Olen eronnut pari vuotta sitten. Minulle jäi kaksi lasta, jotka ovat nyt 13- ja 16-vuotiaat. Erotessamme sovimme yhteishuoltajuudesta. Eli lapset pääsääntöisin minulla, mutta isän luona viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppi ja halutessa ihan milloin vain.
Nyt on käynyt niin etteivät lapset ole olleet isänsä luona moneen kuukauteen vaikka asumme kolmen kilometrin säteellä toisistamme. Lapsilla on oma huone isän ( ja hänen uuden naisystävänsä) talossa.
Isä ei välitä asiasta vaan sanoo että jos lapset ei halua tulla niin asia on hänelle ok.
Osaavatko lapset aina päättää mikä on heille parhaaksi.. miten käy isä-lapsi-suhteelle ja lapsen kehitykselle.
Itse koen olevani hyväksikäytetty niin rahallisesti ja muutenkin. Minulla loppuvat voimavarat ja rahat yksin luotsata lapsia eteenpäin kun heillä on paljon harrastuksia ja menoja, joihin isä siis ei osallistu,, muuten kuin elatusmaksulla, joka on lähellä valtion maksamaa..
Isän perhe on sitä mieltä, että voin soittaa sosiaalitoimistoon, jos tarvin lastenhoitoapua. He haluavat, että tämä kahden lapsen isä saisi aloittaa elämänsä uudelleen ns. puhtaalta pöydältä ja elää niinkuin hänellä ei olisi lapsia.
Olenko lapsellinen kun haluaisin että myös isä osallistuisi lastensa elämään muutenkin kuin viemällä syömään silloin tällöin tunniksi tai pariksi..
Mielipiteitä pyydän..
Nyt on käynyt niin etteivät lapset ole olleet isänsä luona moneen kuukauteen vaikka asumme kolmen kilometrin säteellä toisistamme. Lapsilla on oma huone isän ( ja hänen uuden naisystävänsä) talossa.
Isä ei välitä asiasta vaan sanoo että jos lapset ei halua tulla niin asia on hänelle ok.
Osaavatko lapset aina päättää mikä on heille parhaaksi.. miten käy isä-lapsi-suhteelle ja lapsen kehitykselle.
Itse koen olevani hyväksikäytetty niin rahallisesti ja muutenkin. Minulla loppuvat voimavarat ja rahat yksin luotsata lapsia eteenpäin kun heillä on paljon harrastuksia ja menoja, joihin isä siis ei osallistu,, muuten kuin elatusmaksulla, joka on lähellä valtion maksamaa..
Isän perhe on sitä mieltä, että voin soittaa sosiaalitoimistoon, jos tarvin lastenhoitoapua. He haluavat, että tämä kahden lapsen isä saisi aloittaa elämänsä uudelleen ns. puhtaalta pöydältä ja elää niinkuin hänellä ei olisi lapsia.
Olenko lapsellinen kun haluaisin että myös isä osallistuisi lastensa elämään muutenkin kuin viemällä syömään silloin tällöin tunniksi tai pariksi..
Mielipiteitä pyydän..
Vastaukset 23
Vanhimmat
Eron jälkeen mieheni uusi nainen määräsi, ettei mies saa olla enää missään tekemisissä kanssani. Hekin halusit aloittaa oman elämänsä, kuin miehellä ei olikaan ollut mitään yhteistä historiaa minun kanssani. Ensin yritin pitää puoliani, mutta tämä uusi nainen on niin voimakastahtoinen, että kiroilemalla yms. käytöksellä alisti miehen oman tahtonsa mukaiseksi.
Nainen käytöksellään karkoitti lapset viikonlopputapaamisista, jotta saavat keskittyä vain omaan elämäänsä!!!
Mieheni ei näinollen halua, eikä ole enää missään tekemisissä minun ja lasten kanssa.
Mietippä sitä että lapsillasi kuitenkin ON isä, joka on olemassa jos lapset vaan haluaa.
Mikä on sun oma suhtautuminen ex-mieheesi ja hänen uuteen naisystävään?
Olen yrittänyt tukea lapsia menemään isän luokse ja aina puhunut pelkkää hyvää hänen uudesta.
Aluksi lapset menivätkin jonkin verran, mutta jotain on täytynyt tapahtua kun halu lähteä sinne on kahden vuoden aikana hävinnyt kokonaan.
Lapset eivät osaa selittää, mutta eivät halua mennä isän luokse vaikka asumme näin lähekkäin.
Ehkä lapset kokevat itsensä ulkopuolisiksi isän uudessa elämässä. En tiedä.
Olen yrittänyt ottaa kontaktia lasten isään että hän soittaisi tai pyytäisi lapsia sinne että lapset kokisivat olevansa tervetulleita. Isä ei reagoi mitenkään.. vaan kuten sanottu hänelle tämä asia on ok.
voisi selittää, että tilanteen ollessa tämä ei harrastuksia ym. menoja aiheuttavia hommeleita voida pitää samassa määrin yllä. Pyydä valitsemaan tärkeimmät (eikä kalleimmasta päästä). Voisitte myös sopia kotitöiden jaosta yhdessä (jokin kiva systeemi), eikä niistä tarvitse maksaa.
Kiitos neuvosta, mutta joa lapset ovat koko ikänsä kilpaurheilleet niin olisi väärin, että menettäessään isän he joutuisivat luopumaan myös heille rakkaista harrastuksista.
Vaikka olenkin väsynyt taakan alla olen onnellinen että heillä on harrastuksensa,ovatpahan poissa pahanteosta ja muutenkin harrastukset kehittävät itsetuntoa ja elämän hallintaa. Ei olisi kiva jos lapset roikkuisivat päivät kotona tekemättä mitään.
Mutta koen että isä hyväksikäyttää hyvyyttäni, ei kuskaa eikä muutenkaan osallistu lastensa elämään.. onhan hänen lapsilla ympärivuorokautinen huippuhoitaja, eli siis minä.
>>>olisi väärin, että menettäessään isän he joutuisivat luopumaan myös heille rakkaista harrastuksista.>>>
Elämä on kovaa. Jotkut menettävät isänsä ihan oikeasti, kun tämä kuolee. Joidenkin isä jää työttömäksi tai sairastuu vakavasti. Aina ei ole varaa tehdä kaikkea kivaa mitä haluaisi ja on ennkin tehnyt. Joillakin ei ole alunperinkään ollut varaa edes aloittaa harrastusta josta olisi pitänyt. Mutta maailma on täynnä kivoja harrastuksia jotka eivät maksa mitään.
Sinua ei taida kiinnostaa niinkään lastesi isäsuhde, vaan se paljonko isä laittaa lastenne harrastuksiin rahaa?
Täällä esitettiinkin jo hyviä mahdollisia syitä miksi lapset ehkä eivät halua käydä isänsä uudessa kodissa tai ainakaan puhua siitä kaltaisesi "hyväksikäytetyn" "taakan alla väsyneen" "huippuhoitaja"-marttyyriäidin kanssa. Väitit, että jos vika olisi omassa käytöksessäsi, niin tietäisit sen itsekin etkä ihmettelisi nettipalstalla. Mutta tuommoinen on yleensä ihan tiedostamatonta.
No, kukaan meistä ei voi tietää, millainen tilanteenne loppujen lopuksi on. Mutta 13- ja 16-vuotiaita lapsia ei kannata painostaa isääsä tapaamaan, se on ainakin varma tapa tehdä asia heille vastenmieliseksi.
lapset jo teini-ikäiset tekee jo mitä haluu,et voi pakottaa niitä menee faijalleen,minä olin 16v kun vanhenpani erosivat,niin kävin faijalla sillon kun halusin ja mulla oli sillon jo poikakaveri jonka luona olin mielummin kun faijan luona.No en erityisesti pitänyt faijan uudesta naisestakaan,koska se komenteli ja aina jouduin siellä siivoamaan ja tekeen kaikkea.
Luin tämän viestiketjun kokonaan..
Yksi asia mihin kiinnitin erityisesti huomiota ja joka herätti paljon kysymyksiä, niin tähän lauseeseen:
Isä ei välitä asiasta vaan sanoo että jos lapset ei halua tulla niin asia on hänelle ok.
Sanon tämän vain mielipiteenä enkä tahdo räjäyttää älytöntä ketjujoukkoa tästä.
Siis jos tilanne on tämä että lapset eivät itse halua mennä isänsä luokse, niin mitä muuta voi isä sanoa?
Eihän tämä tarkoita sitä etteikö isä välittäisi, vaan isä kuuntelee lasten omaa tahtoa.
Pitäisikö lasten isän/sinun pakottaa lapset isälle vasten lapsien omaa tahtoa??
Mahdollisesti tämänlainen toimenpide voisi vain pahentaa tilannetta entisestään.
Ymmärrän kyllä että ei tee hyvää olla erossa toisesta vanhemmastaan pitkiä aikoja, mutta jos tämä on lasten oma tahto ja isä hyväksyy tilanteen, niin miksi täytyisi pakottaa?
Jos lapset on ihan lähiaikana alkaneet kieltäytyä menemästä isälle, niin voi olla että asia korjaantuu itsestään.
Mutta jos tämä sanomasi on totta:
He haluavat, että tämä kahden lapsen isä saisi aloittaa elämänsä uudelleen ns. puhtaalta pöydältä ja elää niinkuin hänellä ei olisi lapsia.
Tässä tapauksessa en ymmärrä minkätakia lapsien täytyisi mennä vasten tahtoaan tapaamaan isää.
Eikö olisi silloin viisainta tässä tilanteessa kuunnella lapsia?
Minusta on paljon pielessä, jos lapset säännöllisesti kieltäytyvät menemästä isän luo. Itse olen myös isä, ja tekisin ehdottomasti tutkimusta elämässäni, jos lapseni eivät haluaisi tavata minua.
Minulle ei asia olisi ok, vaan teksin elämästäni sellaista, että siellä olisi myös henkistä ja fyysistä tilaa omille lapsilleni.
siksi kun äitini vaati aina tietää kaiken mitä siellä tapahtui. Minun piti hänen puolestaan vakoilla asioita ja jos en suostunut, niin tuli aivan hirveä huuto ja syyllistäminen. Oli paljon helpompaa olla menemättä sinne lainkaan, isälle en halunnut kertoa asiasta, ettei heille tulisi minun takiani riitaa.
Mikä on isän homma silloin, jos lapset ei halua käydä isänsä luona? Ei kai ainakaan jäädä passiiviseksi ja todeta vain että ok. Kai isän pitäisi ottaa selville, että mistä kenkä oikeasti puristaa, miksi lapsi ei halua tulla ja tehdä sille asialle jotain. Suhdehan on isän ja lapsen välinen ja aikuisen isän täytyy pitää siitä kiinni.
Silloin, jos isä ottaa passiivisen roolin, tarkoittaa se sitä ettei isä oiken välitäkään.
"Silloin, jos isä ottaa passiivisen roolin, tarkoittaa se sitä ettei isä oiken välitäkään."
No ei tasan tarkoita. Hän ehkä vain haluaa olla sörkkimättä muurahaispesään. Tuon ikäiset lapset kuin mitä ap:llä on, päättää ihan itse meneekö vai eikö mene etävanhempansa luokse. Ja isä voi kuinnioittaa heidän päätöstään.
Jo pelkästään se, että huomaa äidin naamasta ettei tämä tykkää exän uudesta parisuhteesta, voi pistää lasten päässä menohalut isänsä luo aika pieniksi. Miksi hekään haluaisivat kärjistää tilannetta. Heidän isäsuhteensa voi olla ihan hyvällä mallillaan, eikä ole siis välttämättä olemassa mitään erikoista tarvetta pitää yhteyksiä isäänsä.
Ja voihan olla niinkin, että kun isä asuu lähellä, niin ovat paljonkin yhteyksissä mutta sitä ei -syystä tai toisesta- kerrota äidille.
Tosiaan jos isä ottaa noin pasiivisen roolin, niin kyllä se siltä tuntuu ettei hän tosiaan välitäkään olla tekemisissä.
Ja koska lähiperheessä tuetaan että lapset menisi ja puhutaan etäperheestä pelkkää hyvää niin syy ei ole lähiperheessä..
syy on varmaankin isän välinpitämättömyydessä.
Lapsista varmaa tuntuu pahalta kun isä sanoo että se on hänelle ihan ok, ettei lapset halua tulla.
jos etä kokee nuoren lapsen olevan pahasti puun ja kuoren välissä, on helpotus vapauttaa hänet sieltä ja hoitaa tapaamiset salaa. Lapsi saattaisi viihtyä jopa paremmin etänsä luona ja pitää kovastikin hänen uudestaan. Usein kuitenkin lapsi on hyvin lojaali lähivanhemmalleen. Lähivanhempi saattaa moittia etää ja etän uutta, sekä utelee jatkuvasti heidän tekemisistään pahoittaa aina lapselle mieltään lapsen kertoessa mukavista kokemuksistaan isän luona. Tämä kuvio toimii lapselle rasitteena usein myös toisinpäin. Syy lapsen käytökseen saattaa löytyä ihan hyvin sieltä ihmettelijän omasta päästä.
Niin tuskinpa silloin ihmettelisin sitä asiaa nettien palstalla, koska silloinhan jo itsekin tietäisin että koska täällä päässä painostetaan ym. niin ei tietenkään mene.
Mutta kun juuri sanoin, että erosimme sovussa ja yhteisymmärryksessä niin sen puoleen ei ole pahaa sanottavaa eikä muutenkaan.
Ainut mitä ihmettelen on ettei lapset mene isälle eikä isä tee mitään. Kyllä nyt vika on sielläpäässä eikä täällä äidin päässä. ja tosiaan jos tietäisin vastauksen niin en ihmettelisi, mutta kun vastausta ei löydy.. ja ei sitä näköjään löysy täältäkään.
Ehkäpä joskus vuosien päästä ymmärrän mistä oli kyse ja saan ahaa-elämyksen. Siihen asti kuljen kysymysmerkkinä.
aloittajalle vaan keskusteluun osallistuneelle toiselle kirjoittajalle. Samanlaisessa tilanteessa on varmaan useammanlaisia tapauksia.
kenenkin kohdalla "mahdollisesti" ovat, mutta mielestäni tuossa on silkkaa selittelyn makua.
"Isä vain kunnioittaa lastensa päätöstä olla tapaamatta isäänsä" Jestas, mitä soopaa. Aika harva murkkuikäinen ihan oikeasti tekee tietoisen päätöksen olla tapaamatta isäänsä ellei nyt puhuta jostain alkoholisoituneesta, väkivaltaisesta tai insesti-isästä. Isän pitää ottaa oikea rooli lastensa elämässä, vaikkei heidän kanssaan vakituisesti asukaan. Lapset voi jopa kokeilla tällä tavalla, että välittääkö isä oikeasti. Ja jos isä luovuttaa liian helpolla, viesti on murkulle selvä: Ei välitä.
että lapset haluaa nähdä isää,muttei asua hänen kanssaan.meillä väliin kynsinhampain lähtevät äitinsä luo(eivät oikein sulata hänen nyksää),mutta kyllä he äitinsä kanssa haluavat olla.
tilanteessa on tasan kaksi vaihtoehtoa (vai keksiikö joku lisää?):
Teinit pitäisi houkutella jollain konstilla menemään isänsä luo. Tai sitten heidät pitäisi pakottaa. Ilmeisesti heidän isänsä on tajunnut tämän kun sanoo "jos lapset ei halua tulla niin asia on hänelle ok. " Hän ei viitsi houkutella, muttei pakottakaan.
Sitten noista harrastuksista. Hyvä, jos lapsi harrastaa. Mutta kohtuudella. Ja siten, että se sopii vanhemmille/vanhemmalle ja taloustilanteeseen.
