Tätä syyllisyyden tunnetta ei jaksa, ei ! Tuntuu siltä että tästä ei pääse yli eikä ympäri. Onkos kenelläkään vinkkiä paikasta missä lähteä käymään asioita läpi ? Perheasiain neuvottelukeskus ei liene enää oikea paikka ?
syyllisyys...
SusiHukka
91097
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
joku suositteli et sinne voi yksinkin mennä purkamaan tuntojaan ja setvimään ajatuksia
..myös sellaisa eroseminaareja. Luulisi netistäkin löytyvän tietoa näistä. Siellä kohtalotovereiden kanssa käydään läpi asioita ja saadaan myös faktatietoa. Et ole ongelminesi yksin.
Kuules SusiHukka. Kun tuosta syyllisyydestä tunnut niin kovasti kärsivän, pitäisiköhän miettiä, mistä se johtuu. Voi nääs olla, että et itsekään lopulta halua erota. Eroamisessa saat jotain ja menetät jotain. Ehkä mielesi yrittää kertoa sinulle, että menetät enemmän kuin saat, haavoitat itseäsi ja muita enemmän kuin lopulta parannat.
Ja miksi haluat eroon syyllisyydestä? Jos se aiheutuu toimista joiden takana seisot ja jotka olet tehnyt harkiten ja tietoisena seurauksista? Ei riitä, että ei ole kivaa tuntea syyllisyyttä. Se on tunne, joka sinun on kestettävä - tai sitten palattava kotiin.
Näitä itsekin mietin tässä vaiheessa eroani.
Joku osa minussa sanoo että haluan sen kaiken takaisin, mutta toisaalta olen ajanut asiat siihen pisteeseen ettei paluuta enää ole vaikka ex-vaimo haluaisiki. Vaihtoehdot ovat siis vähissä ja eteenpäin on päästävä.
Harkitse onko todellakin niin, ettei ole paluuta. Jos kyse on vain ylpeyden nielemisestä, se on todella pieni hinta.
Sitähän se elämä on, valintoja, ´valintoja ja niiden seurausten kanssa elämistä. Jos et jaksa, hae ihmeessä apua. Syyllisyyttä ei liene kukaan voi poistaa ja kait se on ihmiselle aiheellistakin, mutta että kykenet kattelemaan itteäs peiliin ja sillee..
Vaikka se ei välttämättä ole helppoa. Itse sain avun monesta eri paikasta, mut paras lääkehän on aika, siit ei pääse yli eikä ympäri. Suosittelisin ehkä jotakin ryhmää, jossa on sekä miehiä että naisia, niin saa vähän monipuolisemman kuvan asioista.
Olisikohan parasta miettiä asiaa syvällisesti, avun kanssa tai ilman. Tärkeintä, että saat tehdä päätöksen siltä pohjalta kuin sinusta ITSESTÄSI tuntuu, ilman, että KUKAAN MUU, antaa ns. "hyviä vinkkejä" ja tuputtaa omia mielipiteitään, manipuloi. Niiden varaan et voi päätöstäsi jättää! Pyri rauhoittamaan tilanne tavalla tai toisella ja kuulostele sisintäsi.
ja miksi pitäisikään estää syyllisyyttä.
Itse koin myös aivan hirvittäviä syyllisyyksiä erostani, joskus valvoin koko yön, kun oli niin kamala olo: enkö voi muka vieläö jatkaa, olempa itsekäs paska, olenhan papin edessä luvannut perheeni kantaa, ja nyt heitän kaiken yrittämisen turhana pois, olen raukka, olen petturi , olen itsekäs,ei tuo elämä nyt niin kamalaa ole, ettei ihmisvoimin jaksaisi....jne....
MUTTA KUN ON OIKEUS MYÖS MINULLA elää elämää, jossa ei tarvi koko ajan tehdä myönnytyksiä näennäisen onnen takia. Sen ymmärsin ajan myötä.
Meihin on istutettu niin voimakas vastuu, että erotapauksissa otamme hirveät syyllisyydet päällemme, ja annamme exän viedä kaikki maallisen mammonan muka tasoitukseksi huonolle omalletunnolle. Mutta se ei mene niin, jos annat vähän tai paljon, olet silti vienyt kaiken, mitään hyötyä tulevaisuuden kannalta ja lasten kannalta ei kannata odotella vaikka polkisit syyllisyyden tunteittesi takia omat oikeutesi maan mustaan rakoon. Pidä järki kädessä ja tunteet toisessa, älä anna niitten sekoittaa asioiden järjestelyjä.
Syyllisyys on normaali tila erossa, myös katkeruus siitä, että tuon toisen kanssa ei onnistunutkaan vaikka niin piti iankaikkisesti olla. Myös viha toista kohtaan tulee esille helposti. Suru menetetystä, kun kuitenkin suhteessa on ollut ne hyvät puolensa myös...jne Kaikki ne tunteet siellä vellovat. Ehkä olisi hyvä käydä jollain tohtorilla itseään purkamassa. itse tein niin, ja olen siitä tosi tyytyväinen.
Jos yli eikä ympäri pääse, pitää mennä sitten vaan kaiken läpi.
UUsi elämä alkaa, kun irrottautuu vanhasta pikkuhiljaa, eikä jää katkerana roikkumaan ja riitelemällä pitämään kiinni menetetystä.