onko kukaan

Kun kuin tätä palstaa, kehotettiin palaamaan live-elämän puoleen, niin että kannattaako tää nettideittailu vai ei?
8683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

huimaava määrä säkää että onnistais... itse en ainakaan usko tähän menettelytapaan kumppanin, enkä minkään muunkaan, löytämiseksi.

Äänestä

Taitaa juu olla aika säkää, että täällä törmää johonkin. Tosin tietysti yhtälailla kun muuallakin. Se täällä tosin häiritsee, että ihmisiin on täällä vaikea saada minkäänlaista yhteyttä. Pääasiassa viestejä saa lähetellä työkseen kuin seinille. Sen verran kyynisyys alkaa tässä hommassa jo iskeä, ettei kohta oikeastaan edes odota vastausta. Taidan siirtyä kokeilemaan muita vastaavia palveluja, josko niissä ihmiset olisivat aktiivisempia. Taitaa suurin osa olla täällä vain hengaamassa ja esillä, se kun on nykyään in.

Äänestä
  • Oma kokemukseni tämän palstan treffeistä on erittäin negatiivinen. Vastauksista huokuu valehtelu ja hupimielellä liikkuminen. Olen itse maksullisella sivustolla, ja olen tavannut pelkästään kiinnostavia ja erittäin potentiaaleja miehiä. Uskon vakaasti löytäväni kumppanini netistä. Voi olla ihan yhtä vaikeaa tavata livenäkin sopiva kumppani, livenä vain vaikeampi tehdä aloite. Netti huomattavasti mutkattomampi etenemiskeino.

    Äänestä

Ihan viihdettähän tää on ja hauskaa ajankulua. Hyvät naurut irtoo aina välillä. Sellasta kieli poskessa hubailua, monille. Jos ihan tositark. etsii seuraa, kannattaa varmaan vaihtaa paikkaa.

Äänestä
  • sivuston käyttäjän mielipide..muista että treffipalstan käyttäjiä on kymmeniä tuhansia, ja läheskään jokainen ei koskaan edes käy näillä marinasivuilla, vain kourallinen käyttäjiä valittelee täällä että ei onnistu treffisivuilla mikään ;)

    Itse olen eri mieltä, treffisivuilta oon löytänyt kaikkea sitä mitä oon hakenutkin, erittäin tyytyväinen olen, lue mieluummin raportti treffisivulta käyttäjien mielipiteestä, älä täältä marinapalstalta.

    Äänestä

naimisiin s24 treffeiltä löytämänsä naisen kanssa.

Paras ystäväni on löytäny avomiehen itselleen

Äänestä

Ehdottomasti kannattaa jatkaa etsimistä ja nettideittailu todella toimii. Itse etsin viisi vuotta ja kyllä se oikeanlainen nainen lopulta löytyi. Meissä kaikissa on niitä huonoja puolia, aina kannattaa jatkaa etsintää vaikka tulisi niitä epäonnistumisia, täydellistä kumppania etsivät pääsee naimisiin ehkä viiskymppisinä ;)

Äänestä

kanssa (siis joka löytyi tätä kautta ) kohta 2 vuotta yhdessä. =)Ihan kivasti on mennyt mutta alan epäilemään että se mikä meidät aikoinaan yhteen toi se myös meidät erottaa.Tuntuu tämä internet olevan sen verran tärkeä kapistus että välillä on hankalaa.

Raja se on mullakin !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


löytänyt täältä kumppania kirjoitti:

Kun kuin tätä palstaa, kehotettiin palaamaan live-elämän puoleen, niin että kannattaako tää nettideittailu vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu