Jos olisin tuntenut "naisasialuuserin" tai "ATM"-käsitteen, olisin varmasti lukenut itseni joukkoon vielä 2000-luvun alussa. Ehkä onneksi, olen internetin kannalta sen verran myöhään herännyt, että silloisessa elämäntilanteessani en päässyt vaikeroimaan itseäni syvemmälle suohon nettipalstojen kautta. En kyllä tiedä, liikkuiko netissä jo silloin näitä ajatuksia.
Alkuun vähän itsestäni. Tiettyjen synnynnäisten fyysisten, toisin sanoen selvästi näkyvien, ongelmien/rajoitteiden vuoksi olin lapsuudessani ja varsinkin teini-iässä kaveripiirien syrjimä. Olin raskaasti koulukiusattu, mistä syystä koulu/opiskelu ei oikein maistunut. Eikä kotoakaan koulua suosivaa mallia saanut, mutta ahkeran työnteon ihanteen kyllä.
Teini-iässä en uhrannut montakaan ajatusta tytöille tai vastakkaiselle sukupuolelle. Koulussa elin hetkestä-hetkeen elämää, pääasiallisena tarkoituksena vältellä pään vessanpönttöön painamista, lumipesuja tai vaatteiden sotkemista maalitussein. Ei kuulkaa siinä menossa paljon jaksanut surra, että tytöt ei välitä. Sitä vain ajatteli, että olisi ollut edes yksi kaveri tukena. Vaan eipä ollut. Ei kukaan uskaltanut super-kiusatun kaveriksi, ettei olisi joutunut itse samaan liemeen.
Onneksi peruskoulun jälkeen helpotti. Tiedä mitä olisi tapahtunut, jos sama meno olisi vielä 3 vuotta jatkunut.
Lapsuuden ja nuoruuden elinpiiristä irtautumisen jälkeen alkoi oman elämän ja oman minän rakentaminen. Ihan kohtuullisesti se menikin. Löytyi kavereita ja sosiaalisia suhteita. Löytyi ammatti ja työ.
Jossakin vaiheessa iski tuo kumppanin kaipuu ja sen myötä tulivat tutuiksi small-talk-yritykset, baarit, koira- ja kissanäyttelyt, tanssilavat ja ties mitä. Tuloksena enemmän tai vähemmän kohteliaita pakkeja. Raittius, ehdoton väkivallan, rasismin, alistamisen vastustaminen (omakohtaissten kokemusten kautta eikä pelkästään valtavirran mukana olemisen vuoksi), suvaitsevaisuus, työteliäisyys jne. eivät tuoneetkaan vastakkaisen sukupuolen suosiota. Silloin olisi ollut otollinen aika ryhtyä "ATM:ksi". Onneksi en ryhtynyt.
Päätin etsiä itselleni harrastuksen, joka ei antaisi pelkkää vapaa-ajan täytettä vaan oikeaa elämänsisältöä. Löysin toiminnan eräässä auttamisjärjestössä. Pienten molemminpuolisten ennakkoluulojen jälkeen (maailma todellisuudessa ei ole aina samaa kuin paperilla) sain kokea löytäneeni sen, mitä todella olin etsinyt.
Näinä vuosina on ollut mahtavaa huomata, miten omalla työpanoksella voi saada niin paljon aikaan. En nyt tarkoita pelkkää "rahankerjuuta" hyviin tarkoituksiin, vaan sen lisäksi paljon konkreettisempaa työtä. Sen kaiken kaupanpäällisenä on tullut valtavasti uusia tuttavia, myös hyvin läheisiä ystäviä. Elämällä todellakin on tarkoitus, joka on kaukana oman navan ulkopuolella. Olen yksi pieni osanen isossa ketjussa, mutta sellaisena ainutkertainen ja tärkeä. En ole ulkopuolinen ja yksin, vaan mukana tärkeässä toiminnassa. Olen aito, kokonainen ihminen, joka pystyy olemaan pahan paikan tullen apuna myös muille lähimmäisilleen.
Minulla on kokonaisuutena ihan hyvä elämä. En ole käynyt pitkään kouluja, joten rahakkaassa työssä en ole. Mutta kuitenkin sellaisessa työssä, jossa viihdyn ja joka antaa toimeentulon ja mahdollisuuden elää valitsemaani elämää. Tietyllä tavalla olen pystynyt tekemään välttämättömyydestä hyveen, pyrkimällä arkielämässä mahdollisimman vähäiseen kuluttamiseen ja välttämään luonnon tuhoamista. Tosin matkustelen jonkin verran, mutta muutoin en harjoita kerskakulutusta. Olen opiskellut muutamia vieraita kieliä, sekä matkustusharrastuksen vuoksi, että osoittaakseni itselleni että en ole niin tyhmä kuin koulussa tuntui.
Se mikä pitkään puuttui, oli toisen ihmisen läheisyys. Kaiken muun merkityksellisen keskellä sitä kuitenkin kaipasi. En sortunut enää pitämään itseäni epäkelpona enkä huonona, vaikka parisuhderintamalla huonolta edelleen vaikutti. Edes rakkaan vapaaehtoistyöni piiristä en ole löytänyt kumppania. Hyviä ystäviä toki, myös naisista. Mutta periaatteella "ollaan vaan ystäviä". Kun tilanne ensimmäistä kertaa eteen tuli, niin kokemattomuuttani mokasin jutun aika nolosti. En osannut erottaa ystävyys-pohjaista kiinnostusta ihastumis-pohjaisesta. Mutta näistä kokemuksista oppineena hyväksyn ilomielin "vain" ystävyyden. Enkä aio uhrata tärkeää harrastusta pilaamalla asioita toivottomilla ihastumisilla.
Tiedän kuitenkin olevani kokonainen ihminen. Kokonaiseen ihmisyyteen kuuluu myös fyysisen läheisyyden ja seksin kaipuu. Pitkän harkinnan jälkeen löysin inhimillisen fyysisen läheisyyden "rakkauden ammattilaisten" luota. Paljon mainettaan paremmaksi se on osoittautunut ainakin omalla kohdallani. On ihanaa tuntea toinen ihminen lähellään, tuntea hänen kosketus ja koskettaa häntä. Se kaikki antaa voimaa arkipäivään, niin työhän, vapaaehtoistyöhön kuin sosiaalisiin suhteisiin. Kunnioitan ja arvostan valtavasti noita naisia, jotka suostuvat jakamaan tuon ihmisyyden osa-alueen siitä muutoin kanssa.
Tänä päivänä en missään tapauksessa koe olevani "ATM". Vaikka en ole varakas, vaikka olen oikeasti ruma, vaikka en ole kuuluisa enkä ns. menestyjä, minä en ole sen alempitasoinen kuin ketkään muutkaan. Minulla on elämän tarkoitus: olla parhaani mukaan avuksi toisille. Minulla on lukuisia kavereita ja ystäviä, paljolti tuon vapaaehtoistoiminnan kautta. On myös hyvin läheisiä ystäviä. Minulla on ihan kiva työ. Saan seksiä ja fyysistä läheisyyttä, kun niitä kaipaan.
Vaikka olen jäänyt paitsi ns. normaaleista parisuhteista, en kuvittelekaan syyttäväni siitä naisia enkä edes itseäni. Voihan olla, että jonakin päivänä "se oikea" kohdalle vielä tulee. En kuitenkaan odota kohtuuttomia, mutta pidän itseni avoimena kaikelle uudelle, myös uusille ihmissuhteille. Jos ei muuta, niin ainakin kavereita ja ystäviä saa sillä tavalla, ja he ovat kullan arvoisia.
Naisviha on minusta valovuoden päässä. Tasa-arvoihanteineni koen olevani oikeastaan feministi. Feminismiin kuuluu todella hyviä aatteita kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuden puolesta. Toivoisin, että täällä kirjoittavat miehetkin vapauttaisivat itsensä vihasta naisia kohtaan. Viha on lamauttava tunne. Se vain vie energiaa tuomatta mitään. Sama koskee itseinhoa, mitä sellainenkin termi kuin "ATM" korostaa.
Tämän pitkän vuodatuksen tarkoitus oli yrittää kertoa, että me jokainen teemme elämästämme sellaisen kuin haluamme. Hyvän elämän voi saavuttaa, vaikka lähtökohdat olisi huonommat. On raaka ajattelutapa, että pitää olla oman onnensa seppä. Kaikkialla se ei olekaan mahdollista, esim. sotien runtelemissa kehitysmaissa. Mutta meillä täällä Suomessa moni asia on omien korvien välistä kiinni. Suosittelisin harkitsemaan jonkin elämänsisältöä tuovaa harrastusta, jossa ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Siitä se kaikki lähtee, oman itsensä arvostaminen ja sitä kautta kaikki muu. Tsemppiä ystävät!!!
Alkuun vähän itsestäni. Tiettyjen synnynnäisten fyysisten, toisin sanoen selvästi näkyvien, ongelmien/rajoitteiden vuoksi olin lapsuudessani ja varsinkin teini-iässä kaveripiirien syrjimä. Olin raskaasti koulukiusattu, mistä syystä koulu/opiskelu ei oikein maistunut. Eikä kotoakaan koulua suosivaa mallia saanut, mutta ahkeran työnteon ihanteen kyllä.
Teini-iässä en uhrannut montakaan ajatusta tytöille tai vastakkaiselle sukupuolelle. Koulussa elin hetkestä-hetkeen elämää, pääasiallisena tarkoituksena vältellä pään vessanpönttöön painamista, lumipesuja tai vaatteiden sotkemista maalitussein. Ei kuulkaa siinä menossa paljon jaksanut surra, että tytöt ei välitä. Sitä vain ajatteli, että olisi ollut edes yksi kaveri tukena. Vaan eipä ollut. Ei kukaan uskaltanut super-kiusatun kaveriksi, ettei olisi joutunut itse samaan liemeen.
Onneksi peruskoulun jälkeen helpotti. Tiedä mitä olisi tapahtunut, jos sama meno olisi vielä 3 vuotta jatkunut.
Lapsuuden ja nuoruuden elinpiiristä irtautumisen jälkeen alkoi oman elämän ja oman minän rakentaminen. Ihan kohtuullisesti se menikin. Löytyi kavereita ja sosiaalisia suhteita. Löytyi ammatti ja työ.
Jossakin vaiheessa iski tuo kumppanin kaipuu ja sen myötä tulivat tutuiksi small-talk-yritykset, baarit, koira- ja kissanäyttelyt, tanssilavat ja ties mitä. Tuloksena enemmän tai vähemmän kohteliaita pakkeja. Raittius, ehdoton väkivallan, rasismin, alistamisen vastustaminen (omakohtaissten kokemusten kautta eikä pelkästään valtavirran mukana olemisen vuoksi), suvaitsevaisuus, työteliäisyys jne. eivät tuoneetkaan vastakkaisen sukupuolen suosiota. Silloin olisi ollut otollinen aika ryhtyä "ATM:ksi". Onneksi en ryhtynyt.
Päätin etsiä itselleni harrastuksen, joka ei antaisi pelkkää vapaa-ajan täytettä vaan oikeaa elämänsisältöä. Löysin toiminnan eräässä auttamisjärjestössä. Pienten molemminpuolisten ennakkoluulojen jälkeen (maailma todellisuudessa ei ole aina samaa kuin paperilla) sain kokea löytäneeni sen, mitä todella olin etsinyt.
Näinä vuosina on ollut mahtavaa huomata, miten omalla työpanoksella voi saada niin paljon aikaan. En nyt tarkoita pelkkää "rahankerjuuta" hyviin tarkoituksiin, vaan sen lisäksi paljon konkreettisempaa työtä. Sen kaiken kaupanpäällisenä on tullut valtavasti uusia tuttavia, myös hyvin läheisiä ystäviä. Elämällä todellakin on tarkoitus, joka on kaukana oman navan ulkopuolella. Olen yksi pieni osanen isossa ketjussa, mutta sellaisena ainutkertainen ja tärkeä. En ole ulkopuolinen ja yksin, vaan mukana tärkeässä toiminnassa. Olen aito, kokonainen ihminen, joka pystyy olemaan pahan paikan tullen apuna myös muille lähimmäisilleen.
Minulla on kokonaisuutena ihan hyvä elämä. En ole käynyt pitkään kouluja, joten rahakkaassa työssä en ole. Mutta kuitenkin sellaisessa työssä, jossa viihdyn ja joka antaa toimeentulon ja mahdollisuuden elää valitsemaani elämää. Tietyllä tavalla olen pystynyt tekemään välttämättömyydestä hyveen, pyrkimällä arkielämässä mahdollisimman vähäiseen kuluttamiseen ja välttämään luonnon tuhoamista. Tosin matkustelen jonkin verran, mutta muutoin en harjoita kerskakulutusta. Olen opiskellut muutamia vieraita kieliä, sekä matkustusharrastuksen vuoksi, että osoittaakseni itselleni että en ole niin tyhmä kuin koulussa tuntui.
Se mikä pitkään puuttui, oli toisen ihmisen läheisyys. Kaiken muun merkityksellisen keskellä sitä kuitenkin kaipasi. En sortunut enää pitämään itseäni epäkelpona enkä huonona, vaikka parisuhderintamalla huonolta edelleen vaikutti. Edes rakkaan vapaaehtoistyöni piiristä en ole löytänyt kumppania. Hyviä ystäviä toki, myös naisista. Mutta periaatteella "ollaan vaan ystäviä". Kun tilanne ensimmäistä kertaa eteen tuli, niin kokemattomuuttani mokasin jutun aika nolosti. En osannut erottaa ystävyys-pohjaista kiinnostusta ihastumis-pohjaisesta. Mutta näistä kokemuksista oppineena hyväksyn ilomielin "vain" ystävyyden. Enkä aio uhrata tärkeää harrastusta pilaamalla asioita toivottomilla ihastumisilla.
Tiedän kuitenkin olevani kokonainen ihminen. Kokonaiseen ihmisyyteen kuuluu myös fyysisen läheisyyden ja seksin kaipuu. Pitkän harkinnan jälkeen löysin inhimillisen fyysisen läheisyyden "rakkauden ammattilaisten" luota. Paljon mainettaan paremmaksi se on osoittautunut ainakin omalla kohdallani. On ihanaa tuntea toinen ihminen lähellään, tuntea hänen kosketus ja koskettaa häntä. Se kaikki antaa voimaa arkipäivään, niin työhän, vapaaehtoistyöhön kuin sosiaalisiin suhteisiin. Kunnioitan ja arvostan valtavasti noita naisia, jotka suostuvat jakamaan tuon ihmisyyden osa-alueen siitä muutoin kanssa.
Tänä päivänä en missään tapauksessa koe olevani "ATM". Vaikka en ole varakas, vaikka olen oikeasti ruma, vaikka en ole kuuluisa enkä ns. menestyjä, minä en ole sen alempitasoinen kuin ketkään muutkaan. Minulla on elämän tarkoitus: olla parhaani mukaan avuksi toisille. Minulla on lukuisia kavereita ja ystäviä, paljolti tuon vapaaehtoistoiminnan kautta. On myös hyvin läheisiä ystäviä. Minulla on ihan kiva työ. Saan seksiä ja fyysistä läheisyyttä, kun niitä kaipaan.
Vaikka olen jäänyt paitsi ns. normaaleista parisuhteista, en kuvittelekaan syyttäväni siitä naisia enkä edes itseäni. Voihan olla, että jonakin päivänä "se oikea" kohdalle vielä tulee. En kuitenkaan odota kohtuuttomia, mutta pidän itseni avoimena kaikelle uudelle, myös uusille ihmissuhteille. Jos ei muuta, niin ainakin kavereita ja ystäviä saa sillä tavalla, ja he ovat kullan arvoisia.
Naisviha on minusta valovuoden päässä. Tasa-arvoihanteineni koen olevani oikeastaan feministi. Feminismiin kuuluu todella hyviä aatteita kaikkien ihmisten tasa-arvoisuuden puolesta. Toivoisin, että täällä kirjoittavat miehetkin vapauttaisivat itsensä vihasta naisia kohtaan. Viha on lamauttava tunne. Se vain vie energiaa tuomatta mitään. Sama koskee itseinhoa, mitä sellainenkin termi kuin "ATM" korostaa.
Tämän pitkän vuodatuksen tarkoitus oli yrittää kertoa, että me jokainen teemme elämästämme sellaisen kuin haluamme. Hyvän elämän voi saavuttaa, vaikka lähtökohdat olisi huonommat. On raaka ajattelutapa, että pitää olla oman onnensa seppä. Kaikkialla se ei olekaan mahdollista, esim. sotien runtelemissa kehitysmaissa. Mutta meillä täällä Suomessa moni asia on omien korvien välistä kiinni. Suosittelisin harkitsemaan jonkin elämänsisältöä tuovaa harrastusta, jossa ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Siitä se kaikki lähtee, oman itsensä arvostaminen ja sitä kautta kaikki muu. Tsemppiä ystävät!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ööööh, ATM on vain nimitys miehlle joka ei ole vastakkaisen sukupuolen "suosiossa". Eli olet täysiverinen ATM.
Eli "ATM:kin" voi olla tyytyväinen elämäänsä, kunnioittaa ja arvostaa itseään ja muita, ja olla jopa onnellinen.
Olen aloittajalle hieman kateellinen hänen reippaudestaan ja vastuunottokyvystään.
"Minulla on elämän tarkoitus: olla parhaani mukaan avuksi toisille."
Olet todellinen aisankannattaja. Mitä järkeä on olla joku kynnysmatto ja ylpeillä vielä sillä? Masokisti!
Oleellinen juttu:
"Saan seksiä ja fyysistä läheisyyttä, kun niitä kaipaan."
I rest my case.
Mee takaisin sinne missä susta on apua oikeasti. Sä oot niitä jotka saa. Me ei olla. Täällä sepyukssi menee kastiin "Tarkoitukseton mutta helvetin osuva vittuilu."
,että hän saa sitä seksiä maksullisilta naisilta ja näin ollen on ehta AT-mies vaikka muuten elämässä menisikin hyvin.
Positiivinen kirjoitus, joka toivottavasti herättää joitain ajattelemaan muutakin kuin omaa napaansa ja surkeuttaan.
Miksi miehet ja naiset eivät tunnu nykyään kohtaavan? Tällainen kysymys nousee usein mieleen kun näitä palstoja lukee.
Vastaus selviää kun näitä palstoja lukee.
Edelleenkään ATM:uudella ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, millaista elämä noin kaiken kaikkiaan ja muuten on. En tiedä, montako kertaa olen tästäkin joutunut muistuttamaan, mutta matala markkina-arvo ei ole yhtä kuin matala ihmisarvo tai edes huono itseluottamus.
Kokonaan toinen juttu sitten on se, että ylipäätään muun elämän hankkiminen helpottaa alempitasoisuuden sivuvaikutuksia merkittävästikin.