sitoutumispelko

Olen seurustellut puolisen vuotta mukavan naisen kanssa.Suhde alkoi ystävyytenä ja minä halusin seurustella hän ei.Sanoi haluavansa vain kavereita kun oli juuri muuttanut kaupunkiin.Ei halunnut mitään vakavampaa ja oli sillä asenteella liikkeellä.
Hänet oli puolisen vuotta sitten jätetty ja hän kaipasi exäänsä.Minulla oli sama tilanne ja puhuimme usein näistä asioista.Olimme tavallaan molemmat orpoja ja kaipasimme läheisyyttä ja hellyyttä.
Hän käy välillä yksin kapakissa ja haluaa tutustua uusiin kavereihin jotka sitten soittelevat perään ja yrittävät pitää yhteyttä.Muutaman tällaisen miehen tiedänkin ja tiedän ettei heistä ole vaaraa suhteellemme,vai tiedänkö.Tavallaanymmärrän hänen käytöstään,onhan hän sentään yksin uusissa ympyröissä.
Olen kertonut ihastuneeni häneen ja toivon hänen ottavan myös minut vakavasti.Viimeksi hän sanoi ettei ole kokenut rakastuneensa minuun vaikka hänen on hyvä olla ja kaipaa minua jollemme ole tavanneet.Sanoi,että luulisi puolessa vuodessa rakastuvansa jos olisi rakastuakseen.
Kertoi kantavansa huonoa omaatuntoa kun on yksin liikkeellä ja juttelee miesten kanssa.Kokee käyttävänsä minun luottamustani väärin ja aiheuttavansa minulle pahaaoloa.Seksiseuraa hän ei etsi eikä miehiä tuo kotiinsa.Seksi meillä sujuu hyvin ja molemminpuolin tyydyttävästi.
Mikä neuvoksi.Haluaisin suhteemme syvenemän mutta eihän ketään voi pakoittaa.Kärsin kun hän sanoo ettei ota suhdettamme vakavasti ja tosissaan vaikka minä niin teen.Voiko hän oppia rakastamaan minua ajan kanssa vai heittääkö ulos kun kohtaa ns paremman johon hän päättää rakastua vaikka toinen olisi millainen tahansa.Edellistä suhdetta hän piti väkisin koossa ja kesti kaikenlaista mutta kun hän oli päättänyt niin hän oli päättänyt.
1455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja sanoisin että sinunkin kannattaa katsella ympärillesi sillä silmällä. Etsiä jotakuta joka arvostaa sinua ja rakkauttasi.

Kuulostaa vain että olet naiselle vakipano, jonka kanssa on mukava olla mutta ei muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


????????? kirjoitti:

Olen seurustellut puolisen vuotta mukavan naisen kanssa.Suhde alkoi ystävyytenä ja minä halusin seurustella hän ei.Sanoi haluavansa vain kavereita kun oli juuri muuttanut kaupunkiin.Ei halunnut mitään vakavampaa ja oli sillä asenteella liikkeellä.
Hänet oli puolisen vuotta sitten jätetty ja hän kaipasi exäänsä.Minulla oli sama tilanne ja puhuimme usein näistä asioista.Olimme tavallaan molemmat orpoja ja kaipasimme läheisyyttä ja hellyyttä.
Hän käy välillä yksin kapakissa ja haluaa tutustua uusiin kavereihin jotka sitten soittelevat perään ja yrittävät pitää yhteyttä.Muutaman tällaisen miehen tiedänkin ja tiedän ettei heistä ole vaaraa suhteellemme,vai tiedänkö.Tavallaanymmärrän hänen käytöstään,onhan hän sentään yksin uusissa ympyröissä.
Olen kertonut ihastuneeni häneen ja toivon hänen ottavan myös minut vakavasti.Viimeksi hän sanoi ettei ole kokenut rakastuneensa minuun vaikka hänen on hyvä olla ja kaipaa minua jollemme ole tavanneet.Sanoi,että luulisi puolessa vuodessa rakastuvansa jos olisi rakastuakseen.
Kertoi kantavansa huonoa omaatuntoa kun on yksin liikkeellä ja juttelee miesten kanssa.Kokee käyttävänsä minun luottamustani väärin ja aiheuttavansa minulle pahaaoloa.Seksiseuraa hän ei etsi eikä miehiä tuo kotiinsa.Seksi meillä sujuu hyvin ja molemminpuolin tyydyttävästi.
Mikä neuvoksi.Haluaisin suhteemme syvenemän mutta eihän ketään voi pakoittaa.Kärsin kun hän sanoo ettei ota suhdettamme vakavasti ja tosissaan vaikka minä niin teen.Voiko hän oppia rakastamaan minua ajan kanssa vai heittääkö ulos kun kohtaa ns paremman johon hän päättää rakastua vaikka toinen olisi millainen tahansa.Edellistä suhdetta hän piti väkisin koossa ja kesti kaikenlaista mutta kun hän oli päättänyt niin hän oli päättänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu