Olen seurustellut 3vuotta miehen kanssa,jolla poika,jota tapaa jokat.vkl ja minä yh-äippä jolla 3 kouluikäistä pienokaista,jotka myös tapaa isäänsä jokat.vkl.
Ongelma on se,että miesystäväni ei voisi kuvitellakkaan yhteistä arkea kanssamme. Olisin valmis kyllä odottamaan vaikka muutaman vuoden,mutta kyse on siitä tuntuu,että lapset on hänelle "taakka"/"ongelma"..hän kokee tosi raskaaksi ne pienetkin hetket,kun on kanssamme.
Ajattelee kuitenkin minusta elämänkumppania tulevaisuudessa ja joskus kun tilanne muuttuisi niin yhteistä kotia,mutta ei nyt kun lapset pieniä. Hän ei jaksa edes viettää yht.vklopppuja niin että lapsensa ja minun lapset koolla. Tämä ahdistaa minua ja jos yritän puhua asiasta hän kieltää sanoo,että ei suostu koska ei jaksa. Alkuun kyllä yritimme.
Joten tapaamme pääasiassa silloin kun lapset ei kuvioissa ja silloin meillä menee kivasti (satunnaisesti silloin kun lapset).
Mutta sehän ei todellisuutta ja yritän nyt repäistä itseni irti tästä suhteesta mikä vaikeaa koska rakastan kuitenkin miestä. Lapset kuitenkin tärkeintä maailmassa minulle ja ajattelen lapsia..
Nämä asiat myös aiheuttaa jatkuvaa riitaa meille..
Ongelma on se,että miesystäväni ei voisi kuvitellakkaan yhteistä arkea kanssamme. Olisin valmis kyllä odottamaan vaikka muutaman vuoden,mutta kyse on siitä tuntuu,että lapset on hänelle "taakka"/"ongelma"..hän kokee tosi raskaaksi ne pienetkin hetket,kun on kanssamme.
Ajattelee kuitenkin minusta elämänkumppania tulevaisuudessa ja joskus kun tilanne muuttuisi niin yhteistä kotia,mutta ei nyt kun lapset pieniä. Hän ei jaksa edes viettää yht.vklopppuja niin että lapsensa ja minun lapset koolla. Tämä ahdistaa minua ja jos yritän puhua asiasta hän kieltää sanoo,että ei suostu koska ei jaksa. Alkuun kyllä yritimme.
Joten tapaamme pääasiassa silloin kun lapset ei kuvioissa ja silloin meillä menee kivasti (satunnaisesti silloin kun lapset).
Mutta sehän ei todellisuutta ja yritän nyt repäistä itseni irti tästä suhteesta mikä vaikeaa koska rakastan kuitenkin miestä. Lapset kuitenkin tärkeintä maailmassa minulle ja ajattelen lapsia..
Nämä asiat myös aiheuttaa jatkuvaa riitaa meille..
Vastaukset 6
Vanhimmat
se vain niin on, että äitinä sinun täytyy ensisijaisesti ajatella lasten parasta. Ja vaikuttaa kirjoituksesi perusteella, että aika huonolla tolalla tuo suhteesi on. Miestä ei voi pakottaa pitämään lapsistasi ja lapsesi taas ansaitsevat sellaisen ihmisen elämäänsä joka hyväksyy heidät kuin omikseen...
Ja lapset on varmasti helpompi totuttaa kumppaniisi pieninä koululaisina kuin murrosikäisinä. Tai ei se arki ainakaan helpotu...eli jos odottaa siihen saakka kun lapsesi ovat aikuisia, niin aika pitkään saat odotella...
Kipeäähän se tekee jos pidätte toisistanne, mutta tosiasiat eivät siitä miksikään muutu.
ei ole haluja tutustua ja olla lastesi kanssa, ei ole halua edes yrittää yhteistä elämää. Niin mitähän se sinulle osoittaa? Eivätkö lapset kuulu sinun kanssasi samaan pakettiin, yhtä ei voi saada ilman toisia. Ainakin itse ajattelen sillä tavalla, eli jos haluaa minut on minun lapsetkin hyväksyttävä.
Onhan tietenkin ihmisiä jotka odottavat 10-vuottakin ennen yhteen muuttoa, mutta kuitenkin lapsiin tutustutaan ja heidän kanssa voidaan olla. Ei tuo teidän juttunne oikein hyvältä vaikuta.
Kun on sellaisiakin miehiä jotka ovat valmiita rakastamaan niitä rakastamansa ihmisen lapsia, jotka ymmärtävät että lapset eivät katoa elämästä koskaan
"...hän kieltää sanoo,että ei suostu koska ei jaksa."
Tuo on ihan kuin minun suustani - ja se ainoa ja todellinen syy!! En kertakaikkiaan jaksa lapsiperheen arkea... hmm.. en kyllä jaksa lomareissujakaan johonkin Puuhamaahan tms.
Ei pidä syyllistää toista. Tee valintasi: ota tai jätä.
> koululaiset ei nyt niin pieniä ole, että se voisi olla tekosyy olla muuttamatta yhteen.
he pärjäävät jo jonkun aikaa itsekseen ja iän karttuessa ovat enemmän ja enemmän kavereidensa kanssa.
ymmärtäisin, jos sinulla olisi vahdittavia 24/7, tai vauva joka itkee koliikkia, mutta kun ei ole.
ja miehellä on jo omakin lapsi.
häntä voi kauhistuttaa sinun *3* lasta.
jaksatko todella odottaa yhteistä elämäänne 10 vuoden kuluttua, kun lapsesi ovat täysi-ikäisiä?
tuolla myöhemmin -lausunnollaan mies pelaa aikaa. saa helpon suhteen ja hänen ei tarvitse olla mukana teidän arjessa kun ei halua.
haluatko elää sellaisen miehen kanssa, joka ei hyväksy lapsiasi, perhe-elämääsi, jne.
muista, että sinulla tulee olemaan myös lastenlapsia. onko heitä kielletty tulemasta kotiinne, kun tuo mies on paikalla?
hänen lapsi-ahdistus ei taatusti helpotu, kun ikää tulee lisää...
rakastatko sinä tuollaista miestä? oikeasti?
luuletko, että et löydä parempaa?
ymmärrän, että koitat saada läheisyyttä ja onnenrippeitä tuolta mieheltä silloin kuin hänelle sopii.
elät tavallaan kaksoiselämää nyt: elämä miehen kanssa ja elämä lastesi kanssa.
haluatko sinä tuollaista elämää, että miehesi ei hyväksy lapsiasi tai yli puolta elämästäsi?
tiesitkö, että joku toinen mies voisi tehdä sinut kokonaisvaltaisesti onnelliseksi.
ymmärrän, että on hyvä välillä asua eri osoitteissa, jos elämäntilanne on erilainen tai sinullakin pieniä lapsia, mutta kuulostaa sille, että ette oikein mitään voi tehdä yhdessä ja se on iso miinus suhteellenne.
millaisen mallin parisuhteesta lapsesikin saavat...
Itse on kahden lapsen yh ja seurustelen miehen kanssa, mutta meidän ajatus on ettemme suunnittelekaan yhteenmuuttoa pitkään aikaan. Omat lapseni ovat kyllä jo murrosikäisiä. Minä nautin elämästäni näin, sillä ne hetket kun tapaamme, niin saamme keskittyä pelkästään toisiimme. Itse nautin myös siitä, että pyöritän arkeni itse. Olen tottunut sen jo pitkään tekemään omalla tavallani ja luulen säästyväni monelta ristiriidalta kun emme asu yhdessä. Myös lapset saavat jakamattoman huomioni tavallisessa arjessa.
Olemme kyllä kumppanini kanssa tekemisissä puhelimitse päivittäin ja suhde on minulle tosi upea juttu myös henkisesti. On olemassa aikuinen ihminen, jolle voin kertoa iloni ja suruni. Minulle tämä sopii ainakin tällä hetkellä oikein hyvin. Lähtökohtana seurustelulle pidin kuitenkin sitä, että minulle elämäni tärkein asia on lapset ja en seurustelisi miehen kanssa jos näkisin, ettei hän arvostaisi myös lapsiani. Sinun tapauksessa en ole asiasta ihan varma.
Siis ihana kuulla että on tyytyväinen suhteeseen. Kait kyse on lopulta siitä että halutaan samoja asioita. Kun pelkkä rakkaus ei riitä, váikka kuinka haluaisimme. Itse kipuilen vähän samojen juttujen kanssa kuin ap., ja toivoisin ajattelevani niinkuin sinä. arkea on tullut pyöritettyä useita vuosia yksin, se toimii, mutta toisaalta taas haluaisin ja kaipaisin jo jakaa sitä jonkun kanssa.Ja siksi tyytymättömyys nykyiseen suhteeseen. Olen kyllästynyt olemaan yksin, ja kai se unelma uudesta lapsesta elää jossasin, sekä myös halua/tarve antaa omalle lapselle hyvä parisuhteen ja perheen malli. Jota ei voi antaa, jos ei jaeta sitä arkea...asioilla on aina kaksi puolta, ja hienoa on että on tyytyväinen siihen mitä saa. Sekään ei ole väärin, että tavoittelee asioita joita kaipaa. Vaikeaksi tästä kaikesta tekee se, että rakastaa seurustelukumppaniaan, ja samalla tietää että ei saa kaikkea ja pitää tehdä valinta; jäädä vai lähteä? kunmpikaan ei tuo varmasti onnea...mitenkä sitä sitten päättää...vai auttaako oman asenteen muutos ja näkökulman muuutos jotta on tyttyväinen siihen mitä on!!?