Tervehdys ystäväiseni!!
Kuinkas se viikko on jälleen mennyt? Onko päättäväisyyttä ja motivaatio tallella?
Itselläni on viikko mennyt hieman poskelleen, sillä meillä oli vieraita. Silloin ei kyllä tullut tarkkailtua syömisiä, kahvileipää tuli otettua useampana päivänä. Ja söin jopa suklaatakin.
Mutta tuloksia... painoni näytti tänä aamuna 96,7kg. Eli se oli kuitenkin pudonnut vaikka toisin luulin. Tämä antaa motivaatiota entisestään, sillä tässä se nyt nähdään että repsahduksen jälkeen on hyvä taas jatkaa. Ehkä sitä kuitenkin ?? alitajunnassaan miettii mitä sinne suuhun laittaa. Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen! Varsinkin kun lenkillä käymiset jäi vähälle. Huippua, siistiä! *hehkutusta*
Miten se muuten on niin vaikea tuon stepperin päälle astua ja alkaa tekemään jotain? Siihen pitäisi itseni skarpata.
Ihan normaalija ruokian olen tehnyt, ainut se että salaattia on koko ajan tarjolla. Silloin ei tule syötyä itse ruokaa niin paljon. Ja lisää koitan olla ottamatta, se on jo paljon. Onneksi meillä on ruokalautaset ehkä normaalia pienemmät, näyttää että sitä ruokaa olisi paljonkin.
Mutta hyvä me. Jatketaan samaan malliin! Kirjoittakaa mietteitä viime viikosta.
Terveisin: Niinukki
Kuinkas se viikko on jälleen mennyt? Onko päättäväisyyttä ja motivaatio tallella?
Itselläni on viikko mennyt hieman poskelleen, sillä meillä oli vieraita. Silloin ei kyllä tullut tarkkailtua syömisiä, kahvileipää tuli otettua useampana päivänä. Ja söin jopa suklaatakin.
Mutta tuloksia... painoni näytti tänä aamuna 96,7kg. Eli se oli kuitenkin pudonnut vaikka toisin luulin. Tämä antaa motivaatiota entisestään, sillä tässä se nyt nähdään että repsahduksen jälkeen on hyvä taas jatkaa. Ehkä sitä kuitenkin ?? alitajunnassaan miettii mitä sinne suuhun laittaa. Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen! Varsinkin kun lenkillä käymiset jäi vähälle. Huippua, siistiä! *hehkutusta*
Miten se muuten on niin vaikea tuon stepperin päälle astua ja alkaa tekemään jotain? Siihen pitäisi itseni skarpata.
Ihan normaalija ruokian olen tehnyt, ainut se että salaattia on koko ajan tarjolla. Silloin ei tule syötyä itse ruokaa niin paljon. Ja lisää koitan olla ottamatta, se on jo paljon. Onneksi meillä on ruokalautaset ehkä normaalia pienemmät, näyttää että sitä ruokaa olisi paljonkin.
Mutta hyvä me. Jatketaan samaan malliin! Kirjoittakaa mietteitä viime viikosta.
Terveisin: Niinukki
Vastaukset 15
Vanhimmat
Heippa!!
Mukavasti on viikko sujunut.Juhlissa kävin ja söin hyväl omallatunnolla kaikkea herkkua - olihan se juhla.Paluu "arkeen" ei ollutkaan niin hankalaa kun etukäteen kuvittelin.
Eli vaaka näytti aamul 85,5. Tuntuu hyvälle kun vihdoin saa painoa alaspäin.
Motivaatio on korkealla! Nyt nää "vararenkaat" lähtee.
Tsemppiä kaikille!!
Hei!
Minulla ei viime viikolla paino tippunut juuri lainkaan, toki ekan viikon ruhtinaallinen parin kilon tiputus olikin niin iso, että jatkossa moinen tahti olisi ollut liikaa. Tyydyn siis siihen ja jaksan jatkaa tuosta huolimatta, vaihtoehtoja kun ei ole (sen olen itselleni tehnyt selväksi).
Tällä hetkellä uunissa on kukkakaali-porkkana-peruna-kinkku-tuorejuusto -laatikkoa. Kevein ja iloisin mielin jatkelen, sillä jalkani on alkanut viho viimein jaksaa lenkkeilyä.
Minulla on kuntopyöräni kanssa motivaatio vähän hakusessa, tekisin joskus mitä tahansa mieluummin kuin sen polkemista. Tosin kävelyn kannalta taas sataa, mutta onhan nuo sadevaatteet keksitty ja ulkoilun jälkeen voisi ottaa kuuman suihkun.
