Asioista puhuminen

Katkerimmat tyypit tällä vaikuttavat olevan pääasiassa miehiä. Kuinka paljon asiaan vaikuttaa miesten väliset suhteet. Moniko teistä pystyy esim. avautumaan näistä, tai muista ongelmistaan ystävilleen?

Tämä tuli mieleen eilen kun kahdessa eri paikassa, lounaalla ja kahvilassa viereisessä pöydässä naisihminen kailotti melko suureen ääreen kaverilleen mm. ryhmäterapiasta ja tyynyyn itkemisestä.

Eli äkkiseltään voisi yksinkertaistaa, että vaikka vastaavassa tilanteessa olevia naisiakin täällä pyörisi, niin miehillä voi olla suurempi tarve purkaa asiat johonkin ja tämä on helpoin/ainoa väylä.
6444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse en ainakaan pysty avautumaan ongelmistani miesporukassa. Tai pystyn, mutta mitä se hyödyttäisi?

Ei suhteista ja tunteista avautuminen miesporukassa johda koskaan mihinkään rakentavaan, joten miksi pilata muiden ilta omalla valituksella. Siitä syntyy vain pahaa mieltä ja kiusallisia hetkiä.

Äänestä
  • hyötyä siitä täällä on? Mitä siitä täällä syntyy?

    Itselläni on kolme sellaista naisystävää, joille voin kertoa ihan kaiken ja soittaa vaikka keskellä yötä, jos on tarvis (ei ole koskaan ollut). Homma toimii vastavuoroisesti. Kun minulla on kriisi (kuten kun erosin viimeisimmästä suhteestani), niin he kuuntelevat, ja sitten taas vuorostaan minä olen olkapäänä kun he tarvitsevat.

    Äänestä

  • Miss Drinkwater kirjoitti:

    hyötyä siitä täällä on? Mitä siitä täällä syntyy?

    homma toimii. Täällä hyötynä (miehille) on se, että valituksiin tulee vastauksia, joko asiallisia tai asiattomia, ja saa pysyä itse anonyyminä. Tällöin vaikka saa valittajan maineen, sitä ei voi yhdistää oikeaan persoonaan. Eli täten välttää valittamisen negatiiviset seuraukset.

    Äänestä

  • Miss Drinkwater kirjoitti:

    hyötyä siitä täällä on? Mitä siitä täällä syntyy?

    Itselläni on kolme sellaista naisystävää, joille voin kertoa ihan kaiken ja soittaa vaikka keskellä yötä, jos on tarvis (ei ole koskaan ollut). Homma toimii vastavuoroisesti. Kun minulla on kriisi (kuten kun erosin viimeisimmästä suhteestani), niin he kuuntelevat, ja sitten taas vuorostaan minä olen olkapäänä kun he tarvitsevat.

    Edes kuviteltua yhteisöllisyyttä? Tänne kirjoittamalla ei kuitenkana ole pelkoa menettää mitään. Ja vaikka kuinka negatiivisissa ajatuksissa velloisi, niin kuvittelen että tänne kirjoittaminen pitää kuitenkin paremmin todellisuudessa kiinni kuin ajatuksien hautominen pelkästään pään sisällä.

    Omassa kaveripiirissäni ei hirveästi henkilökohtaisista asioista puhuta. Kännäysiltoina joskus tuli semmoista perusvalitusta "vittu kun asia X on perseestä"-tyyliin, mutta ei kukaan juuri ole tunteistaan puhunut.

    Äänestä

Naisasialuuserismi on miesporukassa sellainen häpeän aihe, että siitä ei todellakaan puhuta, varsinkaan jos osa porukasta on luuserimiestä paljon nuorempia ja tätä valovuosia edellä seksuaalisesti.

Tästä asiasta ei puhuta edes AT-porukoissa, joissa itsekin aikaani mielummin vietän kuin YT-kavereideni kanssa.

Äänestä
  • Joo,ei miesten kesken voi puhua.Kerran oli vähän tilanne päällä yhen eukon kans ja siitä sitten seurassa (miehiä ja naisia) avauduin päissään.

    "Kaveri" jälkeenpäin avautu mulle, että meikä oli jotain sääliä koittanut saada,vitut.Kun ei voi puhua niin ei voi.Pitää saatana esittää aina jotain MIESTÄ.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

DorkaM kirjoitti:

Katkerimmat tyypit tällä vaikuttavat olevan pääasiassa miehiä. Kuinka paljon asiaan vaikuttaa miesten väliset suhteet. Moniko teistä pystyy esim. avautumaan näistä, tai muista ongelmistaan ystävilleen?

Tämä tuli mieleen eilen kun kahdessa eri paikassa, lounaalla ja kahvilassa viereisessä pöydässä naisihminen kailotti melko suureen ääreen kaverilleen mm. ryhmäterapiasta ja tyynyyn itkemisestä.

Eli äkkiseltään voisi yksinkertaistaa, että vaikka vastaavassa tilanteessa olevia naisiakin täällä pyörisi, niin miehillä voi olla suurempi tarve purkaa asiat johonkin ja tämä on helpoin/ainoa väylä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu