"Kukaan nainen ei ole tainnut ikinä tunkeutua miesten reviirille täysin ongelmitta. Nörttipoikakin osaa lyödä, kun tyttö yrittää päästä leikkiin mukaan.
Yhdysvaltalainen Kathy Sierra ryhtyi ohjelmoijaksi vasta nelikymppisenä. Hetken ajan viime vuonna hän oli yksi verkon vihatuimmista naisista. ”Ainoa asia, mitä Kathy Sierra voi minulle antaa, on kaulaansa sopiva hirttosilmukka”, kirjoitti yksi vihakampanjan aloittaneista nimettömistä kirjoittajista. Moni muu liittyi mukaan: satoja raiskaus- ja tappouhkauksia sateli Sierran blogiin ja sähköpostiin. Sierra peruutti luentonsa ja sulkeutui kotiinsa. Vainoajat julkaisivat kotiosoitteen. Sierra ei enää bloggaa.
Sierraa kohdanneen vihan syitä ei kukaan oikein osaa selittää. Hän ei kirjoita politiikasta, vaan teknologiasta – lähinnä ohjelmointikielten opetuksesta. Sierran blogi oli suosittu, mutta sen aiheet olivat kaukana tulenarasta. Jokin Sierrassa silti ärsytti. 1980-luvun separatistihenkisten poikakerhojen sankarit kai siinä surivat alakulttuurinsa tahriutumista.
Tapauksen jälkeen verkon latentista naisvihasta puhutaan vihdoin. Ei vain raiskausuhkauksia naputtelevista yksinäisistä sosiopaateista, vaan meistä kaikista. Siitä, että tuppaamme kuvittelemaan muut käyttäjät valkoihoisiksi miehiksi. Uskomme kasvottoman kanssakäyttäjän naiseuteen vain, jos tämä tuo sitä aktiivisesti esiin.
Ja se ei kannata: yhdysvaltalaisen Marylandin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan naispuoliseksi tulkittava käyttäjänimi houkuttaa nettifoorumeilla 25 kertaa enemmän häirintää kuin sukupuolineutraali nimimerkki. Se ajaa naiset kaappiin. Nörttitytön on kätkettävä joko nörttiytensä tai tyttöytensä.
_______________

Vastaukset 2
Vanhimmat
aika sairasta.
todellisuus on sairasta.