Kun mies ja minä menimme naimisiin, olimme jo ns. kypsiä aikuisia. Tästä johtui sellainen tilanne, että suvun kaikki muut samaan sukupolveen kuuluvat olivat jo aikoja sitten avioituneet ja hankkineet mukulansa ja olivat keskenään kovin tuttuja.
Minua ei ikään kuin ollenkaan noteerattu. Kerron yhden tapauksen:
Olimme seurustelleet muutamia kuukausia, ja olimme jo varmoja siitä että muutamme yhteen ja varmaan menemme naimisiinkin. Kun mieheni veli täytti pyöreitä, lähdimme sinne yhdessä. Toki oli meidät yhdessä kutsuttukin, ja varmasti ihmisten piti nähdä mieheni naamastakin, että oli onnellinen. Samoin minä.
Kuitenkin kävi jotenkin ihmeessä niin, että löysin itseni seuraavana päivänä yksinäni olohuoneen sohvalta istumasta. Ei hajuakaan, missä kaikki muut olivat. Kukaan ei huolehtinut minusta millään lailla, sain istua siinä yksinäni kunnes joku vihdoin ilmestyi. Miehenikin toimi tuolla kohtaa aivan typerästi.
Eikö tuollainen ole aika epäkohteliasta? Kun joku uusi tulee sukuun, niin eikö sentään ole tapana edes yrittää tutustua ja pitää huolta, ettei se "uusi" tunne itseään orvoksi?
Seuraavalla kerralla sain jo kuulla, että eräs ideani oli typerä, kun piti keksiä jotain kivaa tekemistä. Sille vain hymähdettiin halveksivasti. Muut päättivät toisin ihan kylmästi. Arvatkaa oliko minulla kiva olo. Poiskaan ei voinut kesken lähteä.
Toinen juttu, mitä ihmettelen:
Ajelimme lomamatkalle tuonne pohjoiseen, jossa harvoin tulee käytyä pitkän välimatkan takia. Siellä yhytimme mieheni veljen ja hänen vaimonsa. Yhdessä päätimme käydä tervehtimässä erästä suvun vanhempaa jäsentä, ja tiesimme, että siellä on myös mieheni ja hänen veljensä serkku, ikäiseni nainen (tai he kolme siis päättivät, enhän minä tiennyt enkä tuntenut ketään noista ihmisistä).
Ihan aluksi - hyvä kun ovesta sisään pääsimme - tuo naisserkku rupesi vilkuilemaan ja kuiskailemaan kälyni kanssa. Yksi asia jonka kuulin oli "SINÄHÄN ymmärrät, kun sinullakin on lapsia". Minä olin ilmeisesti vajaaälyinen hänen mielestään, koska en ollut äiti. Sama sitten jatkui.
En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt sanoa, miten reagoida. Oliko minussa jotain vikaa, kun olin "vienyt" mieheni vihille? Eikö hän olisi saanut mennä naimisiin? Niin vanhoina emme myöskään ruvenneet vääntämään lapsia, oliko sekin niin väärin, että minut heti piti jäädyttää suvusta ulos?
Tuokin naisserkku siis ei ollut ikinä nähnyt minua saati jutellut kanssani sanaakaan. Eikä siis jutellut tuollakaan kerralla. Kälyni kelpasi juttukaveriksi.
Kolmas juttu: olimme anopin luona muistaakseni kolmatta kertaa kylässä, siellä oli myös mieheni veli vaimoineen. Mieheni ja minä olimme väsyneitä pitkästä ajosta ja halusimme mennä nukkumaan yläkertaan. Portaiden alapäässä oli tv-huone, ja muut istuivat vielä iltaa sillä kohtaa. Hetikohta kun olimme menneet yläkertaan, kuulin kuinka anoppi valitti muille, etten ole tarpeeksi hyvä mieheni puolisoksi. Ikään kuin hän edes olisi minua tuntenut! Tuskin tiesi minusta edes mitään!
Vastaavia tapauksia on ollut siis monia näiden vuosien aikana, en viitsi tässä ruveta enää useampia kertomaan. Tyyli on ollut sama joka kerta kun minä olen ollut mukana jossain yhteisessä tapaamisessa.
Olen saanut tuntea nahoissani olevani täysin halveksittu ja arvoton.
Kukaan ei ole koskaan sanonut suoraan, mitä heillä on minua vastaan. Mieheni kyllä vakuuttaa olevansa yhä onnellinen monen avioliittovuoden jälkeenkin.
Olen kyllä ihan suivaantunut tuommoiseen moukkamaiseen sukuun eikä tee enää mieli tavata niistä ketään.
Nytkin itken erästä juttua. Ei kai pitäisi välittää, mutta kyllä monen vuoden ilmiselvä halveksunta alkaa rasittaa. Olisi se ollut kiva olla tekemisissä jos olisi voinut tuntea olevansa tasavertainen suvun jäsen.
Minua ei ikään kuin ollenkaan noteerattu. Kerron yhden tapauksen:
Olimme seurustelleet muutamia kuukausia, ja olimme jo varmoja siitä että muutamme yhteen ja varmaan menemme naimisiinkin. Kun mieheni veli täytti pyöreitä, lähdimme sinne yhdessä. Toki oli meidät yhdessä kutsuttukin, ja varmasti ihmisten piti nähdä mieheni naamastakin, että oli onnellinen. Samoin minä.
Kuitenkin kävi jotenkin ihmeessä niin, että löysin itseni seuraavana päivänä yksinäni olohuoneen sohvalta istumasta. Ei hajuakaan, missä kaikki muut olivat. Kukaan ei huolehtinut minusta millään lailla, sain istua siinä yksinäni kunnes joku vihdoin ilmestyi. Miehenikin toimi tuolla kohtaa aivan typerästi.
Eikö tuollainen ole aika epäkohteliasta? Kun joku uusi tulee sukuun, niin eikö sentään ole tapana edes yrittää tutustua ja pitää huolta, ettei se "uusi" tunne itseään orvoksi?
Seuraavalla kerralla sain jo kuulla, että eräs ideani oli typerä, kun piti keksiä jotain kivaa tekemistä. Sille vain hymähdettiin halveksivasti. Muut päättivät toisin ihan kylmästi. Arvatkaa oliko minulla kiva olo. Poiskaan ei voinut kesken lähteä.
Toinen juttu, mitä ihmettelen:
Ajelimme lomamatkalle tuonne pohjoiseen, jossa harvoin tulee käytyä pitkän välimatkan takia. Siellä yhytimme mieheni veljen ja hänen vaimonsa. Yhdessä päätimme käydä tervehtimässä erästä suvun vanhempaa jäsentä, ja tiesimme, että siellä on myös mieheni ja hänen veljensä serkku, ikäiseni nainen (tai he kolme siis päättivät, enhän minä tiennyt enkä tuntenut ketään noista ihmisistä).
Ihan aluksi - hyvä kun ovesta sisään pääsimme - tuo naisserkku rupesi vilkuilemaan ja kuiskailemaan kälyni kanssa. Yksi asia jonka kuulin oli "SINÄHÄN ymmärrät, kun sinullakin on lapsia". Minä olin ilmeisesti vajaaälyinen hänen mielestään, koska en ollut äiti. Sama sitten jatkui.
En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt sanoa, miten reagoida. Oliko minussa jotain vikaa, kun olin "vienyt" mieheni vihille? Eikö hän olisi saanut mennä naimisiin? Niin vanhoina emme myöskään ruvenneet vääntämään lapsia, oliko sekin niin väärin, että minut heti piti jäädyttää suvusta ulos?
Tuokin naisserkku siis ei ollut ikinä nähnyt minua saati jutellut kanssani sanaakaan. Eikä siis jutellut tuollakaan kerralla. Kälyni kelpasi juttukaveriksi.
