Minua ihmetyttää ja ärsyttääkin tämä ujojen miesten julistautuminen ATM:ksi. Ujous on persoonan ominaisuus, mutta ei kuitenkaan muuttumaton piirre.
Ujoudesta voi päästä irti, ainakin niin, että pystyy hyvin tulemaan ihmisten kanssa toimeen.
Minä miehenä tiedän, ettei ujous ole mikään turn off-piirre suurimmalle osalle naisista. Ongelma on tietysti vaan, että voi olla kovin vaikeaa tutustua jos toinen on kovin ujo - tai ylipäätään saada se ensi kontakti. Siksi sosiaalisia taitoja kannattaa kehittää. Kannattaa etsiytyä tilanteisiin (esim. harrastusten kautta) , jossa on pakko kommunikoida PALJON ihmisten kanssa. Millään muulla tavalla kuin pakkottamalla itsensä kontaktiin ihmisten kanssa ei ujous helpota.
Introvertista ei tule ekstroverttia, mutta hän voi oppia kuitenkin kommunikoimaan tuntemattomienkin ihmisten kanssa niin, että uusia ystävyys/ihmissuhteita pystyy solmimaan.
Ei ujo mies saa syyllistää naisia siitä, että he eivät tule kota hakemaan, Kyllä itse on tehtävä jotain sille asialla. Nuorena kannattaa miettiä myös ammatinvalintaa. Onko se yksinäinen puurtaminen sittenkään oma juttu. Ehkä joku sosiaalisempi työ olisi parempi. Se, että ihminen työssään joutuu kohtaamaan uusia, erilaisia ihmisiä kehittää ihmisten kohtaamisen taitoa myös "siviilipuolella".
Ujoudesta ei tarvitse hankkiutua kokonaan eroon. Persoonan täydellinen muuttaminen on aina väkivaltaa. Omaa ujouttaan voi kuitenkin oppia hallitsemaan niin ,ettei se haittaa normaalia elämistä.
Älkää introvertit ihmiset vaipuko tähän ATM-itsesääliin. Eläkää elämäänne täysillä ja opetelkaa myös siinä sivussa sosiaalisia taitoja sen verran että kommuniikaatio muiden ihmisten kanssa ei ole enää ongelmallista. Miksikään porukan pelleksi tai muuksi seuran keskipisteeksi
teidän ei tarvitse itseänne piiskata. Hyväksykää oma introverttius osaksi persoonaanne niin muutkin hyväksyvät sen.
Ujoudesta voi päästä irti, ainakin niin, että pystyy hyvin tulemaan ihmisten kanssa toimeen.
Minä miehenä tiedän, ettei ujous ole mikään turn off-piirre suurimmalle osalle naisista. Ongelma on tietysti vaan, että voi olla kovin vaikeaa tutustua jos toinen on kovin ujo - tai ylipäätään saada se ensi kontakti. Siksi sosiaalisia taitoja kannattaa kehittää. Kannattaa etsiytyä tilanteisiin (esim. harrastusten kautta) , jossa on pakko kommunikoida PALJON ihmisten kanssa. Millään muulla tavalla kuin pakkottamalla itsensä kontaktiin ihmisten kanssa ei ujous helpota.
Introvertista ei tule ekstroverttia, mutta hän voi oppia kuitenkin kommunikoimaan tuntemattomienkin ihmisten kanssa niin, että uusia ystävyys/ihmissuhteita pystyy solmimaan.
Ei ujo mies saa syyllistää naisia siitä, että he eivät tule kota hakemaan, Kyllä itse on tehtävä jotain sille asialla. Nuorena kannattaa miettiä myös ammatinvalintaa. Onko se yksinäinen puurtaminen sittenkään oma juttu. Ehkä joku sosiaalisempi työ olisi parempi. Se, että ihminen työssään joutuu kohtaamaan uusia, erilaisia ihmisiä kehittää ihmisten kohtaamisen taitoa myös "siviilipuolella".
Ujoudesta ei tarvitse hankkiutua kokonaan eroon. Persoonan täydellinen muuttaminen on aina väkivaltaa. Omaa ujouttaan voi kuitenkin oppia hallitsemaan niin ,ettei se haittaa normaalia elämistä.
