Venäjää ei voi kohdella kuin serbiaa !

Nämä 3 maata tulee liittoutumaan tulevaisuudessa.

Venäjä tekee rauhansopimuksen Japanin kanssa ja palauttaa muutaman saaren.
6235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

etelärannikon. Siis Japani ja Kiina. Selvä kuin pläkki. Tämä ennustettiin jo vuonna 53. http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/english/english.htm > Zelma Kirkpatrickin näky. Selvä kuin mikä. Ja Venäjä tulee vallitsemaan maailmaa, ennusti Vanga profeetta joskus 1980~ luvulla suuninlleen, koska niin o asian laita. Yhdysvalloilla on liian vähän liittolaisia ja lähes kaikki kääntyy sitä vastaan. Joten melkein yksin ollaan

Äänestä
  • Eurooppa on alkanut pilkata Kristusta suosimalla
    muita kuin avioliittoja.

    Äänestä

  • Myös eurooppa kirjoitti:

    Eurooppa on alkanut pilkata Kristusta suosimalla
    muita kuin avioliittoja.

    Vanha vapaamuurarien ideologia viettää riemuvoittoja EU:ssa. Rapparit ovat onnistuneet soluttamaan jopa katolisen kirkon.

    Äänestä

  • Myös eurooppa kirjoitti:

    Eurooppa on alkanut pilkata Kristusta suosimalla
    muita kuin avioliittoja.

    Aivan oikein.

    Niin Yhdysvallat kuin Euroopan Unioni, joissa molemmissa ovat enemmistönä valkoiset kristityt, ovat käytännössä luopuneet Jumalasta ja Hänen Sanastaan, Kristuksesta. Nämä ovat matkalla pimeyteen ja sen huomaa.

    Venäjä taas on ollut valhejuutalaisten pyörittämän Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen matkalla kohti valkeutta ja senkin huomaa muun muassa kristillisyyden voimakkaana elpymisenä.
    Prosessi on vielä kesken ja paljon on tehtävää.
    Mutta määränpäänä on kristillinen monarkia Jumalan valitseman sekä Jumalan Sanasta ja laista kiinni pitävän tsaarin johdolla.
    Mutta sekös käärmeen lapsia hermostuttaa ja on nykyisen kristillisen Venäjän piirityksen suurin syy.

    Suomen syntinen hallinto on kaksi kertaa peräkkäin todistettavasti luopunut Jumalasta ja Kristuksesta hyväksymällä EU:n perustuslain ja sen kaaduttua EU:n uuden perussopimuksen.

    Kumpikaan näistä ylimmäiseksi lainsäädännöksi tarkoitetuista asiakirjoista ei tunnusta millään tavalla Jumalaa eikä Hänen Sanaansa, Kristusta pääkseen eikä ilmoita millään tavalla pyrkivänsä saattamaan eurooppalaisia noudattamaan Jumalan tahtoa, Sanaa ja lakia, kun taas Jumala vaatii ilmoituksissaan kaikkia kansoja tunnustamaan alamaisuutensa Hänen edessään sekä toimimaan Hänen mielensä mukaan.

    Siten Euroopan unioni kuin sitä palveleva Suomen hallinto - molemmat Jumalan lain vastaisesti järjestettyjä ja toimivia - ovat saatanan palvelijoita, jotka vihaavat Jumalaa ja Kristusta sekä Jumalan todellisia lapsia Kristuksessa.
    Eikä Jumala on antanut lupaa kenellekään luodulle palvella saatanaa, vaan Kristus kehotti jopa saatanaa palvelemaan Jumalaa.

    Joka väittää vastaan, esittäköön todisteena dokumentit, joissa niin EU kuin Suomen hallinto tunnustavat pääkseen, hallitsijakseen Jumalan ja Kristuksen sekä ilmoittavat haluavansa noudattaa lainsäädännössään ja toimissaan Jumalan tahtoa, Sanaa ja lakia. Sitäpaitsi Euroopan unioniin ei voi edes liittyä rikkomatta Jumalan lakia.

    Ja olkaat varmat siitä, että Jumalan kovat rangaistukset ovat tulossa. Moni sen jo aavistaakin ja katselee levottomana idän suuntaan.

    Jumala vahvistaa sitä, joka haluaa kulkea Hänen kanssaan, mutta heikentää ja kukistaa sen, joka Hänestä luopuu.

    Äänestä

  • Kristuksen kuningaskuntaa r... kirjoitti:

    Venäjän kansallishymnissä mainitaan luottamus Jumalaan. Sanat kuultavissa : http://www.hymn.ru

    Kristinuskoa opetetaan kouluissa ja myös varuskunnissa.

    Äänestä

mennyt jo ihan mahdottomuuksiin. Kuinka saatanan tyhmät ja osaamattomat tumpulat meidän asioitamme oikein hoitavat. Läsimaat ja Nato eivät ole yhtään kuunneleet mitä Venäjä on sanonut, ovat ohittaneet sen kuin ilmaa vain. Ollanpa Venäjästä ja Venäläisistä mitä mieltä tahansa, on syytä tyhmimmänkin länsipolitikon oppia ymmärtämään, että Venäjä nyt vaan on yksi maailman kolmesta suurvallasta. Varsinkin Jenkkien olisi persaukisena ja uppoamispisteessä velkataakkansa alla, syytä otta Venäjän mielipide tosissaan, keneltä luulevat lainojen heille tulleen ;) Kiina on myös sellainen, joka länsimaiden on syytä ottaa tosissaan, se on myös yksi kolmesta suurvallasta, eikä taatusti tule hyväksymään Naton laajenemista ja ydinaseiden levittelyä pitkin maailmaa uhaksi muille. Mutta kuinka tyhmiä sitten ovatkaan päättäjämme, todellisia tumpuloita joilla ei kertakaikkiaan ajatus kulje kuin oman, henkilökotaisen edun tavotteluun ... ja ehkä sitä riittää myös puolueen edun ajamiseen hiukan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Venäjä & Kiina & Ja... kirjoitti:

Nämä 3 maata tulee liittoutumaan tulevaisuudessa.

Venäjä tekee rauhansopimuksen Japanin kanssa ja palauttaa muutaman saaren.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu