Miten yksi häiriintynyt teinityttö

voi pyöritellä

aikuisia miehiä miten lystää?

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Äitinsä surman tilanneelle viiden vuoden tuomio/1135239040686

"19-vuotias Teddy Henri Mikael Kaksonen tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen murhan yrityksestä.

Toinen murhan yrityksestä tuomittu, 21-vuotias mies todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi mielisairautensa takia. Hänellä on ollut muun muassa vainoharhaisia ajatusrakennelmia ja sairaudesta johtuvaa todellisuuden tajun vääristyneisyyttä.

Hän on mielenterveyslain nojalla tahdosta riippumattomassa pakkohoidossa.

20-vuotias Janne Hannu Kalevi Saikanmäki tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen avunannosta murhan yritykseen. Käräjäoikeuden mielestä hän ei ole toiminut tekijäkumppanina ja hän on vasta matkalla tekopaikalle ymmärtänyt, että on tosi kyseessä.


Tuomion mukaan Saikanmäki on kuitenkin luvannut ottaa syyt niskoilleen 10 000 euron korvauksesta ja on toiminnallaan edistänyt rikosta.

22-vuotias mies, joka muun muassa tytön pyynnöstä piirsi uhrin asunnon pohjapiirroksen, tuomittiin vuodeksi ehdolliseen vankeuteen."

Herää vaan kysymys, että kuinka hölmöjä miehet oikein ovat? Yksi noista oli tosin mielenvikainen.

5

2968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinulle....

      jokin suuri yllätys, että osa ihmisistä (sekä miehistä että naisista) on ameeban tasolla?

    • on mieletön

      vaikutus miehiin että pää sekkoo...

      Ittekkin olen piparista vähän sekasin.

      Toivottavasti kukaan ei käske tehdä jotain mieletöntä piparipalkalla.

    • minä tunnen miehen...

      "Herää vaan kysymys, että kuinka hölmöjä miehet oikein ovat? Yksi noista oli tosin mielenvikainen."

      Itseasiassa myös tämä Teddy on mielenvikainen, hänelle vain ei tehty mielentilatutkimusta tai niissä ei todettu mitään.

      Ja oon sisäpiiritietojen mukaan aikamoisen varma että itseasiassa Teddy itse ehdotti tätä murhaamista sen jälkeen kun tyttö oli sanonut ääneen toivovansa äitinsä kuolemaa. Itsekin aikoinaan exästäni puhuttuani Teddy ehdotti että voisi käydä kavereidensa kanssa hoitelemassa tämän exäni... luojan kiitos minulla on sentään sen verran järkeä päässä että kielsin jyrkästi, vaikka hän intti vastaan.

      Se vain ei mahdu päähäni miten Teddy sai seitsemän vuotta ja tämä varsijousella ampunut ei mitään? Niin helvetin epäoikeudenmukaista kuin voi vaan olla.

    • Anonyymi

      Tämä sekopää on nyt vaihtanut nimensä: Damien Kaksonen . Jännä vaan että tietosuoja tms. estää googlehaun. Jotain robotiikkaa taisi opiskella. Eli fiksu ja hullu. Hyvä yhdistelmä

    • Anonyymi

      Syfilis Porton jälkikasvua vai luojan armosta saanut kieron mielen?😎😎

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe