Tuli sitten tehtyä se mitä en ole koskaan aiemmin edes ajatellut tekeväni.
Olen seurustellut reilun vuoden verran joskus enemmän ja joskus vähemmän vakavasti mieheni kanssa. Näin suhteen edetessä olemme olleet kuitenkin enemmän vakavalla puolella. Asumme eri osoitteissa.
Suhteemme alussa epäilin miestäni pettämisestä ja ajan myöten huomasin olevani oikeassa saadessani hänet kiinni. Erosimme, mutta palasimme yhteen parin kuukauden päästä. Mies pyyteli anteeksi, vannoi ettei tekisi sitä enää koskaan ja halusi vain minut. Suhteen ollessa katkolla ahdistuin ja huomasin kuinka paljon häntä rakastan. Katkeruus mielessäni ja suuri tuska sydämessäni annoin miehelleni anteeksi, mutta vannotin että jos vielä kerran jotain tapahtuu, suhteemme loppuu alta aikayksikön.
Olen aina ollut rehellinen miehelleni, en ole koskaan pettänyt edes aiemmissa suhteissani.
Tapasin eräs päivä kuitenkin miehen johon kiinnostukseni heräsi. Kiinnostus oli molemminpuolista mutta pitkään aikaan asialle ei tehty mitään. Huomattuani, että mies on naimisissa oleva, kahden lapsen isä, annoin olla.
Tässä ajan kuluessa kuitenkin yksi asia johti toiseen ja menin tämän ukkomiehen kanssa sänkyyn. Se ei ole tyyliäni, minulla on perheellisiä tuttavia enkä ikinä tahtoisi rikkoa jonkun perhettä ja tietenin näin naisena mietin miltä tuntuisi jos sama sattuisi kohdalleni.
Olen aina luullut että rakastan omaani ja siksi olen taistellut suhteemme vuoksi, olen aina luullut että hän on Se Oikea. Olen aina ollut rakastavainen, lämmin, kiltti ihminen joka tekee kaiken rakkaansa eteen. Olen aina ollut sitä mieltä että pettäminen on perseestä.
Nyt kuitenkin huomaan että sisälläni vallitsee rauha. En kadu, en tunne oloani likaiseksi, en surulliseksi enkä tyhjäksi. Ehkä kosto on suloista. Miehelleni en aijo tästä ikinä kertoa.
Olen seurustellut reilun vuoden verran joskus enemmän ja joskus vähemmän vakavasti mieheni kanssa. Näin suhteen edetessä olemme olleet kuitenkin enemmän vakavalla puolella. Asumme eri osoitteissa.
Suhteemme alussa epäilin miestäni pettämisestä ja ajan myöten huomasin olevani oikeassa saadessani hänet kiinni. Erosimme, mutta palasimme yhteen parin kuukauden päästä. Mies pyyteli anteeksi, vannoi ettei tekisi sitä enää koskaan ja halusi vain minut. Suhteen ollessa katkolla ahdistuin ja huomasin kuinka paljon häntä rakastan. Katkeruus mielessäni ja suuri tuska sydämessäni annoin miehelleni anteeksi, mutta vannotin että jos vielä kerran jotain tapahtuu, suhteemme loppuu alta aikayksikön.
Olen aina ollut rehellinen miehelleni, en ole koskaan pettänyt edes aiemmissa suhteissani.
Tapasin eräs päivä kuitenkin miehen johon kiinnostukseni heräsi. Kiinnostus oli molemminpuolista mutta pitkään aikaan asialle ei tehty mitään. Huomattuani, että mies on naimisissa oleva, kahden lapsen isä, annoin olla.
Tässä ajan kuluessa kuitenkin yksi asia johti toiseen ja menin tämän ukkomiehen kanssa sänkyyn. Se ei ole tyyliäni, minulla on perheellisiä tuttavia enkä ikinä tahtoisi rikkoa jonkun perhettä ja tietenin näin naisena mietin miltä tuntuisi jos sama sattuisi kohdalleni.
Olen aina luullut että rakastan omaani ja siksi olen taistellut suhteemme vuoksi, olen aina luullut että hän on Se Oikea. Olen aina ollut rakastavainen, lämmin, kiltti ihminen joka tekee kaiken rakkaansa eteen. Olen aina ollut sitä mieltä että pettäminen on perseestä.
Nyt kuitenkin huomaan että sisälläni vallitsee rauha. En kadu, en tunne oloani likaiseksi, en surulliseksi enkä tyhjäksi. Ehkä kosto on suloista. Miehelleni en aijo tästä ikinä kertoa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
rauha etkä katuisi, niin et tänne tulisi kirjoittamaan asiasta. Ei tämä ole mikään rippituoli, jossa tunnustamalla saa sata avemariaa katumusharjoitukseksi ja synninpäästön.
Häpeä
juuri annetaan anteeksi. Elä sinä urputa kai tänne ihmiset saa kirjottaa mitä haluaa. Ota pipo pois päästä jos kiristää niin pahasti.
sinnekin, olkoon armo, voima ja kaikki muutkin kanssasi...
Jos oikeasti on terapian, perheneuvonnan tai jonkun muun kallonkutistuksen tarpeessa, niin kannattais pitää tiukka pipo päässä ja herne polvien välissä, eikä tulla tänne raaputtamaan virtuaaliseinään "mä kävin vieraissa ja hitto kun mä oonkin ihana ja hyvä"
Siinä selittää, kuinka vihaa pettämistä eikä ikinä haluais rikkoa perheellisen arkea. Kas kummaa, hän teki sen siitä huolimatta.
Jos oikeasti ajattelisit pätkääkään kuten kirjoitit, et paneskelisi niitä varattuja vieraita miehiä.
Pettäjälle sopii pettäjä pariksi, joten pysy nyt ihmeessä sen miehes kanssa.
Ai alkup. kirjoittaja on tekopyhä??? Entäs itse?
Monet on niin kovia tuomitsemaan, mutta jos omalle kohdalle sattuu, niin"Se on IHAN eri asia"..!
Itselläni on kokemusta pettettynä olosta ja pettäjänä olosta. Voin sanoa, että tuomitsen pettämisen. Mulla oli kuitenki munaa lopettaa se suhde missä petin, enkä keksinyt mitään höpö-höpö tekosyitä sen jatkamiseksi vain, etten jäisi yksin. Vittuko näillä nykyajan lapsellisilla ihmisillä ei ole yhtään selkärankaa.
En, en myöskään kertonut pettäneeni, vaan lopetin suhteen. En varmasti olisi pettänyt jos suhde olisi ollut muuten kunnossa, mutta kun ei ollut.
"En kadu, en tunne oloani likaiseksi, en surulliseksi enkä tyhjäksi"
Siinä se. Jos rakastaisit miestäsi, et oli edes hypäänyt sänkyyn. Uskallan väittää, että kohta tilaisuuden tullen teet sen uudestaan ja uudestaan. Joka kerta on helpompi. Kuvittele henkilöä, joka varastaa kaupasta kerran eikä jää kiinni. Seuraava kerta on aina helpompi.
Saat aina pelätä että TOTUUS tulee julki. Pelkosi tulee muuttamaan käyttäytymistäsi ennemmin tai myöhemmin. Kohta huomaat, että omat tekosi saa sinut kuolettamaan tunteesi miestäsi kohtaan. Alat etsiä miehestäsi syitä miksi, et tunne häntä kohtaan mitään. Etsit vikoja ja virheitä. Vikojen ja vierheiden kautta kykenet uskottelemaan itsellesi, miksi et rakasta enää. Vika löytyy miehestäsi ja sillä voit itsellesi asiat selittää. Todellisuudessa uskottomuus johtaa tunteiden kuolettamiseen. Sinulla on salaisuus ja joudut kantamaan sen mukanasi hautaan asti. Kenellekkään et voi sitä paljastaa. Epäilet miestäsi, koska projisoit oman pelkosi ja salaisuutesi hänen ominaisuudekseen. Tässä eräs skenario. Se on omasta elämästäni, joka selvisi terapian kautta. Petäjä oli vaimoni.
en koskaan petä miestäni olemme olleet naimisissä
20v ja koskaan ei edes mieleen ole tullut,pettää
olen aina sanonut että sellanen nainen joka sen tekee,nii se saa mennä suolle. kuitenkin nyt se tilanne tuli omalle kohdalle. rakastan omaa miestäni ja lapsiani yli kaiken .mutta kun pääs vihksattaa nii siinä menee tunteet lapsia kohtaan ja miestä. nyt kun jäliistä päin aattelen nii antaisin mitä vain jos saisn tekoni tekemättömäksi, mieheni antoi mulle vielä yhden mahdollisuuden lasten takia.mutta olen huomannu että hän ei enää halua minua kuin ennen. liitomme on ihan sekasi