Mahtooko olla olemassa mitään keinoja, millä niin sanotuista sosiaalisista- ja ihmissuhdeongelmista voisi päästä eroon., tai ainakin vähentää niitä.
Ongelmieni juuret ovat aika klassisessa koulukiusaamisessa. Ei sinänsä mitkään ilkeilyt niinkään haitanneet (vaikka pahalta nekin tuntuivat), vaan se että jäi kaikesta ulkopuoliseksi. Olin käytännössä koko yläasteen ja lukion ajan (sama porukka molemmissa, joten ei olisi ollut toivoakaan tilanteen paranemisesta) täysin yksin ilman ainuttakaan ystävää. Koska muut eivät hyväksyneet minua joukkoonsa. Tästä sitten seurauksena on tainnut olla, että minulta jäi saamatta kaikki nuo ystävyys- ja seurustelutaidot, jotka ihmisen pitäisi oppia luultavaasti jo nuorena. Lisäksi ympärilleni kivettyi erittäin paksu kuori henkiseltä kannalta katsottuna. Kun oli tarpeeksi kauan yrittänyt saada muita hyväksymään itsensä, niin lopulta sitä vaan joutui keräämään ne viimeiset itssenäisyyden ja ylpeytensä rippeet ja päättämään, että minä pärjään yksin, enkä tarvitse muita ystävikseni.
Takaisin sitten mykypäivään. Nyt olen jo yli 30-vuotias, enkä ole koskaan seurustellut kunnolla. Ja epäilen etten edes uskaltaisi, koska en yksinkertaisesti osaisi toimia seurustelusuhteessa sillä tavoin kuin tämänikäiseltä ihmiseltä odotetaan. Joitain vuosia sitten minulla oli jonkinlainen alkava suhde erään miehen kanssa, mutta mokasin todella pahasti, vaikka en aitä silloin heti tajunnutkaan. Olin liian passiivinen, ja kun kyseinen mies esimerkiksi sanoi rakastavansa minua, niin epäilin, että hän vain pilailee kustannuksellani, vaikka asia ei sitten tainnutkaan olla niin.
Lisäksi olen vielä sen näköinen, että minua ei nykyisin taida edes kukaan miespuolinen haluta lähestyä. Painoa on kertynyt masennuksen takia varsin paljon, (tosin nyt yritän laihduttaa) ja lisäksi kuulemma näytän melkoisen pahantuuliselta joten ei ihme, että kukaan ei minusta kiinnostu.
Ristiriitaista kyllä, vaikka en koskaan ole parisuhteessa ollut, niin minulla on varsin tarkka kuva siitä, mitä haluan, ja mitä mies tulee minulta vastavuoroisesti saamaan, jos ikinä mihinkään pysyvämpään suhteeseen tulen koskaan päätymään.
Tuntuu aika toivottomalta tämä tilanne. Onko tällaisesta minkäänlaista ulospääsyä.
Terveisin
Itseensä kyllästynyt naisihminen
Ongelmieni juuret ovat aika klassisessa koulukiusaamisessa. Ei sinänsä mitkään ilkeilyt niinkään haitanneet (vaikka pahalta nekin tuntuivat), vaan se että jäi kaikesta ulkopuoliseksi. Olin käytännössä koko yläasteen ja lukion ajan (sama porukka molemmissa, joten ei olisi ollut toivoakaan tilanteen paranemisesta) täysin yksin ilman ainuttakaan ystävää. Koska muut eivät hyväksyneet minua joukkoonsa. Tästä sitten seurauksena on tainnut olla, että minulta jäi saamatta kaikki nuo ystävyys- ja seurustelutaidot, jotka ihmisen pitäisi oppia luultavaasti jo nuorena. Lisäksi ympärilleni kivettyi erittäin paksu kuori henkiseltä kannalta katsottuna. Kun oli tarpeeksi kauan yrittänyt saada muita hyväksymään itsensä, niin lopulta sitä vaan joutui keräämään ne viimeiset itssenäisyyden ja ylpeytensä rippeet ja päättämään, että minä pärjään yksin, enkä tarvitse muita ystävikseni.
Takaisin sitten mykypäivään. Nyt olen jo yli 30-vuotias, enkä ole koskaan seurustellut kunnolla. Ja epäilen etten edes uskaltaisi, koska en yksinkertaisesti osaisi toimia seurustelusuhteessa sillä tavoin kuin tämänikäiseltä ihmiseltä odotetaan. Joitain vuosia sitten minulla oli jonkinlainen alkava suhde erään miehen kanssa, mutta mokasin todella pahasti, vaikka en aitä silloin heti tajunnutkaan. Olin liian passiivinen, ja kun kyseinen mies esimerkiksi sanoi rakastavansa minua, niin epäilin, että hän vain pilailee kustannuksellani, vaikka asia ei sitten tainnutkaan olla niin.
Lisäksi olen vielä sen näköinen, että minua ei nykyisin taida edes kukaan miespuolinen haluta lähestyä. Painoa on kertynyt masennuksen takia varsin paljon, (tosin nyt yritän laihduttaa) ja lisäksi kuulemma näytän melkoisen pahantuuliselta joten ei ihme, että kukaan ei minusta kiinnostu.
Ristiriitaista kyllä, vaikka en koskaan ole parisuhteessa ollut, niin minulla on varsin tarkka kuva siitä, mitä haluan, ja mitä mies tulee minulta vastavuoroisesti saamaan, jos ikinä mihinkään pysyvämpään suhteeseen tulen koskaan päätymään.
Tuntuu aika toivottomalta tämä tilanne. Onko tällaisesta minkäänlaista ulospääsyä.
Terveisin
Itseensä kyllästynyt naisihminen
Vastaukset 3
Vanhimmat
aloita sellainen liikuntaharrastus missä olet tekemisissä uusien naistuttavuuksien kesken, itsepuollustus on hyvä, tee uusia kavereita,
jos harrastat jotain lajia voit kysyä heitä myös ohimennen muuhun toimintaan, liikkujat liikkuu.
Mutta kuuntele mitä he puhuvat miehistä, suhteista, ongelmista... yms yms. mitä ei kyllä tarvitse edes sanoa, koska ammennat niitä tahtomattasi, kuten ihminen tekee joka oikeasti tahtoo vastauksia.
Unohda menneet ja elä tätä päivää. Voit saavuttaa edelleen kaiken mitä et aikoinaan saanut. Olet jo selvästi ajatellut ongelmasi läpi ja hyväksynyt ne. Nyt sinun täytyy vaan tehdä.
Vain tekemällä todella muuttuu ja oppii.
Unohda kaikki se ideologia ja tavoitekuvat siitä mitä suhteen pitää olla. Tapaa miehiä avoimin mielin, tutustumismielessä.
Oliko perhemallisi vanhemmistasi normaali, eli oliko heidän välillään läheisyyttä? Jos oli, olet jo nuorena alitajuisesti sisäistänyt kaiken mitä tarvitset.
Oliko sinulla miesjutun aikaan masennusta? Todennäköisesti kuvio johtui siitä, ei siitä että sinun persoonassasi olisi vikaa.
Oletko saanut oikeaa opastusta masennuksen hoitoon?
Liikakiloista pääsee eroon, ja suosittelen sitä.
pystyt kohentamaan ulkonäköäsi ja saat tunteen siitä että teet asioiden eteen ja myös saavutat tavoitteita. Se palkitsee.
Koulukiusaamisesta kannattaa puhua, kaikesta mikä on vaivannut kauan, todellakin kannattaa puhua ja silloin siitä pääsee oikeasti yli.
Olet pahantuulisen oloinen koska et ole oma itsesi. Oma itsesi ei ole pahantuulinen, ei masentunut, ei syrjitty, kiusattu.
Oma itsesi on kun sinulla on hyvä olla. Ja silloin se näkyy ulospäin.
osaatko englantia?
http://www.youtube.com/watch?v=Tib25rJkK4E
Hale dwoskin videoita kannattaa etsiä ja kuunnella, kirjallisuutta löytyy masennukseen, ahdistukseen ja muihin omakuva-vääristymiin.
Mutta tee... tee ja tee.
Tee jatkuvasti jotain mistä saat saavuttamisen, onnistumisen tuntemuksia ja pikkuhiljaa löydämme sinut :) sinut siellä kaiken myrskyn alla joka tahtoo ulos.
Itsetuntosi on heikko ja se ei ole sairaus.
Mieti mistä pidät ja yritä löytää uusi harrastus, jossa voisit tavata samanhenkisiä ystäviä. Se että koulukaverisi/työkaverisi kiusasivat/kiusaavat on vain mielesi kuva nykytilanteeseen.
Lakkaa suremasta ja mene jonnekin missä tapaat uusia ihmisiä. Vaikkapa kansalaisopistoon esimerkiksi opiskelemaan kieliä. Kerro muille muista harrastuksistasi ja kokeile löytyykö vaikkapa lenkkikaveria. Siitä se lähtee. Itsetunnon paraneminen ja masennuksen väheneminen.
Sitä ennen sinun on kuitenkin käytävä suruprosessi läpi. Apua siihen voi saada keskustelemalla hyvän ystävän, sielunhoitajan tai mielenterveyshoitajan kanssa.
Voit tietysti jatkaa nykylinjalla, mutta sillonhan tilanne ei koskaan muutu. Voi olla, että seuraukset siitä ovat pahempia kuin pelkosi.
Muista, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita - myös sinä!
Rakasta itseäsi lempeästi. Hyväksy itsesi ja jos haluat muuttaa jotain etene sitä kohden hiljaa. Opettele nauramaan itsellesi. Minä ainakin saan parhaat naurut juurikin omista pikku neurooseistani ja kun saan itseni kiinni jostain typerästä. esim ähmin suklaata ahdistukseen tms.. sillon vaan kertoo rakkalle kropalleen että kuules kaunis vartaloni, ruoka ei ole loppumassa maailmasta joten nautitaan nyt rauhassa vielä pari suklaa palaa mutta otetaan sit taas iisimmin sen kanssa. jollei siitä usko niin näytä sille että riisiä ja pastaa löytyy kaapista vielä ;)
tee mistä nautit. palvele itseäsi. älä mieti mitä muut sanoo.
naura makkaroillesi, kysy niiltä voiko niitä paistaa joskus illalliseksi ;)
hyväksy että on ollut vaikeaa ja anna anteeksi itsellesi kaikille kiusaajillesi. kyllä tuo siltä vaikuttaa että oot valmis menemään eteenpäin. arvosta menneisyyttäsi vaikka se näyttäisikin kurjalta.
pidä juhlat entiselle itsellesi, kiitä että se pelokas persoona oli elämässäsi mut että nyt annat sen mennä. alat vapautumaan ja huomaat elämäsi järjestyvän pikkuhiljaa.
sinussakin on rohkeutta ja kaikkia niitä asioita mitä muissakin on. kaikki lähtee ajatuksista.
onnea polullesi.