Mites muilla, oletteko huomanneet yleisessä vireystilassa kohenemista laikkarin aikana? minua kyllä aamuisin nukuttaisi, mutta illat eivät todellakaan enään mene sohvan pohjalla "sokerihuuruissa" maatessa.
Jaksellaan, tsemppiä ystävät hyvät!!!
Terkuin sämppis
MOIkka. Eli olen 94 kg ja 166 cm pitkä. Laihduttanut olen iät ja ajat ja nyt sai riittää jojoilu. olen ollut jo viikon elämäntapamuutoksen kourissa ja hyvin on mennyt tähän asti. Mutta taatakseni sen että jatkossakin menee hyvin kaipaisin saman kokoista laihdutus seuraa ;)
laihdutan laskemalla kaloreita ja syömällä 5-6 ateriaa päivässä. Mitään ruokarajoituksia en ole asettanut. Tavoittena on -25kg vuoden aikana, se on realistinen ja en pysty hitaampaan laihduttamiseen, sillon tuntuu ettei tuloksia näy, kun olen aika kärsimätön, vaikka hyvin tiedän ettei monen vuoden aikana kerättyjä kiloja voi noin vain kahdessa viikossa kadottaa. ainiin ja jumppaamalla koitetaan vähän kiinteyttä samalla :)
t. hurjimus
Moi!
Tottakai, tule vaan! Kommentteja, aivotuksia, tsemppausta jne. kyllä tarvitaan puolin ja toisin.
Rankka työviikko on itsellä takana, illalla ajattelin ja huokailin miten tämmöisen viikon jälkeen olisikaan "entisessä elämässä" rentoutunut suklaan ja leivonnaisten avulla. Nyt ei auta rentoutua muuten kuin nurmikkoa leikkaamalla ja pientä kevyttä iltapalaa väsätessä.
Tsemiä kaikille ketkä vielä mukana ovat!!!
Moi!!
Teretulemast minunki puolest..mulla myös se 25kg taival tiputettavaa..tavoite olis toukokuun loppuun mennes..
Meil on ollu punnituspäivä tuo keskiviikko ja niinukki on aloittanut uuden "jutun" silloin..
Tällee yhdes keskustellen on helpompaa tää pudotus kun ihan yksin..
Tsemppiä!!
Nyt on eka vko takana, en tiedä kuinka paljon pudotusta on, kun tuota vaakaa en omista. Ensi vkolla sellaisen ostan sitten.
Olen syönyt tuollaisella 1000-800 kalorin vajeella, eikä nälkä ole ollut yhtään. Eli syön aamupalan, lounaan, päivällisen, välipalan ja iltapalan. Paljon kasviksia ja vettä :) Liikkuminen on vielä lapsen kengissä, kun sais ittensä patistettua ulos ja pistämään jalkaa toisen eteen. How hard can it be ?
Olen juuri muuttamassa ja uimahalli on niiiin lähellä et rupeen käymään siellä kerran kaks viikossa, ku kävely ei oikeen oo mun juttu ja uimista sit taas rakastan
No moikka....aattelin tuoda mies näkökulmaa ja tunkea mukaan...saman asian puolesta taistellaan.
Mulla alkoi tää laihdutus viikko sitte eli alku taival on maratoonis vast menossa,ja silloin tää vaaka näytti 96,1kg...nyt tänä viikkona paino oli 92,7.Olen 175 pitkä eli matkaa on jälellä.Tavoite paino olisi siinä 74-77.
Eka viikko oli helppo ja vaikee....kauhee himo iskee aina ku tulee töist eli pakko on aina harrastaa jotain missä jääkaappi ei ole liki.Olen opetellu itselleni rytmin jossa siinä klo 19-20 saan vielä syödä hyvin niin se on se keino et ei tartte illal himottaa kaikkia kaapin ovia.
Olen opetellu hölkkäämään ja kävelemään....eli juoksua ja sitte taas kävelyä...kuntosali tuli mukaan myös eli pakko liikkuu et pärjää.
Toi ekan viikon hurja pudotus oli nesteet eli jatkossa joka kilon eteen saa tehdä töitä enemmän,mutta valmiina ollaan.
Syön vartijoiden pisteillä ja se on ainakin minulle juuri se oikea tapa katsoa mitä saa suuhun laittaa.Olen antanut itselleni yhden herkku illan viikossa joka on lauantai(nam)..
mutta silloinkin järki mukana et ei ihan mitä vaan ja ihan kuin paljon vaan.
