Toteutuvatko Sotshin olympialaiset?

Sotshi on aivan Georgian (Abhasian) rajan pinnassa. Onkohan kriisi Kaukasuksella ohi 2014 mennessä?

Lainaan viimevuotista tekstiä Sotshin olympiavalinnasta:


"Venäjän Sotshi järjestää vuoden 2014 talviolympialaiset ja kisojen ensimmäinen voittaja on presidentti Vladimir Putin.

Putin asetti Guatemalan KOK:n kokouksessa koko arvovaltansa peliin Sotshin valinnan puolesta ja se riitti.

Vielä ensimmäisellä kierroksella Etelä-Korean Pjongchang keräsi 36 ääntä, Sotshi 34 ja Salzburg 25.

Toisella kierroksella Sotshi sai 51 ja Pjongchang 47 ääntä, eli jos kolme KOK:n jäsentä olisi äänestänyt toisin, olisi Etelä-Korea saanut kisat.

Putinin esiintyminen juuri ennen äänestystä takasi kuitenkin sen, että Venäjä järjestää nyt ensimmäisen kerran talviolympialaiset. Putin puhui KOK:n jäsenille englanniksi, se oli ensimmäinen kerta kun hän piti julkisen puheen muulla kuin venäjän kielellä.

Ranskalaiset KOK:n jäsenet olivat puolestaan haltioissaan siitä, että Putin puhui myös ranskaa.

Ratkaisevin veto Putinin puheessa oli kuitenkin kohta, jossa hän lupasi kisapaikkojen rakentamiseen huikeat 12 miljardia dollaria, mennen henkilökohtaisesti takuuseen siitä, että kaikki suorituspaikat ovat valmiina ennen kisoja.

Politiikan tarkkailijoille tämä kertoo paljon Putinin suunnitelmista ensi kevään presidentinvaalien jälkeen. Kisabudjetin suuruus on taasen omaa luokkaansa, sillä Lontoo sai vuoden 2012 kesäkisat 3 miljardin budjetilla.

Olympiaisännän valintaa luonnehdittiin ympäri maailmaa poliittiseksi. Jopa moni KOK:n jäsen paheksui sitä, että suurvallan johtaja tuli äänestyspaikalle lobbaamaan maansa kisahanketta. Sitä ei pidetty soveliaana.

Toisten mukaan se vain kertoi siitä, kuinka tosissaan Venäjä kisahankkeen kanssa oli.

Tosiasia kuitenkin on se, että Sotshissa ei ole vielä ainuttakaan kisapaikkaa valmiina, vaan se sai kisat esittelemällä suunnitelmia, mielikuvia ja pohjattoman kukkaron. KOK:n arviointiraportissa Sotshin hanke sai heikoimmat arvosanat, silti se sai järjestettäväkseen kisat.

KOK:n suomalaisjäsen Peter Tallberg myönsikin jo ennen äänestystä, että politiikka on sotkettu jälleen liian voimakkaasti kisahankkeisiin, Guatemalassahan olivat paikalla kaikkien hakijoitten valtionpäämiehet.

Etelä-Korean presidentti argumentoi maansa hankkeen puolesta, vedoten sen tuovan lopullisen rauhan Korean niemimaalle. Äänestivätkö KOK:n jäsenet siis nyt rauhaa vastaan valitessaan Sotshin?

KOK:n onkin jatkossa asetettava selkeät pelisäännöt hakijoille siitä, että olympiahanketta lobataan ja markkinoidaan olympiahankkeena, eikä siihen sotketa poliittisia tarkoitusperiä, kuten Guatemalassa tehtiin."

Teksti: Jari Porttila 5.7.2007(MTV3)
2163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kartta itäiseltä Mustaltamereltä:

http://maps.grida.no/go/graphic/georgia_topographic_map

Siinä näkyvät Batumi, Poti, Suhumi ja melkein Sotshi.


Sapelinkalistelu Mustanmeren Kaukasian-satamissa kiihtyy:


"Amerikkalaisalus avustustarvikkeineen saapui "

"Ensimmäinen Yhdysvaltain avustuslaiva saapui Georgiaan sunnuntaina. Alus, USS McFaul, ankkuroitui Mustallemerelle Batumin edustalle, koska se on liian suuri satama-alueelle.

