Hei!
Mä oon tosi surullisessa ja veemäisessä tilanteessa, josta en nää ulospääsyä. Mä opiskelen ja mies duunissa. Meillä yhteinen tytär (3 vuotta).
Mä olen ollut jo pitkään ollut totaalisen kyllästynyt tähän meidän suhteeseen. Mikään ei oo enää saanut sitä piristettyä. Miehen puolelta kaikki suhteellisen ok, vaikka ei itsekkään täysin tyytyväinen tilanteeseen. Tietää kyllä, ettei minun mielestäni kaikki hyvin. Ei silti tiedä täyttä totuutta. Luulee, että rakastan silti vielä.
Mutta kun en. Pidän miehestäni kovasti, mutta lähinnä sisarusmaisella tavalla. Omalta puolelta ei löydy rakkautta eikä hellyyttä, enkä sitä enää ikinä takaisin saa.
Haluaisin pois tästä suhteesta, mutta miten? Se ei ole niin helppoa. Ensinnäkään minulla ei ole asuntoa eikä sen puoleen rahaakaan. Opiskeluni on sen verran tiukkatahtista, ettei minulla ole aikaa eikä mahdollisuuksia työntekoon, varsinkaan, jos lapseni tulisi asumaan kanssani. Olen täysin varma että mies tappelee vastaan erosta ja lopuksi lapsen huoltajuudesta loppuun asti. Miten voisinkaan kuvitella eläväni ilman häntä?
Ja sitten, ettei liian helpoksi kävisi... Olen tyhmänä mennyt ihastumaan joka solullani uuteen mieheen. Tiedän, että hänelläkin on tunteita minua kohtaan, mutta mitään sen enempää ei ole tapahtunut. Epäilen silti olisiko hän valmis suhteeseen kanssani, jos tietäisi, että olen vapaa.
Nytkin jatkuvasti vaan itkeskelen iltaisin oman elämäni kurjuutta. Kaipaan tummaa ihastustani ja masennun...
Rakkautta muille onnensa löytäneille, toivon, että saan joskus, edes joskus vielä kokea rakkautta.
Mä oon tosi surullisessa ja veemäisessä tilanteessa, josta en nää ulospääsyä. Mä opiskelen ja mies duunissa. Meillä yhteinen tytär (3 vuotta).
Mä olen ollut jo pitkään ollut totaalisen kyllästynyt tähän meidän suhteeseen. Mikään ei oo enää saanut sitä piristettyä. Miehen puolelta kaikki suhteellisen ok, vaikka ei itsekkään täysin tyytyväinen tilanteeseen. Tietää kyllä, ettei minun mielestäni kaikki hyvin. Ei silti tiedä täyttä totuutta. Luulee, että rakastan silti vielä.
Mutta kun en. Pidän miehestäni kovasti, mutta lähinnä sisarusmaisella tavalla. Omalta puolelta ei löydy rakkautta eikä hellyyttä, enkä sitä enää ikinä takaisin saa.
Haluaisin pois tästä suhteesta, mutta miten? Se ei ole niin helppoa. Ensinnäkään minulla ei ole asuntoa eikä sen puoleen rahaakaan. Opiskeluni on sen verran tiukkatahtista, ettei minulla ole aikaa eikä mahdollisuuksia työntekoon, varsinkaan, jos lapseni tulisi asumaan kanssani. Olen täysin varma että mies tappelee vastaan erosta ja lopuksi lapsen huoltajuudesta loppuun asti. Miten voisinkaan kuvitella eläväni ilman häntä?
Ja sitten, ettei liian helpoksi kävisi... Olen tyhmänä mennyt ihastumaan joka solullani uuteen mieheen. Tiedän, että hänelläkin on tunteita minua kohtaan, mutta mitään sen enempää ei ole tapahtunut. Epäilen silti olisiko hän valmis suhteeseen kanssani, jos tietäisi, että olen vapaa.
Nytkin jatkuvasti vaan itkeskelen iltaisin oman elämäni kurjuutta. Kaipaan tummaa ihastustani ja masennun...
Rakkautta muille onnensa löytäneille, toivon, että saan joskus, edes joskus vielä kokea rakkautta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan pienenä vinkkinä, että älä missään nimessä tee ns. "äkkilähtöä" vaan keskustele miehesi kanssa asiasta rakentavasti...kerro varovasti miltä sinusta tuntuu...
...hän kyllä tietää totuuden, mutta ei suostu sitä itselleen myöntämään. Hän haluaa uskoa rakkauteen ja siihen, että kaikki korjaantuu. Meillä oli tuossa muutama kuukausi sitten todellinen katastroofi suhteessamme. Annoin kaiken tulla, jopa pahempana kuin itse asiassa onkaan. Hän ei silti halunnut uskoa, vaan kuvittelee kaiken palaavan ennelleen.
Hän osaa olla ilkeä, mutta TOSIpaikan tullen hän heittäytyy maailman ymmärtäväisemmäksi ja rakastavimmaksi isaäksi sekä kumppaniksi.
Mielenkiintoista.. ajattelin myös kirjoittaa tänne kun itselläni on sama ongelma.. Kaksi lasta 2.5v ja toinen vasta 9kk.. Mieheni puolesta myöskin kaikki ok, mutta itselläni sama tilanne kuin sinulla. Ja olen myöskin ihastunut joka solullani toiseen tyyppiin. Olen ollut viisi vuotta tässä suhteessa, on talot ja autot, pelit ja vehkeet, mutta ei ne onnea tuo. Mieheni ei myöskään halua myöntää ettei tämä suhde herää enää eloon. Hän uskoo myös ikuiseen rakkauteen. Meilläkin oli viime keväänä tosi paha kriisi, meinasimme erota, mutta mieheni oli sitä mieltä että kaikki muuttuu paremmaksi. Mutta ei.. siis Et ole ainoa joka on samassa jamassa..
PETTÄJÄPASKA!
MÄ EN OLE PETTÄNYT!
Miksi ihmisen pitäisi mennä hoitoon jos ihastuu...?
Pelkkä ihastuminen ei ole pettämistä!
Tunteilleen ei mahda mitään.
Viestisi kuulostaa kuin suoraan elämästäni olisit sen kirjoittanut. Sillä erotuksella, että meillä ei ole lapsia. Voisi kuvitella, että on helppoa lähteä kun lapsia ei ole, mutta niin se ei ole. Seitsemän vuotta kun on yhdessä eletty ja monenlaista koettu ei haluaisi uskoa, että se kaikki voi päättyä. Vielä vuosi sitten olisin nauranut sille joka uskaltaa väittää että suhteemme päättyy, mutta en enää.Vaikka on talot, autot ja kaikki puitteet kunnossa, ei se kahden ihmisen keskinäistä suhdetta hyväksi tee. Ja sitten vielä se toinen ihminen, joka vetää puoleensa niin käsittämättömällä voimalla. Sitä voi vaan ihmetellä miten elämä voi kääntyä niin päälaelleen, ettei tiedä mihin uskoa. Pahimmalta ehkä tuntuu se, että kuinka paljon rakasta ihmistä tahtomattaan loukkaa.Mutta itseäänkin on ajateltava kaikesta huolimatta, ei voi elää vain muiden odotusten mukaan.
meillä on kaksi lasta 2 jav. Jos heitä ei olisi, olisin jo antanut periksi, lähtenyt ja jättänyt hienon talon, autot veneen yms..ne ei todellakaan tee ihmistä onnelliseksi! Hirvittää että pitää loukata rakasta ihmistä näin paljon, mutta minullakin löytyy mies jolta saan sitä jotain mitä tarvitsen.. ja tiedän kyllä, kuinka väärin se on.näin heikko ihminen voi olla:(
Mulla oli 8-vuoden suhde takana vaikka olenkin 23. Paljon samoja asioita pyöri/pyörii mieles kun sulla. Lapsia ei kyl oo. Minäkin olin tyhjän päällä mut onneks kavereita vielä oli. Täl hetkel asun kaverin luona. Ero tuli sunnuntaina. Tunteita mul ei enää ollu ja anoppi vaikeutti asioitamme. Vaikee selittää mut kuiteski. Paljon olen puhunut asioista ja erosta niin kavereiden kuin vanhempieni kans. Heidän mielest tein oikean ratkaisun. Suhteemme oli "päälle" päin ok. Mut se oli kulissia. On mulla ollu tekstiviesti juttuja silleen. Jossain vaihees oisin todennäkösestikkin pettäny. Mut koita pärjätä ja mieti mitä sydän sanoo. Meitä saman tyylisessä tilanteessa olevia on varmasti muitakin. Todella kiitollinen olen kavereilleni kun ovat auttaneet ja tukeneet. Voi olla muuten kirjotusvirheitä ku kiirees kirjottelin. Onnellinen elämäs pitää olla. Minäkin olen niin kokematon että paljon viel opittavaa. Että näin...
Kyllä on huonoja miehiä teillä kaikilla. Katsokaa nyt jokaista viestiä tässä ketjussa. Että onkin ihmeellinen yhteensattuma, kun jokaisella on tullut mitta täyteen miehensä kanssa.
Vai olisiko vika - jos sellaista nyt missään on - sittenkin jossakin muualla kuin siinä miehessä? Kun sellaistakin on kuulemma tapahtunut, että myöhemmin jättänyt nainen huomaa, että ei tämä elämä olekaan yhtään parempaa ilman sitä miestä...
Mistä mahtaa johtua, että nykyään 2/3 avioeroista hakee nainen...?