Älä pelkää, siten vedät vain puoleesi pelkosi kohdetta...

Kun sinua pelottaa, rukoile ja suojaa itseäsi.
Käske Kristuksen nimessä kiusaajat pois läheltäsi, ajatuksistasi ja pyydä suojelusenkeliäsi/-henkeä paikalle...sillä, kun on pahoja henkiä, on myös HYVIÄ!!**PYYTÄKÄÄ APUA, NIIN SAATTE!*
Mutta teidän täytyy pyytää eli rukoilla apua.
Muuten ei elämäänne puututa hyvältä puolelta, koska meille on annettu vapaa tahto**Rauha teidän kanssanne, lapset*
13568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kirjoitin aiemmin viestin, jossa kerroin kodissamme asuvasta hengestä, joka tekee tepposia kätkemällä tavaroita. Se kaikki on ihan todellisuutta, ei hallusinaatiota eikä mielikuvitusta.

Mutta uskon, että koska meillä ortodokseina on joka puolella ikoneita, ja myös itse joka ilta rukoilen, että Herra suojaisi kotiamme "ulkoiselta ja sisäiseltä pahalta", niin olemme välttyneet paljosta. Olemme siis Korkeamman voiman suojeluksessa. Mutta sitä apua pitää osata pyytää.

Kerran eräs luterilainen ystäväni sanoi, että: "ei se Jumala minua ole varjellut pahalta eikä vääryydeltä". No siihen vastasin: "oletko pyytänyt Häntä sen tekemään?" Vastaus oli: En ole, koska en usko sellaiseen. No, miten Jumala voisi auttaa, jos henkilö ei itse edes usko tai nöyrry pyytämään apua? Ei Jumala ole mikään automaatti, joka toimii, kun siihen pistää rahan. Se edellyttää selvää uskoa ja nöyrtymistä.
Tämä nyt on jonkun mielestä "uskovaisen höpinää", mutta minulle se on ihan elävää todellisuutta. Olen niin usein kokenut Herran johdatuksen, vaikka en vielä kaikissa asioissa, joita olen pyytänyt. Mutta aika aikaansa kutakin.

t. Mirkku

Äänestä
  • Niin, rukouksella on valtava voima!*
    Uskokaa, toivokaa ja rakastakaa puhtaasti.
    Koputtavalle avataan, anovalle annetaan...*
    Ja vaikka erehdytte välillä, niin nouskaa ylös ja tehkää parannus, vain siten löydätte takaisin kotiin, valoon*
    Rauha kanssanne*

    Äänestä

  • ketään suojele. Siitäköhän joutuu että tavarat katoavat kun turvaatte niihin! Sanoutukaa Jeesuksen nimessä eroon moisesta. Ehkä ne olisi jopa parempi hävittää jos ne ovat langettamassa syntiin.

    Äänestä

itsekin uskoin reippaasti yli kymmenen vuotta, mutta en enää, käännyin ateistiksi noin kolme viikkoa sitten. ei maailmassa jossa on niin paljon pahaa, voi olla mitään jumalaa olemassa. näin se vain on, tai jos on jotain uskonnollista voimaa olemassa, niin täytyy myöntää että paholainen nauttii ja voi paksusti, tämän maailman menosta.

Äänestä
  • Pahuus lisääntyy , mutta Jumalan vaikutuspiirin alla on elämän täyteys ja ilo ! Sen voin vakuuttaa.

    Mutta se on koettava henkilökohtaisesti omassa sisimmässä kun Jeesus todella tulee eläämääsi!

    Itse olin tässä noin 9 vuotta kyyninen kaiken suhteen vaikkakin uskossa, mutta viimeaikoina Jumala alkoi puhumaan minulle ja virkisti uskoni uudelleen.

