jatkoa Kirvesvarren vuolialle.Futurismista

Haluni olisi kertoa hieman Preteeismin ja Futurismin heikkouksista.

Preterisen eli aikahistoriallisen tulkinnan arvellettavuus on jo siinä, että se on syntynyt Protestanttisen tulkinnan vastapainoksi.

Edelleen se kieltää ennustuksen Jumallisuuden. Se ei usko ihmeeseen. Vaikka Profeetta selvästi kuvaa tapahtumia aina Kristuksen aikaan asti, se selittää ennustukset vain profeetan omaa aikaatarkoittavaksi ja esittää ennustukset paikkansapitämättömiksi.
Tämä selitystapa tarjoaa, kuten jokainen asiaa tutkinut voi todeta, Ilmestyskirjasta ja sen lukuisista yksityiskohdista hyvin epätyydyttävän ja ristiriitaisen selityksen. Se tekee suuren erhdyksen siinä, että se ei erota Raamatun innoitettuja Profeetallisia kirjoja ja juutalaista ilmestyskirjallisuuta kyllin selvästi toisistaan. Suurta sekaannusta tulkinnassa tuottaa muun muassa se, että babylonialaisia ja muita muinaistaruston aiheita pidetään Ilmestykirjan tärkeänä näkyaineistona, vaikka Ilmestykirja on kasvanut Vanhan Testamentin profeetallisesta maaperästä, mitä tosiasiaa on alettu jälleen ymmärtää. Ilmestys-kirjassaesiintyy joitakin samoja vertauskuvia, kuin muinaistarustossa, mutta täysin sulatettuina Raamatun omaan henkeen, ja ne on siten myös tulkittava.

Futurismi eli oppi siitä, että Ilmestykirjan suuri pääosa täyttyy Kristuksen tulon läheisyydessä 7 vuoden aikana, on samoin vasta-uskonpuhdistuksen tuote. Voiko tällaisen selityksen pohja olla terve? Sen ensimmäinen vakava virhe on, että se kieltää jatkuvan profetian. Ilmestyskirjan tarkoitus on osoittaa seurakunnan jatkuvat vaiheet, mutta futurismin mukaan jää selittämätön ja outo satojen vuosien pituinen aukko alkuseurakunnan ja Kristuksen tulon välille. Åke Ström, Joka hylkää historiallisen tulkinnan sanoo futurismista: "Tätä vastaan puhuvat jo kirjan omat sanat, että Johannes oli nähnyt mitä pian `mitä pian tapahtuman pitää` (1:1)...Ja totta on edelleen, että Ilmestykirja sisältää paljon sellaista,joka epäilemättä tarkoittaa juuri aikojen loppua. Mutta olisi olisi perusteellista koko kirjan väärikäsittämistä,jos me näkisimme siinä yksin omaan ennustuksen maailman lopusta." Uppenbarelbarelseboken och vår tid, s. 13. On vaikeaa ajatella, että ennustus hyppäisi seurakunnan kannalta mitä tärkeimpien aikaka-kausien yli ja ennustaisi vain Jeesuksen salaisen tulon jälkeisiä tapatumia, tehden siten väkivaltaa historian jatkuvaisuuden periaatteelle ja katkeamattomille ennustus-sarjoille. Kuinka saataisiin 7:ään vuoteen mahtumaan valtavat setsemän sinetin, setsemän pasuunan ja setsemän ja setsemän vitsauksen tapahtumat, antikiristuksen maailmanlaajuinen hallinta ja uskovien vaino? Philip Mauro sanoo tutkittuaan futurismia perusteellisesti, että se on epäraamatullinen ja mielikuvitukseen perustuva. Hänen mukaansa semerkitsee radikaalista poikkeamista pois Protestanttisten selittäjien yleisitä näkemyksistä näkemyksistä. Edelleen hän sanoo: Eräs voimakas vastaväite, jonka, näen futuurista käsitettä vastaan, on se, että se sammuttaa innostuksen tähän ihmeelliseen kirjaan työtämällä sen ennustamat asiat kauvaksi meistä."The Patmos Visions, s. 8,9.

Futurismi tekee myös profeetalliselle ajalle väkivaltaa sekoittaessaan kirjaimellisen ja prof-veetallisen ajan.Se selittää Dan. 70 viikon ennustuksessa päivän vuodeksi, muttaDan. 7. luvussa selitetään aika kirjaimellisesti.Elliot, joka kirjoitti laajan teoksen futuristien selitystä vastaan, sanoo: "pyytäen Minun täytyy lupaa pyytäen kutsua futuristien käsitystä mielikuvituksen tuotteeksi."Horae Apoc. IV, s. 557. Tällaisen kuvan antavat Protestantit futurismisa.
2110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sekä preterismi että futurismi kehitettiin katolisessa kirkossa vastustamaan protestantteja ja Raamattua. Molemmat opit ovat isästä perkeleestä lähtöisin. MOT.

Äänestä

Tutki vaan itse suokraan Ilmestyskirjaa.
Se ei ole vaikeaa nykyajassa, kun Israelkin jo
on olemassa ja islam ja luonnonmullistukset ja
supersaasteet ja atomivoimat ja supermyrkyt ja
tarttuvaiset supertaudit ja new age sun muut.
On yhdistetty puhelin-tv-tietokone.

Tänään on hieman helpompi nähdä oikein kuin siihen
aikaan, johon sinun konservatiivisuutesi perustuu.

Ajattele

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dylex kirjoitti:

Haluni olisi kertoa hieman Preteeismin ja Futurismin heikkouksista.

Preterisen eli aikahistoriallisen tulkinnan arvellettavuus on jo siinä, että se on syntynyt Protestanttisen tulkinnan vastapainoksi.

Edelleen se kieltää ennustuksen Jumallisuuden. Se ei usko ihmeeseen. Vaikka Profeetta selvästi kuvaa tapahtumia aina Kristuksen aikaan asti, se selittää ennustukset vain profeetan omaa aikaatarkoittavaksi ja esittää ennustukset paikkansapitämättömiksi.
Tämä selitystapa tarjoaa, kuten jokainen asiaa tutkinut voi todeta, Ilmestyskirjasta ja sen lukuisista yksityiskohdista hyvin epätyydyttävän ja ristiriitaisen selityksen. Se tekee suuren erhdyksen siinä, että se ei erota Raamatun innoitettuja Profeetallisia kirjoja ja juutalaista ilmestyskirjallisuuta kyllin selvästi toisistaan. Suurta sekaannusta tulkinnassa tuottaa muun muassa se, että babylonialaisia ja muita muinaistaruston aiheita pidetään Ilmestykirjan tärkeänä näkyaineistona, vaikka Ilmestykirja on kasvanut Vanhan Testamentin profeetallisesta maaperästä, mitä tosiasiaa on alettu jälleen ymmärtää. Ilmestys-kirjassaesiintyy joitakin samoja vertauskuvia, kuin muinaistarustossa, mutta täysin sulatettuina Raamatun omaan henkeen, ja ne on siten myös tulkittava.

Futurismi eli oppi siitä, että Ilmestykirjan suuri pääosa täyttyy Kristuksen tulon läheisyydessä 7 vuoden aikana, on samoin vasta-uskonpuhdistuksen tuote. Voiko tällaisen selityksen pohja olla terve? Sen ensimmäinen vakava virhe on, että se kieltää jatkuvan profetian. Ilmestyskirjan tarkoitus on osoittaa seurakunnan jatkuvat vaiheet, mutta futurismin mukaan jää selittämätön ja outo satojen vuosien pituinen aukko alkuseurakunnan ja Kristuksen tulon välille. Åke Ström, Joka hylkää historiallisen tulkinnan sanoo futurismista: "Tätä vastaan puhuvat jo kirjan omat sanat, että Johannes oli nähnyt mitä pian `mitä pian tapahtuman pitää` (1:1)...Ja totta on edelleen, että Ilmestykirja sisältää paljon sellaista,joka epäilemättä tarkoittaa juuri aikojen loppua. Mutta olisi olisi perusteellista koko kirjan väärikäsittämistä,jos me näkisimme siinä yksin omaan ennustuksen maailman lopusta." Uppenbarelbarelseboken och vår tid, s. 13. On vaikeaa ajatella, että ennustus hyppäisi seurakunnan kannalta mitä tärkeimpien aikaka-kausien yli ja ennustaisi vain Jeesuksen salaisen tulon jälkeisiä tapatumia, tehden siten väkivaltaa historian jatkuvaisuuden periaatteelle ja katkeamattomille ennustus-sarjoille. Kuinka saataisiin 7:ään vuoteen mahtumaan valtavat setsemän sinetin, setsemän pasuunan ja setsemän ja setsemän vitsauksen tapahtumat, antikiristuksen maailmanlaajuinen hallinta ja uskovien vaino? Philip Mauro sanoo tutkittuaan futurismia perusteellisesti, että se on epäraamatullinen ja mielikuvitukseen perustuva. Hänen mukaansa semerkitsee radikaalista poikkeamista pois Protestanttisten selittäjien yleisitä näkemyksistä näkemyksistä. Edelleen hän sanoo: Eräs voimakas vastaväite, jonka, näen futuurista käsitettä vastaan, on se, että se sammuttaa innostuksen tähän ihmeelliseen kirjaan työtämällä sen ennustamat asiat kauvaksi meistä."The Patmos Visions, s. 8,9.

Futurismi tekee myös profeetalliselle ajalle väkivaltaa sekoittaessaan kirjaimellisen ja prof-veetallisen ajan.Se selittää Dan. 70 viikon ennustuksessa päivän vuodeksi, muttaDan. 7. luvussa selitetään aika kirjaimellisesti.Elliot, joka kirjoitti laajan teoksen futuristien selitystä vastaan, sanoo: "pyytäen Minun täytyy lupaa pyytäen kutsua futuristien käsitystä mielikuvituksen tuotteeksi."Horae Apoc. IV, s. 557. Tällaisen kuvan antavat Protestantit futurismisa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu