Tuli tilattua USA:sta kaikkea kivaa vaatetta halvalla, mutta nyt ihmetyttää DHL:n toiminta. Ensimmäinen kerta, kun tilaan EU:n ulkopuolelta.
Nettiseurannan mukaan paketti on saapunut Suomeen 20.8.08 aamulla ja viimeisin merkintä on samalta päivältä "Tullaus viive".
Lasku (tulli ALV ja joku ihmeen Tullivakuuspalkkio?) oli tänään illalla töistä tullessa postilaatikossa ja siinä päiväys 19.8.08 ja teksti:
"Lähetyksen vapaa varastointiaika on 2 työpäivää lähetyksen saapumisesta lähtien. Varastointikustannus on 25€/100kg/vrk. Minimi 25€."
Kysymys kuuluu: Luetaanko saapumispäivä mukaan tuohon kahteen työpäivään? Ja jos ne vielä alkavat odottamaan, että laskun maksu näkyy heidän tilillään(laskussa sanotaan näin), niin varmasti menee varastointi aika yli.
Olisivat edes soittaneet, kun paketti on tullut. Tänne korpeen kulkee postikin sellaista etanavauhtia, ettei tosikaan ja tulee vasta iltapäivällä yhden jälkeen.
Ei ole enää halpaa, jos perivät varastointimaksuja monelta päivältä. Laitoin kyllä jo s-postilla kuitin maksusta ja täytyy aamulla vaikka vielä soittaa sinne.

Vastaukset 3
Vanhimmat
On vittuilla kansalle niin paljon kun niillä riittää kekseliäisyyttä. Asiat alkavat soljua vasta kun byrokraateista päästään kokonaan eroon.
Mä en edes pyytänyt mitään tullauspalvelua DHL:ltä. Olisin tullannut itse. Turhaan meni sekin 15 € mikä se nyt oli... tullivakuuspalvelumaksu. :(
Sieltä on tulossa vielä yksi tavara jälkitoimituksena. Meinaakohan ne siitäkin sen 15€ vetää välistä, vaikka siitä ei edes mene tullia/veroa kun se ei ole niin arvokas ja toim.kulutkin on maksettu jo tämän nyt tulleen toimituksen yhteydessä.
PS. Ei kai DHL mikään byrokraatti ole? Sehän on vain kuriiri.
oot löytäny nuita vaatteita usasta?:D