Maha pois?

Olen 25-vuotias mies, ylipainoa minulla oli n. 10 kg, joka oli oikeastaan kokonaan vatsassa ja ehkä jonkin verran lihaksissa. Nyt olen vajaassa 4 kk:ssa pudottanut n. 8 kg, mutta lihakset tuntuvat kadonneen kokonaan ja maha jääneen.

Mikä lääkkeeksi? En ole "uskaltanut" tehdä kovin paljon lihasharjoituksia, koska tavoitteena on nimenomaan ollut saada tuo 10 kg pois. Energiavaje on ollut karkeasti ottaen 1000-1500 kcal/pv viitenä-kuutena päivänä viikossa ja sitten yhtenä päivänä olen syönyt jotakuinkin kuluttamani energian tai korkeintaan muutama sata kcal ylimääräistä. Voiko liian suuri energiavaje vaikuttaa tuohon?
7913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuulostaa siltä että olet etupäässä syönyt väärin. Älä jätä kuntoilua pois niin kyllä se siitä. Ja syö terveellisesti proteiinipitoisia aterioita että on millä niitä lihaksia ylläpitää ja rakentaa.

Äänestä

Olet tehnyt melko esimerkillisen kuurin siitä, miten laihduttaminen tehdään joka asiassa täysin väärin.

Lihasmassa ei negatiivisilla kaloreilla kasva. Se on fysiologisesti mahdotonta. Lihasmassa on suurin yksittäinen tekijä joka määrää aineenvaihduntatahtisi. Laihduttaessa lihasmassa surkastuu aina jonkin verran, laihdutustavasta riippuen.

Eli kaikissa laihdutuskuureissa tärkeintä on, että teet kaikkesi jotta lihasmassan menetys olisi mahdollisimman pieni. Kaksi tärkeintä asiaa jolla lihasmassaa voi "suojella":

1. Pieni kalorivaje (max 500kcal/d)
2. Runsas vastusharjoittelu (painonnosto)

Liian suuri kalorivaje keskittää suurimman osan painonpudotuksesta lihasmassaan läskien sijaan. Kun kehosi rekisteröi, että energiansaanti on pientä, se keskittyy polttamaan vararavinnoista ensisijaisesti sellaisen massan, jonka ylläpito kuluttaa enemmän energiaa. Koska lihasmassa syö kaloreita levossa moninkertaisesti enempi kuin läskimassa, kehon kannalta niistä eroonpääseminen on ensisijaista. Tämän seurauksista enempi myöhemmin.

Anaerobinen liikunta (painonnosto) on hyötysuhteeltaan paras liikuntamuoto laihduttajalle. Negatiivisilla kaloreilla lihasmassa pienenee aina, mutta painoja nostellessa tuo pieneneminen on minimaalista.

Järjettömällä kalorivajeella ja lihasharjoittelun välttelemisellä olet tehnyt juuri päinvastaisesti, olet pudottanut painoa joka on pääosin lihaksista. Tämä tekee loppukilojen pudottamisen käytännössä mahdottomaksi, ja myöhemmän painonnousun melkein takuuvarmaksi.

Jos nyt ryhtyisit syömään samalla tavalla kuin söit ennen kuuriasi, painosi nousisi huomattavasti lähtöpainoa korkeammaksi. Yksilöiden välisistä aineenvaihduntatasojen eroista 63% johtuu lihasmassojen välisistä eroista.

Aiheuttamasi vahingon korjaaminen voi olla vaikeaa ja kestää useita kuukausia. Hyvä lähtökohta olisi syödä tasaiseen tahtiin jonkin verran yli kulutuksen, ja nostella painoja. Painosi nousee varmasti, ja oletettavasti yli lähtöpainosi, mutta tavoitteena pitäisi olla menetetyn lihasmassan saaminen takaisin. Sitten on helpompi myöhemmin pudottaa pienellä kalorivajeella ja anaerobisella liikunnalla painoa halutulle tasolle ja pitää se siellä.

Äänestä
  • "Aiheuttamasi vahingon korjaaminen voi olla vaikeaa ja kestää useita kuukausia. Hyvä lähtökohta olisi syödä tasaiseen tahtiin jonkin verran yli kulutuksen, ja nostella painoja. Painosi nousee varmasti, ja oletettavasti yli lähtöpainosi, mutta tavoitteena pitäisi olla menetetyn lihasmassan saaminen takaisin. Sitten on helpompi myöhemmin pudottaa pienellä kalorivajeella ja anaerobisella liikunnalla painoa halutulle tasolle ja pitää se siellä."

    Ai olen aiheuttanut oikein vahinkoa?! :D Myönnän kyllä, että virheitä olen tehnyt mutta eiköhän tuo vahingon aiheuttaminen ole vähän liioiteltua.... Ja koska tavoitteenani ei ole mikään fitness-kroppa, niin tuskinpa tulen nostamaan painoani enää lähtöpainoon. Lihasharjoittelun ajattelin kyllä aloittaa. Mutta kiitos neuvoista!

    Äänestä

  • mahaman kirjoitti:

    "Aiheuttamasi vahingon korjaaminen voi olla vaikeaa ja kestää useita kuukausia. Hyvä lähtökohta olisi syödä tasaiseen tahtiin jonkin verran yli kulutuksen, ja nostella painoja. Painosi nousee varmasti, ja oletettavasti yli lähtöpainosi, mutta tavoitteena pitäisi olla menetetyn lihasmassan saaminen takaisin. Sitten on helpompi myöhemmin pudottaa pienellä kalorivajeella ja anaerobisella liikunnalla painoa halutulle tasolle ja pitää se siellä."

    Olet hidastanut aineenvaihduntaasi huomattavasti ja pitkäaikaisesti huonolla dieetillä. Silloin voidaan puhua "vahingosta". Olet tehnyt painonpudottamisestasi ja sen alhaallapidosta huomattavasti vaikeampaa kuin se olisi ollut järkevämmällä ohjelmalla.

    Jos tänään ryhtyisit syömään ja liikkumaan samalla tasolla jota harrastit ennen dieettiäsi, painosi nousisi huomattavasti korkeammaksi kuin tuo 8kg. Jos tällaisen tilanteen aiheuttaminen itselleen ei ole "vahingon aiheuttamista" niin ei sitten mikään.

    Äänestä

  • kallopala kirjoitti:

    "Jos tänään ryhtyisit syömään..." Eiköhän se vahinko tulisi vasta tuossa?

    Äänestä

  • mahaman kirjoitti:

    "Aiheuttamasi vahingon korjaaminen voi olla vaikeaa ja kestää useita kuukausia. Hyvä lähtökohta olisi syödä tasaiseen tahtiin jonkin verran yli kulutuksen, ja nostella painoja. Painosi nousee varmasti, ja oletettavasti yli lähtöpainosi, mutta tavoitteena pitäisi olla menetetyn lihasmassan saaminen takaisin. Sitten on helpompi myöhemmin pudottaa pienellä kalorivajeella ja anaerobisella liikunnalla painoa halutulle tasolle ja pitää se siellä."

    Ai olen aiheuttanut oikein vahinkoa?! :D Myönnän kyllä, että virheitä olen tehnyt mutta eiköhän tuo vahingon aiheuttaminen ole vähän liioiteltua.... Ja koska tavoitteenani ei ole mikään fitness-kroppa, niin tuskinpa tulen nostamaan painoani enää lähtöpainoon. Lihasharjoittelun ajattelin kyllä aloittaa. Mutta kiitos neuvoista!

    ollut juttua ja siitä vahingollisuudesta.

    Osa ns.asiantuntijoista pistää nämä laihduttamalla lihaksisen surkastajat saman kastiin kuin tupakoitsijat.

    Eli tyhmempää ei ihminen voi terveydelleen juuri tehdä, kuin laihduttaa lihakset pois.
    Parempi on pikku läskit ja kunnon lihakset siellä alla.

    Lihaksia ei saa takaisin, kuten läskiä, yhtä helposti. Kehonrakentajat tietää, mikä työ lihaksien hankkimisessa on.

    Tyhmyys tulee siitä, että ihmisen oletettu elinajanennuste menee hieman alakanttiin, kun vanhuusiällä ei ole tukilihaksistoa.
    Eli se lihaksien laihduttaminen lyhentää ikää samalla tapaa kuin tupakointi.
    Ne voi toki hankkia takaisin, mutta siinä on työmaata ja siksi se jää useimmilta.
    Jäädään laihoiksi läskeiksi ja vanhana se kostautuu.

    Äänestä

Läski lähti jalkojen ja käsien ympäriltä, jne.
Läski lähtee viimeiseksi vyötäröltä.

Olisi kannattanut treenata ja syödä samalla proteiinia.
Teit vaan karhun palveluksen itsellesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mahaman kirjoitti:

Olen 25-vuotias mies, ylipainoa minulla oli n. 10 kg, joka oli oikeastaan kokonaan vatsassa ja ehkä jonkin verran lihaksissa. Nyt olen vajaassa 4 kk:ssa pudottanut n. 8 kg, mutta lihakset tuntuvat kadonneen kokonaan ja maha jääneen.

Mikä lääkkeeksi? En ole "uskaltanut" tehdä kovin paljon lihasharjoituksia, koska tavoitteena on nimenomaan ollut saada tuo 10 kg pois. Energiavaje on ollut karkeasti ottaen 1000-1500 kcal/pv viitenä-kuutena päivänä viikossa ja sitten yhtenä päivänä olen syönyt jotakuinkin kuluttamani energian tai korkeintaan muutama sata kcal ylimääräistä. Voiko liian suuri energiavaje vaikuttaa tuohon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu