olen tuntenu ex:ni 7 vuotta. 1,5 sitten alkoi ex:ää ahdistaa ja syykin sitten selvisi siitä muutaman kuukauden kuluttua: toinen nainen. sen jälkeen olimme vielä jollain lailla yhdessä muutaman kuukauden ja ero tuli vuosi sitten hänen tahdostaan.
eron jälkeen olemma olleet koko ajan enemmän tai vähemmän yhteyksissä. aina kun päätän pitää täydellisen tauon niin ex soittaa ja kyselee vointiani. koko tämän ajan hän on vakuuttanut ettei hänellä ole ketään. mutta kuinka ollakkaan paljastui että hänellä on ollut peliä tämän toisen naisen kanssa koko ajan ja on vieläkin jollain tasolla.
kaikki tämä valehtelu on satuttanut minua tosi paljon. en ole juurikaan nukkunut 1,5 vuoteen. silloin tällöin pytstyn nukkumaan kunnon yöunet ilman lääkkeitä. olen yrittänyt päästä elämässäni eteenpäin. harrastanut, urheillut, käynyt ulkona, treffeillä jne. mutta en saa ex:ää mielestäni. kaikkine vikoineenkin ex tuntu vain kaikista parhaimmalta minulle.
tiedän että täydellinen yhteydenpidotomuus olisi keino unohtaa hänet. ex ei ole kuitenkaan valmis palaamaankaan minun luokseni. mutta tulee päivä jolloin molemmat ovat yksinäisiä ja silloin hänen seuransa kyllä kelpaa (ja kelpaisi minulle kyllä muulloinkin). ongelmana on, että suurin osa ystävistäni on perheellisiä ja itse olen välillä yksinäinen enkä osaa silloin olla vastaamatta ex:n puheluihin esimerkiksi.
syy miksi kirjoitan on ehkä se, että te eroa harkitsevat mietitte tosi tarkkaan mitä olette tekemässä. itse aikoinaan olin kyllästynyt suhteeseen ja harkitsen eroa ja katselin ympärilleni (en kuitenkaan koskaan pettänyt). kun ero sitten tuli, murtui koko elämältäni pohja. jokainen päivä on täynnä ikävää ja kyyneleitä. eli vaikka suhde tuntuisi raskaalta, on erontuska miljoona kertaa tuskallisempaa. en olisi ikinä uskonut, että ero on oikeasti näin riipivää. arvostakaa mitä teillä on, ennenkuin menetätte kaiken.
eron jälkeen olemma olleet koko ajan enemmän tai vähemmän yhteyksissä. aina kun päätän pitää täydellisen tauon niin ex soittaa ja kyselee vointiani. koko tämän ajan hän on vakuuttanut ettei hänellä ole ketään. mutta kuinka ollakkaan paljastui että hänellä on ollut peliä tämän toisen naisen kanssa koko ajan ja on vieläkin jollain tasolla.
kaikki tämä valehtelu on satuttanut minua tosi paljon. en ole juurikaan nukkunut 1,5 vuoteen. silloin tällöin pytstyn nukkumaan kunnon yöunet ilman lääkkeitä. olen yrittänyt päästä elämässäni eteenpäin. harrastanut, urheillut, käynyt ulkona, treffeillä jne. mutta en saa ex:ää mielestäni. kaikkine vikoineenkin ex tuntu vain kaikista parhaimmalta minulle.
tiedän että täydellinen yhteydenpidotomuus olisi keino unohtaa hänet. ex ei ole kuitenkaan valmis palaamaankaan minun luokseni. mutta tulee päivä jolloin molemmat ovat yksinäisiä ja silloin hänen seuransa kyllä kelpaa (ja kelpaisi minulle kyllä muulloinkin). ongelmana on, että suurin osa ystävistäni on perheellisiä ja itse olen välillä yksinäinen enkä osaa silloin olla vastaamatta ex:n puheluihin esimerkiksi.
syy miksi kirjoitan on ehkä se, että te eroa harkitsevat mietitte tosi tarkkaan mitä olette tekemässä. itse aikoinaan olin kyllästynyt suhteeseen ja harkitsen eroa ja katselin ympärilleni (en kuitenkaan koskaan pettänyt). kun ero sitten tuli, murtui koko elämältäni pohja. jokainen päivä on täynnä ikävää ja kyyneleitä. eli vaikka suhde tuntuisi raskaalta, on erontuska miljoona kertaa tuskallisempaa. en olisi ikinä uskonut, että ero on oikeasti näin riipivää. arvostakaa mitä teillä on, ennenkuin menetätte kaiken.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei ilmeisesti haittaa, vaika exäsi on ilmeisesti täysin k-pää. Miten voit haikailla hänen peräänsä, vaikka hän on pettänyt ja valehdellut sinulle. Miksi ottaisit vielä hänet takaisin, vai riittääkö sinulle vain miehen osahuomio? Itse olen kokenut todella raskaan avoeron, haikailin 2 vuotta perään ja olin tekemisissä (seksiä, lähekkäinoloa ym.) oikeastaan joka viikko eron jälkeen ja se todellakin pitkitti "parantumista" ja eheytymistä. Eri syistä erottiin, mutta tuonlaisen eron kuin sulla, jälkeen en kyllä todella edes kusisi eksääni päin. Tiedän, tunteilleen ei voi mitään, mutta itsekunnioitusta voi kehittää...
haikailen hänen peräänsä, koska en ole löytänyt ketään muutakaan. ja hän oli tietyillä tavoin minulle se täydellinen (jos valehtelu ja pettämine jätetään huomioimatta). ja olen ajatellut että osahuomiokin on parempi kuin ei mitään huomiota. kamalinta tässä on, että biologinen kelloni tikittää ja vauvakuume on kova. elämä on iha jumissa.
olisikin helppoa jos ei haluaisi edes kusta ex:ään päin. mutta kun ei ole vaihtoehtoja. vaihtoehto on yksinäisyys ja se on vielä kamalampaa kuin osittaishuomio.
On niitä muitakin miehiä kuin 1. Ja rakastua voi montakin kertaa. Minusta on tuntunut pari kertaa siltä että olen löytänyt elämäni miehen. Ja aina se tunne on ajan myötä mennyt ohi ja mies unohtunut kun ei ole nähnyt sitä.
Näillä palstoilla ei tunnu paljon ymmärtäjiä löytyvän. :( Lisäksi tuputetaan muita miehiä, en minä ole noin vaan koskaan miehiä löytänyt.
Minä ymmärrän sinua, eri tilanne, mutta tavallaan samanlainen. Jo vuosia ollut. En ole ilmeisesti ainoa.
Jos sinulla oli vain pettävä mies, niin et ole menettänyt oikeasti mitään.
Ongelma on sinun läheisriippuvuutesi. Joko kasvat ihmisenä tai hankit laastarisuhteen.
on se, että et arvosta itseäsi.
Minua on petetty suhteessa ja kun sain siitä tietää, suru oli tietysti kova. Suhde loppui heti, mutta lopullinen irrotautuminen kesti puolitoista-kaksi vuotta. Suurin syy siihen oli, että exä piti minuun yhteyttä. Ei pyydellyt takaisin, mutta kertoili kuinka olin ollut hänen elämänsä suuri rakkaus jne jne.
Typerä rumba loppui vasta sitten, kun sain lopullisesti tarpeekseni ja katkaisin yhteydet tähän selkärangattomaan ruikuttajaan. Helppoa se ei ollut, olin yksinäinen ja tuntui, että jään vielä pahemmin yksin. Todellisuudessa pahimman laatuista yksinäisyyttä on se, että toivoo jotakin mahdotonta selkärangattomalta vätykseltä, joka ei sitä koskaan osaa/halua antaa.
Kun katkaisin yhteydet, elämä alkoi vähitellen luistaa, tapasin uusia ihmisiä tosissani enkä vain pintapuolisesti, sain uusia ystäviä ja tapasin viimein nykyisen mieheni, selkärangan omaavan kunnollisen ja suoraselkäisen miehen. Todella ruoskisin itseäni nyt, jos olisin jäänyt ruikuttamaan typerän exän perään silloin.
Avainasia on se, että arvostaa itseään ja uskoo omiin mahdollisuuksiinsa elämässä. Todella surullista on se, että sinulla on nyt vauvakuume ja mitä ilmeisimmin suunnittelet vielä perheen perustamista tämän lapamadon kanssa. Siitä ei tule onnellinen perhe, tulet itse olemaan aina onneton ja epäilemään suhteen tulevaisuutta, vaikka saisitkin hänet takaisin luoksesi. Älä hyvä ihminen heitä elämääsi hukkaan, meressä on muitakin kaloja on vanha klisee joka ei olisi klisee jos se ei pitäisi paikkansa.
Jos annat exäsi pitkittää sitä koko ajan. Sinun pitää tehdä päätös, että se ihminen on nyt LOPULLISESTI out of my life, sanoa se ääneen itsellesi ja exällesi ja lopettaa kaikenlainen yhteydenpito hänen kanssaan. Ei vastauksia puheluihin eikä viesteihin. Muuten roikut tuossa tuskassa hamaan hautaan saakka.
Muutaman kuukauden luulet, että elämä loppuu kokonaan ja kaikki räjähtää. Sitten viikkojen, kuukausien, ...jälkeen yhtäkkiä huomaat, että kas, mähän olen hengissä ja mikä vielä parempaa: huomaat tuskan poistuneen.
Oman elämän hommaaminen ja itsestään välittäminen on vaikeaa?
Ihmisiä tulee ja menee, eikä tosiaan kaikki suhteet oo ansainnu edes sitä aloittamista, saati jotain pysyvämpää.
Kuustosen lyriikkaa: Älä itke tyttö keikarin vuoksi hän ei ansaitse kyyneltäkään..