    Osa syynä se miksi kaikki tuntui niin turhalta oli se , että en yksinkertaisesti tehnyt parannusta selkeästi Jumalan edessä ja enkä halunnut ymmärtää Hengellisiä lainalaisuuksia.

    yst.hengessä:make

    Äänestä

  • Joo, maailmassa on paljon pahaa...jonka ihmiset tekevät. Meille on annettu vapaa tahto!!! Valita hyvän ja pahan väliltä...Turha hyvää henkimaailmaa, Kristusta yms. syyttää.
    Mieti valintojasi, saatko niillä hyvää vai pahaa aikaiseksi...?Minkä korren sinä kannat kekoomme?
    Muiden tekoihin emme voi vaikuttaa, mutta omiimme KYLLÄ!*Usko mihin usko, mutta, älä pahuuteen...Sytytä lamppusi valaisemaan pimeyden keskelle uskomalla hyvään, tekemällä hyviä tekoja ja AJATTELEMALLA HYVÄÄ**Valitse oikein**

    Äänestä

Viime yönä tunsin todella piinallisia kylmiä väreitä ja olen kohtalaisen varma että kyseessä oli jonkin sortin tuonpuoleinen olento vierailemassa. En voinut pelolleni mitään eikä siinä hötäkässä tullut mieleeni rukoilla... Totesin vain, että "voisitko antaa minun nukkua kiitos" ja sitten aloin ajatella tyyliin "mikään ei voi minua vahingoittaa". Tunsin voimakkaita väristyksiä, näin pienen hetken ajan kirkasta valoa ja sitten sainkin viimein nukuttua.

Äänestä
  • Kun on herkkä, niin näkee ja kuulee enemmän, kuin "tavalliset" ihmiset, joiden elämä pyörii enemmän kaiken fyysisen ympärillä...
    Yleensä taiteelliset ihmiset ovat hyvin herkkiä ja uskonnolliset, hartaat tyypit ja ne joilla on suuri sydän, myötätunto muita elollisia kohtaan*

    Äänestä

mitenkä todistat asian että jumala on olemassa? et varmaan mitenkään. KUKAAN ei voi sitä asiaa varmaksi sano 100 %:n varmuudella!!

Eikä kukaan voi myöskään todistaa, että mitään pahoja henkiä on olemassa tai mitään kummitus mörköjä!

Humpuukkia nämä kaikki! Sanokaa minun sanoneen :)

Äänestä
  • Oletko kauankin elänyt tätä elämää??
    Mikä on "totta" ja mikä "valetta"...?Onko se vain "totta", jonka voit havaita fyysisillä aisteillasi eli silmillä...korvilla...jne.
    Mitä oikeastaan tiedät henkimaailmasta??
    Miten selität miljardien ihmisten uskon, ellei sille ole todisteita?...?Miten sinä jaksat? Mihin sinä uskot ja miksi?...Mitä saat siitä?
    Miksi olet täällä, syntynyt? Mikä on elämäsi syy?
    Kuluttaa...?häiriköidä..?Kuka olet. Mieti näitä hiljaa pienessä sydämessäsi. Ja kun teet jotain, tee hyvää-tavalla tai toisella-siinä on tarpeeksi syytä elää, sinunkin.halauksin*

    Äänestä

ei tarvi rukoilla riittää kun sanoo : Ette ole tervetulleita, menkää pois!!

Äänestä
  • Oletko itse kokenut jotain...?

    Äänestä

Kuin,Pukeutua Jumalan KOKO SOTAASUUN.TÄÄ KOHTA ON
Raamatussa en nyt muista missä siellä?
Jumala itse on tään meitä varten valmistanut sielunvihollista ja hengellinen sotaa vastaan.
löytyy,EFESOL.6.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ninnu* kirjoitti:

Kun sinua pelottaa, rukoile ja suojaa itseäsi.
Käske Kristuksen nimessä kiusaajat pois läheltäsi, ajatuksistasi ja pyydä suojelusenkeliäsi/-henkeä paikalle...sillä, kun on pahoja henkiä, on myös HYVIÄ!!**PYYTÄKÄÄ APUA, NIIN SAATTE!*
Mutta teidän täytyy pyytää eli rukoilla apua.
Muuten ei elämäänne puututa hyvältä puolelta, koska meille on annettu vapaa tahto**Rauha teidän kanssanne, lapset*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu