Mikähän suuri hurmuri toi LARKKU luulee olevansa. Mokomakin kaljakalle. Hampaatkin huonot ja keltaiset. Korskaa kuin kuollut, syö kuin sika.
Voi pyhäyksinkertaisuus!
Voi pyhäyksinkertaisuus!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ikäloppuja kurppia?
itsekin on ikäloppu harppu. Eikös olekin ihmeellistä?
Silmissä, mutta jos ihminen on läpeensä mätä sisältä se heijastuu myös rumuutena ja negatiisuutena ympäristöön.
ei voi olla muuta kuin nainen.
ilman tulta. Jos noin 100% ihmiset on tätä mieltä niin siihen on luotettava.
Voi olla, että sisäinen rumuus voi heijastua myös ulkonäköön, mutta voi olla myös niin että on niin ruma, että muut suhtautuu kuin olisi sisältäkin yhtä mätä. Ja esimerkiksi, jos ruma sanoo jollekkin jonkin kehun, rumaa saatetaan pitää ällöttävänä nuoleskelijana... Kun kaunis kehuu jotakin, tätä kaunista ihmistä pidetään heti oikein mukavana ja kunnollisena. Voi tätä rumaa maailmaa! Sitten vielä se, että jotkut suoraan sanottuna jäätävän kauniit ovat sisältä aivan mätiä. Mutta silti he menestyvät rumia paremmin. Ja jos ruma tippuu jäihin, ei häntä kukaan mielellään lähde pelastamaan, toista on kauniilla!
Ehkä meissä jokaisessa omat hyvät ja huonot puolensa.Mutta kuitenkin pitäiskö jokaisessa meissä silti löytyä sellaista fiksuutta että ei aleta julkisesti arvostella ketään...
Jos jää kiinni tää herra pettämisestä! Niin nainen on se HUORA sen mielestä. Nimittäin petetty
Minusta se on hyvin törkeää, vai?
Tämä nainen joka jo iät ja ajat on tätä miestä täällä haukkunut ja "muka" muita naisia miehestä varoitellut pilaa oman elämänsä katkeruudellaan. On kyllä jo melko huolestuttavaa, kun tuntuu että ihminen elää vain ja ainoastaan henkilön mustamaalaamiselle. Saman suuntaisia kirjoituksia löytyy tältä palstalta kymmeniä, ellei satoja. Ujuttaa "Larkkunsa" myös muihin keskusteluihin. Kannattaisi jo pikkuhiljaa katsoa eteenpäin ja hyväksyä elämä ilman tätä Larkkua. Mennyt on mennyttä!
Sanomaan, uskon että useampi nainen on joutunut tän miehen huijattavaksi :(
Je sen tiedän varmasti, ettei ex elä tän miehen mustamaalaamiselle. Se huijari osaa sen itekin.
Voi toista!
Onks tuo otus mieskin vielä... ei noin äkkiä vilastuna uskois. Kyllä naiset jotka tuon kelkkaan lähtee huijaa ihan itse itseään.