Eli tutustuin noin vuosi sitten naiseen johon ihastuin. hyvin meni aluksi kunnes yhtäkkiä hän ilmoittikin että olemme vain kavereita. Siirryin siitä sitten eteenpäin ja olin mm. armeijan takia poissa jonkin aikaa.
Meillä on yhteisiä ystäviä ja sitten satuin törmäämään häneen uudestaan. Olimme muutaman kerran nähneet välilläkin sanomatta sanaa toisillemme. jälleennäkeminen oli siitä outo että hän yritti selvästi houkutella jäämään viereensä nukkumaan. sen jälkeen tavattiin aina välillä ja vietettiin viikonloppu festareilla samassa porukassa jossa hän myös vaikutti tunkevan aina lähelle.
noin viikko sitten oltiin yht. ystävämme synttäreiden jatkoilla ja sama jatkui, mm. istuttiin kahdestaan ulkona monta tuntia ja puhuttiin kaikesta mahdollisesta. saunomaan oisi halunnut yhdessä ja nukuttiin vierekkäin vaikka hänellä olisi ollut toinenkin yöpaikka lähellä.
Mitään en saanut aikaiseksi kysyä kun pysyi liian hyvin edelliset pakit mielessä.
koko viikkoon tuon jälkeen ei ole kuulunut mitään, ei yhtään mitään. Voisiko tällainen olla vain jotain pelleilyä vai mitä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
selvästi toivovan että olisit ottanut "härkää sarvista" ja osoittanut haluavasi häntä vielä. Taitaa olla aika nuori tyttö kyseessä, joka ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa. Ei varmaankaan kypsä seukkaamaan, mutta kiinnostunut kuitenkin.
Meinasin kanssa sanoa, että nuoria olette - tyttö varmaan sinuakin nuorempi (olet armeijassa).
Minusta hän haluaisi olla vielä kanssasi. Uudestaan.
Nuorena monesti voi vähän pelästyä, kun suhde alkaa mennä liian vakavaksi, liian syväksi, ja ottaa välimatkaa. Vaikka välittääkin. Ehkä hän tarvitsi miettimisaikaa?
Parasta olisi kun uskaltaisit kysyä suoraan.
Nainen odottaa, että kysyt häneltä vielä viidesti samaa asiaa ja hän antaa sinulle joka kerta pakit. Sitten vielä kun uskallat kuudennen kerran kysyä, nainen avaa haaransa ja antaa sulle pillua kaikkien niiden vastoinkäymisten korvaamiseksi. Sorry, neidit, ei kiinnosta mua.
kyllä, siis tyttö testaa että kelpaako, vaikkei ole sinusta sillätavalla kiinnostunut.
TAI sitten ujoutta ja kokemattomuutta vain. tyttö voi olla kiinnostunut, mutta ei oikei tiedä miten sen ilmaisisi. Jännittää ja pelkää tms.
Jos sinä olet kiinnostunut, niin anna asialle aikaa, huomaat kyllä ennen pitkää kiinnostatko tyttöä.
"Jos sinä olet kiinnostunut, niin anna asialle aikaa, huomaat kyllä ennen pitkää kiinnostatko tyttöä."
Kuinkahan moni nainen antaisi vastaavassa tilanteessa ujolle miehelle "aikaa, jotta sitten jossain vaiheessa huomaa kiinnostaako miestä vai ei?".... Niinpä...