Jatkaako - vai ei??

ei se rakkaus kuole ikinä,ikävä kyllä.Meillä mies löysi uuden,muutti pois minun ja lasten luota.Olemme tekemisissä paljon,aikaa on kulunut jo yli vuosi.Vieläkin minä tyhmä huomaan haaveilevani "ehjästä perheestä",vaikka hän on minua kovasti satuttanut.Minä en olisi häntä pois ajanut,olisin halunnut yrittää,koska totta,maailmani romahti miljoonaksi osaksi kun asia paljastui.Rakastan häntä edelleen,en voi kuvitellakkaan edes koskevani toista miestä vieläkään..Haluaisin jo tunteistani eroon,mutta kun ei ole on/off nappulaa..=(

Mulla samankaltainen tilanne. Parin vuoden seurustelun jälkeen (ex) tyttöystäväni muuti samalle paikkakunnalle kuin minä. Samalla vaihtoi koulua jossa tapasi "mukamas" kaverin, miespuolisen sellaisen. Aloin epäillä uskottomuutta mutta hän kiistää kaiken. Eilen sitten elämä romahti kun hän ilmoitti lopettavansa meidän suhteen. Tyttöystävälläni oli erittäin vaikea nuoruus perheongelmien vuoksi ja minä hänet autoin siitä suosta pois. Rakastuimme, mutta nyt kun hän on jotenkin päässyt elämän syrjään kiinni, päätti jättää minut. Elämä koettelee rankalla kädellä ja ahdistus ja suru ovat aivan hirveaät. Rakastin tuota tyttöä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa ja annoin hänelle kaikkeni. En tiedä mitä tekisin koska tämmöiset asiat ovat minulle kuin painajaista. Muutaman vuoden takainen silloinen seurustelusuhde päättyi myös uskottomuuteen tytön puolelta ja silloin olin niin rikki että jouduin sairaalaan. Luottamus on aika mennyttä tämmöisten jälkeen mutta eikös parisuhde perustu luottamukseen ja rehallisyyteen. Olisi kiva jos löytäin ihmisen jolle puhua koska puhuminen auttaa huomattavan paljon.

"Jos ja kun sukulaiset/kaverit/muut kuulevat uskottomasta miehestä, takuuvarmasti petetty saa ohjeita: jätä se paska. "

Puhut siis siitä mitä naiset sanovat. Naiset haluavat teatteria. Mikään ei tuota naiselle suurempaa tyydytysä kuin seurata sivusta tosi-TV:kin todellisempaa tarinaa, varsinkin jos jollekulle käy tarinassa huonosti. Eläytymällä tarinaan nainen kai käsittelee omia ongelmiaan - emmätiiä, ei niistä ota selvää.

Parisuhteen asiat kuuluvat vain parille. Ei muille. Anteeksianto on ainut avain parantumiseen.

Kannattaa muistaa, että ihminen on iso nisäkäs eikä sellaisen urokselle uskollisuus tule luonnostaan. Itse asiassa, kun ottaa järjen käteen, ymmärtää, että uskollisuuden vaatiminen mieheltä on oikeasti aika pervoa, niin omituiselta kuin se kuulostaakin. Uskollisuus ja avioliitto ovat ihmisen keksimiä luonnottomia yhteiskuntarauhasopimuksia. Miehen hyvinvoinnille seksi on yhtä tärkeää kuin ruoka, jopa tärkeämpää. tämä asia tuntuu olevan täysin naisen ymmärryskyvyn ulottumattomissa. Mieheen on ohjelmoitu tarve levittää perimää. Naiseen on ohjelmopitu tarve vaalia perimää.

Onko naisen ylpeys niin tärkeä asia, että kerta toisensa jälkeen lasten etukin pitää uhrata sen eteen.

Ainoa oikea tapa on antaa anteeksi.

Se nyt ainakin on aika varmaa, että sä tuskin enää pystyt 100% häneen luottamaan. Se ajatus kalvaa sun mieltä ja pelkäät mitä mies milloinkin on tekemässä, vaikka kuinka antaisit anteeksi. Sen fiiliksen kanssa voi olla aika vaikea elää. Niin ja kyllähän ne petturit lupaa vaikka kuun taivaalta kiinnijäämisen jälkeen. Jotkut päätyy pettämään toistamiseen ja jotkut taas kenties parantavat tapansa.

Niinpä. Näin siinä juuri käy. On niin helppoa heitellä äkäisiä ohjeita ja suuria elämän suuntaviivoja. Sinä olet siinä, avioliitossasi petettynä, romahtaneena ja voimattomana. Olet syvästi loukattu ja ulkopuolisen silmin muuta ei tarvitse kuin lähteä ja jättää kaikki. Jättää siis oma tuttu elämä, lähteä rinta rottingilla parempaa kohti?

Ei, ei se mee niin. Voimat ei riitä yhtään mihinkään, niinkuin sanoit. Se, mitä päätät, vaikuttaa moneem elämään, pieneen ja suureen. Sukulaiset voivat olla vihaisia, niin sinäkin. Ero teidän välillä on kuitenkin se, että he eivät rakasta tätä ihmistä niinkuin sinä.

Tulin petetyksi, huijatuksi ja henkisesti ja vähän fyysisestikin pahoinpidellyksi. Silti olisin vaikka minkälaisten terapioiden ja auttajien voimin jatkanut liittoa, joka oli elämän tukipilari. Tulin vastoin tahtoani erotetuksi avioliitostani. Silti minä torvi vain rakastan ja olen siksi luultavasti lopun elämäni tyhjä ihminen. Pelkkä oman elämäni kulissi.

Kokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että pettäminen suhteessa ei ole hairahdusta, vaan mieleen ja ajatusmaailmaan koko kehityskaaren aikana kehkeytynyt malli. Malliin kuuluu lähes aina myös oikein pätevä selitys, miksi pettäminen oli oikeutettua ja väistämätöntä. Syy ei siis ole pettäjässä, vaan kumppanissa, joka tähän ajoi. Tämä kuvio on toistuva - valitettavasti. Kyyninen ja katkera? No taatusi!