Hei,
olisin halunnut kysellä kokemuksia nimenomaan muslimi miehestä eronneilta naisilta. Olen itse eronnut keväällä muslimi miehen kanssa. Rakkaus loppui ja uskoin että hän lopulta myös hyväksyi päätöksen. Useamman kuukauden meillä meni oikein hyvin, tulimme paremmin juttuun kuin koskaan ja mies otti kivasti vastuuta lapsestamme. Nyt kuitenkin viikko-kaksi sitten hän sai kamalan raivopuuskan kun kuuli että olin ulkona ystäväporukalla johon kuului myös ulkomaalaisia miehiä (jota eivät todellakaan ole minulle mitään ystävyyttä kummempaa). Raivosi, huusi ja kävi miltei käsiksi. En tiedä mitä olisi käynyt ellei hänen veljensä olisi tullut väliin. Jälkeenpäin soitteli ja pahoitteli ja laittoi kaiken humalan piikkiin. En tiedä mitä pitäisi tehdä, tämä raivokohtaus tuli aivan puun takaa. Enkä nyt tiedä uusiutuuko se vai ei, mutta en viitsisi sitä odotellakkaan.
Onko muilla ollut vastaavaa? vai oletteko pystyneet eroamaan ihan rauhassa. Ennen kaikkea huolestuttaa tulevaisuus, mitä jos löydänkin oikeasti jonkun toisen tulevaisuudessa, antaako hän meidän koskaan olla rauhassa.
Asiallisia vastauksia toivoen :)
olisin halunnut kysellä kokemuksia nimenomaan muslimi miehestä eronneilta naisilta. Olen itse eronnut keväällä muslimi miehen kanssa. Rakkaus loppui ja uskoin että hän lopulta myös hyväksyi päätöksen. Useamman kuukauden meillä meni oikein hyvin, tulimme paremmin juttuun kuin koskaan ja mies otti kivasti vastuuta lapsestamme. Nyt kuitenkin viikko-kaksi sitten hän sai kamalan raivopuuskan kun kuuli että olin ulkona ystäväporukalla johon kuului myös ulkomaalaisia miehiä (jota eivät todellakaan ole minulle mitään ystävyyttä kummempaa). Raivosi, huusi ja kävi miltei käsiksi. En tiedä mitä olisi käynyt ellei hänen veljensä olisi tullut väliin. Jälkeenpäin soitteli ja pahoitteli ja laittoi kaiken humalan piikkiin. En tiedä mitä pitäisi tehdä, tämä raivokohtaus tuli aivan puun takaa. Enkä nyt tiedä uusiutuuko se vai ei, mutta en viitsisi sitä odotellakkaan.
Onko muilla ollut vastaavaa? vai oletteko pystyneet eroamaan ihan rauhassa. Ennen kaikkea huolestuttaa tulevaisuus, mitä jos löydänkin oikeasti jonkun toisen tulevaisuudessa, antaako hän meidän koskaan olla rauhassa.
Asiallisia vastauksia toivoen :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitä sillä on tässä jutussa merkitystä, että mies on muslimi? Mustasukkainen ex riehuu kännissä, eiköhän siitä ole kokemusta aika monella, hällä väliä,mistä kotoisin... Nainen tai mies!
Miten se nyt niitten miesten ulkomaalaisuudesta rupes riehumaan? Vai onko siinä se takana, että tietää olevan ulkkisten perään?
Onpas täällä hassua porukkaa. Jos meidän suhteemme on ollut mokusuhde eikö ole aika oleellista että kirjoitan siitä moku-palstalle.
Kultturierojen vuoksi ei se eroaminen varmaankaan ole aina ihan yhtä helppoa kun se voisi olla suomalaisen kanssa. Tottakai suomalaisen kanssakin erottaessa voi tulla konfliksetja, mutta meillä ei sentään ole sellaista kultturia jossa "naisilla ei ole useinkaan paljoa oikeuksia, mm. erota miehestä kovinkaan helposti omasta tahdostaan".
