Ahdistaapa taas pitkästä aikaa oikein kunnolla. Pohdiskelin tässä juuri, että miten mä olenkaan taas ajautunut tähän tilanteeseen? Ja miksi itse olen antanut itseni kuvitella kaiken aivan päin p*rsettä?
Tyhmä minä luulin, että se oli molemminpuolista. Sun tapasi katsoa, puhua, koskettaa ja viimein myös suudella oli vaan sellainen, että mä menin lankaan.
Tiesinhän mä, että sä elät vaikeita aikoja kotona. Asumusero edessä, ja sulla vahvat tunteet kuitenkin kotiin päin. Monesti siitä on juteltu, ja mä olen sua tsempannut jaksamaan ja yrittämään vielä. Uskotko, että en ollenkaan tajunnut olevani ihastunut sinuun? Vasta sen illan jälkeen oikeastaan tajusin, että niin on ollut jo pidempäänkin.
Sä saat kyllä extrapisteitä siitä, että olet kerrankin ns. kunnon mies. Et petä, vaikka tilanne on epävakaa. Et petä, vaikka me molemmat himoittiin toisiamme silloin, ja laitettiin jarrua päälle vuorotellen. Onneksi mentiin omilla takseilla kotiin, olisi voinut olla melko kiusallista sitten töissä oleskella, jos oltaisiin annettu himolle valta. Olisit kuitenkin voinut jättää sen puhelun soittamatta. Olin niin kivasti jo unten mailla, en edes ehtinyt surra sitä, että taas nukahdin yksin. Kun sä soitit. Sä halusit mua. Sua kadutti. Tiedänhän mä, että se oli vain se ohimenevä hetki, eikä sun puolelta siinä varmasti ollut yhtään enempää, mutta silti. Mulle jäi nälkä. Ja nyt tää onkin sitten yhtä helvettiä ollut siitä asti. Joka päivä nähdään ihan koko ajan, normaalilla roolilla yritän vetää safkikset ja kahvitunnit. Ja sitten taas löydän itseni tuijottelemasta sua, sun huulia. Miettimästä, miten taivaallisen hyvältä ne tuntuivat silloin. Muistelemassa, miten sun kosketus oli kuuma ja sähköinen.
Kun sä kerran aloitit tän, niin voisitko sitten kertoa minulle, miten tämä fiilis käännetään pois päältä? Mun on nyt vaikeeta olla.
Haluun kyllä olla sun ystävä, ja tukena sulle. Arvostan sitä, että pidät mua sen verran läheisenä, että pystyt edelleen kertomaan mulle myös niistä vaikeista asioista. Läheisen menetykset, ikävyydet kotona, uuden kotisi verhotkin on jo kuvailtu. Mutta arvaatko miten vaikeaa mun on vilpittömästi sanoa sulle, että olen tukenasi koska tahansa? Koska mun intressit on paljon itsekkäämmät. Haluaisin sua niin paljon, sun olemus saa mut liekkeihin. Sä lupasit mulle heikkona hetkenäsi, että jonain päivänä me koetaan se, mistä yöllä puhelimessa haaveiltiin.
Sä myös sanoit, että sen pidät, minkä lupaat.
Joudutkohan ensi kertaa elämässäsi syömään sanasi?
Oikeesti, mä hajoan tähän tilanteeseen. En kestä, en.
Tyhmä minä luulin, että se oli molemminpuolista. Sun tapasi katsoa, puhua, koskettaa ja viimein myös suudella oli vaan sellainen, että mä menin lankaan.
Tiesinhän mä, että sä elät vaikeita aikoja kotona. Asumusero edessä, ja sulla vahvat tunteet kuitenkin kotiin päin. Monesti siitä on juteltu, ja mä olen sua tsempannut jaksamaan ja yrittämään vielä. Uskotko, että en ollenkaan tajunnut olevani ihastunut sinuun? Vasta sen illan jälkeen oikeastaan tajusin, että niin on ollut jo pidempäänkin.
Sä saat kyllä extrapisteitä siitä, että olet kerrankin ns. kunnon mies. Et petä, vaikka tilanne on epävakaa. Et petä, vaikka me molemmat himoittiin toisiamme silloin, ja laitettiin jarrua päälle vuorotellen. Onneksi mentiin omilla takseilla kotiin, olisi voinut olla melko kiusallista sitten töissä oleskella, jos oltaisiin annettu himolle valta. Olisit kuitenkin voinut jättää sen puhelun soittamatta. Olin niin kivasti jo unten mailla, en edes ehtinyt surra sitä, että taas nukahdin yksin. Kun sä soitit. Sä halusit mua. Sua kadutti. Tiedänhän mä, että se oli vain se ohimenevä hetki, eikä sun puolelta siinä varmasti ollut yhtään enempää, mutta silti. Mulle jäi nälkä. Ja nyt tää onkin sitten yhtä helvettiä ollut siitä asti. Joka päivä nähdään ihan koko ajan, normaalilla roolilla yritän vetää safkikset ja kahvitunnit. Ja sitten taas löydän itseni tuijottelemasta sua, sun huulia. Miettimästä, miten taivaallisen hyvältä ne tuntuivat silloin. Muistelemassa, miten sun kosketus oli kuuma ja sähköinen.
Kun sä kerran aloitit tän, niin voisitko sitten kertoa minulle, miten tämä fiilis käännetään pois päältä? Mun on nyt vaikeeta olla.
Haluun kyllä olla sun ystävä, ja tukena sulle. Arvostan sitä, että pidät mua sen verran läheisenä, että pystyt edelleen kertomaan mulle myös niistä vaikeista asioista. Läheisen menetykset, ikävyydet kotona, uuden kotisi verhotkin on jo kuvailtu. Mutta arvaatko miten vaikeaa mun on vilpittömästi sanoa sulle, että olen tukenasi koska tahansa? Koska mun intressit on paljon itsekkäämmät. Haluaisin sua niin paljon, sun olemus saa mut liekkeihin. Sä lupasit mulle heikkona hetkenäsi, että jonain päivänä me koetaan se, mistä yöllä puhelimessa haaveiltiin.
Sä myös sanoit, että sen pidät, minkä lupaat.
Joudutkohan ensi kertaa elämässäsi syömään sanasi?
Oikeesti, mä hajoan tähän tilanteeseen. En kestä, en.
Vastaukset 1
Vanhimmat
meinaan tämä fiilis millään vissiin pois.Tänä aamuna on vuosi mennyt kun vein maailman ihanimman naisen luotani omaan asuntoonsa.Maanantai iltana soittelimme ja yllätykseksi sanoit että meidän olisi puhuttava.Sanoit että et halua enää olla tekemisissä kanssani ja yritit minuun rakastua mut et vaan rakastunnu,olin sanojesi mukaan ollut ainoa mies mikä ei ollut sinulle valehdellut.Kerroit että sinulla oli toinen jota rakastit ja hän oli kertomasi mukaan juoppo renttu.Ymmärrän minä sen että et järkevänä ihmisenä voinut olla kanssani kun ei ihminen voi tunteillensa mitään.Miks minä vaan rakastan sinua ja kaipaan joka päivä,olimme tunteneet vuosia toisemme ja edellisen kesän sain olla kanssasi.Se on ollut minun 37 elämäni vuoden hienoin kesä ja nyt tuntuu et sellaisia kesiä ei enää tule.Miks meitä ei voitu yhdistää. Tiedän että tämä tunne on meillä monilla ihmisillä ja se ahdistaa.En halua mennä mihinkään kun pelkään et näen tämän rakastamani ihmisen siellä.En pelkää sitä et näen sen jonkun toisen seurassa koska en ole mustasukkaista tyyppiä.En halua hänelle pahaa mut miks minä en pääse tästä tunteesta pois.En vaan voi mennä mihinkään kun pelkää et joku ehkä elämänsä nainen tulee vastaan ja miten sille kerrot et tunteet on muualla. Olen sitä ihmis lajia joka ei pysty hetkessä unohtamaan.Laitoin illalla viestin ja kerroin kuinka paljon häntä rakastan ja tänä iltana on vuosi mennyt kun sain saunoa ja olla kanssasi,ehkä tiesin että et vastaa siihen viestiin mut mulla ei ollut tarkoitus sua loukata mut oli vaan niin paha olo et oli vähän pakon omainen tunne viestiä.Nyt vähän ehkä kaduttaakin et laitoin viestin,riittäisi se et yks ihminen ajattelisi tätäkin asiaa, eikä siihen viestiin ole vastausta tullut.Miks sitä ei saa mitä haluaa.Olisin halunnut pitää sinusta hyvää huolta,kerroit kaiken mitä sinulle oli tehty 2 edellisessä avioliitossa ja ne oli sinua opettanut sen verran että ehkä tämä on sinulle paljon helpompaa kuin minulle.Kertomasi tarinat niistä edellisistä miehistä saa minut vihaamaan niitä äijiä,miks pitää etsiä uusia suhteita sairalloisesti treffi palstoilta jos kotona on rakastava vaimo.Monta ehkä tulevaa vuotta valuu hukkaan kun kaipaa elämänsä naista,helppo se on vierestä sanoa et naisia ja miehiä on nin paljon kun kerkii ottaa.Itken itseni uneen aika usein.Toivottavasti sinulle vuodatus joskus elämä hymyilee,mut liian kauan se aikaa vie.