Sensijaan sinä ansaitset hymyillä itsellesi ja miettiä mitä elämältä haluut ja mitä sulla on annettavaa..
Se on ihan itsestä kiinni haluaako erotuskan loppuvan vai eikö.
Sinulla ja exälläsi on luonnollisesti vahva side. Olettehan olleet yhdessä 7 vuottta. En tiedä minkä ikäisiä, kuvittelisin kuitenkin, että aika nuoria 25-30 ikävuoden väliltä. Kirjoitan sinulle nyt asioita, joita toivoisin sinun todella miettivän.
Exäsi on kohdellut sinua huonosti ja siltikin kaipailet tulevaisuutta hänen kanssaan. Haluaisitko tehdä lapsia miehen kanssa, joka valehtelee ja pettää sinua? Jos se nyt tuntuu pahalta, niin mietipä miltä se silloin tuntuisi. Sinulla olisi vaikka kaksi pientä lasta ja joutuisit käymään läpi vastaavanlaisia tunteita. Jos olet nyt täysin rehellinen itsellesi, niin haluaisitko lastesi isäksi exäsi kaltaisen miehen?
Sinä ja exäsi olette kiinni toisissanne kuin pienet lapset vanhemmissaan. Olette perusturvattomia niinkuin useimmat ihmiset ovat. Liian monet suhteet perustuvat turvallisuuden tunteen tyydyttämseen. Ero on aiheuttanut sinun sisäisessä lapsessasi suurta turvattomuuden tunnetta. Entinen turvallinen kuvia on otettu sinulta pois. Kun näin on käynyt, niin jokin sinussa haluaa kasvaa ihmisenä. Elämä on kasvamista meille jokaiselle. Me kasvamme paljon parisuhteiden kautta. Kun joku suhde täyttää kasvun tehtävät, niin silloin se loppuu. Mikään ihmissuhde ei voi luvata sinulle lopun elämää kestävä rakkautta. Toki joku mies voi luvata niin, mutta se lupaus tapahtuu sen hetkisen tunteen vallassa. Meidän tulee luottaa elämään ja siihen, että kaikki mikä meidän kohdalle tulee, on meille tarkoitettu. Me opimme virheiden ja erehdysten kautta. Me opimme kärsimyksen ja kivun kautta. Elämä yrittää opettaa meitä näkemään itseämme ja asioita syvemmältä.
Et voi löytää uutta ihmissuhdetta ennenkuin olet päästänyt irti vanhasta. Sinun ja exäsi välillä on kuin vahva teräsvaijeri, joka pitäisi katkaista. Olet niin kiinni exässäsi, ettet edes halua löytää ketään. Sinun pelkäävä puolesi pitää kiinni vanhasta..siitä niin tutusta ja turvallisesti, mutta kun se ei toimi enää. Sinun täytyy uskaltaa päästää irti ja luottaa elämän kantavaan voimaan.
Onko sinulla ketään henkisiä ystäviä, jotka voisivat tukea ja auttaa sinua irti entisestä suhteestasi? Tarvitset ympärillesi ystävän tai ystäviä, joille voit purkaa tunteitasi ja soittaa kun ahdistaa. Sinun täytyy katkaista kokonaan yhteydenpitosi exääsi. Se ei auta sinun tippaakaan, vaan hidastaa sinun paranemisprosessia. Jos jatkat nykyisellä tavalla, niin olet loputtomiin kiinni exässäsi. Sinä katkeroidut ja et tule löytämään ketään muuta, koska sydämesi on ankkuroitunut exääsi.
Rakastatko sinä itseäsi? Tärkein rakkaussuhde ihmisellä on omaan itseensä. Ihmisen tulisi rakastaa itseään niin paljon, ettei anna kenenkään kohdella itseään huonosti. Me saamme arvomme mukaisesti. Nainen, joka arvostaa ja rakastaa itseään, ei tyydy kuin mieheen, jonka hän näkee itselleen riittävän hyväksi. Sinä olet antanut oman voimasi pois. Sinä olet antanut voimasi edelliselle suhteellesi ja exällesi. Sinä annat sen riepotella ja tuottaa kärsimystä sinulle. Sinä voit lopettaa sen vaikka heti!
Kun uskallat ottaa askel askeleelta oikeaan suuntan, niin elämäkin auttaa sinua. Pääset pikku hiljaa irti ja alat luottamaan elämään. Voin vakuuttaa sinulle, että elämä tulee vielä hymyilemään sinulle. Voit vielä joskus katsoa kiitollisin mielin taakse ja sanoa, että kiitos elämä, kun otit exäni pois ja annoit minulle tilale tämän ihanan miehen.. sillä uuden ihmissuhteen tulet saamaan.
Nyt sinun pitää olla kärsivällinen ja alkaa toimimaan oikeaan suuntaan. Jos haluat, minä autan sinua. Voit kirjoittaa minulle [email protected]
Haleja sinulle:)