Huopia, ruokaa ja muita avustustarvikkeita siirretään pienemmillä laivoilla maihin.

Laiva on ensimmäinen kolmesta, jotka Yhdysvallat lähettää viemään avustustarvikkeita.

Venäjä syytti lauantaina Natoa avustusalusten käyttämisestä verukkeena merivoimien keskittämiseksi Mustallemerelle."

Äänestä
  • Jaa-a, ehkäpä Georgiaa ja sieltä tulevaa uhkaa vastaan on aloitettu toimet hyvin aikaisin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asdertson kirjoitti:

Sotshi on aivan Georgian (Abhasian) rajan pinnassa. Onkohan kriisi Kaukasuksella ohi 2014 mennessä?

Lainaan viimevuotista tekstiä Sotshin olympiavalinnasta:


"Venäjän Sotshi järjestää vuoden 2014 talviolympialaiset ja kisojen ensimmäinen voittaja on presidentti Vladimir Putin.

Putin asetti Guatemalan KOK:n kokouksessa koko arvovaltansa peliin Sotshin valinnan puolesta ja se riitti.

Vielä ensimmäisellä kierroksella Etelä-Korean Pjongchang keräsi 36 ääntä, Sotshi 34 ja Salzburg 25.

Toisella kierroksella Sotshi sai 51 ja Pjongchang 47 ääntä, eli jos kolme KOK:n jäsentä olisi äänestänyt toisin, olisi Etelä-Korea saanut kisat.

Putinin esiintyminen juuri ennen äänestystä takasi kuitenkin sen, että Venäjä järjestää nyt ensimmäisen kerran talviolympialaiset. Putin puhui KOK:n jäsenille englanniksi, se oli ensimmäinen kerta kun hän piti julkisen puheen muulla kuin venäjän kielellä.

Ranskalaiset KOK:n jäsenet olivat puolestaan haltioissaan siitä, että Putin puhui myös ranskaa.

Ratkaisevin veto Putinin puheessa oli kuitenkin kohta, jossa hän lupasi kisapaikkojen rakentamiseen huikeat 12 miljardia dollaria, mennen henkilökohtaisesti takuuseen siitä, että kaikki suorituspaikat ovat valmiina ennen kisoja.

Politiikan tarkkailijoille tämä kertoo paljon Putinin suunnitelmista ensi kevään presidentinvaalien jälkeen. Kisabudjetin suuruus on taasen omaa luokkaansa, sillä Lontoo sai vuoden 2012 kesäkisat 3 miljardin budjetilla.

Olympiaisännän valintaa luonnehdittiin ympäri maailmaa poliittiseksi. Jopa moni KOK:n jäsen paheksui sitä, että suurvallan johtaja tuli äänestyspaikalle lobbaamaan maansa kisahanketta. Sitä ei pidetty soveliaana.

Toisten mukaan se vain kertoi siitä, kuinka tosissaan Venäjä kisahankkeen kanssa oli.

Tosiasia kuitenkin on se, että Sotshissa ei ole vielä ainuttakaan kisapaikkaa valmiina, vaan se sai kisat esittelemällä suunnitelmia, mielikuvia ja pohjattoman kukkaron. KOK:n arviointiraportissa Sotshin hanke sai heikoimmat arvosanat, silti se sai järjestettäväkseen kisat.

KOK:n suomalaisjäsen Peter Tallberg myönsikin jo ennen äänestystä, että politiikka on sotkettu jälleen liian voimakkaasti kisahankkeisiin, Guatemalassahan olivat paikalla kaikkien hakijoitten valtionpäämiehet.

Etelä-Korean presidentti argumentoi maansa hankkeen puolesta, vedoten sen tuovan lopullisen rauhan Korean niemimaalle. Äänestivätkö KOK:n jäsenet siis nyt rauhaa vastaan valitessaan Sotshin?

KOK:n onkin jatkossa asetettava selkeät pelisäännöt hakijoille siitä, että olympiahanketta lobataan ja markkinoidaan olympiahankkeena, eikä siihen sotketa poliittisia tarkoitusperiä, kuten Guatemalassa tehtiin."

Teksti: Jari Porttila 5.7.2007(MTV3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu