Mies oli aivan hullaantunutt muhun.Jätti kaiken taaksensa.Minä jo kerran eronnut josta murrosikäsiä lapsia.Tulin raskaaksi 45 vuotiaana.Syvä synnytyksen jälkeinen masennus.Murros ikäisillä ongelmat jopa yhdellä vankila myöten.Olin yksin.Mies lähti töihin 9 aikaan ja tuli 10 aikaan.Kun tuli töistä piti saunoa ja kuulemma viettää meidän keskeistä aikaa.Väsytti,en jaksanut.En edes jaksanut mieheni edellisestä avoliitosta olevaa poikaa.Olin totaalisesti rikki ja mies ei ymmärtänyt vaan kysy miten voin olla noin ilkeä.Tapahtui vielä niin ikävästi et miehen poika kuoli tapaturmaisesti ja ja syy on kuulemma minun.Erosimme.Kun minä poltin sillat kuulemma takana.Miksi toinen tänäkin päivänä näkee et minä kaikeen syyllinen ja mua hän ei yrittänyt auttaa mitenkään.Kärsin yksin kaiken en hakenut apua muuta kun rauhoittavia paniikkihäiriöönn joka alko lapsen synnyttyä.Ajatuksia kiitos.Samat paniikkit tänäkin päivänä.
valhetta
rikki
2634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen todella pahoillani sun puolesta. Mun kuvio oli vähän vastaava. Mä sairastin masennusta väkivaltaisen miehen jäljiltä. Tapasin elämäni rakkauden, tai niin ainakin luulin. Luulin esttä olemme aina yhdessä mutta mies ei jaksanut syvää masennustani ja kun olin paranemisessa hyvässä vauhdissa, hän katosi elämästäni jättäen vain savuvanan jälkeensä. Ja loputtoman ikävän. Mä luulin ettei hän olisi koskaan minua jättänyt. Ja syyllistää minua kaikesta mitä tapahtui. Ihan kaikesta. Surullista!
Toivon sulle voimia runsaasti elämässä. Kerrotko miten jaksat elämässä eteenpäin? Minulla on ystävät, työ ja kissa. Koti. Siinä ne. Joskus tuntuu etten jaksa enää mutta sitten taas huomaan kokevani paremman päivän. Mutta olisinko halunnut elämältäni tätä? En. Tällä hetkellä tuntuu vaikealta.. Haleja sinulle.
Kosketti kertomuksesi, oli niin paljon yhteneväistä omaan elämääni. Olen kokenut paljon ikäviä asioita. Minunkin poikani sai vankilatuomion ja se varmaan vaikutti nykyisen avomieheni ja minun väleihin. Lisäksi menetin pitkäaikaisen työpaikkani kesällä, jouduin irtisanoutumaan, kun en enää jaksanut. Ja kaiken huippu, avopuolisoni aikoo jättää minut, kun häntä kipeimmin tarvitsen, ilmeisesti työpaikkaromanssin takia. Onneksi antoi vielä armonaikaa, sillä en tiedä kuinka kestäisin sen. Tunnen rakastavani häntä, vaikka varmaan olen näyttänyt kaikkia muita tunteita enemmän viime vuosina.
Nyt kuitenkin yritän hakeutua harrastuksiin ja olla myös parempi puoliso hänelle, en tiedä onnistuuko. Poikakin vapautuu pian ja toivottavasti aloittaa paremman elämän. Jaksamista sinulle. Älä jää yksin suremaan, vaan hakeudu vaikka Kansalaisopistoon harrastamaan, jotta saat muuta ajateltavaa.