Mainiota! Vedä aineita, ole onnellinen.
Hahaa, ihmisille ehdotetaan ammattiavun hankkimista (=lääkkeitä). Miten joidenkin ilopillereiden popsiminen eroaa narkkareiden huumeidenkäytöstä (paitsi että pysyvät vaikutukset kehoosi/mieleesi jäänevät luultavasti pienemmiksi)?
Onko sitten hyvä elämä kun tuntee olonsa onnelliseksi lääkehuuruissa? Onko se onnellisuuden tuntemus kaikki kaikessa? Tuollainen on valheellista elämää.
Minua naurattaa kaikki pilleriveikot...
Hahaa, ihmisille ehdotetaan ammattiavun hankkimista (=lääkkeitä). Miten joidenkin ilopillereiden popsiminen eroaa narkkareiden huumeidenkäytöstä (paitsi että pysyvät vaikutukset kehoosi/mieleesi jäänevät luultavasti pienemmiksi)?
Onko sitten hyvä elämä kun tuntee olonsa onnelliseksi lääkehuuruissa? Onko se onnellisuuden tuntemus kaikki kaikessa? Tuollainen on valheellista elämää.
Minua naurattaa kaikki pilleriveikot...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Alkosta saa perinteisiä luontaistuotelääkkeitä reseptivapaasti.
Sittenhän sinulla on mukava ilta.
Ai niin - depressiolääkkeillä ei, muuten, saa mitään onnellisuuden tunteita, jos aivojen serotoniinitaso on valmiiksi normaali. Jos se on vajaa, SSRI-lääkkeet palauttavat sen normaaliksi mutta vaikka niitä söisi yliannoksen niin mitään onnellisuus- tai ilopillereitä ne eivät ole.
Tiesitkö, että masennus on myös kilpirauhasen vajaatoiminnan tyypillinen oire? Neuvoisitko kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivää henkilöä olemaan ottamatta lääkkeitä, koska ne "voivat tehdä hänet onnelliseksi"?
hahaha
vai että kilpirauhasen vajaatoiminta!
mutta sinä ehdottelitkin lääkkeiden syömistä ihmisille joiden masennus johtuu naisettomuudesta, kaverittomuudesta, kiusauksesta, dissauksesta, köyhyydestä, mielekkyyden puutteesta yms.
työskenteletkö mielenterveysalalla tms. vai mistä moinen tietämys ja hyvä tahto? kunhan kysyn, yleensä ihmiset täällä vain vittuilevat ja käskevät vetämään viinaa, menemään kivisäkkiin ja hyppäämään järveen.
On oikeasti mukava kun palstalle eksyy auttamishaluisiakin ihmisiä :)
oli tuossa listassasi ainoa todellinen masennuksen syy. Logoterapia on erinomainen lähestymistapa siihen. Suosittelen Viktor E Franklin kirjoja.
Muut mainitsemasi aiheet eivät ole masennuksen syitä. Ne ovat elämäntilanteita, joihin ihminen pohjimmiltaan valitsee itse suhtautumistapansa. Kognitiivinen psykoterapia on paras tapa lähestyä näitä asioita, mutta ihan peruspsykologian kurssillakin kerrotaan, että ihminen ei ole automaatti joka vain reagoi, vaan hänellä on aina mahdollisuus valita reaktionsa.
Sinä voit esimerkiksi nimitellä minua seuraavassa viestissäsi vaikka jokinorsuksi, mutta se, miten minä siihen reagoin, on oma valintani. Voin heittäytyä sänkyyn itkemään, voin paiskata vihapäissäni maljakon lattialle - tai voin kuitata viestisi toteamalla, että se kertoi totuuden sinusta eikä minusta.
Jään odottamaan mikä se termi tulee olemaan, jolla yrität minut saada hermostumaan =D
että opintoihini on kuulunut niin farmakologiaa kuin psykiatrian perusteitakin ja työni puolesta seuraan mm. kognitiivisen psykoterapian lehteä (http://www.kognitiivinenpsykoterapia.org/verkkolehti.php). En kuitenkaan ole psykoterapeutti - vielä. Sitten kun on varaa niin hankin sen pätevyyden (koulutus maksaa 6000 eurosta ylöspäin, lisäksi matkat, kirjallisuus ja oma terapia = lähes 10 000 e).
Kiitos kiitoksista =) Olisinpa niin pätevä, että pystyisin vierottamaan itseni tästä palstasta!
itseään turhan nokkelana pitävä musumorsio?
En oikein ymmärtänyt vastaustasi. Sanot että noista seikoista vihan tunteminen on vain tyhmä valinta, ei masennusta, mutta kuitenkin edellisissä viesteissä olet suositellut ihmisille ammattiapua ja lääkkeitä?
pyrkii nimenomaann tekemään ihmisen tietoiseksi siitä, millaisia ajattelu- ja reagointitapoja hän valitsee, ja miten hän valita toisin.
Siitä, missä määrin terapialla voidaan vaikuttaa aivojen kemiallisiin toimintoihin (välittäjäaineiden vajaus) ei ole olemassa täysin yksiselitteistä näkemystä. Jotkut uskovat vain lääkitykseen ja toiset siihen, että terapian avulla "sammuneita" yhteyksiä aivoissa voidaan aktivoida uudestaan. Itse uskon, että tilanteesta riippuen tarvitaan jompaa kumpaa tai molempia (kliininen depressio voi esiintyä myös pelkästään somaattisina oireina ilman mielialan laskua, mutta toistaiseksi sitä ei voi mitata kuten esim. thyroksiinivajaetta, ja toisaalta ihminen voi tuntea mielialansa surulliseksi ja masentuneeksi olematta silti kliinisesti masentunut).
Jos ihminen on pitkän aikaa yhteen menoon mielialaltaan masentunut, se on riittävä syy hakeutua tutkimuksiin. Jos hänen elämänlaatunsa kärsii vihan ja katkeruuden tunteista, niin se on riittävä syy hakeutua tutkimuksiin. Joskus terapiaa ei kannata aloittaa ennen kuin aivojen serotoniinitaso on saatu lääkityksellä normalisoitua niin, että ihmiselle herää ylipäänsä halu ja kyky tarttua elämäntilanteeseensa niin, että hän voi sitoutua terapiaan.
NYT en jaksa enää enempää tälle päivälle, eiköhän ole nukkumaanmenoaika.
Mikä muu voisi olla elämän ns. perimmäisiä päämääriä kuin tuntea itsensä onnelliseksi?
En tarkoita että sitä pitäisi etsiä juuri esim. huumeista, mutta kyllä kai jokainen nyt sentään onnellinen haluaa olla?
Onnelisuudella en tarkoita sitten mitään suu hymyssä kulkemista, vaan sellaista syvää perusrauhallisuutta ja tyytyväisyyttä elämännsä.
Monia muitakin tärkeitä asioita on, mutta kyllä onnellisuuskin on siellä ykkösten joukossa.
Itseasiassa mä syön kohtuullista annosta tuota citalopramia.
Se aiheuttaa minulla sen että paska olo ei jää "päälle". Tunnen yhä edelleen normaalisti, ajattelin itsekin että se on sellaista "happyhappy" elämää pillereiden kanssa mutta itseasiassa noita lääkkeitä ei huomaa MISTÄÄN ihmisen käytöksessä.
Paitsi että nyt tosiaan ne heikot hetket jää hetkiksi. Edelleenkin koen välillä ahdistusta ja vittuuntuneisuutta... mutta ne eivät jää vallitsevaksi olotilaksi. Huomasin myös että masentuneisuuteni ei "parane" lääkkeillä mitenkään mystisesti - vaan nämä nimenomaan auttavat siinä että kun tekee fiksuja juttuja ja panostaa niihin niin ei ole sitä kurjaa estävää oloa niin usein.
Monet elämässäni olevat surkeat asiat ovat kääntyneet parempaan päin - ei siksi että vain "luulen" niin vaan siksi että jaksan ja tahdon vihdoin korjata asioita. Lääkkeet eivät tee minua onnelliseksi mutta ne antavat minulle tarmoa ja jaksamista tavoitella asioita jotka tekevät onnelliseksi. Minulle masennuksesta toipuminen ei tarpahdu lääkitsemällä - mutta lääkintä mahdollistaa elämäntapamuutokset jotka aikaansaavat sen toipumisen.
En koe hyvää oloa pillereillä, niitä ei ole tehty sitä varten. Ne vain katkaisevat masennuksen mekanismista sen ylläpitävän voiman. Nimenomaan koen että nyt oleminen on NORMAALIA eikä minua ole rankaistu jollain helvetin paskalla onnella tai kaikki-vihaavat-minua ... vaan minusta tuntuu että ohjat ovat omissa käsissäni ja se mitä teen vaikuttaa onneeni.
Ja sehän nimenomaan on totta että se on itsestä kiinni; lääkitys auttaa minua tässä - muttei kulje tietä puolestani!
Kun sanon että olen masentunut - joudun sanomaan sen lainausmerkeissä. Olen "masentunut". Lääkkeillä sairauteni on hallittu ja voin taistella sitä vastaan.
Vai pitäisikö nuo pillerit heittää menemään ja jäädä sänkyyn nukkumaan kun mikään muu ei huvita - valittamaan netissä kuinka kaikki on paskaa ja kukaan ei ymmärrä ja millään ei ole mitään väliä? Onko se sitten mielestäsi oikea suunta henkisesti?
Ps. Masennukseni yksi lähde on aikaisempi huume-elämäni. Älä vittu vertaa SSRI-lääkitystä huumeisiin koska niillä ei ole vaikutuksiltaan mitään yhteistä. Minä tiedän, olen käyttänyt molempia. Ainakaan minuun näillä napeilla on äärimmäisen vähän päihdevaikutuksia. Sinä ilmeisesti et ole käyttänyt kumpiakaan... Joten kumpi meistä tietää jotain OIKEASTI? Häh?
Hyvä teksti. Mulla on sama lääkitys ja nimen omaan tämä pitää minunkin kohdalla täysin kutinsa:
"Minulle masennuksesta toipuminen ei tarpahdu lääkitsemällä - mutta lääkintä mahdollistaa elämäntapamuutokset jotka aikaansaavat sen toipumisen."
Käsittämätöntä miten umpimielisiä jotkut ihmiset ovat, vielä noin väärillä käsityksillä. Kun apua on tarjolla, miksei sitä saisi ottaa vastaan? Moni suomalainen mies ilmeisesti mieluummin masentuu ja lopuksi tappaa itsensä kuin menisi lääkärin juttusille apua hakemaan.
Suomessa nyt tietyt asiat ovat hirveän jäykkiä muuttumaan.
Yksi on esim. suhde mielenterveyden ongelmiin. On paljon ihmisiä, jotka eivät usko edes niiden olemassaoloon ja vähintään yhtä paljon niitä joiden mielestä minkä tahansa mielenterveydellisen ongelman hoitaminen on sitä että tunnustautuu pähkähulluksi.
Eli vaikka ongelma olisi, niin sitä ei haluta tunnustaa koska heille se tarkoittaa että on pipipää sekoboltsi.
Onneksi asenteet kuitenkin muuttuvat, vaikka tuskastuttavan hitaasti.
sellainen juttu että se yksinäisyys ei katoa mihinkään ja nuo lääkkeet antavat juuri sen vaikutelman että homma on hanskassa.
Toisin sanoen latistavat pahimmat pettymykset yms. pois mutta samaan aikaan ihminen ei myönnä juuri sitä että vaikka lääkkeiden avulla tuo masennus on saatu hallintaan niin edelleen ihmissuhdeasioissa on aivan yhtä onneton kuin ennenkin.
Valitettavasti mielialalääkkeiden syönti tai terapiaan hakeutuminen ei takaa ettei ihminen riistä itseltään henkeä.
ero että sinunkin huumeesi ovat voineet olla jonkun perseessä