Miksi Venäjä hykkäisi Suomeen!

palstalla on kokopäivätoimisia pessimistejä, jota ennustelevat sotaa Venäjän kanssa.
Lopettakaa nyt tuo turhanpäiväinen höpinä ja todetkaa tosiasiat.
VENÄJÄLLÄ EI OLE MITÄÄN SYYTÄ KONFLIKTIIN SUOMEN KANSSA.
Ne eivät hyökkää yhteenkään EU-maahan.
Olen syntynyt v. -48 ja elänyt kylmän sodan aikoja, eikä se tavallisen tallaajan elämään vaikuttanut millään lailla.
101186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kunhan vaan pysyttelemme rettelöistä erossa ja muistamme, miksi talvisota alkoi.
Meidän pitää huolehtia siitä, että emme liittoudu esimerkiksi Viron kanssa häiritsemään Suomenlahden meriliikennettä.

Äänestä

ei hykkäisi.

Äänestä
  • Viime vuonna suuri sotaharjoitus "puolueettomuuden turvaaminen" Suomen lähialueella kertoo jostain ihan muusta.

    Mikäli Ruotsi liittyy natoon otaa Venäjä alueita länsi-lapista ja perustaa tukikohdan lähelle Ruotsin rajaa.

    Aino alue jota Suomen tulee puolustaa on jyväskylän ja Tampereen pohjoispuoli...ehkä Kuopion korkeus nk. pähkinäsaaren rauhanraja.

    Ruotsi on ajanut armeijansa "alas" eikä heillä ole kykyä puolustukseen.

    Joku kirjoitti suomen 60 hornetista ja 200 panssarivaunusta. Kyllä sitä materiaalia ja osaamista on paljon enemmän. Suomi kykenee uskottavaan aluepuolustukseen ainoastaan etelä-suomen osalta.

    Äänestä

päälle vaan! Siinä aitaa kaatuu kun hevoset nai!

Äänestä

uusia alamaisia ja niiden maapohjan?

Äänestä

Mitä jos Ruotsi liityy Natoon. Meinaako Venäjä katsella sivusta?

Äänestä
  • Nimenomaan Venäjä ei katsele sivusta. Venäjän parlamentti eli duuma on hyväksynyt ennakoivan iskun doktriinin.

    Äänestä

  • doktriini kirjoitti:

    Nimenomaan Venäjä ei katsele sivusta. Venäjän parlamentti eli duuma on hyväksynyt ennakoivan iskun doktriinin.

    ei ole syytä. Suomalaisten harjoittama politiikka pitää välit kunnossa.

    Äänestä

  • iskuun kirjoitti:

    ei ole syytä. Suomalaisten harjoittama politiikka pitää välit kunnossa.

    uskot. Itse en uskoisi Vanhaseen ja muihin.

    Äänestä

Suomen muhkeat luonnonvarat; metsä, puhdas juomavesi, mineraalit

Puolustusnäkökohdat; raja Tornionjoen laaksossa ja vasten Norjan tuntureita on paljon helpommin puolustettavissa kuin nykyinen Suomen vastainen 1000 km maaraja

Lebensraum; Suomen maaperää ei olla saastutettu samalla lailla elikelvottomaksi kuin suuria määriä venäläistä maata kommunismin toimesta

Ahneus; Suomessa on realisoitavaa omaisuutta miljardikaupalla

Suurvaltapoliittinen peli; valloitus vain siksi että näyttävät siihen kykenevänsä, ja kykenevät siksi kun Suomi ei ole NATOn jäsen eli vapaata riistaa

Lisääkin varmasti löytyy.

Jääräpäisten vähemmistökansojen hallitsemisesta Venäjällä on jo pitkät perinteet eikä Venäjä tätä hätkähdä. Osan annetaan paeta, osa tapetaan, osa pakkosiirretään ja tapetaan, loput poljetaan nahkasaappaan alle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Miettikää! kirjoitti:

palstalla on kokopäivätoimisia pessimistejä, jota ennustelevat sotaa Venäjän kanssa.
Lopettakaa nyt tuo turhanpäiväinen höpinä ja todetkaa tosiasiat.
VENÄJÄLLÄ EI OLE MITÄÄN SYYTÄ KONFLIKTIIN SUOMEN KANSSA.
Ne eivät hyökkää yhteenkään EU-maahan.
Olen syntynyt v. -48 ja elänyt kylmän sodan aikoja, eikä se tavallisen tallaajan elämään vaikuttanut millään lailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu