Hei vaan.
Puran nyt tänne tätä ahdistusta. Olen sairaalloisen mustasukkainen ja kovasti kamppaillut asian kanssa. Koittanut taistella sitä vastaan jne jne.
Pikkuhiljaa olen huomannut/kuullut asioita poikaystävässäni tämän asian myötä. Esim. hän ei katso tarjoilijaa -sen takia ettei tule mitään polemiikkia, hänellä on olo, että voisi jutella baarissa muille naisille -ei tee sitä etten minä suutu, katsoisi telkkarista erilaisia sarjoja -ei tee sitä, kun minä inhoan tota lootaa ja siitä tulevia ohjelmia.
Mitä mitä?!? Millainen poikaystäväni ihan oikeasti on? Mitä muuta jää vielä tekemättä tai sanomatta?!? Alkaa jo hajottamaan tällainen. Tiedän, että minun tekemiseni ja sanomiseni on väärin ja tiedän, että vika on suurimmilta osilta minussa. Mutta tuo poikaystäväni käytös myös häiritsee. Kai sitä sitten alkaa käyttäytymään noin jos tyttöystävä on minunlaiseni. Huohkaus.
Puran nyt tänne tätä ahdistusta. Olen sairaalloisen mustasukkainen ja kovasti kamppaillut asian kanssa. Koittanut taistella sitä vastaan jne jne.
Pikkuhiljaa olen huomannut/kuullut asioita poikaystävässäni tämän asian myötä. Esim. hän ei katso tarjoilijaa -sen takia ettei tule mitään polemiikkia, hänellä on olo, että voisi jutella baarissa muille naisille -ei tee sitä etten minä suutu, katsoisi telkkarista erilaisia sarjoja -ei tee sitä, kun minä inhoan tota lootaa ja siitä tulevia ohjelmia.
Mitä mitä?!? Millainen poikaystäväni ihan oikeasti on? Mitä muuta jää vielä tekemättä tai sanomatta?!? Alkaa jo hajottamaan tällainen. Tiedän, että minun tekemiseni ja sanomiseni on väärin ja tiedän, että vika on suurimmilta osilta minussa. Mutta tuo poikaystäväni käytös myös häiritsee. Kai sitä sitten alkaa käyttäytymään noin jos tyttöystävä on minunlaiseni. Huohkaus.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuule. Tässä kohtaa on sanottava että ei ole normaalia eikä terveeseen ihmissuhteeseen kuuluvaa se että yksi osapuoli alkaa muokkaamaan käytöstään toisen raivon pelossa. Ei tee asioita joista pitää, tai käyttäydy itselleen luontaisesti vain koska pelkää mustasukkaisuuskohtausta. EI hyvä.
Ongelma on tosiaan sinun, ja sen sijaan että väittäisit yrittäneesi korjata asian, voisit oiekasti tehdä sille jotain. Mitä minä kehoitan, on menemään terapeutin juttusille. Mustasukkaisuus ei vain ole, se on synytnyt jostain tai joistakin kokemuksista, ja jotta pääsisit siitä eroon ja pystyisit työstämään parisuhdettasi todella, sinun on ymmärrettävä mistä ne tunteet tulevat ja miten niitä voi hallita.
Mars ammattilaiselle. Sieltä apu ehkä lohkeaa. Pelkkä "yrittäminen" ei tuota mitään tulosta, antaa vian sinulle hyvän tekosyyn jatkaa käytöstä joka ajaa läheltäsi kumppanin toisensa jälkeen, tai murtaa hänen tisetuntonsa ja omavaltaisuutensa täysin. Sitä, veikkaan, et halua.
Haöluat varmasti tisekin noista tunteista eroon. Vai haluatko? Saatko tyydytystä suuttumisesta?
***
Kerroinhan juuri, ettei käytökseni ole oikein ja tiedostan helvetin hyvin, ettei toisen käytös saa muuttua mitenkään. Tiedän, olen kusipää.
En todellakaan saa mitään tyydytystä kiukuttelusta ja suuttumisesta.
Huokaus jälleen. Veetättää.
EN tarkoittanut tuota ilkeilläkseni, joskus meinaan on niin että siitä suuttumisesta saa jonkinlaisen ylemmyydentunteen, "minulla on oikeus toimia näin" -jos se tuntuu vain pahalta se suuttuminen, sitä kai välttää parhaansa mukaan jo itsensä vuoksi? Kysymys siis kuuluu, koska se on toistuvaa käytöstä, MIKSI niin tapahtuu. MIKÄ se "palkinto" sinulle (edes hetkemllinen) on? Mieti asiaa.
***
En yksinkertaisesti saa siitä suuttumisesta mitään, en mitään palkintoa. Kilahtaa vaan nupissa heti kaikki ja sitten se on menoa. Se on vaan se kiukku mikä purkaantuu, varmaan omasta epävarmuudestani. En ole samanlainen seksipommi kuin esim. telkkarissa olevat tekotissi naiset. Jos mies jatkaa esim. nyt ohjelman katsomista, kiukkuan muussa huoneessa ja seuraavana päivänä ällöttää jos mies minuun haluaa koskea. Tai jos ei jatka katsomista kiukkuni takia, harmittaa, että hän ei jatka, ole siis oma itsensä.
Ongelmani taitaa olla yksinkertaisesti: todella huono itsetunto.
Huono itsetunto selittää kyllä osan käytöksestä mutta ei sitä kokonaan. Terapia ylipäänsä ei ole huono ajatus sen selvittämiseen mistä nuo purkaukset johtuvat. Koska jotain niiden takana on. Ei ole normaalia suuttua puolison katsoessa televisiota, jos itse ei tykkää telkkaria katsoa.
Sinun pitää enis alkuun katsoa itseäsi vähän syvemmälle, terapeutti on apuna korvaamaton. Kaivella kauas menneisyyteenkin, katsoa tapahtumia ja kokemuksia elämässäsi joiden yhteissummana on turhautuneisuus josta raivo voi olla oire. Turhautumiselta se minusta kuulostaa, hallinnan tarpeelta, et ole tuntenut tulleesi kuulluksi kasvatuksessasi? Toiminut sääntöjen mukaan mutta avoin keskustelu on jäänyt vähemmälle?
Puhdasta arvailua, tietenkin, en ole terapeutti, pyrin vain ymmärtämään ihmismielen toimintaa epäammattimaiselta pohjalta.
Mitä tuumit?
***
Ei ole normaalia ei...
Enkä todellakaan tiedä mikä kasvatuksessakaan olisi mennyt pieleen. Vanhempani ovat niin ihania ettei toisia löydy. Keskustelu on ollut avointa, olen saanut heiltä aina apua tarvittaessa ja tästäkin keskutellut heidän kanssaan.
En koe olevani miehelleni riittävä. Hän on urheilullinen ja hyvä kroppainen, tietoinen itsestään, minä taas en.
Terapeutille.... _)
Voisit ensiavuksi yrittää järjestää ajatuksiasi -mieti mikä sinua oikeasti suututtaa. Onko se todella se että mies katsoo televisiota? Onko se alemmuudentunne, itseinho, vai kateus? Mustasukkaisuus, omistushalu? Millainen se suuttumus on, mitä tunteita siihen liittyy? Mieti miettimästä päästyäsi mikä sen vihan syy on, koska se suuttumus on vain oire.
Esimerkkinä voisin taas käytää tiseäni, kun väsyneenä tiuskn lapsilleni. Eivät lapset ole se see, vaikka minä niille näennäisesti kimmastunkin, vaan se että olen väsynyt, pinnani on kireä ja juuri silloin tunnen itseni kotitalouskoneeksi josta ei välitetä. Hylätyksi tulemisen tunne on alkusyynä vahva. Silloin lääkitsen sitä tunnetta informoimalla rakastani siitä että nyt tarvitaan aimo annos hellyyttä ja ihailua, väsyneen vaimon paapomista, vain hetken ja sitten kaikki on taas hyvin. Ja suuttumusun on tipotiessään.
Hormonaaliset syyt kannattaa myös ottaa osasyynä huomioon, oletko aloittanut/lopettanut/vaihtanut esimerkiksi ehkäisyä niihin aikoihin kun suuttumuskohtauket alkoivat? MIlloin, miten ja knene kanssa ne alkoivat? KOhdistuvatko ne aina vain mieheen vai myös muihin?
***
joka osoittaa tervehdyttävää itsetuntemusta.
Eli sinä olet mustasukkainen (huono asia), mutta tiedostat sen. Miehesi rajoittaa elämäänsä, jotta ei loukkaisi sinua. Sekin on huono asia. Tietysti on hyvää käytöstä että välttää toisen loukkaamisen. Miehesi varmasti rakastaa sinua kovasti koska ei halua loukata sinua, mutta osut kyllä aika syvälle ongelman ytimeen. Ongelma on myös se, että mies ei ole avoin kokemuksissaan.
Minusta olet äärettömän avarakatseinen ja terävä, kun huomaat kokonaisuuden ja sen lumipalloefekti mahdollisuuden. Sen että välillenne voi muodostua kuilu ihan siksi, että "pelaatte peliä" uskaltamatta olla omia itsejänne.
Usein syyllistetään se, jolla on jokin tuomittavampi ongelma (esim.mustasukkaisuus), mutta sekin on väärin ettei toinen uskalla kohdata sitä, vaatia kohennusta, vaan alkaa pelaamaan samaa peliä tekemällä välillisesti itsestään uhrin.
Pakko tunnustaa etten ole elänyt mustasukkisessa suhteessa, mutta kuvauksesi sai jotenkin ymmärtämään että siitä voi kärsiä aidosti kumpikin osapuoli.
Koska käsittelet asiaa noin avoimesti ja kypsästi, jopa vastuuta ottavasti, uskon että löydätte tasapainon kunhan otat puheeksi kaiken sen mitä aloituksessa kerroit. Oman roolisi, pahan olosi siitä että mustasukkaisuutesi rajoittaa toista ja sen että pelkäät sen vaikuttavan myös avoimuuteen suhteessanne laajemmin. Selkeästi mielestäni toit esiin ettet halua miehesi kokevan elävänsä näkymättömässä vankilassa.
Kiitos, viestisi oli poikkeuksellisen avoin ja syvällinen tälle keskustelufoorumille.
Kiitos suuresti siitä, että ymmärsit pointtini ja kirjoitit kauniisti.
Sillä kyllä, asia on juuri niin. Tiedostan oman ongelmani ja siitä jo ennestäänkin aiheutuneet riidat ja keskustelut. Olemme nimittäin olleet eron partaalla asian kanssa, mutta saaneet asiat taas sujumaan. Keskustelua on käyty, mutta tuntuu etten saa miehestä kovinkaan paljon tällähetkellä irti tuon "muuttumisen" suhteen. Tulee sellainen olo, että ihan kuin en tuntisikaan miestä ja että mustasukkaisuus alkaa taas suurenemaan, kun huomaa mitä mies haluaisi tehdä. Kyllä, hän sanoo rakastavansa minua eikä halua pahoittaa mieltäni. Minä taasen en halua tätä "vankilaa" hänelle. Haluan kummankin olevan normaaleja parisuhteessa eläviä. Ehkä terapeutilla käynti voisi olla ihan toimivakin ratkaisu.
on se että mielessäsi asetat itsesi poikaystäväsi asemaan. Näe kuinka et voi enää olla itsesi parisuhteen takia. Tunne tuo painostus. Mitä itse tekisit? kestäisit pari vuotta kunnes olisit ihmisenä jo zombi? Kapinoisit jo heti alusta asti?
Jos teet tämän mielikuvaharjoituksen oikein kunnolla tiedät mitä poikaystäväsi tulee tekemään ennemmin tai myöhemmin. Tämä kaikki tulee heijastumaan lopuksi sinuun.
Mene oikein syvälle itseesi ja kysy mistä mustasukkaisuuteni oikein tulee alunperin? olenko se vain minä, vai onkko se kukaties puolustusreaktio johonkin joka on tapahtunut elämässäni aiemmin? Jotain mitä en oikein ole ymmärtänyt.
Olen sen ymmärtänyt miltä miehestä tuntuu. Olen ollut suhteen alkupuolella myös miehen mustasukkaisuuden puolelta samassa tilanteessa. Se loppui ajan kanssa, mutta se jäi minulle. Mieheni on ollut kanssani kohta neljä vuotta. Olen itse sanonut, etten halua hänen kärsivän näin, mutta se, että sanon suhteemme olevan tässä on todella todella vaikee. Rakastan miestäni kuitenkin paljon. Ja hän, hän ei halua erota. Uskoo, että joku päivä välillämme on rauha.
Rehellinen ihminen toimii kohtelun peilinä toiselle ihmiselle. Jos kohtelet huonosti ja epäreilusti, näet sen seuraukset; jos hyvin, näet senkin seuraukset. Jos toinen pelkää olla rehellisesti itsensä, jäät vaille tai saat epäselvemmin ja ristiriitaisemmin sitä palautetta, joka olisi tärkeää kasvusi kannalta.
On hienoa että haluat kasvaa ihmisenä, mutta nähdäkseni sille tavoitteelle on oleellista että miehesikin ryhdistäytyisi. Ehkä hänenkin olisi syytä kasvaa ihmisenä omanarvontuntoisempaan ja selkärankaisempaan suuntaan.