Hänen vierestä voisin herätä, mutta en seurustelisi

Usein puhutaan kumppanien lukumäärästä, mutta ei ajatella elämäntilanteita vaan pelkkiä lukumääriä.
Sinnkkuna ehtii käymään ulkona viriilimpänä aikana helposti pari kertaa viikossa, eikä se tarkoita sitä, että pitäisi olla aina humalassa.
Kuukaudessa käyntejä tulee noin 8 ja vuotta kohti 96. Jos vuoden aikana käynneistä on 5 kertaa lähtenyt jonkun mukaan ja jatkanut samaa rataa vaikka 5 vuotta niin kumppaneita on tullut jo 25.
Ei voi sanoa kevytmieliseksi, koska on käynyt paljon ulkona ja todella harvoin lähtenyt kenenkään mukaan, vaikka tilaisuuksia olisi ollut. Lähteä voi jos haluaa ja jos tunteet kohtaavat. Kyseinen kävijä ei ole siis helppo nakki, eikä heti vietävissä, mutta kaikki kai kuitenkin haluaa joskus ja toivoo löytävänsä sen oikean. Oikean löytäminen ei vain ole niin helppoa, eikä väärän kanssa kannata jatkaa.
Minulla on kumppaneita takana jo yli 30, enkä todellakaan lähde jokaisen mukaan. Helposti menee kuukausia etten ole harrastanut seksiä kenenkään kanssa, mutta sopivan kumppanin löydettyäni harrastan sitä varmasti. Sopiva seksikumppani ei silti välttämättä ole sopiva elämänkumppani.
Joskus ajattelen, että tuon kanssa voisin herätä saman peiton alta, mutta en ehkä seurustelisi.
Jos kolmekynmppisenä vakiinnun niin tällä menolla kumppaneita kertyy reilusti yli 50.
Tiedä sitten voiko sellaista tulevalle miehelleen enää kertoa? Se ei oikeasti ole paljon, mutta niitä vain tulee. Luulen, että epätoivoisimmat antavat helposti ja jämähtävät yhteen. Ovat yhdessä koska pitää joku olla vaikka oikeasti ei mene hyvin. Ehkä joskus löydän sielunkumppanin joka ymmärtää myös tämän. Keskustelutaitoisen ihmisen kanssa voi puhua kaikesta. Hyvässä suhteessa ei salaisuuksia tarvita. Menneisyys on asia joka oli ennen suhdetta, mutta mielestäni siitäkin pitää pystyä puhumaan. Jos kemiat toimii ja pystytään puhumaan niin toiselta voi hyväksyä paljon asioita. Helposti tuomitaan koska ei ymmärretä asioiden kaikkia puolia tai ei uskalleta puhua niistä. Rakkaus perustuu rehellisyyteen.
1546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo ihan tuttu tilanne, itse en käy ulkona tai baarissa Kuin ehkä 5-6 kertaa vuodessa nykyään, ja seksikumppaneita on ehkä pari vuodessa. Siitäkin kertyy vuosien mittaan jo mukamas suurehko luku. Ei se minusta kerro koko totuutta. Jotkut naiset kysyväta asiaa, köh.. siinä säärien hierontavaiheessa, ja koska en ole mikään machotyyppinen iskijä, niin yllättyvät jos saavat minun kertomaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Memmu kirjoitti:

Usein puhutaan kumppanien lukumäärästä, mutta ei ajatella elämäntilanteita vaan pelkkiä lukumääriä.
Sinnkkuna ehtii käymään ulkona viriilimpänä aikana helposti pari kertaa viikossa, eikä se tarkoita sitä, että pitäisi olla aina humalassa.
Kuukaudessa käyntejä tulee noin 8 ja vuotta kohti 96. Jos vuoden aikana käynneistä on 5 kertaa lähtenyt jonkun mukaan ja jatkanut samaa rataa vaikka 5 vuotta niin kumppaneita on tullut jo 25.
Ei voi sanoa kevytmieliseksi, koska on käynyt paljon ulkona ja todella harvoin lähtenyt kenenkään mukaan, vaikka tilaisuuksia olisi ollut. Lähteä voi jos haluaa ja jos tunteet kohtaavat. Kyseinen kävijä ei ole siis helppo nakki, eikä heti vietävissä, mutta kaikki kai kuitenkin haluaa joskus ja toivoo löytävänsä sen oikean. Oikean löytäminen ei vain ole niin helppoa, eikä väärän kanssa kannata jatkaa.
Minulla on kumppaneita takana jo yli 30, enkä todellakaan lähde jokaisen mukaan. Helposti menee kuukausia etten ole harrastanut seksiä kenenkään kanssa, mutta sopivan kumppanin löydettyäni harrastan sitä varmasti. Sopiva seksikumppani ei silti välttämättä ole sopiva elämänkumppani.
Joskus ajattelen, että tuon kanssa voisin herätä saman peiton alta, mutta en ehkä seurustelisi.
Jos kolmekynmppisenä vakiinnun niin tällä menolla kumppaneita kertyy reilusti yli 50.
Tiedä sitten voiko sellaista tulevalle miehelleen enää kertoa? Se ei oikeasti ole paljon, mutta niitä vain tulee. Luulen, että epätoivoisimmat antavat helposti ja jämähtävät yhteen. Ovat yhdessä koska pitää joku olla vaikka oikeasti ei mene hyvin. Ehkä joskus löydän sielunkumppanin joka ymmärtää myös tämän. Keskustelutaitoisen ihmisen kanssa voi puhua kaikesta. Hyvässä suhteessa ei salaisuuksia tarvita. Menneisyys on asia joka oli ennen suhdetta, mutta mielestäni siitäkin pitää pystyä puhumaan. Jos kemiat toimii ja pystytään puhumaan niin toiselta voi hyväksyä paljon asioita. Helposti tuomitaan koska ei ymmärretä asioiden kaikkia puolia tai ei uskalleta puhua niistä. Rakkaus perustuu rehellisyyteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu