Kysymys

Täällä saa lukea koko ajan siitä että miten rauhoitan pelimiehen tai valloitan don juanin, olisiko vastaus siinä että iskee tavallisen miehen niin ei tarvii pohtia näitä maailman vallottajaisia, mitkä pääsääntöisesti ovat kusipäitä ja 10000 naisen kaatajia ja piut paut piittaavat mistään suhteista ja sitten parutaan perään mikä mussa on vikana.
151722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Luultavasti laitan kyltin otsaani seuraavalla kerralla "hei en ole kevannut ilmeisesti kenellekään naiselle, koska en ole saanut kutsua vielä yhdenkään pöytään/seuraan, mutta jos tunnet minimaalista kiinostusta tartu ihmeessä hetkeen".

Äänestä
  • .. niin sit sun pitää noin tehdä :D

    hohoijakkaa..

    Äänestä

Itse rakastuin kilttiin tavalliseen mieheen.
Hän ei käyttänyt alkoholia eikä tupakkaa.
Pukeutui normaalisti ja ylisti uskollisuutta. Käyttäytyi myös kohteliaasti. Siis todellinen unelmien mies.

...mutta todellisuudessa hän olikin Paras miespääosan näyttelijä, jonka olen ikinä tavannut. Olin hänelle yksinäisyyden lievittäjä avioeron jälkeen. Hän oli etsinyt koko ajan hiljaisuudessa selkäni takaa uutta naista, kun sitten löysi uuden rikkaan ja lapsettoman naisen tuli tuo susi esiin, kun minusta piti nopeasti päästä eroon.

Äänestä

nainen kirjoitti osoittautuvat poikkeuksetta todella häiriintyneiksi - kuten tältäkin palstalta huomaa. Ne, jotka oikeasti ovat ns. normaaleja ja tavallisia, eivät tosiaankaan ole niitä miehiä, jotka mm. täällä itseään sellaiseksi nimittävät. Suomi24:n "normaalit" ja "kunnon" ja "tavalliset" miehet ova naistenvihaajia, onnettomia ongelmaisia urpoja, jotka (tämän palstan johdosta etupäässä) kierrän erittäin kaukaa.

Mieluummin joku vilkkusilmä, joka on sosiaalinen, kun naismurhaa hautova ummikko "tavis" .

Äänestä
  • ...niin varmasti 100 muutakin naista ihastuu, ja tällainen mies on aina petollinen pelimies vaikka tietysti aluksi vakuuttelee olevansa luotettava.

    Jos mies on liian nössö ja eikä yhtään kiinnostava, niin sellaisesta ei muutkaan naiset ikinä kiinnostu, turvallinen valinta.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ...niin varmasti 100 muutakin naista ihastuu, ja tällainen mies on aina petollinen pelimies vaikka tietysti aluksi vakuuttelee olevansa luotettava.

    Jos mies on liian nössö ja eikä yhtään kiinnostava, niin sellaisesta ei muutkaan naiset ikinä kiinnostu, turvallinen valinta.

    suhteen pohja rakennetaan sen varaan, että toiseen voi luottaa siksi, kun tätä ei kukaan muu halua, niin aika heikosti menee. Sellainen ihminen, pettää heti jos yksikin tilaisuus tarjoutuu. Sen sijaan mies tai nainen, jolla on ollut valinnanvaraa kumppaninsa suhteen ja on miettinyt millaiseen ihmiseen haluaa sitoutua on paljon luotettavampi. Menkää metsään asumaan, jos koette ulkopuolisten kiinnostuksen uhkaksi suhteellenne!

    Äänestä

  • Jos... kirjoitti:

    "Sen sijaan mies tai nainen, jolla on ollut valinnanvaraa kumppaninsa suhteen ja on miettinyt millaiseen ihmiseen haluaa sitoutua on paljon luotettavampi."

    On totta, että tuo pätee joissain tapauksissa.

    Valitettavasti kaikki suositut eivät kuitenkaan mieti, "millaiseen ihmiseen haluaa sitoutua", vaan napsii aina tarjottimelta sen mikä sattuu maittamaan. Miehet ovat keskimäärin todella heikkoja houkutuksille, ja suosituilla miehillä on paljon houkutuksia...

    Äänestä

  • tavallaan ei kirjoitti:

    suosituilla naisillakin on niitä houkutuksia. So what? Toiset haluaa vakisuhdetta ja toiset ei. Parasta etsiä siis juuri omalle itselleen sopiva partneri. Turha elämässä on pelätä sydänsuruja. Ihan niin kuin kaikkein menestyneimmät yhtiötkin ovat jossain vaiheessa historiaansa joutuneet ottamaan valtavan riskin, niin samalla tavalla ihmisenkin on onnensa eteen otettava se riski, että pistää tunteensa likoon parisuhteessa ja voi sattua. Jos ei ota riskiä, niin ei voi saavuttaa koskaan mitään suurta. Silloin sitä saavuttaa korkeintaan sen muotin parisuhteesta ilman todellista sisältöä, jossa toisena osapuolena on ihminen, johon on tyydytty, kun ei parempaa uskalleta tavoitella. Kukin tyylillään. Toimikaa vain noin pelkurimaisesti, niin pysyy avioerotilastot ennallaan...

    Äänestä

  • Näin olen minäkin tänä kesänä huomannut, että ”rehellinen kahden tytön isä”, ”luotettava ainakin tähän asti”, ”rehellinen mies,totta joka sana” –mies osoittautui patologiseksi valehtelijaksi. Luonneanalyysia tehdessä on tullut mieleen, että kostaako tämä mies aikaisemmat parisuhde pettymyksensä nyt uusiin kohteisiin.

    Mutta jos aikuinen mies puhuu rakkaudesta ja sormuksista, niin eikö siihen voi uskoa? Lemmenluritukset voisi jättää lepertelemättä ja ajatella toisen tunteita. Miksi kylvää tahallaan pahaa mieltä ympäriinsä? Suhteen voi lopettaa fiksusti vain sanomalla kasvotusten ”tästä ei taida tulla nyt mitään”, ei sitä edes kaipaa mitään turhia selityksiä.

    Äänestä

  • "Olettamus on munausten äiti!"

    jos alkaa mustavalko-ajatteluun, saa sitä olla lopun ikää ja kyynistyy vaan. Ei myöskään toisaalta pidä olla liian "sinisilmäinenkään".

    Anna mahdollisuus, mutta älä lupaa tai odota liikoja.

    Äänestä

  • D... kirjoitti:

    Näin olen minäkin tänä kesänä huomannut, että ”rehellinen kahden tytön isä”, ”luotettava ainakin tähän asti”, ”rehellinen mies,totta joka sana” –mies osoittautui patologiseksi valehtelijaksi. Luonneanalyysia tehdessä on tullut mieleen, että kostaako tämä mies aikaisemmat parisuhde pettymyksensä nyt uusiin kohteisiin.

    Mutta jos aikuinen mies puhuu rakkaudesta ja sormuksista, niin eikö siihen voi uskoa? Lemmenluritukset voisi jättää lepertelemättä ja ajatella toisen tunteita. Miksi kylvää tahallaan pahaa mieltä ympäriinsä? Suhteen voi lopettaa fiksusti vain sanomalla kasvotusten ”tästä ei taida tulla nyt mitään”, ei sitä edes kaipaa mitään turhia selityksiä.

    Jos on kokenut epäonnistumisia ja pahoja pettymyksiä (mies tai nainen), miksi haluaa JATKAA sitä pahaa oloa muihin. Ei se helpota yhtään omaa oloa jos toimii samalla tavalla. Pettymykset ovat osa elämää ja ne on tarkoitettu kasvattaviksi kokemuksiksi (vaikka sattuukin).

    Jos sitä jatkaa edelleen onkin ottanut itse sen roolin, eikä tuhoa sitä näkymötäntä demonia joka siirtynyt pettymyksen kautta itseensä.

    Jokaisen pitäisi vahvistaa itseään kohtaamaan pettymyksiä ja voittamaan ne, siltikään menettämättä uskoaan parempaan. Kyllä se hyväkin kohdalle sattuu kun on sattuakseen.

    Äänestä

keskusteluja aiheesta "Miten saan lipevän lipevän ja pettävän pelimiehen kesytettyä omaksi kiltiksi uskolliseksi helläksi hoivaavaksi hanipupukseni"? Missä?

Äänestä
  • oon tämmöne kiltti urpo nörtti, jolla ei o ollu suhteita, mut tarkottaaks se et oon ruma ja tunteeton naisia vihaava moukka, joka pettäs unelmies naisen heti, jos vaik Jessica Alba tulis kadulla vastaan ja kysyis haluunko suihinoton??
    ..jos jäi epäselväks en o ruma, enkä pettäs. kiittäsin kohteliaisuudesta korkeintaan.
    Sitä paitti, jos toinen pettää, niin vika on suhteessa, ei pelkässä pettäjässä.

    Äänestä

  • uus kyssä kirjoitti:

    oon tämmöne kiltti urpo nörtti, jolla ei o ollu suhteita, mut tarkottaaks se et oon ruma ja tunteeton naisia vihaava moukka, joka pettäs unelmies naisen heti, jos vaik Jessica Alba tulis kadulla vastaan ja kysyis haluunko suihinoton??
    ..jos jäi epäselväks en o ruma, enkä pettäs. kiittäsin kohteliaisuudesta korkeintaan.
    Sitä paitti, jos toinen pettää, niin vika on suhteessa, ei pelkässä pettäjässä.

    "Sitä paitti, jos toinen pettää, niin vika on suhteessa, ei pelkässä pettäjässä."

    Et tunne ihmisiä, jos uskot tuohon.

    Tietenkin on huonoja suhteita, jotka voivat johtaa turhautumiseen ja sitten pettämiseen, mutta kyllä ne ovat vähemmistö. Useimmiten pettäjä pettää itsekkäiden halujensa vuoksi.

    Äänestä

  • ---1§1§ kirjoitti:

    pettämisestä, kun ensinhä se mies pitää iskeä!

    Vois olla mielenkiintoista kokeilla kynsiään vaik semmoisen harrastuksen parissa, mistä itse pitää:) Kuten vaikka raahais kivan nörtin muutaman päivän eräretkelle! Ois se muuta kuin Baarien touhut. Jos ei natsaa, niin voihan ajan käyttää kalastamalla ja jättää sen nörtin kannolle karhun syötiksi:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naisille kirjoitti:

Täällä saa lukea koko ajan siitä että miten rauhoitan pelimiehen tai valloitan don juanin, olisiko vastaus siinä että iskee tavallisen miehen niin ei tarvii pohtia näitä maailman vallottajaisia, mitkä pääsääntöisesti ovat kusipäitä ja 10000 naisen kaatajia ja piut paut piittaavat mistään suhteista ja sitten parutaan perään mikä mussa on vikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu