Liikuntaryhmä

Hei ,mulla olis idea.LIIKUNTARYHMÄ.
Ideana päästä liikkumisen alkuun ryhmänä ja yksin.Kaikki halukkaat voi tulla mukaan.
Ideana saada itsensä ulkoilemaan ainakin se puolituntia päivässä, aamulla tai illalla tai aamuin ja illoin.
Aloitus voisi olla huomenna
Tähän tarvitaan kalenteria työkaluksi.
Kalenteriin voi sitten merkitä saavutuksensa,sekä viikottaisen painonsa,sekä myös sen mistä salaisista lihottavilta nautinnoilta on välttynyt niinkuin myös repsahdukset kuten suklaa,olut,makeat leivonnaiset yms.
UUDEN OLEMUKSEN LUPAUKSIA
Lupaus1 : Lupaan,että huomenna (keskiviikkona)klo 12 mennessä olen ulkoillut puolituntia.
Lupaus2:vettä juon päivittäin ainakin 1,5 litraa.
(lupauksia voi lisätä kekseliäisyytensä ja kykynsä mukaan jokainen itse.)Jos sinulla on hyviä ideoita niin ilmoita niistä.
4168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lähdenkin tästä laittamaan liikuntavaatteet ylleni ja ulos lenkille.Tällepäivälle voin sitten laittaa kalenteriini kävelyä 30 min.

Äänestä

kyllä,aion lähteä tänään ainakin puolentunnin lenkille voi kylläkin tulla tunnin kävely ja siitä voin olla hyvilläni,sillä se on minulta suoritus ja merkki luonteen lujuudesta siksi,ettei sohvalla loikoilu TV:tä tuijottaen vie voittoa päätöksestäni.

Äänestä

Tänään on kolmas säännöllisen ulkoilun päivä.Ilokseni huomasin eilen, etten olekaan yksin kuljeksimassa hiljaisia kävelyteitä.Reippaita ulkoilijoita oli useampia,jotka olivat valinneet saman reitin kuin minä.Siinä tuli kivasti joukkohenkeä.

Äänestä

ulkoilua on kertynyt tällä viikolle 2,5h

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Hei ,mulla olis idea.LIIKUNTARYHMÄ.
Ideana päästä liikkumisen alkuun ryhmänä ja yksin.Kaikki halukkaat voi tulla mukaan.
Ideana saada itsensä ulkoilemaan ainakin se puolituntia päivässä, aamulla tai illalla tai aamuin ja illoin.
Aloitus voisi olla huomenna
Tähän tarvitaan kalenteria työkaluksi.
Kalenteriin voi sitten merkitä saavutuksensa,sekä viikottaisen painonsa,sekä myös sen mistä salaisista lihottavilta nautinnoilta on välttynyt niinkuin myös repsahdukset kuten suklaa,olut,makeat leivonnaiset yms.
UUDEN OLEMUKSEN LUPAUKSIA
Lupaus1 : Lupaan,että huomenna (keskiviikkona)klo 12 mennessä olen ulkoillut puolituntia.
Lupaus2:vettä juon päivittäin ainakin 1,5 litraa.
(lupauksia voi lisätä kekseliäisyytensä ja kykynsä mukaan jokainen itse.)Jos sinulla on hyviä ideoita niin ilmoita niistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu