Jos teidän tuttunne pettäisi puolisoaan ja puoliso ei sitä tietäisi, vaikka "kaikki muut" kyllä, ja tuntisitte sen puolison, niin kertoisitteko? Miten? Entä jos pettäjänä työkaveri, jonka kanssa joudutte jatkossakin olemaan tekemisissä?
mitä mieltä?
????
13906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei pidä puuttua toisten asioihin. Varsinkin näissä suhdekiemuroissa ulkopuolinen totuuden torvi saa useimmiten vain itse vihat päälleen, todennäköisesti vielä kaikilta osapuolilta.
Sanot pettäjälle että joko hän kertoo tai sinä kerrot. Annat sentään mahdollisuuden selitellä! Siitä se soppa vasta syntyykin kun selviää, että kaikki muut on tienneet. Ei hyvä!
Entä jos olisit itse se petetty? Ja saisit selville jostain, että olit viimeinen, kenelle asiasta kerrottiin. Yleisesti ottaen olen kanssasi samaa mieltä, enkä missään nimessä haluaisi puuttua, mutta on kai sillä puolisollakin oikeus tietää kumppaninsa menemisistä? Tuollainenhan on niin kauhean satuttavaa sitä petettyä kohtaan, jos suhde ehtii jatkua ikuisuuksia ennen kuin siitä jää kiinni.
että, silläkin tietysti on väliä, kuinka hyviä ystäviä olette. Mutta jos aidosti pidät ihmisestä, minusta sinun tulisi kertoa. Minä olen saanut vihat niskaani siitä etten kerro. Samoin siitä että kerroin. Juttu on niin että kumarsitpa minne tahansa, pyllistät toiseen suuntaan.
Itse olen nykyisin minimoinut "vahingot" sillä, että kysyn niiltä tutuiltani joille olen velvollinen kertomaan, mitä tehdä. Osa on sanonut että älä kerro, ja osa että kerro.
Näin mua ei voi syyttää mistään. Ja jos kyse on aikuismaisista ja ymmärtäväisistä ihmisistä eikä itserakkaista itsekkäistä keskenkasvuisista, ymmärtävät he olla suuttumatta sanansaattajalle. Vain idiootit sekoittavat muut sekaan!
itsekin, että kuka suuttuu ja kenelle. missään nimessä sitä ei haluaisi rikkoa toisen perheidylliä, mutta mikäli siitä on jo nyt vain rippeet jäljellä ja sekin pelkkää valhetta, niin enhän minä heidän perhettään rikkoisi kertomalla, vaan se on jo tapahtunut. on vain ajan kysymys, koska tulisi ilmi
Pystyisitkö tekemään niinkuin alunperin neuvoin? Heittämään pallon petturille ja sanoa että hän saa viikon aikaa kertoa yöjuoksunsa.
Jos petetty olisi hyvä ystäväni, niin kertoisin varmasti. Muuten pysyttelen mieluummin erossa muiden kolmiodraamoista.
Kyllä minä ainakin tahtoisin tietää jos kumppanini olisi uskoton!Kertomaan vaan rohkeasti!!!
minä ainakin haluisin tietää vaikka kipeää tekisikin.
Mä "paljastin" mun hyvälle ystävälle että sen poikaystävä pettää sitä..tässä tapauksessa oli kyse useammasta kerrasta. Tämä poika oli mun "lapsuuden" ystävä... eka ajattelin että en haluu sattutaa tätä tyttöä mutta kun tiesi jo useasta pettämis kerrasta oli pakko. Enkä myöskään halunnu että mun ja pojan välit menee poikki.
Jos pettäminen olisi jäänyt yhteen kertaan en olisi kertonut (?).
Että myöskin tässä tapauksessa "muut" tiesivät tästä pettämisestä, mutta kukaan muu ei uskaltanut kertoa stiä.
Ystävättäreni oli erittäin vihainen juuri tästä että kun kaikki muut olivat puhuneet tästä hänen selkänsä takana...ja että kun hän sai tietää tästä viimeisenä.
on vaikea juttu sillä tiedän itse esim parikin tapausta, jossa suunnilleen kaikki muut tietävät paitsi petetty itse.. enkä tosiaan haluisi olla petetyn roolissa! Ensimmäisessä jutussa pettäjä jäi kiinni "itse teossa" ja suhde meni poikki, vaikka petetty ei muita pettämis kertoja kunnolla tiennyt. Toisessa tapauksessa pettäjä ei ole jäänyt kiinni ja elävät vielä yhdessä "onnellisina"..jne. tuskin se koskaan tulee edes esille, sillä se oli yksittäistapaus ja pettäjä on sitä luonnetta että ei sano asiaa!
En vain tajua miten pettäjät voivat elää sen pettämisasian kanssa???!! vaikka olisi kuinka kyllästynyt pariin niin jotain oikeudentajuisuutta pitää olla..ja kännissä oleminen ei todellakaan ole mikään selitys..mielestäni pettäjät ovat heikkoluonteisia piste.
paljasta se kusipää heti kun voit, ettei petetty joudu elämään valheessa!