Neljän vuoden suhde lopussa ja tuntuu kuin maailma olisi romahtanut ja elämä loppunut. :(
Kertokaa onko vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette päässeet niistä yli?!
Kertokaa onko vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette päässeet niistä yli?!
Ikävä jää
Yksin
171354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ensimmäinen kerta on pahin,mutta siihen tottuu.
Seurustelin 2 vuotta.
Parhaiten selvisin ne päivät kun muistelin miten mulkku exä oli ollut. Lietsoin vihaa.
Mulla on nyt vuosi erosta ja ei vois vähempää kiinnostaa se exä. Muistan vaan huonot asiat siitä.
Seitsämän vuotta ja ero; mies tahtoi. Ei siinä mikään auttanut, tosin en kyllä ajatellutkaan "ruikuttaa" takaisin. Vähäksi aikaa tunteet sivuun ja järkipuoli peliin. Ikävä muuttui haikeudeksi ja aika kultasi huonotkin muistot. Vielä joskus jään muistelemaan menneitä, mutta katse on aina eteenpäin. Surra saa, mutta älä jää piehtaroimaan siihen. Loppujen lopuksi elämä menee eteenpäin olit sitten junassa mukana tai ei. Se on sinusta itsestäsi kiinni.
Olen ollut vajaan kuukauden "hylätty" on niin paha olla,etten pysty edes siitä kertomaan.Olen ilmeisesti menettänyt parhaimman ystäväni mitä minulla on koskaan ollut- ja syy on vain minussa...
Syy ei varmasti ole ollut vain sinussa! Nenä ylös ja eteenpäin: Sinua varten on joku vieläkin parempi ystävä, sellainen, joka ei hylkää.
Tuntuu kuin kaikki olisi mennyt ystäväni myötä- minun lapsellisen syytä kaikki. miten jaksan jos hän ei enään halua puhua kanssani!?
Miten voit sanoa, että lapsellisen syyn?
Ja ethän saa koskaan tietää jaksamista, jos et yritä keskustella hänen kanssaan. Yritä edes!
Hän ei vastaa puh. ei viesteihin ja todellista syytä en edes tiedä.Haluaisin avata sydämeni hänen kanssaan....
Suruajan yli pääseminen kestää oman aikansa ei siitä hetkessä pääse. Myöhemmin huomaat, että näin oli tarkoituskin käydä ja ajan oloon löydät sinulle tarkoitetun kumppanin. Näin ne elämänkuviot menee.
Ei sitä välttämättä tajua että näin piti käydä. Eikä sitä välttämättä löydä ketään tilalle.
Suhteet ovat kaikki ainutkertaisia juttuja. Kukaan ei tule (ei ainakaan pitäisi tulla) kenenkään tilalle.
että näin tai noin piti käydä, menettää elämänsä, koska jää jumiin menneisyyteen. Jokainen ymmärtää, että sellainen on pahitteeksi itselle ja ympäristöllekin. Silloin on myös toivotonta solmia uusia ihmissuhteita. Kenenkään tilalle on turha etsiä ketään: Kukaan ei halua olla osa kumppanin meneisyyttä vaan oma itsensä.
Aika parantaa haavat. Ekat päivät ja viikot ovat vaikeimpia. Tunteesi ovat aivan sekaisin, itkua, vihaa, yksinäisyyttä, kaipuuta. Aika menee eteenpäin, etkä muutaman viikon päästä enää tunne samoin. Ensirakkaudesta hylätyksi jätettynä, oli tuhottoman vaikeata pitkän aikaa. Nyt vuosien jälkeen, voi jo muistella suhteemme hyviäkin hetkiä ja nauraa itsekseen jollekin hauskalle tapahtumalle. Eräänä päivänä autolla ajaessani kuuntelin meidän rakastumisaikojemme musiikkia. Tuntui hieman surulliselta ja aivan kuin olisin elänyt tuossa hetkessä. Kotiin palattua unohdin ajatukseni kuitenkin heti.
Koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää saada rakkaita takaisin. Niin kauan kun on elämää, niin kauan on toivoa.
ole itsekäs paskiainen, niinhän kaikki muutkin
Aluksi se tuntuu tosi pahalta, tuntuu, ettei voi mennä minnekään, edes töihin, kun koko ajan vain itkettää. Jokainen ensimmäinen juhlapyhä yksin muistelee vain menneitä vuosia. Ystävät auttavat, ei heitä haittaa, vaikka puhuisit samat asiat moneen kertaan. Puhu, puhu ja puhu, jos se vain onnistuu. Kävele raikkaassa syysilmassa, huomaat, että oudon ihmisen pieni hymy tai hauskasti leijaileva puunlehti voi olla päivän pelastus. Kaikki lähtee pienistä asioista. Omasta erostani on nyt vuosi, enkä ikipäivänä huolisi exääni takaisin. Nyt tajuan, että näin oli tarkoitettu. En olisi ehkä koskaan ilman tuota eroa saanut rinnalleni nykyistä miestäni. Nyt tiedän, mitä on onni. Minä hassu, joka luulin joutuvani elämään loppuelämäni yksin.
Minulta loppui 6 vuoden suhde pari vuotta sitten. Aluksi tuntui, että koko maailma romahti. Ensimmäinen viikko oli pelkkää itkua. Kuitenkin muutamassa kuukaudessa pääsin asiasta kokonaan yli. Kannattaa aluksi puida asiaa niin paljon kun tarvii ystävien ja perheen kanssa, ja sitten yrittää keksiä kaikenlaista uutta tekemistä elämään. Tavata paljon ystäviä, harrastaa liikuntaa, käydä ulkona juhlimassa. Kyllä se ajan kanssa, olen aivan varma siitä! Nyt olemme exäni kanssa ystäviä, eikä kumpikaan haikaile toisen perään, vaan molemmat seurustelevat tahoillaan. Tsemppiä =)!