Onko mahdollista oikeasti rakastaa, jos ei luota rakkautensa kohteeseen?
Olen usein ihmetellyt täällä lukemiani kirjoituksia. Moni kirjoittaa, että rakastaa todella paljon, mutta ei voi luottaa. Luottamuksen puutteen kerrotaan johtuvan joko aikaisemmista kokemuksista tai rakkauden kohteen käytöksestä.
Jos kyse on aikaisemmista kokemuksista, onko mahdollista rakentaa tervettä rakkaussuhdeta, kun uudelle kumppanille "kostetaan" edellisen suhteen ongelmat.
Jos kyse on kumppanin käytöksestä, miten on mahdollista rakastaa ilman luottamista. Eikö epäileminen raastaa molempia osapuolia ja suhdetta?
Minulle rakkauden yksi peruspilareista on molemmin puolinen luottaminen. Raastaisin itseni täysin rikki, jos joutuisin vahtimaan ja epäilemään toisen jokaista sanaa ja tekoa. En myöskään voisi kokea itseäni rakastetuksi, jos minuun ei luotettaisi.
Uskon, että ihmiset enimmäkseen käyttäytyvät niin kuin heitä kohdellaan. Kun saa osakseen luottamusta, haluaa myös olla sen arvoinen ja käyttäyttyy sen mukaan. Kun saa osakseen aiheetonta epäilyä, on aivan sama vaikka käyttäytyy petollisesti, koska on jo tavallaan valmiiksi "tuomittu".
Jos ei voi luottaa, niin voiko rakastaa vai onko se sittenkin jotain muuta?
Olen usein ihmetellyt täällä lukemiani kirjoituksia. Moni kirjoittaa, että rakastaa todella paljon, mutta ei voi luottaa. Luottamuksen puutteen kerrotaan johtuvan joko aikaisemmista kokemuksista tai rakkauden kohteen käytöksestä.
Jos kyse on aikaisemmista kokemuksista, onko mahdollista rakentaa tervettä rakkaussuhdeta, kun uudelle kumppanille "kostetaan" edellisen suhteen ongelmat.
Jos kyse on kumppanin käytöksestä, miten on mahdollista rakastaa ilman luottamista. Eikö epäileminen raastaa molempia osapuolia ja suhdetta?
Minulle rakkauden yksi peruspilareista on molemmin puolinen luottaminen. Raastaisin itseni täysin rikki, jos joutuisin vahtimaan ja epäilemään toisen jokaista sanaa ja tekoa. En myöskään voisi kokea itseäni rakastetuksi, jos minuun ei luotettaisi.
Uskon, että ihmiset enimmäkseen käyttäytyvät niin kuin heitä kohdellaan. Kun saa osakseen luottamusta, haluaa myös olla sen arvoinen ja käyttäyttyy sen mukaan. Kun saa osakseen aiheetonta epäilyä, on aivan sama vaikka käyttäytyy petollisesti, koska on jo tavallaan valmiiksi "tuomittu".
Jos ei voi luottaa, niin voiko rakastaa vai onko se sittenkin jotain muuta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luottamushan on suhteen a ja o.
Voin omasta kokemuksestani kertoa, että mieheni on juuri tällainen joka on edellisissä suhteissa tullut petetyksi ja ei voi luottaa. Tai ainakin se luottamus on hänelle todella vaikeaa.
Olen hänelle koittanut kaikin keinoin olla luottamuksen arvoinen ja avoin ja puhua asioista kaikin mahdollisin tavoin. Toisinaan vaan on niin vaikea saada toista ymmärtämään, että kaikki ei ole samanlaisia kun ne edelliset on olleet.
Kaikkeni kuitenkin koitan ja toivottavasti onnistun.
Toivottavasti miehesi pääsee entisistä taakoista eroon. Mitä syvemmälle maan rakoon on poljettu, sitä enemmän vaatii tahtoa ja työtä sieltä nousta.
Kertoisitko kuinka paljon tuo epäluottamus vaikuttaa tunteisiinne? Voitko rakastaa, kun sinuun ei luoteta? Voitko tuntea itsesi rakastetuksi, jos tunnet samalla olevasi epäilty?
se on vaikuttanut meidän eloon, mutta itse en sitä pidä niin pinnalla että se minua itseäni häiritsisi. Olen sanonut miehelleni että jos hän ei minuun luota ja ei pysty rakastamaan sen takia niin sitten tämä juttu ei toimi. Siksi kannatan sitä että puhutaan asioista oikeasti ja vaikka väkisin. Saadaan se luottamuksen puute pois. Ja saadaan se välittävyyden ja rakastamisen tunne.
Rakkaus ja luottamus ovat kaksi täysin eri asiaa. Eli eivät välttämättä kulje käsi kädessä, vaikka suotavaa olisikin.
Tietenkin on mahdollista rakastaa ilman luottamista. Mielestäni sokeasti ei edes kannata ikinä kehenkään luottaa. Terve varoivaisuus kuuluu ihmiseen, kyttääminen ja sairaalloinen mustasukkaisuus asia erikseen.
Luottamus on parisuhteen peruspilareista, mutta sortuu erittäin helposti. En ymmärrä miksi aina syyllistetään niitä, joiden on syystä tai toisesta vaikea luottaa toiseen. Mielestäni on turha kuitata asia kevyesti, kyse on erittäin monimutkaisesta ongelmasta. Jos toinen osapuoli ei millään tavalla tule edes puolitiehen vastaan, vaan esim. loukkaantuu oikopäätä omasta mielestään aiheettomista epäilyistä ja syyllistää epäilijän, on luottamuksen rakentaminen ja ylläpitäminen erittäin vaikeaa. Ei se ole niin, että toisen pitää vain luottaa, kun kerran käsketään. Pitää olla myös luottamuksen arvoinen. On erittäin vaikea luottaa ihmiseen, joka käyttäytyy jotenkin salaperäisesti tai välttelevästi, ja jolta ei saa suoria vastauksia. Vastaukseksi tulee korkeintaan ihmettelyä "eksä luota muhun?" Luota nyt siinä sitten.
Itse tuota asiaa menneessä suhteessa miettinyt. Ei sen jälkeen, kun mies petti luottamuksen täydellisesti, pystynyt enää ainakaan samalla vilpittömällä tavalla rakastamaan. Rakkaus ja viha kulkevat käsi kädessä. Osa siitä rakkaudesta korvautui vihalla ja katkeruudella. Samalla halusin antaa anteeksi, pidin anteeksiantoa "hyvän ja viisaan" ihmisen merkkinä. Ja sitä se kai onkin, jos toinenkin aikoo aidosti olla sen anteeksiannon arvoinen. Mutta..kun liikaa oli tapahtunut, koko suhteesta tuli yhtä kärsimysnäytelmää. Puolen vuoden päästäkin heräsin painajaisiin, en voinut koskaan olla varma että mies on siellä missä sanoo olevansa. Tai että kirjoittaa koneella postia ystävälleen eikä vieraalle naiselle. Kai sellainen luottamuspulaan perustuva riutuva ja mustasukkainen rakkaus on myös rakkautta, mutta onko se mielekästä? Itse pitää tehdä hirveästi töitä sen eteen että se muuttuisi muuksi. Ja toisen myös. Ei siinä rehellisesti sanottuna ilman terapiaa onnistu. Ja siihenkin pitäisi molempien sitten aidosti haluta.
Ydinkysymys lienee, mitä rakkaus on..sehän on niin monenlaista. Kyllä uskon että voi rakastaa vaikka ei luotakaan. Se vaan ei ole sellaista rakkautta, mikä tuntuu turvalliselta ja aidosti hyvältä. Ihan sama kun jotkut kysyvät, voiko rakastaa jollei ole intohimoa. Kaikilla on ne omat peruspalikkansa, joista heille mielekäs rakkaus syntyy. Kyllä minullakin kaikki seisoo luottamuksen ja sitoutumisen varassa. Sen päälle on hyvä rakentaa...ja vain niiden ansiosta voi olla tilaa sellaiselle intohimolle, mitä itse suhteelta toivon.
palstalla kahdeksan pykälää alempana yksi. Mitä rakkaus on, kun suhde on oltava, mutta ei ole hyvä olla.
Kyllä sitä ensin rakastuu aivan silmittömästi toiseen. Mutta sitten tulee se kysymys ittellekkin luottaako tuohon kaveriin, voi sitä yhdessä keskustella eikä sännätä sinne tänne. Luottamus on mullekkin todella ehto siihen syvälliseen rakkauteen, en pala enää puhki rakkaudesta sillä se on ihanin asia mitä ihmiselle voi tapahtua kuin rakkaan kohtaan.
Mun pitää todella luottaa ihmiseen täysillä ja haluan myös hänen luottavan minuun sillä työissäni haluan myös ilmentää hyvää oloani elämässäni.
ei sitä parisuhdetta rakkauskaan pelasta, jos saa osakseen jatkuvaa valehtelua ja huijaamista vaikka itse yrittäisi mitä
tiedän mistä puhun...