parisuhteeseen?
Siis sillä periaatteella, että tuo on ihan hyvä tyyppi, vaikkei ihan täydellä tunteella heti sytyttäisikään? Onko joku saanut peräti pitkän, molempia osapuolia tyydyttävän suhteen aikaiseksi tällä tavalla?
Minkä ikäisenä viimeistään tällaista voisit harkita, jos ei koskaan kukaan sytytä sillä kympillä. Siis ihan jottei jäisi kokonaan yksin.
Olen yli kolmekymppinen mies ja ainoastaan kerran ihastunut elämässäni voimakkaasti. Se nainen on kuollut jo aika päiviä sitten ja nyt sitten mietiskellään tällaisia.
Siis sillä periaatteella, että tuo on ihan hyvä tyyppi, vaikkei ihan täydellä tunteella heti sytyttäisikään? Onko joku saanut peräti pitkän, molempia osapuolia tyydyttävän suhteen aikaiseksi tällä tavalla?
Minkä ikäisenä viimeistään tällaista voisit harkita, jos ei koskaan kukaan sytytä sillä kympillä. Siis ihan jottei jäisi kokonaan yksin.
Olen yli kolmekymppinen mies ja ainoastaan kerran ihastunut elämässäni voimakkaasti. Se nainen on kuollut jo aika päiviä sitten ja nyt sitten mietiskellään tällaisia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos kaipaat kovaa kolahdusta, tai sitä samaa tunnetta, minkä olet joskus kokenut, niin enpä kyllä suosittelisi tyytymissuhdetta, jos kerran yksinkin pystyt olemaan. Omaa kokemusta asiasta on... Jos jo lähtökohta on tuo, että joudut "tyytymään" johonkin, niin onko se edes oikein sitä toista osapuolta kohtaan. Mielestäni ei.
jos törmää toiseen samanlaiseen, joka on jo unohtanut romanttiset haihattelut siitä maata järisyttävästä kolahduksesta?
Oliko tapauksesi sellainen että olit isommin ihastunut kuin se toinen ja luulit toisenkin olevan? Siinä tapauksessa ymmärrän suhtautumisesi.
Pystyn olemaan yksin, mutta luulen pystyväni suhteeseen ilman sitä "jalat irti maasta" -tunnettakin.
Ei valheessa ois hyvä elää ja sitä paitsi ihmisten suhtautuminenkin pelottais - ei olis helppo kaikille tunnustaa, et oon vaan paremman puuttessa jonkun kanssa. Kun kaikki sen nyt arvais, mikä tilanne olisi... Muutenkin pitävät jo varmaan tyhmänä ku elän menneisyydessä. Ihan tuhoon tuomittu idea siis.
Toisin päin meni, eli toinen oli paljon paljon ihastuneempi kuin minä. Kyllähän sitä itsekin yritti päästä juttuun mukaan ja järkeillä samalla tavalla kuin sinä nyt, mutta eihän sitä väkisin voi tuntea mitään. Oli sitten pakko lopettaa, kun pelkäsi loukkaavansa toista tosi pahasti , ja varmasti loukkasinkin. Nyt jälkeen päin ajateltuna todellakin oikea ratkaisu.
Toisaalta jos kummallakin olisi ollut epävarmempi olo, niin olisin saattanut katsoa pitemmällekin.
Monesti. Paremman puutteessa sitä tulee oltua ja ns. seurusteltua vaikka ei niin rakastunut oiskaan. Kyllähän sitä ihmisiin kiintyy.
ymmärrän mitä tarkoitat, sana "tyytyminen" vain kuulostaa niin negatiiviselta..
Olen ollut suhteessa, jossa en ole tulisesti rakastunut. Tulisesta rakastumisesta on myös kokemusta. Väittäisin, että parhaat ja kestävimmät suhteet ovat nimenomaan niitä tyytymissuteita.
Rakkauden roihussa polttaa helposti näppinsä. Olen myös huomannut, että siihen maata mullistavaan rakkauteen ja rakastumiseen liittyy monesti jotain vaikeaa; olosuhteet eivät ole oikeat, muut eivät hyväksy, tulee rajuja riitoja tms. Tavallaan tieto siitä että suhde ei tule jatkumaan, saa homman palamaan täydellä liekillä loppuun.
En odota enää sellaista rakkautta, jossa tunnen suorastaan fyysistä kipua kun rakkaani on poissa ja ikävä jäytää. Haluan rauhallista rakkautta, kumppanuutta yhdessäoöoa. Eikä sellainen ole huonompaa kuin "palava" rakkaus.
muutenkaan, mutta ymmärsit asian ihan oikein.
Rumalla naisella ei kukaan tee mitään, enkä ole koskaan ollut ihastunut muihin kuin kauniisiin naisiin.
tuollaisista jutuista. Nainen on kaunis.
Juu se on ihan hyvä ratkasu sillon ku alkaa tuntuu että miehen ois aika asettuu alolleen ja taivaan rantaan on maalattu se mielunen kuva, mut silti se ihan superoikee ei oo kolahtanu.
Vuosisadan rakkaustarinaa siitä tuskin syntyy, mut sellanen onnellinen ja turvallinen liitto kuitenki. Ainoo asia mikä pitää muistaa on se että sillon vastakohdat ei suinkaan täydennä toisiaan joten on syytä katella mieluummin aikalailla samankaltanen ihminen. RAkastaminen kuitenki on pitkälle raakaa työtä ja tekemistä. Eikä se tuu itestään. Joten vaikka se ei nyt sattuskaa olemaan se unelmien tyttö niin kyllä sitä voi rakastaa niinku unelmiesa prinsessaa. Siitä se sit lähtee potkimaan. Erotessa ei sit putoo ihan raa-aks romuks, vaikka kieltämättä.. Se sattuu ihan vietävän lujaa siitä huolimatta.