Elämä heittelee joskus vaikka kuinka yrität varmistella asioita. Vannoutuneena perheenisänä totesin tilanteen parisuhteessa menneen niin umpikujaan että oli pakko lähteä kodistaan pois. Pysyvästi. Tästä on nyt puolitoista vuotta. Henkinen helpotus on ollut suuri. Mutta kaikella on aina hintansa. Murrosikäiset tytöt eivät halua (tai ”eivät halua”) tavata ja niin läheiset välit kuin näillä isin tytöillä oli minuun, nyt erkaantuminen raastaa syvältä.
Mutta sinkkuna olemisesta. Näin päälle nelikymppisenä osaan jo onneksi elää omillani. En ole erehtynyt kaulailemaan pullon kanssa sillä ajattelen että maailmassa on pehmeämpiäkin suita suukoteltaviksi :-).
Sinkkuna olossa on ehdottomasti hyvät puolensa, varsinkin näin tukahduttavan taustan jälkeen. Kukaan ei aseta aikatauluja, ei nirsoile, näytä hapanta naamaa, mitätöi, edellytä kotiintulemista, en ole tilivelvollinen asioistani kenellekään. Kuin raikasta ilmaa vihdoin hengittäisi keuhkojen täydeltä!
Mutta ei myöskään ole ketään joka odottaisi, joka kaipaisi ja jota voisi kaivata, häntä jonka saisi ottaa syliin, hellästi silittää poskelta ja huulista, katsoa ihan hiljaa silmiin ja hukkua niihin..., häntä joka ottaisi rauhoittavaan turvalliseen syliin.
Tähän asti olen ajatellut että nyt en kyllä parisuhteen kahletta ota kaulaani, nautin yksinolosta. Syy on varmaan se vielä loukattu, avoin vereslihalla oleva sielu. Nyt on kuitenkin hetkittäin alkanut putkahdella pintaa myös tuo ihmisen ikävä, kaipuu fiksun, lempeän ja pehmeän naisen lähelle sillä kaikesta kokemastani huolimatta en ole menettänyt uskoani kauniimpaa sukupuolta kohtaan. Kuinka rujo tämä maailma olisikaan ilman heitä?
Kolhittu itsetunto ja minuus tekevät araksi. Tiedän että siellä pilkkakirveet ilkkuvat tämmöistä ”nynnyä”. On niin helppo sanoa toiselle, tiedän. Mutta pettymyksen ja loukkauksen sietävä ulkokuori on vielä niin hento että siihen ei halua lähteä huvin vuoksi hakemaan viiltoja enää yhtään lisää. Muutaman ihanan naisen kanssa olen korrektisti ollut tekemisissä. Vaan tietenkin, he ovat jo varattuja :-( Minne ne hurmaavat sinkuttaret ovat hävinneet? Missä he ovat, mistä pitäisi lähteä katselemaan (sitten kun jaksaa ja uskaltaa altistaa itsensä)?
Vai onko niin että on jo niin ikäloppu saa toiveet heittää turhina romukoppaan? En vielä haluaisi taipua uskomaan tuota.
Sisältä arka rapumies
Mutta sinkkuna olemisesta. Näin päälle nelikymppisenä osaan jo onneksi elää omillani. En ole erehtynyt kaulailemaan pullon kanssa sillä ajattelen että maailmassa on pehmeämpiäkin suita suukoteltaviksi :-).
Sinkkuna olossa on ehdottomasti hyvät puolensa, varsinkin näin tukahduttavan taustan jälkeen. Kukaan ei aseta aikatauluja, ei nirsoile, näytä hapanta naamaa, mitätöi, edellytä kotiintulemista, en ole tilivelvollinen asioistani kenellekään. Kuin raikasta ilmaa vihdoin hengittäisi keuhkojen täydeltä!
Mutta ei myöskään ole ketään joka odottaisi, joka kaipaisi ja jota voisi kaivata, häntä jonka saisi ottaa syliin, hellästi silittää poskelta ja huulista, katsoa ihan hiljaa silmiin ja hukkua niihin..., häntä joka ottaisi rauhoittavaan turvalliseen syliin.
Tähän asti olen ajatellut että nyt en kyllä parisuhteen kahletta ota kaulaani, nautin yksinolosta. Syy on varmaan se vielä loukattu, avoin vereslihalla oleva sielu. Nyt on kuitenkin hetkittäin alkanut putkahdella pintaa myös tuo ihmisen ikävä, kaipuu fiksun, lempeän ja pehmeän naisen lähelle sillä kaikesta kokemastani huolimatta en ole menettänyt uskoani kauniimpaa sukupuolta kohtaan. Kuinka rujo tämä maailma olisikaan ilman heitä?
Kolhittu itsetunto ja minuus tekevät araksi. Tiedän että siellä pilkkakirveet ilkkuvat tämmöistä ”nynnyä”. On niin helppo sanoa toiselle, tiedän. Mutta pettymyksen ja loukkauksen sietävä ulkokuori on vielä niin hento että siihen ei halua lähteä huvin vuoksi hakemaan viiltoja enää yhtään lisää. Muutaman ihanan naisen kanssa olen korrektisti ollut tekemisissä. Vaan tietenkin, he ovat jo varattuja :-( Minne ne hurmaavat sinkuttaret ovat hävinneet? Missä he ovat, mistä pitäisi lähteä katselemaan (sitten kun jaksaa ja uskaltaa altistaa itsensä)?
Vai onko niin että on jo niin ikäloppu saa toiveet heittää turhina romukoppaan? En vielä haluaisi taipua uskomaan tuota.
Sisältä arka rapumies
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinkkunaisia on enemmän kuin sinkkumiehiä. Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän on naisia vapaana ja sitä vähemmän sinkkumiehiä.
Missähän pyörit?
..joko nyt nappasi ;-D
Helsingissä käyn töissä ja läntiseltä uudeltamaalta tulen. Eli kun junassa näet omiin ajatuksiinsa vaipuneen herran lasittunein silmin tuijottamassa ikkunasta ulos, se olen minä. Saa tulla nyppimään hihasta ja kysymään että mitä kuuluu ;-)
Uskotko ihan oikeasti horoskooppiin? Oletan, että tuo rapu on siis horoskooppimerkkisi.
En usko. Todellisuudessa olen hyvinkin pragmaatikko. Toisten mielestä varmaankin hyvin kuiva tylsä tosikko :-D Ja kai siinä vähän perää onkin. En todella osaa olla mikään naistennaurattaja. Siinähän tämä koko surkeuden ydin onkin! Minä olen porukassa, silloin kun satun sellaisessa olemaan jollen mieluummin ole luistellut tilanteesta, se hiljainen tarkkailija siellä taustalla.
Mutta laitoin nyt sen merkin siihen siksi että kertoohan se jotain syntymäajastani. Ja, pakko myöntää, kyllä tunnistan itsessäni jonkin verran ravulle tyypillisiä luonteen piirteitä.