Älkää introvertit ihmiset vaipuko tähän ATM-itsesääliin. Eläkää elämäänne täysillä ja opetelkaa myös siinä sivussa sosiaalisia taitoja sen verran että kommuniikaatio muiden ihmisten kanssa ei ole enää ongelmallista. Miksikään porukan pelleksi tai muuksi seuran keskipisteeksi
teidän ei tarvitse itseänne piiskata. Hyväksykää oma introverttius osaksi persoonaanne niin muutkin hyväksyvät sen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Uskot että ujous on joku handicappi? Pitäisikö meidän kaikkien olla ADHD tosielämän stand-up koomikkoja? Miksi ihmiset eivät kestä hiljaisuutta? KUKAAN ihminen ei ole kommunikointikyvytön, on vain ihmisiä jotka haluavat äänekkään koomikon. Ihmiset kyllä keskustelevat toistensa kanssa, aina se ei toki mene niin kuin Hollywood-elokuvissa.
Ei ujous ole handicappi jos se ei haittaa ujoa itseään. Jos tuntuu että ujouden takia ei saa aikaiseksi niitä asioita joita itse haluaisi saada aikaiseksi, niin ehkä se silloin on.
Minulla asia oli niin, joten omalla kohdallani katsoin ujouden handicapiksi.
Ei omaa perusluonnettaan pysty muuttamaan. Yritin vain sanoa, että ihan tavallisen elämän sumista vaikeuttavasta ujoudesta voi päästä eroon.
Täällähän on valitettu kuinka vaikeaa ujon on tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Ei se, että esim. saa sanan suustaan kun käy tytön kanssa treffeillä tarkoita että pitäisi olla joku ADHD tai joka paikan koomikko. Täällähän jotkut ovat valittaneet myös sitä, että eivät saa sanottua mitään kun nainen yrittää ottaa kontaktia. Ei siinä tarvitse miksikään stan up- taituriksi ryhtyä, jotta saisi kontaktin solmittua.
Itse käsin aiemmin elämässäni todella vaikeasta ujoudesta, mitä tuli esim. ammatilliseen pätevyyteen ja ihmissuhteisiin. Siis periaatteessa niihin asioihin, joissa voi joutua arvostelluksi.
Kyse oli tietenkin omasta huonosta itsetunnustani, joka juontaa isoimmat juurensa peruskoulun yläasteelle, jossa oli tiukka hierarkia-ajattelu joka ohjelmoi minut moneksi vuodeksi uskomaan että ei kannata tuoda itseään liikaa esille, jos ei ollut IHAN VARMA että ei joudu torjutuksi tai arvostelluksi.
Ystävien seurassa moista ujoutta ei ollut, koska heidän seurassaan olen aina tuntenut olevani täysivaltainen. Tuntemattomia ajattelin kuitenkin ensisijaisesti minua arvostelevina ihmisinä, jotka vain odottivat tilaisuutta päästä pudottamaan joku itseään alemmaksi. Eli yläasteen kokemukset tekivät minut äärimmäisen epäluuloiseksi tuntemattomien ihmisten ja ylpäänsä ihmisten asennetta kohtaan.
Myöhemmin olen oman kokemukseni kautta oppinut, että vaikka maailma onkin nykyään säälimätön pudotuspeli, niin siihen osallistuu paljon sellaisia ihmisiä, joiden lähtökohtainen asenne muita kohtaan on myönteinen ja kannustava. Mutta tähän asenteenmuutokseen tarvittiin tosiaan omakohtaista kokemusta toisten hyväntahtoisuudesta. Olisin varmaankin edelleen hyvin kyyninen ihmisiä kohtaan jos näitä tärkeitä kokemuksia ei olisi tullut.
Periaatteessa kai voi sanoa että maailma ei ole tietynlainen. On erilaisia kokemuksia maailmasta ja sen myötä erilaisia maailmoja. Minulle maailma on alkanut esittäytyä positivisemmassa valossa, mutta toisaalta jollain saattaa olla hyvin negatiivinen kokemus mailmasta ja sen myötä hänen maailmansa on sellainen.