Kolmas juttu: olimme anopin luona muistaakseni kolmatta kertaa kylässä, siellä oli myös mieheni veli vaimoineen. Mieheni ja minä olimme väsyneitä pitkästä ajosta ja halusimme mennä nukkumaan yläkertaan. Portaiden alapäässä oli tv-huone, ja muut istuivat vielä iltaa sillä kohtaa. Hetikohta kun olimme menneet yläkertaan, kuulin kuinka anoppi valitti muille, etten ole tarpeeksi hyvä mieheni puolisoksi. Ikään kuin hän edes olisi minua tuntenut! Tuskin tiesi minusta edes mitään!
Vastaavia tapauksia on ollut siis monia näiden vuosien aikana, en viitsi tässä ruveta enää useampia kertomaan. Tyyli on ollut sama joka kerta kun minä olen ollut mukana jossain yhteisessä tapaamisessa.
Olen saanut tuntea nahoissani olevani täysin halveksittu ja arvoton.
Kukaan ei ole koskaan sanonut suoraan, mitä heillä on minua vastaan. Mieheni kyllä vakuuttaa olevansa yhä onnellinen monen avioliittovuoden jälkeenkin.
Olen kyllä ihan suivaantunut tuommoiseen moukkamaiseen sukuun eikä tee enää mieli tavata niistä ketään.
Nytkin itken erästä juttua. Ei kai pitäisi välittää, mutta kyllä monen vuoden ilmiselvä halveksunta alkaa rasittaa. Olisi se ollut kiva olla tekemisissä jos olisi voinut tuntea olevansa tasavertainen suvun jäsen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minä kyllä luin viestistäsi, että juuri sinä asetut piirin ulkopuolelle. Se näkyy monesta mainitsemastasi esimerkistä. Sanot olevasi aikuinen nainen, käyttäydyt aikuisten seurassa kuin olisit viihdytettävä lapsi.
Katsopa esim. näitä kohtia ja mieti, onko sanomassani tippaakaan perää:
"Kukaan ei huolehtinut minusta millään lailla, sain istua siinä yksinäni kunnes joku vihdoin ilmestyi."
"Muut päättivät toisin ihan kylmästi. Arvatkaa oliko minulla kiva olo."
"En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt sanoa, miten reagoida. Oliko minussa jotain vikaa, kun olin "vienyt" mieheni vihille?"
"Portaiden alapäässä oli tv-huone, ja muut istuivat vielä iltaa sillä kohtaa."
"Kukaan ei ole koskaan sanonut suoraan, mitä heillä on minua vastaan"
"Olen kyllä ihan suivaantunut tuommoiseen moukkamaiseen sukuun"
Siis haloo nyt!
Mietis kerran, mitä sinä voit tehdä miehen suvun iloksi. Ole aktiivinen. Älä ikään kuin seinäruusuna odota, että sinulle tehdään kaikki valmiiksi, että juuri sinut huomioidaan.
Huumormieltä ja seurallisuutta vähän enemmän peliin! Sanothan olevasi jo varttunut nainen.
sympaattinen teksti. NOT.
Olet niin totaalisen väärässä kuin joku voi olla.
Se, mitä kerroin, on jäävuoren huippu. Miten voit tulkita sanomani niin, että haluan tulla "viihdytetyksi"? En tosiaankaan.
Onneksi mieheni on puolellani, sehän on tärkeintä. Hän tietää nuo tapahtumat, on ollut mukana. Pitää itsekin sukulaisiaan epäkohteliaina.
Miten minulta voi odottaa "aktiivisuutta"? Miten itse olisit toiminut noissa tilanteissa - pannut pystyyn ilmiriidan vai? Sehän kaiken olisikin ratkaissut kerralla...
