Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia (Tit.3:9)!
Puhukaa Jeesuksesta, pelastuksen lähteestä. Eiköhän tuo sapatti liene jo selvä:D
Puhukaa Jeesuksesta, pelastuksen lähteestä. Eiköhän tuo sapatti liene jo selvä:D
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eihän tuo aihe täällä meillä ole epäselvä, mutta monelle näyttää olevan.
He eivät hyväksy raamatullista ja Jumalallista Hänen pyhittämää päivää.
He kannanotoilla ja vastahengellä astuvat jatkuvasti Jumalan varpaille.
Toiset taas ovat kyselevällä kannalla ja heille vastataan.
Apostolisena aikana asiasta ei ollut kiistakysymystä, koska kaikilla oli raamatullinen lepopäivä, ei siinä mitään.
Moni ajattelee täällä kirjoitteleva, että "lakihenkisesti" etsisimme tekoinemme pelastusta ja nyt lainaan "vanhaa" Kirjatoimen painattamaa kirjasta "Sovitus Kristuksessa" 5 painos, 1981
Arvo Arasola kynästä. s.20
Vapaus laista.
Roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa Paavali kertoo muutoksesta, mikä hänessä tapahtui armoon tultuaan. Hän luuli aikaisemmin lain tuovan, hänelle elämää, mutta opittuaan tuntemaan lain hengellisenä, hän havaitsi sen koituvan hänelle kuolemaksi. Laki on kuolema ihmiselle kahdesta syystä: Ensiksi sentähden, että laki on hengellinen, pyhä, hyvä ja vanhurskas.
Laki on korkea ihmiselle. Toiseksi sentähden, etä syntisenä hän ei pystynyt täyttämään lain mittaa. Laki merkitsi hänelle tuomiota ja kadotusta. Tästä lain tuomiosta hänen täytyi päästä vapaaksi.
Siksi Paavali sanookin olevansa laista irti ja vapaa (*Rooom. 7: 4, 6).
Mikä on vapaus laista? Se on ensiksikin vapautta väärästä suhteesta lakiin. Pelastus saattaa välittömästi uskon suhteeseen Jumalaan. Pelastus ei ole ensisijaista suhdetta johonkin siveysnormiin, vaan lapsen luottamausta taivaalliseen Isään. Toiseksi se merkitsee Kristuksen sijaisrangaistuksen ja ansion perusteella vapautta lain tuomiosta ja rangaistuksesta. Vapaus laista ei ole vapautta rikkoa sen käskyjä, vaan vapautta lain kirouksesta. Kristuksessa ei ole mitään kadotustuomiota.
Näin muuttaa risti ihmisen suhdetta lakiin.
Paavali sanoo: "Sillä sisällisen ihmiseni puolesta, minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin" *(Room 7:22). Mikä Paavalissa yhtyi Jumalan lakiin?
Sisällinen uudestisyntynyt ihminen.
Millä tavalla tämä yhtyy Jumalan käskyihin? Ilolla. Vanha ihminen ei voi rakastaa Jumalan tahdon lakia, mutta uusi ihminen tuntee siinä rakkaan Isän tahdon.
Uskovassakin taistelevat jatkuvasti henki ja liha keskenään, mutta henki janoaa täyttää Jumalan tahdon.
"Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä tämmöisenäni palvelen mielelläni Jumalan lakia, mutta lihallani synnin lakia" (Room 7:25). Liha estää, rajoittaa ja vastustaa Jumalan työtä, mutta mieli on Jumalan lain palvelemista.
Paavalille eivät olleet tärkeintä kehotukset ja käskyt, vaan Kristus. "Sillä, joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttymys" (Room 13: 8,10). Rakkaus on lain henki. Rakkaudessa kaikki laki riippuu. Koska evankeliumi johtaa Jumalan rakkauteen, se vie myös lain täyttämiseen.
Kristus on lain täyttymys. Kun uskomme häneen, olemme hänessä täyttäneet lain. Mutta tämä lain täyttäminen tapahtuu myös vaelluksessa. "Että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen" *(Room 8:4)
Yksin usko, rakkaus ja Henki voivat täyttää lakia, ja niin kristittykin täyttää lakia sitä mukaa kuin hänen uskonsa ja rakkautensa Kristukseen kasvavat ja Henki pääsee hänessä hallitsemaan.
Mutta tekoja, kuuliaisuutta, rakkautta ja lain täyttämistä ei saa asettaa milloinkaan pelastuksen perustukseksi. Kaikki Jumalan tahdon täyttäminen ja uuden elämän liikkeet ovat pelastuksen hedelmää. Ne ovat seurausta uskosta. Jos tekoja ei ole, ei ole elävää uskoakaan. Mutta uskosta riippuu kaikki.
Kristuksesta riippuu kaikki. Pääsia on Kristuksessa pysyminen.
Jumalalla on kaksi toivomusta. Ensiksi hän haluaisi sydämestään, että jokainen uskoo hänen Poikaansa Jeesukseen syntiensä sovittajana.
Toiseksi hän haluaa hallita ihmisessä armonsa ja rakkautensa voimalla.
Jumala on ikuisen rakkauden lähde, ja vain hänessä me voimme löytää rauhan. On vain yksi nimi, jossa meidän on pelastuminen; on van yksi perustus, joka ei pala poroksi tuomion päivänä; on vain yksi pelastuksen tie ja se on: KRISTUS. Siunattu olkoon hänen nimensä ikuisesti.
ja lainaus päättyy.
Vielä olisi Kirjatoimen painama kirja Hans Larondelle Kristus meidän pelastuksemme.
Vahinko, että tämä kirjan painatus on loppu.
Se tuo kuin hunajan Kristuksen meidän Lunastajamme täydellisen työn eteemme.
Ostin kerran koko kirjalopun itselleni ja sitä on lukenut moni kristitty lainana.
Tässä kirjassa tulee esille syvältä "kyntäen sydämen maaperää" Kristus meidän pelastuksemme ja pyhityksemme perusta.
Mutta näihin aiheisiin ei täällä pääse, määrättyjen aloitusten ja kirjoitusten tähden.
valitettavaa, mutta pallo on jollain hallussa.
kirjoitteli eräs Veli.