Kai sekin on yhtä totta, kun objektiivista kokemusta maailmasta ei varmaankaan pysty antamaan.
Pointtini tässä lienee se, että ujoudesta voi päästä eroon, mutta ehkä sitä varten pitää saada erilaisia kokemuksia... Niitä kokemuksia varmaankin voi saada jos laittaa itsensä niille alttiiksi, mutta onko siihen rohkeutta? Ja voihan saada lisää huonojain kokemuksia.
Hmmm... monimutkaisia asioita nämä ovat.
Ja eihän ujous ole yksiselitteisesti huono asia. Ei varsinkaan jos se ei itseä haittaa. Minua haittasi, joten pidän ujoutta kurjana asiana, omalla kohdallani ainakin.
Pari kohtaa tekstissäsi kiinnitti huomiotani ja tässä nyt pieni kommentti niistä.
Tämä ensinnäkin on kuin minun kirjoittamani lause, jossa on minuakin täydellisesti kuvaava periaate:
"ei kannata tuoda itseään liikaa esille, jos ei ollut IHAN VARMA että ei joudu torjutuksi tai arvostelluksi."
Tämä kohta sen sijaan ei kuvaa minun tilannettani ollenkaan:
"Ystävien seurassa moista ujoutta ei ollut, koska heidän seurassaan olen aina tuntenut olevani täysivaltainen. Tuntemattomia ajattelin kuitenkin ensisijaisesti minua arvostelevina ihmisinä..."
Vaikka olen pitänyt (nuorena nimenomaan, en enää niinkään) itseäni aika tyypillisenä ujona, asia on minun kohdallani ollut aivan päinvastoin: juuri tutut ja ystävät ovat niitä, joiden seurassa olen aina ollut hyvin syrjäänvetäytyvä, koska juuri heidän olen tuntenut suhtautuvan minuun arvostellen. Tuntemattomien seura ei taas ole jännittänyt minua ollenkaan. Mitä kauempana olen ollut kotiympyröistä, sitä vähemmän olen ujostellut. Suomen rajojen ulkopuolella vierailla kielillä kommunikoidessani olen mielestäni keskivertosuomalaisiin verrattuna jopa poikkeuksellisen oma-aloitteinen eikä minulla ole koskaan ollut siellä mitään vaikeuksia avata suutani ja tehdä tuttavuutta tuntemattomien kanssa. Tarkoitukseni ei ole kehua itseäni vaan todeta vain se, että ilmeisesti ujous näyttää voivan ilmetä hyvinkin käänteisillä tavoilla.
ärsyttää, koska me ujot emme ole mitään "alempaa tasoa". Muutenkin ihmisten tasoluokittelu on syvältä hanurista. Ei kannata luokitella itseään eikä muita. Ihmisillä on erilaisia haluja ja tarpeita, joten kenestäkään ei voida sanoa, että tuo kelpaa kaikille tai tuo ei kelpaa kenellekään.
Tämä mies ei kelpaisi yhdellekään naiselle:
http://www.youtube.com/watch?v=qfTgWC3zXQM
Tämä mies kelpaisi jokaiselle naiselle:
http://www.savonsanomat.fi/multimedia/dynamic/00039/pitkamaki_39184b.jpg
Vaikka Pitkämäki onkin varmaan tavoiteltua poikaystävätyyppiä, niin tuskin olisi ykkösvalinta esim. jollekin joka ei välitä ns. kiiltokuvapojista yhtään.
Mutta vaikea tuohon on vastaankaan väittää siinä mielessä että kyllä Pitkämäki varmaankin olisi varmaankin hyvin tavoiteltua tyyppiä.
toisille läskeille.
Itse olen aika ujo ja introvertti ja ärsyttää suuresti kuin siitä huolimatta ilmeisesti naiset katsoo mun olevan joku YTM ulkonäön perusteella ja sitten jättävät shouvin pyörityksen kokonaan mun harteille. Sitten ihmettelevät että "miten tuo on tollanen" kun en olekaan kieli pitkällä vonkaamassa pillua. Naiset ei viitsi yhtään tulla vastaan. Esim. minä olen lukuisat kerrat nolannut itseni ottamalla naisiin yhteyttä tekstarein ja sönköttäen soittaen, mutta he eivät koskaan ota yhteyttä minuun.
