Ruokavalioni

Ongelmani on, että syön helvetisti kerralla. Olen n. 190/100kg mitoissa ja illalla (joka on viimeinen lämmin ateriani päivässä, koulussa syön yhden annoksen ruokaa) pystyn syömään esimerkiksi 800 grammaa broilerin fileesuikaleita ja riisiäkin yli desin että siis nälkä lähtee. Tänään tein broilerikiusausta, johon laitoin 500 grammaa peruna-sipulisekoitusta ja 450 grammaa broilerin fileesuikaleita. Ruokaa siitä tuli n. 1,5 annosta eikä lähtenyt nälkä kunnolla.

Paljonko esimerkiksi tuollaisessa setissä on kaloreita? Peruskulutukseni lienee 2500 kcal kohdilla joten olisi mukava tietää. Kaikenlaisia vinkkejä voi myös antaa että miten hillitä nälkää tai syödä vähemmän kun aamulla ei maistu mikään ja illalla on karmiva nälkä.
2369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

no tuossa peruna-sipulisekotuksessa ja suikaleissa (marinoidut ja paistetut) on kaloreita 1450. Tietty jos käytit ruokakermaa tai jotain muutakin siihen laatikkoon, niin se nostaa sitä kalorimäärää.

Äänestä

Nimenomaan tuo aamusyönnin välttäminen voi luoda kuvaamasi kaltaisen tilanteen.

Aamupalan syöntiin kannattaa totutella, lounas myös ja välipala ennen päivällistä. Ruoka kannattaisi olla proteiini- ja kuitupitoista, mahdollisimman vähän nopeita hiilihydraatteja.

Itsellä oli tapana syödä juuri noin. Pakotin itseni syömään aamupalan, jolloin nälkä iski hyvin päivälläkin. Päivälliset jäivät sitten pienempikokoisiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dfsdfs kirjoitti:

Ongelmani on, että syön helvetisti kerralla. Olen n. 190/100kg mitoissa ja illalla (joka on viimeinen lämmin ateriani päivässä, koulussa syön yhden annoksen ruokaa) pystyn syömään esimerkiksi 800 grammaa broilerin fileesuikaleita ja riisiäkin yli desin että siis nälkä lähtee. Tänään tein broilerikiusausta, johon laitoin 500 grammaa peruna-sipulisekoitusta ja 450 grammaa broilerin fileesuikaleita. Ruokaa siitä tuli n. 1,5 annosta eikä lähtenyt nälkä kunnolla.

Paljonko esimerkiksi tuollaisessa setissä on kaloreita? Peruskulutukseni lienee 2500 kcal kohdilla joten olisi mukava tietää. Kaikenlaisia vinkkejä voi myös antaa että miten hillitä nälkää tai syödä vähemmän kun aamulla ei maistu mikään ja illalla on karmiva nälkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu