Alan vähitellen hyväksyä sen tosiseikan, ettei tykkääminen tässä tapauksessa ole molemminpuolista, joten en tuhlaa enää ajatuksiani sinuun. Sulla ois ollut monta kuukautta aikaa tehdä aloite, muttei mitään ole kuulunut tai näkynyt. En vain ole riittävän hyvä sinulle. Ei siinä mitään; olen jo niin tottunut näihin vastoinkäymisiin ihmissuhdeasioissa. Harmittaa vain se, kun tuli tuhlattua näinkin pitkä aika (jälleen kerran) turhissa unelmissa roikkuen. Oot ihan cool ja hyvä tyyppi, mutta ei mua oo sulle tarkoitettu. Hyväksyn asian. Sattuu, mutta ei siinä mitään; oloni on lähinnä väsynyt kaikkien näiden kuukausien jälkeen. Harmittaa myös se, että ihan selvästi välttelet mua myös. Ihanahan sä oot. :'( Mutta siis kiitos ja anteeksi ja hyvästi. Nyyh. Elämä jatkuu.
Goodbye, V...
ei väkisin
4529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että viesti ei ollut ainakaan minulle tarkoitettu. Onneksi mikään ei täsmännyt. Oi,oi.
Oot sitten onnekas, jos tilanteesi on valoisampi kuin omani. Tietenkin ottaisin hänet ainakin vielä avosylin vastaan, jos hän muuttaisi mystisesti mielensä suhteeni, mutta eijei - ei hän minusta vaan välitä. Surullista kannaltani, mutta totta. Siis edelleen rakkaudesta pakahtuen ja kyynelsilmin yritän oman hyvinvointini vuoksi tästä riipivästä rakkaudesta ja intohimosta irtaantua. Pelkään pahoin, että hän ois ollut se "ihan oikea" ainakin mulle -sielunkumppanini jne. Mun on silti pakko vain jatkaa eteenpäin, kun aivan selvästi ns. vastakaiku vain puuttuu. Ei Hän näitä palstoja taida lukea, mutta jos ootkin eri mieltä tilanneanalyysini suhteen, ilmoittele vain jotain kautta. Jos siis haluat. Oot sydämessäni edelleen, vaikka pyristelen parhaani mukaan niitä vanhoja tuttuja tunnehyökyjä vastaan. Vielä en ole rakastumistani onnistunut peittoamaan silti. Hyvää yötä!
Haluan kertoa sinulle, että enpä juuri ole kovinkaan onnekas tässä sekavasssa, hämmentävässä ja täynnä avoimia kysymyksiä olevassa jutussani. Ei hänkään taida välittää minusta tarpeeksi, ainakaan siten kuin minä hänestä. Mies kyllä osoittaa niitä tunteitaan, mutta sitten taas tulee torjuntaa... Näin vaan mennään eikä mikään taida selvitä. Siksi olenkin valmistautumassa siihen, että "loppumetrit eli kuolinkivut" voivat hyvinkin jo olla käsillä. Ei juuri tällä hetkellä, mutta kyllä taitaa tunteet miehellä vähitellen hiipua. Minulla on taipumus surra tilanteita tosi rankasti. joten sureminen tässä on jo alkanutkin. Mutta tätä kokemusta en millään kyllä antaisi poiskaan. Niin rikasta se on ollut!
Ihan kyynesilmin luin kertomustasi soutamisesta ja huopaamisesta, varsinainen selviytyjien soutukilpailu. Noh, täytyypä välillä käydä kaupassa että jaksaa sitten täysin vatsoin itkeä oikein urakalla... Ehkei minulta kysytä, mutta sanoisin että kokemus on hanurista jonka voisi antaa pois.