Olen ollut VHH:lla jo joitakin kuukausia ja nyt olisi eräs kummallinen juttu josta haluaisin kysyä että josko jollain on samanlaisia kokemuksia ja miten niistä päästään?
On niin että nyt VHH-aikana pari-kolme kertaa päivässä minulle tulee ihme olo, erityisesti aamuisin kun herään. Olo ei varsinaisesti ole huono mutta sellainen höntti olo, ei yhtään miellyttävä olo ja tuntuu että silloin olen tosi hajamielinen. Ajatus takkuilee ihan selvästi.
Kun se tulee aina siitä kun ruokailusta on monta tuntia niin ajattelin sitten että se johtuu siitä että söin liian vähän. Mutta ei se siitä varmaan johdu koska lisäsin syötävää pienensin energiavajetta ihan minimiin niin että se ei voi olla enempi 100 kkal päivässä.
Mutta silti tuntuu ettei se auta ja ainakin aamulla on tosi kurjaa lähteä autolla ajamaan kun olo on sellainen ihmeellinen, ei ainakaan tarkaavainen. Siispä aikaistinkin heräämistä kolmella vartilla ja aloin syömään oikein kunnon salaattiannoksen aamulla, paljon porkkanaraastetta appelsiinin paloilla ja sinne sitten kurkkua, tomaattia ja maissia. Ja kaalia tietysti. Se tuntuu auttavan kunhan vain viitsii herätä hieman aikaisemmin, höntti olo häipyy. Jo pelkkä salaatin värikkyys piristää.
Päivisin minulla ei kuitenkaan ole mahdollista syödä noin, kun pitäisi kaikki tarvikkeet raahata kotoa tai laittaa valmiiksi, mutta kuka viitsii raahata purkkikaupalla salaatteja ja kun niiden syömäaikakin tulee iltapuolella (ruokatunnilla tietysti myös mutta se ei ole ongelma) vasta työajan lopussa kun tulee se höntti olo niin autossako se pitäisi puputtaa ja sitten odottaa että voi lähteä ajamaan? Eikä pelkällä salaatilla elä, milläs siinä oikein ruokaa syöt, mutta mitään välipala-linjaa en halua ottaa, sellaiset vain lihottavat.
Onko jollain jotain samanlaisia kokemuksia ja miten siitä pääsee eroon? Muuten VHH toimii kyllä hyvin en välittäisi luopua siitä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
jos olet vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Etkö ole katsonut miten paljon hiilareita on maississa?
Eikä tuo tunnu olevan yleistä muillakaan. Jos se olisi yleistä niin siitä saisi lukea jatkuvasti tuolta VHH-palstaltakin, täällä VHH-vastustajien palstalla se voi hyvinkin olla yleistä (en enää jaksa tätä palstaa juuri seurata) mutta sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. :(
keittojuureksista ja liha laatua vaihtamalla saa nopsia helppoja ruokia ruokatermokseen työhön/reissuun mukaan.(keittojuureksia, lihalienta, jauhelihaa ja vaikka kaalta sekaan niin onpa helppoa ja vaivatonta.toinen lempparikeitto broileria, keittojuureksia ja kanalientä. bon apetit)
Lopeta se VHH jos haluat elää normaalia elämää. Tai käy mittauttamassa verensokerisi silloin kun on höntti olo.
Jos porkkana-maissi-salaatti poistaa tilan, niin se johtuu siitä että niissä on hiilihydraatteja niin että verensokerisi nousee terveellisiin arvoihin. Nuo kasvikset ovat tietääkseni VHH:n ei-saa-syödä-listalla.
Montako VHH-laista olet ristirekkelläsi saanut käännytettyä?
Ai et yhtään vai. No yritä lujemmin, ehkä se aurinko paistaa risukasaankin. :)
vasta pari viikkoa ja minulla alussa oli tosi huono olo.Muutaman kerran oli pyörtyminen lähellä,eikä painokaan tippunut.Olin jo valmis lopettamaan koko "dietin" Siten työkaverini kysäisi syömis määrästäni ja selvisi että syön ihan liian vähän.Lisäsin ruuan määrää ja olo on nyt ollut ihan hyvä ja muuten, painokin lähti tippumaan.Minulle tämä on ollut sopiva tapa tiputtaa painoa,tosin olen ollut vasta lyhyen ajan enkä voi sanoa mitään pitkän ajan tuntemuksista.Luotan vahvasti että pääsen hyviin tuloksiin tällä tyylillä.