auta vaikka kuinka yrittäisi...

-20v tyttönen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avovaimo 21vee kirjoitti:

Aluksi, en kaipaa vittuiluja tai muuten asiattomia ja turhia kommentteja. Kaipaan vinkkejä tilanteeseeni, josta en tunnu itse pääseväni eteenpäin.

Olen 21-vuotias tyttö ja avopuolisoni on minua 2 vuotta vanhempi. Olemme olleet yhdessä reilusti kaksi vuotta ja kihloissa pian 1,5 vuotta.

Tällä hetkellä meillä menee oikeastaan oikein mukavasti. Aiemmin asia oli toisin. Olemme riidelleet ja mököttäneet toisillemme varmasti enemmän kuin monet pariskunnat koko 100 vuotisen avioliittonsa aikana.

Meillä on ollut ongelmana porno. Tiedän, että lähes jokainen mies katsoo joskus aikuisviihdettä, joten itsekin suhtaudun siihen niin, että se on ihan ok. Normaalia siis.
Kuitenkin jossakin vaiheessa mieheni katsoi pornoa KOKOAJAN, kun selkäni käänsin. Hän pyrki salailemaan asiaa minulta. Aluksi ihmettelin, että mitä hittoa, miksi hän tekee sitä kokoajan.
Pian katselun ohelle tuli uusi piirre; Alastonkuvien, bikinikuvien, strippivideoiden hakeminen ja katsominen.
Siinä vaiheessa pimahdin.

Pornon katselun ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä enkä hyväksy, että puolisoni hakemalla hakee muiden naisten alastonkuvia. Sen verran arvostan itseänikin.

Riitelimme asiasta useita kertoja. Luottamukseni mieheeni kävi aika pohjalla johtuen siitä, että hän aina lupasi lopettaa kuvien katselun ja vähentää pornon jatkuvaa katselua (pelkäsin että seksielämämme lopahtaa) ja lisäksi hän lupasi lopettaa pornon katselemisen salaamisen, mutta aina vain, kerta toisensa jälkeen kärysi tekemisistään ja salailuyrityksistään. Pian aloin olemaan pahallapäällä kokoajan ja osoitin mieltäni KAIKESTA koska minulla oli MIELETTÖMÄN paha olla, koska luottamus oli kärsinyt ja koska tiesin mitä hän teki kotona AINA minun poissaollessani.

Tämän vuoden alussa tulimme tilanteeseen jossa päädyimme parin viikon asumuseroon. Aloite lähti minusta. Halusin miettiä, jaksanko jatkaa, koska parisuhteemme oli väsyttänyt minut henkisesti todella huonoon kuntoon. Samalla mieheni sanoi, että hänenkin täytyy miettiä, haluaako hän jatkaa, koska olen kokoajan hänelle vihainen, milloin mistäkin. (Se johtui siis siitä, että oli luottamuspulaa hänen sanomisiinsa)

Päätimme kuitenkin jatkaa ja olemme onnellisia siitä päätöksestä.

Nyttemmin tilanteemme on sellainen, että tiedän mieheni jättäneen bikinikuvat ja stripparit sikseen ja pornoakin hän katsoo harvoin. (Eli: Tiedän mieheni välittävän minusta ja tunteistani)
Asianhan pitäisi olla minusta nyt OK, mutta kun ei ole. Olen aikanani saanut niin tarpeekseni epärehellisyydestä ja siitä, että makuuhuoneessani on muiden naisten sulot vilkkuneet minun poissaollessani, että tuntuu, etten pysty hyväksymään vähäistäkään pornoa enää.

Haluaisin joitakin vinkkejä miten pääsen asian yli? Minua edelleen ahdistaa melko usein ajatus siitä,että mieheni katselee aikuisviihdettä poissaollessani vaikka tekee sitä todella harvoin ja tiedän, ettei hän tee sitä loukatakseen minua tai siksi etten riittäisi hänelle.

Mitä teen? Haluan irti tästä tunteesta. Tunteet ovat järkeä voimakkaammat tässä asiassa! :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu