Ikäero

Tunnen monta onnellista paria, joissa nainen on vanhempi ja mies nuorempi. Tiedän samassa tilanteessa olevia onnettomia pareja. Itte en ole uskaltanut seukata liian nuoren miehen kanssa, olen kai pelännyt, että mua verrataan nuorempiin. Vaikka mua luullaan 10 v. nuoremmaksi.

Elämääni tuli mies 32 v. Perfect match. Yhtäkkiä iällä ei ole mitään merkitystä. Kummankaan ikä ei tunnu missään, on vain kaksi ihmistä.

Onko tässä mitään järkeä? Missä vaiheessa olen miehelle vain vanha raato? Loppuuko tämä? Entäs sitten vaikka loppuukin?
81130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse olen vasta 30 vuotta ja minulla on 7 vuotta nuorempi mies. Sain aikoinani kun tavattiin ollessani 26 ja mies 19 käydä aikamoisen myllerryksen pääni sisällä. Mietin asian lopulta näin:
-oman ikäinen tai vanhempi mies saattaa vaihtaa minut ihan yhtä hyvin nuorempaan tullessaan ns. viidenkympin villitykseen. Suhteessa on aina riskinsä ja riski suhteessa nuoreen mieheen ei ole yhtään se suurempu kuin omanikäiseen.

-sinä vanhenet, mitä sitten? Ethän itsekään jättäisi kultaasi, jos hän joutuisi pyörätuoliin tai menettäisi vaikka kätensä. Nuorempi nainenkin voi saada rintasyövän ja menettää molemmat tissinsä. Hyvä suhde kestää kaiken tuon. Miksei sitten vanhenemista, joka on luonnollinen asia eikä mikään varsinainen kriisi?

-Mitään suurta ei voi saavauttaa, jos ei ota riskiä. Pelkäämällä sydänsuruja saat vain laimeita tyytymissuhteita, joissa ei ole todellista sisältöä. Mielummin elän vaikka vain muutaman vuoden suhteessa, jossa on todellista rakkautta kuin yritän ottaa varman päälle ja valitsen kumppanin järkisyillä. Paljon kamalampaa kuin se, että lopulta jää yksin on mielestäni se, ettei saa koskaan elämässään tuntea mitä on todella rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Meillä on ihan sama tilanne. Kumpikaan ei muista toisen seurassa minkä ikäinen toinen on. Tosissaan olemme olleen alusta asti ja nyt naimisiin menossa. Ikinä en ole tavannut niin upeaa tyyppiä kuin mieheni enkä ole koskaan ollut näin onnellinen. Alkuhuuma ei tunnu menneen vieläkään ohi. Tämä on siis se, mitä sinäkin voit saavuttaa. Uskalla siis ottaa riski!

Äänestä

vain numeroita, rakkaus ei katso ikää vaan siitä mitä tuntee sisällään. Ole onnellinen ja nauti tunteesta.

Tässä elämässä oikeasti ei mikään ole varmaa, se suhde oman ikäisenkin kanssa voi mennä metsään ihan samanlailla kuin nuoremman tai vanhemman.

Äänestä

Hienoa, että nainen "uskaltaa" ottaa itseään reilusti nuoremman miehen.
Mies, kun tekee vastaavan hän on sankari.

Äänestä
  • Parempi näin päin, että mies on nuorempi, koska naisen seksuaaliset kyvyt ja halut vain paranee iän myötä, ja miehen heikkenee. Viiskymppisenä naiset valittavat kun samanikäinen mies alkaa pihdata. Mutta nuorempi mies jaksaa vielä...

    Eikä todellakaan iällä ole väliä, koska ihmiset vanhenee niin eri tavoilla. Jos kerran sovitte yhteen niin unohda ikä, ja tulevaisuudestahan ei kukaan tiedä muutenkaan. Sitäpaitsi nuori mies pitää sinutkin nuorena

    Äänestä

hei ja onnea matkaan. Minun elämääni tuli mies 33v ja painin ikä asian kanssa ajoittain...koen itseni vsnhaksi js rumaksi kun olen yksin, hänen kanssaan unohtuu ikä ja muutkin murheet. Minulla oli nuorempi mies joka jätti minut 3v vanhemman naisen takia...joten olen päättänyt nauttia tästä suhteesta kesti tai ei. Hyvää jatkoa sinulle:)

Äänestä

ikähän on vain numero, mutta...
kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen naisen mahdollisuus tulla raskaaksi heikkenee. ikävä fakta, mutta kannattaa käydä läpi tämäkin aihe.

itse olen 33 ja mieheni 26 vuotias.

Äänestä
  • kaikille miehille ei lapset ja lasten saanti ole niin tärkeää, vaan oikea elämänkumppani.

    Äänestä

Kiitos kommenteista, ai lav juu ool!!! Ja mitä lapsiin tulee, olen tehnyt jo muutaman tahollani ja Äijällä kans on pikkuinen poika. Että siinä mielessä ei ainakaan mene hommat pieleen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen 45 v. kirjoitti:

Tunnen monta onnellista paria, joissa nainen on vanhempi ja mies nuorempi. Tiedän samassa tilanteessa olevia onnettomia pareja. Itte en ole uskaltanut seukata liian nuoren miehen kanssa, olen kai pelännyt, että mua verrataan nuorempiin. Vaikka mua luullaan 10 v. nuoremmaksi.

Elämääni tuli mies 32 v. Perfect match. Yhtäkkiä iällä ei ole mitään merkitystä. Kummankaan ikä ei tunnu missään, on vain kaksi ihmistä.

Onko tässä mitään järkeä? Missä vaiheessa olen miehelle vain vanha raato? Loppuuko tämä? Entäs sitten vaikka loppuukin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu