Onko uskottomuutta se, että puoliso on valmis pettämään, jos tulisi mahdollisuus?
Esim. puolisosi tapaa jonkun, ehdottaa tälle seksiä, mutta saa kieltävän vastauksen koska tämä uusi tuttavuus jostain syystä tietää että tuo ihminen on varattu. Puolisosi on pettynyt kun ei saanut seksiä, vaikka olisi kipeästi halunnut.
Melkein pettämistä. Vai oliko se jo henkistä pettämistä, sydämen tason pettämistä? Sitä, mikä on se ydinasia, pahin loukkaus, eli asennepäätös pettää kumppania. Halu siihen, vain ilman fyysisen toteutumisen sinettiä.
Joko se tekee puolisosta kusipään, petturin? Voisiko häneen enää luottaa jos tuon tietäisit?
Puoliso sanoo että "en ollut vieraissa", ja ei ollutkaan, mutta oli ollut aikeissa, ja olisi ollut, jos toinen olisi suostunut. Valehtelua?
Tarvitaanko pettämiseen aina fyysinen toteutuminen, eli jäävuoren huippu, että sitä voi kutsua pettämiseksi?
Voiko ajatuksilla pettää, jos ne jäävät ajatuksiksi ja aikeet aikeiksi, eiväthän ne ole itsessään uhka?
Eli puolisosi pettäisi jos saisi seksikumppanin. Tässä tilanteessa kanssarikollisuuden osuus "kakkosella" on nolla. Ketään muita ei voisi syyttää kuin puolisoa.
Kummalla on enemmän painoarvoa, pettämis-asenteella vai tapahtuvalla seksillä? Onko ne tasavertaisia?

Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta kun sä sanoit, että miettikää sun avausta, niin mä jätän vastaamatta.
Olisi toki myös mukava kuulla mietinnän tuloksia.
teoreettisen oloista pohdintaa. Jos käytännön tasolle vietäisiin, niin kummanko kanssa mieluummin eläisit? Ihmisen joka muutoin on uskollinen mutta lankeaa vieraisiin sattumoisin vai ihmisen joka koko ajan pohtii ja miettii pettämistä?
Meillä on taipumus tehdä sitä mitä mielessä liikkuu. Teemme pieniä valintoja siihen suuntaan että lopulta päädymme siihen mitä mielessämme olemme ajatelleet. Se on joko myönteistä tai kielteistä - eli pelkkä uskomus siitä ettei petä, todennäköisesti ainakin pienentää mahdollisuutta tekemiseen.
Onko uskollisuutta se, että kun saa rukkaset, eikä pääse pettämään? Nämä tyypithän jatkavat hakemista vaikka vuositolkulla, että viimein löytävät sen, joka suostuu. Jos muuten ei löydy, otetaan valheet peliin vaikka puhumalla olevansa eronnut tai eroamassa oleva. Epätoivoisimmat puhuvat rakkaudesta, kun ei muutoin löydy tai eivät saa seksiä suhteen ulkopuoliselta.
Jos on valmis pettämään tilaisuuden tullen, niin mielestäni suhde on hyvin heppoinen.
katsella sillä silmällä muita miehiä. Pettämistä ei tapahtunut.
Mulle riittää että asia käy mielessä. Lähtö tulee heti.
pettämiseen tarvitaan fyysinen tapahtuma jos on kyse seksistä.Kyllähän ihmiset flirttailee ilman, että se edes menisi.Voihan sitä kokeilla kelpaako ilman, että se johtaisi lopullisesti seksiin.Variaatioita on loputtomasti ja niiden eritteleminen mikä on moraalisesti väärin vai arveluttaa on melko vaikeaa.Itse ainakin luotan mielummin kuin kyseenalaistan toisen käyttäytymisen ilman todisteita.Tulisi muuten vainoharhainen olo toisen joka askeleesta.Kysymykseesi mielestäni tapahtuva seksi on paha asia.Asenteista voi aina keskustella ja saada toinen ymmärtämään millaisella jäällä liikkuu