Silti livenä ollaan niin muka ihastuneita ja samalla ihmetellään mikä mua vaivaa. HUOH.
Joskus tuntuu, että pitäiskö sitä päästää sammakko suusta ja sanoa, etten minä ole mikään saatanan naistenmies ja kokenut pukki vaikka siltä saatan näyttääkin. Ja SIKSI minä olen TÄLLAINEN, ujo pelkuri.
Tuo on muuten varmaan ihan totta. Ulkonäön perusteella tulee tietenlainen oletus henkilön persoonasta. Vaatimukset luonteesta saattavat noustakin.
Kyllä naisetkin joskus pokaavat. Harvinaisempaa tosin ja baarissa (tai muuten humalassa) tapahtuvaa.
On rasittavaa kohdata naisten oletuksia. Vaikka kasvot ja kroppa olisi kuosissa, niin jos et ole pillua vonkaava ADHD, niin ei ole mitään mahiksia. Tämä on naisten vika, ei sinun tai minun.
Näin tunnutaan yleisesti ajattelevan. Eihän se kuitenkaan niin aina mene. Tietysti hyvä ulkonäkö (ja ennen kaikkea tietoisuus siitä)voi kohottaa itsetuntoa, mutta ei välttämättä aina ja kaikilla.
Tuossa Pitkämäki-viestissä joku linkitti YouTube-videoon lihavasta miehestä. Kuvitelkaa, mitä siitä seuraisi, jos tuo ukko lähtisi baanalle pokailemaan naisia pelimiestyyliin ...ai niin, Ilkka Kokkarinenhan kirjoitti tästä jo Austin Powers -analyysissaan.
Toisin sanoen henkilön odotetaan käyttäytyvän hyväitsetuntoisesti, jos hänellä on siihen ulkoiset edellytykset. Läskeille, rumiluksille ja meille muille harmaille nööseille taas kuuluu se näkymättömän miehen rooli, josta poikkeaminen on ehdottoman kiellettyä.
Mua on monet kerrat kehuttu söpöksi, hyvännäköiseksi yms. jne. mutta silti nyt lähes 3-kymppisenä olen edelleen naisten suhteen äärimmäisen kokematon. Miksi? Koska olen ulkonäöstäni huolimatta saatanan ujo nössö joka on ihan tampio naisten seurassa. Ja naiset näköjään odottaa mun iskevän heidät, koska olen kai jonkun sortin kiiltokuvapoika (vaikken itseäni sellaisena näekään).
Mutta tuli varmaan rumille ja lihaville ATM:ille lohdutuksena, ettei se menestys naisrintamalla ole todellakaan ulkonäöstä kiinni.
Kyllä niitä on ihan mitättömän näköisiä pelimiehiäkin. Tärkeintä on että pysty rakentamaan luottamuksen naiseen. Kaikkein pahimmat pelimiehet ja naisenkaatajat (mm Auervaara) ovat olleet ulkoisesti aika vaatimattomia.
Ennakkokäsityksiä tietysti on. Rumempikin mies voi olla pelimies, mutta ujo ei ikinä.
ovat paljon tärkeämpiä kuin ulkonäkö. Rumempikin mies voi olla vaikka pelimies, jos osaa oikealla tavalla puhua naisille. On harhakuvitelma, että vain hyvän näköiset olisivat pelimiehiä. Pahimmat pelimiehet ovat usein vaatimattomamman näköisiä, mutta erittäin hyvillä sosiaalisilla kyvyillä varustettuja. Heidän on helppo rakentaa naiseen luottamus, eikä heitä epäillä pelimiehiksi niin helposti kuin kiiltokuvapoikia.
Ei se varmasti olisi paha sanoa että on ujo. Tosiaan itsekin myönnän että hyvännäköisistä ( mukavista) ajattelee että tuohan nyt saisi seuraa koska vaan, eikä sitä sitten kehtaa kovin kauan jaksaa toista vikitellä kun ajattelee että eihän sitä kiinnostakaan. Jos mies siinä vaiheessa sanoisi että kiinnostaa mutta on ujo, niin varmasti voisin ottaa enemmän ohjat käsiini.
Ujous on sellainen asia mitä tuntemattomille ei vain sanota, ymmärrät varmaan sen? Se töksähtää niin pahasti ainakin omasta mielestä ääneen sanottuna, että en voi oikein kuvitella tuntemattomalle sitä sanovani.
"Sori en osaa nyt oikein sanoa mitään, kun olen ujo", -mieti nyt onko tuokaan ihan fiksu tapa ilmoittaa asiasta. Ja mitä siihen sanoo vastapuoli?
Kyllä ujous on minusta tulkittavissa. Luulisi että jos toinen on ujo, niin hänen ruumiin- tai elekielensä ei ole varsinaisesti torjuvaa. hän on vain hiljainen. Yleensähän ärsyyntyneet ihmiset tai ne ketä ei kiinnosta eivät ole yhtään aran oloisia, vaan eivät vaan reagoi.
Näitä tilanteita ehkä auttaisi se, että ne jotka tietävät että eivät ole ujoja, eivät olisi niin itsekeskeisiä, että olisivat em. tilanteessa heti ajattelemassa että tottakai vika on MINUSSA jos toinen ei reagoi olemalla aktiivinen. Ujo voi vältellä suoraa katsekontaktia ja hän voi olla keskustelussa hiljaisempi, mutta en usko että hän ruumiinkielellään viestittää että mene pois. Mielestäni siitä voi jo tulkita paljon.
Ja jos miehiä kehotetaan että pitää "lukea" naisen ajatuksia hänen riviensä välistä, niin mikseivät naisetkin voisi yrittää samaa kun vastaan tulee mies, joka ei ole heti viestittämässä avointa kiinnostustaan?
Eivät kaikki ole stereotyyppisiä miehiä, se tulee pitää mielessä. Eikä pidä ollakaan.
sellainen ominaisuus, jota naiset eivät pidä toivottavana miehessä(netissä voivat väitää, että ujo mies kelpaa mutta livessä on toisin) siksi se kuuluu psyykkisen AT-miehen ominaisuuksiin, mutta se yksinään ei tee vielä miehestä psyykkistä ATM:ää. Miehen täytyy olla myös estynyt(joka on eri asia kuin ujous), aloitekyvytön ja kykenemätön ilmaisemaan seksuaalista kiinnostusta.
On kai tossa ihan asiaa mutta tässä on sekin että ujo itse ei voi muuttua toisten ihmisten reaktioiksi.
Meneppä lukemaan vaikka noita naisten kriteerejä niin huomaat että 95% mainitaan "Sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut". Minulla ei ole ongelmia tulla toimeen ihmisten kanssa, en ujostele vaikkapa lavapuhumista pätkänkään vertaa - tai esilläoloa jos sille on tarkoitus.
Ongelmia tuottavat ne tilanteet joissa tunnepuoltanikin tarvitaan - sekä puhuminen. Olen tutustumistilanteissa ja etenkin ihastuneena aivan tolkuttomassa takussa - ja "ihastumista" ei voi harjoitella satunnaisten ihmisten kanssa. Erityisen läpsivää oli lukea tälläkin palstalla esiteltyä heppaforumin naisten mielipiteitä treffeistä. Joukossa oli valtavasti juuri sellaisia tekstejä joissa samaistuin siihen toiseen osapuoleen. "Se olikin hiljainen nyhverö joka ei saanut oikein mitään sanotuksi/takelteli/jne".
Sille miksi olen takelteleva on syynsä historiassa, ihan varhaislapsuudessa saakka, sekä perheen että lapsuusajan tapahtumien takia. Olen jutellut niistä myös ammattilaisen kanssa ja he toteavat että "ne ovat muokanneet luonnettasi" ja mitään varsinaista parannusta tai lääkettä ei kai ole olemassakaan. Itsetunnossani ei ole vikaa - tiedän kokemuksesta olevani loistava kumppani ja rakastaja (suhteita on siis ollut, en ole umpio.) En ole ollenkaan hullumman näköinenkään ... kyse on tunnelukosta joka leimaa kaikkein pahiten tutustumistilanteita ja sellaista hyväksytyksi tulemisen tarvetta.
Tässä suhteessa en voi sille mitään että asiat ja ymmärtäväisyys on sen toisen puoliskon käsissä. Hänen reaktionsa ja näkemyksensä ja viitseliäisyytensä on se joka ratkaisee pystynkö murtamaan jääni vai en.
Ja koska minulla on noita huonoja kokemuksia treffeistä ja tutustumisista aivan tuhottomasti niin muistutan että ihminen on myös sitä mitä hän kohtaa toisilta. Onnistumiset vahvistavat, epäonnistumiset heikentävät. ATM nimenomaan ei pysty sytyttämään naista ja ei siksi saavuta juuri koskaan mitään. Valitettavasti en ole uskovainen joten totean : "Katso todisteita."
Saan naisia niin kauan kuin en välitä heistä pätkääkään. Se kuitenkaan ei kuulu arvomaailmaani, ja kadunkin niitä kertoja jolloin siihen olen ryhtynyt. Sopivat kumppanit sensijaan puuttuvat ja nimenomaan toimiva kontakti heihin.
Miksi ne vaikuttavat tosiin niin, että toteaa itsensä ATM:ksi ja lopetta yrittämisen. Miksi taas toiset jatkavat ja lopulta saavat naisen?
Kaikilla lienee huonoja kokemuksia treffeistä ja tutustumisesta. Suurin osa kuitenkin jatkaa sitkeästi yrittämistä...ja lopulta onnistuu
taipuvaisempia masennukseen, henkisesti siis heikompia. Eivät kestä kovinkaan montaa vastoinkäymistä kun jo ollaan narua rasvailemassa.
Tällaisia ihmisiä naiset eivät siedä. Parempi vain rasvailla sitä narua ja vetää itsensä jojoon, naiset odottavat komeata supliikkimiestä, joka voisi levittää geenejänsä.
Luusereiden kohtalo on kova ja synkkä, he joutuvat roikkumaan katosta narun jatkeena kunnes kuolinsyyntutkija paloittelee heidät.
Naiset eivät siedä poikkeamia.
Näköjään olet niitä tyyppejä jotka potkivat maassa makaavaa ihan vain omaksi riemuksi.
Nulikka, menisit kotiisi.
Olen itse masennukseen taipuvainen luovuttaja joka ei kestä pientäkään kapulaa poikkiteloin ilman itsesäälisiä/tuhoisia ajatuksia. Olen vain oppinut sen omalla kohdallani, että jos joku ei onnistu niin se ei onnistu ja kaikesta tulee vaan paskaa niskaan. Helvettiin kaikki optimismi.
Veikkaanpa että tällaisia ovat monet muutkin luovuttajat.
Niin, ja minä kirjoitin ton "luovuttajat on henkisesti heikompia masentelijoita".
sitten olet luovuttanut?
Kaikissa asioissa vai näissä naisasioissa?
Onko aika moista hapatusta sanoa että henkilö on luovuttaja yleisesti joka vetää itsensä heti hirteen jos on luovuttumaisillaan naisasioissa.
Olen pahoillani mutta osa ihmisistä ei saa koskaan yhtään paskaa niskaan ja heitä sitten pidetään "henkisesti vahvoina". Kun taas sinun kaltaisesi tuomitsevat itsensäkin näköjään "henkisesti heikoiksi" kun saattavat saada keskimäärin enemmän paskaa niskaan jota normaali ihminen ei jaksasi hetkeäkään.
Eli kuka se luovuttaja ja henkisesti heikko/vahva sitten lopulta onkaan?
Osa ihmisistä ei tarvitse koskaan kohdata esimerkiksi kovin karkeaa kohtaloa vastakkaisen sukupuolen osalta ja positiivisen palautteen turvin porskuttavat helposti eteenpäin. Ovatko he sitten henkisesti vahvoja kun heidän vahvuuttaan ei ole koskaan edes testattu?
No sanottaisiinko että ainakin naisasioissa olen täysin luovuttanut, muttei se kyllä muissakaan asioissa kaukana ole - ainakaan nykyään. Yleensä olen niitä muitakin asioita jaksanut yrittää niin kauan kunnes onnistuu, nyt tuumin jo lähes heti että "paskat, olkoon".
Tuntuu että nykyään kuulun siihen "tyhjä keho"-ryhmään, jolla ei omasta mielestään ole täällä maan päällä mitään järkevää tekemistä tai tarkoitusta. Kunnianhimot puuttuu, rahaa kasautuu tilille jostain hälläväliä-paskaduunista jota tekee päivät pitkät ainoastaan pysyäkseen järjissään, kun ei edes kiinnosta tuhlata mihinkään "hienoon" kun mikään ei kiinnosta. Kaiken mitä ostaa, täytyy olla jotenkin ehdottoman välttämätöntä ja vanhat käytetään niin pitkästi kun ne kestää.
En kai nyt helvetti vie jostain naisen saamattomuudesta ole tällaiseen jamaan voinut mennä.
"Kunnianhimot puuttuu"
Minkälaista kunnianhimoa sitten pitäisi olla? Onko paskatutkinnon hankkiminen, perheen perustaminen kitisevän ja ruma feministiämmän kanssa ja remuaminen poikien kanssa sitten loppujenlopuksi kuitenkaan minkään arvoisia asioita. Paskan saa tekemättä yhtään mitäänkin.
"Minkälaista kunnianhimoa sitten pitäisi olla?"
No, jonkinlaista sellaista kaikilta muilta ainakin vaikuttaa löytyvän. Tai olisiko se sittenkin määrätietoisuutta tai mitä helvettiä, olkoon.
Suurimmalla osalla on silti 100% selvänä mihin duuniin haluaa, millaisen auton haluaa, kaikenkaikkiaan tulevaisuus vaikuttaa olevan suunniteltuna sinne hautaan asti.
Mulla ei ole mitään. Kuhan elän päivä kerrallaan, teen tätä paskaduunia mitä teen ja katson mihin tuuli sattuu kuljettamaan.
Kyllähän se vähän häiritsee, kuten mikä tahansa muukin, jos oikeen ajattelemaan alkaa. Kukapa oikeasti haluaisi olla epänormaali ja massasta poikkeava.
Luen siksi massaksi kaikki edes suunnilleen normaalit perusjannut. Onko siinä sitten mitään tavoiteltavaa jos kuitenkin olisit vain pullea kaveripoikatyyppinen aisankannattaja. Suurin osa ihmisistä on typeriä idiootteja. Jäänköhän nyt paitsi hyvistäkin häröilyistä?
"Mulla ei ole mitään. Kuhan elän päivä kerrallaan, teen tätä paskaduunia mitä teen ja katson mihin tuuli sattuu kuljettamaan"
Parempi yrittää pysyä kiireisenä ja olla ajattelematta omaa kurjuuttaan. Lue vaikka jotain niin saat muuta ajateltavaa. Ja ota lääkkeet ajallaan.
monta epäonnistumista niin kuka hyvänsä voi kyllästyä.
Jos massa voi olla paskaa, niin paskakin voi helposti olla massaa.
Activia auttaa.
Oli pakko sanoa. :D
Vastaa nulikkahh
"Suurimmalla osalla on silti 100% selvänä mihin duuniin haluaa, millaisen auton haluaa, kaikenkaikkiaan tulevaisuus vaikuttaa olevan suunniteltuna sinne hautaan asti. "
Siltä voisi vaikuttaa, mutta eipä suurimmalla osalla varmastikaan ole 100% selkeää kaikki. Se vain vaikuttaa siltä. Monen ihmisen elämä ja toteutuvat asiat on aikamoista epämääräistä räpeltämistä.
Jos homma toimii suurinpiirtein sitä helposti sitten sanotaan, että on ollut vahva halu siihen ja tähän.