Vaimon liehittelevät

Vaimo saa miespuolisilta työkavereiltaan huomiota vähän turhan paljon työajan ulkopuolella. Ennen pitkää saa varmaan muutakin, ellei ole jo saanut.

Taas hairahduin pettäjään (ylläri pylläri). Ei enää usko ja voimat riitä tästä irti pääsemiseen.

Tietäisi edes, sen, että miksi juuri minä onnistun aina törmäämään näihin sikoihin?

Jos ei mun kanssani oleminen tyydytä, miksei voi vaan sanoa että se oli siinä, heippa?

Ilmeisesti ei selkäranka riitä moiseen.
131310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oletko nyt ihan varma?

Anna kuvaus siitä, minkä kaiken perusteella epäilet pettämistä.

Äänestä

Sanot suoraan että yhteydenpito työkavereiden kanssa loppuu nyt heti. Tai suhde loppuu. Ihan sama sulle.

Ilmoitat myös työkavereille, että jos liehittely jatkuu niin edessä on pitkä sairasloma polvivamman takia.

Näin minä aion toimia.

Äänestä

Ettet vain olisi kehitellyt ongelmaa vain korviesi väliin? Kuullostaa kyllä siltä, että olet mustis siitä, että joku jaksaa nähdä vaivaa liehitälleksään ja näkee vaimosi upeana naisena. Teetkö sinä niin? Näetkö vaimosi upeana naisena ja kerrot tämän hänelle? Liehitteletkö häntä silloin tällöin, jotta romantiikka ei kuolisi suhteestanne ja jotta hän tieää, että haluat häntä vieläkin?

Vai murjotatko mustasukkaisena, riitelet ja moitit häntä, haluat omistaa hänet antamatta hänen tuntea olevansa haluttu ja ihana? Vaikenet kaikin kielin ja loukkaat häntä aina kun pystyt. Epäilet hänen pettävän vaikka hän ei sitä tee. Hän vain haluaa tuntea olevansa nainen ja sitä sinä et saa hänestä ulos. Jos hän yrittää olla sitä sinulle vaivaannut ja pilkkaat häntä. Ajat häntä luotasi pois etkä tajua sitä, vaikka hän on sen suoraan sanonut. Et tajua, että kaksi kertaa samanlainen suhde ei johdu naisista vaan itsestäsi. Et kykene antamaan naiselle sitä hyvää oloa mitä hän tarvii.

Leimaat huoraksi ja pettäjäksi ja kevytkenkäiseksi, koska sinua ahdistaa se, ettet kykene vastaamaan etkä antamaan sitä tunnetta, mitä hän joutuu hakemaan muualta. Täälläkin kirjoittelet epäilyjäsi, mutta olisit kirjoittanut vaikka rakkauskirjeen puolisollesi, niin näkisit mitä positiivisuus naista kohtaan voi saada aikaan. Paitsi että voi olla liian myöhäistä. Mutta seuraavassa suhteessa mieti mitä voit itse tehdä. Naiset ja miehet ovat erilaisia ja se vaatii sopeutumista molemmilta.

Miehen täytyy tulla vastaan naisen maailmaan ja antaa sitä hyvää oloa ja ihailua kotona, ettei sitä tarvitse hakea muualta. Tunnetta että on Nainen ja toinen on Mies. Selvästikin jossain sulla tökkii kun et voi antaa sitä naisillesi. Onko se sinun mielestä turhaa?? Ehkä seuraavassa suhteessasi osaat jo hyväksyä myös naisen tarpeet. Jos nainen ei koe olevansa haluttu ja palvottu kotona kuolee myös ne halut kotiin. Jos toistuvasti kertoo tarpeestaan tuntea itsensä rakastetuksi ja halutuksi kotonaan, mutta mies vain murahtaa ja jopa pilkkaa tarvetta, niin mitä odotat tapahtuvan?

Äänestä
  • kirjoitettu !!!

    Jos tilanne on oikeasti tuo... Sinäkö olet viaton uhri, jolta nainen viedään ihan väkisin..?! Ja naisesiko on täysin vietävissä oleva hörhö..?! Just joo... Tuolla asenteella et ikinä pysyvää parisuhdetta saavutakaan!

    Äänestä

  • Jos nainen ei saa sitä ja tätä. Ehkäpä se mustasukkaisuus syntyy juuri siitä, että nainen kohtelee miestä kuin rikkinäistä korkokenkää?

    Näillä palstoilla on ollut noita naisiaan paapovia miehiä, jotka tippa silmässä naputtelevat tarkkoja kuvauksia siitä, miten ovat tulleet petetyiksi. Sinun pitäisi käydä opastamassa heitä. He eivät vain kykene antamaan naiselle sitä hyvää oloa mitä hän tarvii. Eivät osaa tulla vastaan naisen maailmaan. Nainen ei koe itseään riittävän halutuksi ja rakastetuksi kotonaan jne. Ei, kun tuo viimeinen meni väärin. Sen paikalle: Nainen ei koe miestään riittävän jännittäväksi ja kiehtovaksi.

    Kyllä se niin on, että syy on aina miehessä. Tyttöporukassakin kaikki ovat aina sitä mieltä, että vika on miehessä, kun yksi tytöistä tilittää parisuhteestaan.

    Äänestä

  • sitäkin voi kysyä kirjoitti:

    Jos nainen ei saa sitä ja tätä. Ehkäpä se mustasukkaisuus syntyy juuri siitä, että nainen kohtelee miestä kuin rikkinäistä korkokenkää?

    todella harva nainen haluaa sen jännittävän miehen. Se on näitä miesten tulkintoja ja ylläpitämiä myyttejä, joihin uskovat vain ne, jotka eivät itse osaa analysoida omaa käytöstään tai toisen. Ne jännittävät miehet ovat kyllä kiehtovia, samalla tavalla niin miehestä kuin naisesta; että joku uskaltaa elää noin, uhraa elämänsä sen eteen, että toteuttaa jotain huimia haaveitaan kuten esim vuorikiipeilijät jne. Mutta harva jaksaa sitä, että se kumppani sitten reissuaa pitkin maailmaa eikä ole ikinä läsnä kun tarvisit. Alkuhuuma jännittävästä suhteesta haihtuu todella nopeaan.

    Suurinta osaa ihmisistä lumoaa nämä ihmiset, mutta suurin osa tajuaa myös, ettei heidän kanssaan voi ikinä saavuttaa sitä perinteistä suhdetta, mitä kuitenkin moni hakee, jopa nykypäivänä. Haluamme, että kumppanimme on läsnä, rakastaen ja ihaillen, olipa hän sitten mies tai nainen. Ja tässä on se kompastuskivi. Se rakkauden osoittaminen toiselle niin, että toinenkin kokee tulevansa rakastetuksi. Silloin se tarkoittaa sen osoittamista kuten HÄN sitä pyytää. Eli haleja, suukkoja, kukkia huomioimista kun on nainen ja kun on mies, niin sitä suoraa toimintaa mihin antaudutaan ehdoitta. Ja kyllä se mieskin arvostaa useimmiten myös niitä suukkoja ja haleja jne. Mutta pointti on se, että kun toinen pyytää jotain ja toinen sen suhteessa kieltäytyy antamasta, niin kumman on syy? Jos kertoo suoraan mitä tarvitsee, niin miksi siinä ei voi tulla vastaan ja antaa sitä?

    Kun se fakta on kuitenkin, että nainen harvemmin pystyy kiihkoon miestään kohtaan jos ei saa sitä oloa miehestä, että mies oikeasti pitää ja palvoo naista. Ei tarvitse edes rakastaa. Riittää että saa naisen tuntemaan itsensä naiseksi ja luottamaan itseensä naisena juuri tämän miehen seurassa. Siihen ei tarvita jännitystä eikä kiehtovuutta, siihen tarvitaan Mies, joka uskaltaa sanoa kauniita sanoja ja sipasta poskea. Ja naiset ovat kertoneet tämän miljoonia kertoja, rakastajilleen ja puolisoilleen, mutta mies ei halua uskoa. Miksi?

    Ikuinen noidankehä: kuka kohteli ja ketä kaltoin ensimmäisenä...

    Miehelle pitäisi olla niin äiti, vaimo, rakastajatar, taloudenhoitaja ja psykiatri... Ja sitten vielä voivotellaan, ettei osata "tulla vastaan naisen maailmaan" - hah! Ei miehen tarvitse olla jännittävä ja kiehtova - vaan toisen huomioiva ihminen.

    No totta hemmetissä tyttöporukan jutuissa vika on miehessä! Sehän on homman ydin: naiset saavat haukkua keskenään siippojaan, ja avot, kun ilma puhdistuu ja taas sitä kotona olevaa jahvettia jaksaa ihmeesti! Ja miehetkö ei koskaan puhu keskenään vastaavia juttuja... Salli mun nauraa... Jonkun kerran sattunut "kärpäseksi kattoon"...

    Äänestä

  • harva, siis kirjoitti:

    lause tuo "Riittää että saa naisen tuntemaan itsensä naiseksi ja luottamaan itseensä naisena juuri tämän miehen seurassa." Noin se juuri menee!

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Ikuinen noidankehä: kuka kohteli ja ketä kaltoin ensimmäisenä...

    Miehelle pitäisi olla niin äiti, vaimo, rakastajatar, taloudenhoitaja ja psykiatri... Ja sitten vielä voivotellaan, ettei osata "tulla vastaan naisen maailmaan" - hah! Ei miehen tarvitse olla jännittävä ja kiehtova - vaan toisen huomioiva ihminen.

    No totta hemmetissä tyttöporukan jutuissa vika on miehessä! Sehän on homman ydin: naiset saavat haukkua keskenään siippojaan, ja avot, kun ilma puhdistuu ja taas sitä kotona olevaa jahvettia jaksaa ihmeesti! Ja miehetkö ei koskaan puhu keskenään vastaavia juttuja... Salli mun nauraa... Jonkun kerran sattunut "kärpäseksi kattoon"...

    "Ja miehetkö ei koskaan puhu keskenään vastaavia juttuja... "

    Miehet eivät todellakaan "analysoi" ja revittele parisuhteitaan kaveriensa kanssa niin kuin naiset, eivät kerro yksityiskohtaisesti parin yhteiselosta, eivät pui (olemattomia) ongelmia... Miehet korkeintaan toteavat, etteivät jaksa akkaansa.

    Olet siis tainnut olla "kärpäsenä katossa" todella akkamaisten miesten seassa. ;)

    Äänestä

  • -------.----- kirjoitti:

    se ole kokolailla sama asia lyhyemmin "etteivät jaksa akkaansa"..?

    Meikä-kärpänen kuunteli näitä turinahetkiä aiemmassa ammatissaan... Kyllä niitä "olemattomia ongelmia" oli näillä vaimojensa murjomilla miesparoillakin. Yksi pihtas, toinen tuhlas yhteisetkin rahat, kolmas oli varma eukkonsa uskottomuudesta jne jne... Aivan yhtä "olemattomia" ongelmia siis kuin niillä helvetin rasittavilla akoillakin!

    Äänestä

  • "kärpänen" kirjoitti:

    Mistäs sinä muuten tiedät niin tarkkaan nämä naisten "olemattomat ongelmat"...?

    Äänestä

  • Ihana huomata ettei maailma ole vielä muuttunut! Naiset saa kyllä liehakoida miten lystää ja jos siitä sanoo pistetään miehen syyksi ettei huomioi tms. Auta armias jos mies edes vilkaisee jonkun naisen perään niin heti otetaan ero ja haukutaan pettäjäksi yms.

    Huoh, mistä näitä sikiää?

    Äänestä

Mistä sä tiedät että vaimos sua pettää? Onko jäänyt kiinni? Ettei tuo pettäminen vaan oo sun omissa ennakko- ja harhaluuloissasi?

KESKUSTELKAA YHDESSÄ ASIASTA. Älä syytä vaan tuo esiin oma huolesi asiasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

työkaverit kirjoitti:

Vaimo saa miespuolisilta työkavereiltaan huomiota vähän turhan paljon työajan ulkopuolella. Ennen pitkää saa varmaan muutakin, ellei ole jo saanut.

Taas hairahduin pettäjään (ylläri pylläri). Ei enää usko ja voimat riitä tästä irti pääsemiseen.

Tietäisi edes, sen, että miksi juuri minä onnistun aina törmäämään näihin sikoihin?

Jos ei mun kanssani oleminen tyydytä, miksei voi vaan sanoa että se oli siinä, heippa?

Ilmeisesti ei selkäranka riitä moiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu