Elän kaukosuhteessa. Meillä tulee textareissa kommunikointiongelmia, eli toinen käsittää saamansa viestin erilailla kuin lähettäjä on tarkoittanut. Tästä on syntynyt pahoja risiriitoja. Onko kohtalotovereita?? Ja mitä mieltä olette, kun kumppanini sanoo tulevansa ex:nsä kanssa paremmin juttuun kuin minun. Onko yhtä paha juttu minun kannaltani kuin miltä kuulostaa? Kommentoikaa kiitos.
Väärin
ymmärrykset
2920
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Typerää muutenkin lähetellä tekstareita jos on oikea suhde. Salasuhteeseen ja siihen, ettei oikeasti ole mitään sanottavaa tekstarit sopivat. Puhuminen ja juttelu toisen kanssa on ihan eri asia kuin tekstari, jotka juuri hyvin helposti aiheuttavat noita ongelmia. Erittäin typerää etenkin, kun olette huomanneetongelman niin silti selvitellä asioita tekstareilla. Ei ole ihmisen tyhmyydellä rajaa. Puhumaan siitä. Niin kuin normaalit ihmiset. Teinipissis ikäluokka tuollaista harrastaa kun ei vielä ymmärretä mitä tarkoittaa oikeasti kohdata toinen ihminen.
ei välttämättä ole paha, jos tulee eksän kans paremmin juttuun. Samoin kuin tuttujen, ei kai siinä ole mitään jännitettä eikä paineita eikä muuta viritystä puoleen ja toiseen.. Silloinhan sitä tulee juttuun. Tuttujen ja outojen kans yleensä parhaiten, sit puolituttujen kanssa sillai heikommin, joten kai se siitä, jos tutustutte paremmin.
Tekstariväärinkäsitykset on raivostuttavia kaikille.
Soitelkaa asiat ja selvittämiset, tekstatkaa vaan ilmotusluontoset asiat.