Kuuleppa ..lasten harrastuksiin kuskaamiseen voi käytää kimppakyytejä ja julkisia liikennevälineitä.. 13- ja 16-vuotiaat osaa, voin vannoa kun on omiakin ja en kertakaikkiaan pysty kuskaamaan harjoituksiin kaikkia vähintään 4-6 kertaa viikossa kutakin ..kisat ja matsit päälle. Alpset hangoittelee aluksi , mutta ilmoita kylmästi ettet vaan enää ennätä ja jaksa ja sinullakin on oma elämä. Kyllä meilläkin homma alkoi toimia kun huomasuvat että on pakko..pienempänä hommaan tarvitaan kuski, ei enää murrosiässä.
Mitä kuluihin tulee,,nekin on riippuvaisia tottumuksista ja siitäkin kannattaa jutella lasten kanssa ja sanoa ettei kaikkeen ole varaa.. kummasti oppivat säästämään niissäkin jotta voivat jatkaa jos haluavat.
Mitä isälle/äidille menoon tulee meillä se alkoi takkuilla kun poika- ja tyttöystävät ilmestyivät kuviin 14/15 vuotiaana.. ei ennätä enää kaikkialle klun harrastuksille, kavereille ja poikaystävälle pitää riittää aikaa ja koulussakin on käytävä. Joskus sitten kun minulla on menoja niin ilmoitan, että isälle on mentävä ja siellä pysyttävä ilman, että isä ilmoittaa karkulaisesta..
Eli siitä vaan aika aloittaa oma elämä ja jopa oma harrastus..jonne pitää ehtiä ennen lasten kuskausta jos ne menee päälle menkööt muksut omin nokkineen omat menonsa. Martyyrin kruunusta ei makseta.
Ai niin harrastukset voi maksaa jopa ilman, että lasten isä osallistuu niihin millään tavalla.. joten tuskin sä nyt kaikkein huonoimmassa asemassa olet. Jotkut elättävät lapsensa ihan omalla palkalla ja lapsilisillä, ilman normaaleilla tuloilla. Elämä on valintoja. Enemmän mä olin kiinni lapsissa kun olin naimisissa, nyt vaan opettelin sanomaan lapsillekin suoraan etten jaksa.. Kummasti murkut oppivat järjestämään menonsa itse ja niin sinunkin!
Turhaan näsäviisastelet ja jaat typeriä "oppejasi" minulle. Mene elämään elämääsi ja yritä elää se oppiesi mukaan.
Minulla hieman samanlainen/erilainen tilanne, joskin yhden lapsen kanssa. Isä sanoo kokoajan että vaikeutan hänen ja lapsen tapaamisia, enkä ymmärrä hänen uutta onneaan. Kun kysyin, miten voi vaikeuttaa tapaamisia, kun herrasta ei kuulu mitään moneen kuukauteen ja sitten kun ilmaantuu oven taakse lasta hakemaan yllättäen, odottaa että perumme kaiken sopimamme vain hänen takiaan, että hän saa taas osoittaa olevansa isä. Viimeinen tempaus oli lakimieheltä viesti, että isällä on oikeus tavata lastaan, kun kerroiun tilanteen, lakimies sanoi että hänelle mies ei kertonut mitään tällaista. No ei varmaan, kai syksyn hämy pistää taasen hormonit jäähylle ja lapsen mieleen. Valitettavasti, isän rooli pitäisi olla päällä useammin kuin kerta pari vuodessa. Eipä tässä voi suunnitella omaa aikaa, kun ei todellakaan tiedä milloin lapsi taasen isukin mieleen tulee. Mitäpä tässä voi tehdä, tukea olematonta isyyttä ja sanoa aina lapselle, että kyllä se isukki välittää, omalla tyylillään. Eipä varmaan lasta hirmuisesti lohduta.
Lapselle "isä välittää" on ennen muuta tekoja. Ei se lapselle ole koskaan mikään ilmassa leijuva epämääräinen ajatus, joka muuttuu todeksi silloin harvoin kun isää sattuu huvittamaan tai isällä on sopivasti aikaa lapselleen. Se on käsin kosketeltavaa, todellista ja jatkuvaa lapsen elämässä olemista - ei mitään ajatusten siirtoa avaruudessa.