Minä olen seurustellut nuorempana suomalaisen miehen kanssa, useat ystävänikin ja eron tullen on suomalainen mies kyllä niellyt ylpeytensä ja antanut toisen olla rauhassa eikä suinkaan käynyt raivopäissään kimppuun kun kuulee naisen olevan ulkona miesseurassa.
taisitte tosiaan olla vain MOKUsuhteessa mokusuhteen takia, ei missään kahden henkilön parisuhteessa. Olette eronneet, eikö vai? Joten ota tilanne haltuusi, ei sinun elämä exällesi enää kuulu ja se siitä!
Pointti oli se, että miks tuossa jutussa korostit, että ulkkisexäsi kilahti nimenomaan siitä, kun olit menossa muiden ulkkismiesten kanssa ulos.
Muuta syytä en tuohon keksi, kun että ulkkisexäs tietää/epäilee sun olevan just ulkkismiesten perään, eli olit hänen mielestään hakemassa panoa.
koska hän on ollut aina äärettömän mustasukkainen nimenomaan jostain kumman syystä ulkomaalaisista miehistä. tiedä sitten miksi!
Mies vertaa itseään muihin ulkomaalaisiin ei suomalaisiin. Toiset ulkomaalaiset siis koetaan kilpailijoina. Kenelle sitä nyt sitten olis mustasukkainen jos ei niille jotka kilpailijoina kokee? Ei teidän eronne siihen tunteeseen ole ehtinyt vaikuttaa.
"tiedä sitten miksi!"
Hei Einstein, eikö sinulta ihan oikeasti löydy pientä tippaa päättelykykyä, jolla keksisit että ex-miehesi mielestä suomalainen nainen = pelkkä pillunkantoteline jolta sitä pillua irtoaa helposti ennemmin tai myöhemmin. Ja koska hän ja hänen kaverinsa ajattelevat näin, olettaa hän ilman muuta että kaikki ulkkarimiehet ajattelevat samoin.
No tietenkin siksi, että hän on huomannut saman asian kuin tuhannet muutkin
ulkomaalaiset ja suomalaiset miehet:
Tiettyjä suomalaisia naisia kiehtoo nimenomaan ulkomaalaiset miehet, suureksi
osin heidän ulkomaalaisuutensa vuoksi. Nämä naiset päätyvät yleensä
yhä uudestaan yhteen ulkomaalaisten miesten kanssa, eivätkä ole yhtä kiinnostuneita
suomalaisista miehistä.
Siksi miehesi ei kokenut suomalaisia miehiä niin pahana uhkana, koska
tiesi että sinua kiinnostavat ulkkikset.
ole niitä juttuja, että olette menneet pikapikaa naimisiin lähes heti tutustuttuanne, että mies saa oleskeluluvan (sinähän et sitä syytä ehkä tiennytkään, vaan uskoit rakkauteen). Lapsi on vielä lisännyt mahdollisuuksia saada jäädä Suomeen.. Kun oleskelulupa on saatu, kihlataan vaimo kotimaasta, ja jatketaan elämää odottaen hänen lupaansa tulla myös suomeen, mutta...
Suomalainen ex-vaimo ei voikaan jatkaa rauhassa omaa elämäänsä, koska on olemassa se yhteinen lapsi. Ja lapsen kotiinhan ei ex hyväksy muita miehiä muuttavan...eikä lapsensa äidille muita miehiä muutenkaan. Surullista, mutta niin totta! Omistuksenhaluisia ja itsekkäitä osaavat olla nämä miehet!
jos exän uusi on myös arabi. Kuulostaa oudolta suomalaisen korvissa, mutta on puhtaasti kulttuurikysymys. Omistussuhteet jne.
Kun miehenä arvioin kertomaasi, on tilanne lähtökohtaisesti väärin. Eron jälkeen tulitte paremmin juttuun kuin koskaan? -hei haloo.
Jos näin on, on mustasukkaisuus tietysti ainoa reaktio. Peilaa mitä olisit itse tuntenut samassa tilanteessa käänteisesti, olisitko suuttunut?
Vaikka mielelläni morkkaankin Ulkkiksia, tee nyt testi itsellesi.
Useat ulkomaalaiset miehet haluavat suomalaiselta naiselta ainoastaan sitä, mikä on jalkojen välissä..sanoisin, että monikaan ulkomaalainen ei ole täällä ulkona etsimässä vakavaa parisuhdetta, ainakaan pitkäksi aikaa. Exäsi on mustasukkainen, ja TIETÄÄ mitä nämä miesystäväsi haluavat loppujen lopuksi (koska itse ajattelee samoin).
Ja toinen juttu: jos teillä on yhteinen lapsi, exäsi ei tule koskaan hyväksymään sinulla uutta miestä lapsensa kasvattajana, ei ainakaan kovin helpolla. Ennemmin hän ottaisi lapsen vaikka itselleen kuin jättäisi toisen, ainakaan ULKOMAALAISEN miehen kasvatettavaksi.
itsellä ainakaan ei tulisi mieleenkään lähteä ulos saati sitten miesporukan mukana. Eipä ihme jos ex-miehesi hermostui.
Lueskelin kirjoituksesi aika ihmeissäni.. vai että oikein muslimi mies oli tämä sinun ex-miehesi. No ihmetyttää kyllä, että hän on (humalan piikkiin) laittanut hemostumisensa? Juoko Muslimi? ja muutenkin jotenkin rivien välistä paistaa ettei taida ihan aitoa olla hänen uskonsa. Mutta heitä (leikki muslimejahan) täällä Suomessa on paljon. Kertovat kyllä olevansa niin sitä ja tätä ja perhe on tärkeä ja naista kunnioitetaan ym. ym. siinä seurustelu vaiheessa. No joo kyllä se todellisuus suurimmalle osalle paljastuu jossakin vaiheessa. Onneksi ilmeisesti sinä olet aika aikaisessa vaiheessa päättänyt erota ja "koitat" jatkaa elämääsi, ikävä kyllä lapsenne takia olet nyt kiinni tässä ex-sässä ja helppoa ei tule olemaan. (en toivo että elämänne on vaikeaa!) mutta monella, liian monella menee elämä hankalaksi siinä vaiheessa kun oikeasti löydät rinnallesi jonkun kenen kanssa jatkaa elämää. Pidä varasi äläkä usko kaikkea mitä tämä ex- tai hänen sukulaisensa sinulle kertoo!!! (niin kauanhan kaikki on hyvin kun he ovat tiedossa sinun liikkeistäsi ja elämästäsi). Luota vain itseesi. Voimia ja onnea sinulle ja lapsellesi jatkossa.
Kunniasta ja omistuksesta on kyse.
eronnut irakilaisesta muslimimiehestä. Eroon ei vaikuttanut hänen ulkomaalaisuutensa, ja vielä vähemmän hänen uskontonsa, sillä olemme molemmat muslimeita.
Ero hoitui niin sanotusti "tyylikkäästi". Jatkoimme molemmat elämiämme, parin vuoden kuluttua erosta pystyimme jopa jatkamaan ystävinä. Nyt olemme molemmat uusissa avioliitoissa, ja lähinnä puolisoidemme takia emme enää pidä yhteyttä toisiimme. Meidän tilannettamme tietenkin helpotti se, ettei meillä ole yhteisiä lapsia.
Missään eron vaiheessa, tai sen jälkeen, ei tullut mieleenkään sekaantua hänen elämäänsä, ja epäilenpä, että hän koki aivan samoin minun elämäni suhteen. Muistan kyllä, että keskustelimme joskus eron aikaan toistemme mahdollisista tulevista suhteista. Kummastakin tuntui sillä hetkellä, että ei varmaankaan tunnu hyvältä jos satumme esim. törmäämään toisiimme kaupungilla ja toisella on uusi kumppani. Sovimme, että kerromme toisillemme, kun aloitamme uuden suhteen. Myönnän, että kirpaisi, kun ex kertoi menevänsä uudelleen naimisiin. Hetken mietittyäni, ymmärsin, että hän oli vain yksinkertaisesti toipunut erosta paremmin kuin minä - minun aikani tulisi sitten kun olisin itse valmis uuteen vakavaan suhteeseen.