Esimerkiksi siinä tilanteessa, kun miehen serkku kuiskuttelee kälyni kanssa eikä noteeraa minua lainkaan. Eikö häntä siis kiinnostanut uusi ihminen sen vertaa? Halusi heti osoittaa minulle, etten ole edes sen arvoinen että kysyisi minulta mitään? Minä ainakin tavallisesti yritän tehdä uuden ihmisen olon kotoisaksi ja todella otan huomioon muita, en kuiskuttele tuttujen kanssa tai jyrää uusien yli sanomalla heitä typeriksi.
Mitä sinä olisit tehnyt tuossa anoppitilanteessa? Kerro oikein pikkutarkasti. Hän ei siis tuntenut minua ollenkaan, kuitenkin rupesi puhumaan minusta pahaa selkäni takana ja vielä niin törkeästi, että piti huolta siitä että kuulin. Tööts.
Itse olen hienotunteinen kaikissa tilanteissa ja vaikka tykkäisinkin kyttyrää jostakin ihmisestä, odottaisin ainakin sen aikaa, että ehdin tutustua henkilöön kunnolla ennen kuin tuomitsen. Enkä ainakaan puhu paskaa tuolla tavoin kuin anoppini.
Kuka on kypsä? Kuka ei? Kysynpä vaan.
Miksihän sinä oikein luet toisten tekstejä? Etsit tilaisuuksia lyödä lyötyä? Todella kypsää ja aikuismaista.
mieheni sukulaisten yhteydessä. Ei koskaan muiden ihmisten. Minua on jopa kehuttu siitä, että otan muut ihmiset niin hyvin huomioon jne. Jostain syystä en sitten vain kuitenkaan kelpaa noille.
Okei, ihan niin kuin haluat.
Minulle ei ole koskaan käynyt noin, myönnetään. Koska olen avoin ja seurallinen, otaksun, enkä loukkaannu kovin helposti.
Tietääkseni minusta ei kuiskutella ollessani läsnä, ei myöskään kun olen poissa. Siis en tiedä.
Mutta ihan kuinka vain. Kehotin lukemaan tarkoin silmin nuo siteeraamani oman viestisi kohdat.
Viime viestissäsikin ihmettelet: "Jostain syystä en sitten vain kuitenkaan kelpaa noille."
Senkin virkkeen viestiä voisit miettiä.
Kyselet julkisella palstalla, vastailen joutessani. Tyhmimmältäkin ihmiseltä voi elämässä oppia jotakin. Näin arvelen. Esitin erään näkökohdan.
valikoivasta luetunymmärtämisestä. Siitä vaan pilkotaan itseä miellyttävät osat, jotka sopivat omaan lempiteoriaan, ja hylätään muitta mutkitta muut osat, vaikka olisivat kuinka merkittäviä.
No joo, tää Suomi24 on täynnä sunkaltaisiasi besserwissereitä... luulette varmaan olevanne puolijumalia ja selvänäkijöitä...
Huh, minkähänlaista on elää teidän lähellä, ei varmaan o kivaa kellekään...
hiljaisempi, eikä niin seurallinen, pitäisi hänet silti muistaa huomioida!
sitä paitsi monet ihmiset, jotka sanovat ettei heistä puhuta selän takana, ovat vain sen verran suoraviivaisia etteivät ole sitä huomanneet... :/
Terapeutin ensimmäinen ja tärkein tehtävä on kuunnella. Sinä et ilmiselvästi edes lue toisen tekstiä niin kuin se on kirjoitettu, vaan poimit joukosta mieleisesi viestin, johon nähtävästi projisoit omia ongelmiasi. Sitten kommentoit ikään kuin ylhäältä päin, laajaan elämänkokemukseesi viitaten, samalla lytäten kirjoittajan. Sorry, sellainen ei pure. En tiedä, mitä kuvittelet moisesta harrastuksesta hyötyväsi. Muiden kannalta sellainen touhu on ikävää.
Jollet hae täältä muuta kuin tilaisuuksia kiillottaa omaa sädekehääsi, sinun kannattaisi itse mennä jollekin terapeutille. Tämä vain ihan ystävällisenä neuvona.
suvun jäsenyys pitää ansaita. suvun jäsenet vieläpä yrittävät tehdä olosi vaikeaksi, mikä tarkoittaa että ettet ole miehesi arvoinen josset jaksa yrittää. Kärsiä pitää, se on merkki Jumalan rakkaudesta.
En ymmärrä alkuunkaan, mitä ihmettä sinä vingut! Mitä sinä odotat? Että kaikkien pitää kohdella sinua kuin herkkää prinsessa ja pitää koko ajan huomion keskipisteenä. Voi jissus! Ihmiset käyttäytyy mitän käyttäytyvät, mutta sinun päässäsi on sinun valintasi, miten siihen suhtaudut. Koskaan ei maailma eivätkä sen ihmiset tule olemaan täydellisiä. Sinun pitää opetella olemaan vetämättä hernettä nenään kaikesta mahdollisesta, ja ennen kaikkea olla asettamatta sääntöjä kellekään, miten heidän tulisi käyttäytyä. Lankkaa nyt jo h...ti vie vinkumasta ja ruikuttamasta.
taas yksi besserwisser roikkumassa palstoilla vaikka itsellähän hänellä on kaikki 100 % hienosti eikä koskaan mitään ongelmia...
Voi luoja, täähän on vitsipalsta...
TAidan ymmärtää sinua melko lailla, koska olen kokenut aivan vastaavaa mieheni suvun kautta muutamia alkuajan kohteliaisuuskäyntejä lukuunottamatta.
Siksi annan neuvon, että vältä odottamasta heiltä enää yhtään mitään. Opettele hymyilemään konemaisesti, älä kerro itsestäsi yhtään mitään, vältä olemasta liian iloinen/vihainen ja nyökyttele joka asiaan. Järjestä lomanne niin ettette vietä siellä muutamaa päivää kauemmin ja kehitä niin hyvät selitykset lyhyille käynneillenne, ettei kukaan voi ainakaan alkaa syyttämään sinua miksi niin pikaiset käynnit. Vaikka miehesi onkin kotoisin kauempaa (kuten minunkin) voi matkan varrella yöpyä muissakin paikoissa= ottaa kotimaan matkailun kannalta ja yhtä lailla tulla samalla tapaa takaisin´kotiin päin.
Voin luvata, ettet tule koskaan saamaan heidän hyväksyntäänsä ja jos anoppisi on jo heti päättänyt ettet ole sopiva miniä hän tuskin muuttaa mielipidettään.
Sinä voit kasvaa suhtautumaan heihin asiallisesti, he varmasti pitävät omat rivinsä tiukasti sinua vastaan ja jos miehesi joutuu lomalla kaiken aikaa valitsemaan perheensä ja sinun välilläsi pidä tyynesti omat mielipiteesi, älä alennu hänelle haukkumaan ketään ja koeta vain sietää.
KOhtalosi on hyvin klassinen, hyvin tyypillinen miniän kohtalo ja on aina ikävää saada niin tympeä suku kuin sinulla/minulla on, mutta älä tee samaa virhettä kuin minä toivomalla parempaa huomista heidän kanssaan. Minä yritin olla mieliksi, vaihdoin mielistelunriitoihin ja lopulta suljin suuni tiukasti. Välimme muuttuivat siedettäväksi, eikä anopilla ollut minkäänlaista keinoa keksiä minusta enää vikoja.
Jos olet koulutettu (korkeammin), säännöllisessä työssä (muu suku pätkätöissä/ työttöminä) tai mitä vain, voi taustalla olla kateus. Joissakin suvuissa (varsinkin pohjoisen vanhoillisilla alueilla) nainen kuuluu sukuun kunnolla vasta kun on tehnyt suvulle lapsen. Ja kun sinä et tee, et tule koskaan sellaiseen sukuun hyväksytyksi. Toisaalta loppupeleissä suku kuin suku pitää aina omia puoliaan ja kääntää herkästi vihitylle puolisolle selkänsä. Joten älä odottele turhaan, että kokisit anopin silmissä olevasi toivottu tytär tai rakastettu miniä. Harvoin näin on. Sama pätee kälyihin, että kokisi olevansa rakastettu sisko.
Ennen vanhaan sanottiin, että "veri on vettä sakeampaa". Nykyään voidaan sanoa, että joskus "veri on vettä sairaampaa" eli sukulaisissa voi löytyä todella sairaita suhteita.
Onhan ikävää vältellä joitakin sukulaisia, mutta jos muiden ihmisten kanssa sujuu hyvin eikä tarvitse koko ajan pelätä mollaamista, niin silloin on tietenkin paras seurustella eniten sellaisten kanssa ja jättää sukulaiset vähemmälle.
Kerran täällä vain elämme.
Joo, mahtavaa..
Yhyy, mieheni sukulaiset ei ikinä keksi mulle mitään tekemistä, ja - siis - ku me käydään - niinku - sen sukulaiste luon, ne ei koskaan ota mua mukaan aikusten juttuihi, vaikka oon jo KOLMETOISTA enkä mikää lapsi... SIIS IHAN TÖRKEETÄ!
Pyydä isiltä uus poni tai osta itteles uudet kengät...
Veikkaanpa, että näiden vastaavien kommenttien antajat voisivat pysyä poissa näiltä sivuilta jos kerran elämässä ei ole muuta kuin tulla yhtälailla vinkumaan toisten kirjoituksista??
Nouseepa vain mieleen ajatus, että onko kenties samankaltaisia ihmisiä kun nämä tekstin aloittaneen miehen sukulaiset?? ;D
Ei muuta kun iloista elämää kaikille..
edes, saati aikuistunut ihminen, niin varmaan monet "huvittelee" näillä palstoilla eikä ole aikomustakaan keskustella mistään järkevästi...
Sukulaiset osaavat jättää uuden tulokkaan ulkopuolelle, jos niin haluavat. Varsinkin, jos olet lähtöisin jostain edempää. Ja muut ovat melkein sukulaisia keskenään. (Ja joskus ovatkin)Sinun kuuluu kertoa itsestäsi kaikki kaikille, jolloin sukulaiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja pääsevät toteamaan "ettei se niin erikoinen olekkaan". Tätä tíetoa tarvitsevat etenkin naiset. No, miehissäkin on juoruilevia ja kateellisia. Kyseessä on pelko, että sinulla on jotain enemmän mitä miehesi sukulaisilla ei ole. Muista, että voi olla kateutta myös siitä, että teillä ei ole lapsia. saat olla "vapaa huolista ja murheista, mennä ja tulla miehesi kanssa miten haluatte". Joitain ihmisiä vaivaa se asia aivan suunnattomasti. Joissain tapauksissa toinen miniä pistää lisää vettä myllyyn ja aivopesee yhteisen anopin/apen, pisteidenkeruun toivossa. Fiksu anoppi näkee asian oikean laidan, mut niitä on harvassa. Koita kestää, pääasia olisi, että miehesi uskoo sinuun, eikä lähde sukulaisten sivistymättömään(lue:junttikerhoon) kerhoon. Ja eihän sitä aina voi kaikkia ihmisiä miellyttää.
Alussa hän ei ehkä kylläkään oikein tajunnut tuota skenaariota, joten ei osannut siihen "suhtautua". Kai se tuli hänellekin yllärinä, kun oli luullut lähisukunsa tulevan iloisiksi hänen puolestaan. No niin ei sitten käynytkään.
Pääasia tietty että me kaksi pärjäämme yhdessä. Hyvältä tää meno tuntuu vielä monen vuoden jälkeen, joten ehkä pääsemme vanhenemaankin yhdessä, se ois unelma.
Kiitos teille! Kai sitä taas jaksaa vaikeidenkin ihmisten kanssa kun ei liikaa niiden kanssa yritä seurustella.