Tosi paljon tsemppiä ja kuria kaikille ja muistakaamme että huonon päivän jälkeen tulee aina parempi...eli yks mokapvä niin ei se siihen kaadu...TSEMPPIÄ
Monella taitaa olla tämä päivä se ns. sallittu herkuttelu päivä, kuten itsekkin kenties jotain hyvää kaupasta mukaani otan. Vielä en tiedä mitä se on.
Kertokaa millä te tykkäätte herkutella, varsinkin jos se sattuisi olemaan kuitenkin kevyttä.
Itse olen koittanut opetella sen, että sieltä kaupasta en edes osta isointa suklaata mukaan, vaan pienemmän. Viimeisin suklaa minkä ostin oli twix-patukka, josta toisen puolen annoin lapselle ja toisen söin itse. Aikaisemmin olisin sen kyllä kokonaan napaan vetänyt.
Yksi minun herkku on smoothie-juomat, jos huono päivä sattuu niin kaksi sellaista menee kyllä. Se hyvä puoli niissä on että samalla saan kalsiumia, koska muuten en juo maitoa. Smoothieen laitan vaihtelevasti hedelmää tai marjoja, rasvatonta jugurttia, maitoa tai mehua. Sinnehän voi sitten leseitä sekaan laittaa sattumiksi.
Mukavaa lauantaita ryhmälle ja TSEMPPIÄ!!
Heips!
Itse olen aika hyvin pysynyt makeasta erossa, vaikka töissä kahvipöytä notkuu sitä sun tätä. Yksi mikä minulla auttaa herkkujen puutteeseen ja mielihaluihin on hapan...esim. valion rasvattoman piimäpurkin kyljessä oli ohje piimäjuomaan; sekoita n. puolet ja puolet valion sokeroimatonta karviaskeittoa ja piimää. On hyvää ja raikasta!
Tosin lähtökohtahan on se, että tykkää piimästä. =)
Herkuttelen vaikka millä, lähinnä light limsalla ja marjoilla ( kermaviili pohjaista kastiketta siihen vielä ja nam ! :)
Ainut herkku mikä mulla on täysin lakossa, on normi limppa, sitä en ole 2 vuoteen juonut. Jos olisin, painaisin varmasti yli 300 kiloa :o
Usein syön joka pvä pari karkkia, totaalikieltäytyminen ei oo mun juttu. Mutta kun joskus on viikonkin ilman tollasta mättömässyä ni yks lakun pala on aivan hirvittävän hyvä. Makuhermotkin alkaa terästyä kun oikeesti keskittyy siihen ruokaan itsessään eikä vaan sen nopeaan lappaamiseen suuhun :D
Edistystä vkossa tullut n. 2 kg (eka vko joten nesteet lähtee veks)
HERE I COME - 25 KG
MItes muilla on edistynyt ??
Arrrgggg. Miksei suklaasta pääse erooon ikinä ?! Pitäis kieltää se lailla :P
No hyvä puoli on että paino ei ole tippunut vaikka harmittaa että on herkkuja tullut syötyä :/
No tästä on vaan parannettavaa :)
Lenkille--->
hups tulipa KAMALA virhe kirjotettua siis hyvä puoli on että paino EI OLE NOUSSUT :DD
ja harmittaa ja suututtaa ja...ja...grrrr... ei tämä laihdutus, mutta moni muu asia. Kun tunnetila on tämä, niin on aivan hällä väliä koko uusi terve elämäntapanikin, ihan yks hailee mitä painan. Itsehän ihrani kannan. Jos joku ei kestä katsella, niin kääntäköön päätään. *puhinaa*
Onneksi kuitenkin syöminen on pysynyt kontrollissa. En kiusallanikaan sorru mässäilemään. Kiusa se on pienikin kiusa, vaikka en tiedä keneen tämä kohdistuu. Olen ihan hölmö.
Huomenna olis (=on) synttärit, nii'i omat, huohh.
Hei!
Tsemppiä hirveesti ja koitahan jaksella, vaikka ottaakin päähän. Sillon kun se vitutus tulee, niin ei muu auta kuin elää se pois alta. Turha kätkeä tunteitaan. =)
Minulla on paino laskenut 3 viikon aikana 4 kiloa. Waude! Ihan niinkuin tuon huomaisikin, tuommonen läskin lähtö vielä hukkuu näihin löllöihin. Huooooh!!! Aurinkoista syyspäivän jatkoa kaikille laihduttajille!
tohkeissani tavat unohtui :(
Tervetuloa uudet kevenijät! Mukava saada teidät joukkoon :)